Miksi Irlanti ei ole hakenut Naton jäseneksi eikä ole myöskään hakemassa sinne ihan nähtävillä olevassa lähitulevaisuudessa? Mitkä voisivat olla mahdollisina syinä irlantilaisten penseydelle Natoa kohtaan?
Vastaus
Vastauksia kysymykseesi löytyy aiheesta löytyvästä uutisoinnista, joita tässä linkkeinä liitteinä. Viimeisin on linkki aihetta koskevaan kirjaan.
Ensinnäkin Irlannin linjaan olla kuulumatta mm. Natoon kuuluu sotilaallinen liittoutumattomuus. Poliittinen suhtautuminen on kuitenkin Natolle myönteistä ja Irlanti kuuluu kyllä Naton rauhankumppanuusohjelmaan.
Toinen Irlannin ilmaisema merkittävä syy on se, ettei Irlanti voisi liittyä Natoon maan kahtiajaon vuoksi, Pohjois-Irlanti on osa Britanniaa.
Lisäksi Irlanti ei pystyisi täyttämään kuin pienen osan Naton jäsenyysvaatimuksista, esim. vaadittavia sotilasmenoja.
Irlanti on muiden Nato-maiden ympäröimä, joten sillä ei myöskään ole rasitteenaan mm. Venäjän suoraa läheisyyttä eikä siten sotilaallista uhkaa.
Miksi Itävalta, Irlanti ja Sveitsi eivät ole Naton jäseniä?
Myös Irlanti heräsi Nato-keskusteluun Venäjän hyökättyä Ukrainaan
The European neutrals and NATO : non-alignment, partnership, membership?
Kommentit
"se, ettei Irlanti voisi liittyä Natoon maan kahtiajaon vuoksi," Kansalaisopiston viimetalvisella Irlanti-kurssilla opittin (jälleen), että Irlannin saari on jaettu kahdelle maalle kuuluviin osiin mutta Irlannin valtio on yhtenäinen kokonaisuus. Tällaisissakin tapauksissa "maalla" tarkoitetaan valtiota, sanakirjassakin: "tietty valtiollinen alue, valtakunta, valtio".
Tarkoitat varmaankin toisinpäin: Irlannin saari on jaettu kahdelle valtiolle kuuluviin osiin mutta Irlannin maa on yhtenäinen kokonaisuus.
Olennainen osa asiaa on, että Irlannissa ei ole henkistä valmiutta liittoutua sotilaallisesti Englannin (kapeasti katsoen) tai Ison-Britannian (laajemmin katsoen) kanssa, koska Irlannin historiallinen kokemus brittien vallasta on niin huono, mm. näiden 1600-luvun ja 1800-luvun järkyttävien tapahtumien myötä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Oliver_Cromwellin_Irlannin-valloitus
https://fi.wikipedia.org/wiki/Irlannin_suuri_n%C3%A4l%C3%A4nh%C3%A4t%C3…
Huomionarvoinen asia on, että (heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen itsenäistyttyään) Irlanti ehti olemaan puolueeton jo toisessa maailmansodassa, vaikka brittien valtiojohto yritti toistuvasti houkutella sitä mukaan liittoutuneiden puolelle. Tämä meni jopa sellaisiin mielenosoituksellisiin äärimmäisyyksiin, että Irlanti säilytti täydet diplomaattisuhteet Saksan kanssa aina katkeraan loppuun saakka, ja Irlannin presidentti ja pääministeri kävivät kumpikin erikseen Saksan lähetystössä esittämässä valtion viralliset surunvalittelut, kun tuli tieto, että Hitler on ampunut itsensä. Tällä ei ollut mitään muuta tarkoitusta kuin osoittaa, että Irlanti ei ole enää naapurisaarensa määräiltävissä.
Kommentoi vastausta