Mediassa näkee usein erilaisia tutkimustuloksia ja niissä kerrotaan esim. että 55 % suomalaisista on tätä mieltä jne.
Mistä nämä ihmiset on löydetty kyselyihin?
En ole koskaan edes kuullut kenestäkään joka olisi osallistunut mihinkään tutkimukseen.
Vastaus
Lyhyesti yleistietoa kyselytutkimuksen laatimisesta saa Tampereen yliopiston sivulta Kyselytutkimukset | Liikenteen tutkimuskeskus Verne | Tampereen korkeakouluyhteisö.
Finna.fi:n haulla kyselytutkimukset laatiminen saa seuraavan tuloksen, jossa on useita oppaita kyselytutkimuksista, (Aihe:kyselytutkimukset AND Kaikki kentät:laatiminen) | Hakutulokset | Finna.fi.
Tutkimuksia toteuttavia yhtiöitä on useita, mutta esimerkiksi Taloustutkimuksen sivulta löytyy jonkin verran tietoa siitä, miten kyselytutkimukseen saadaan haastateltavia, Luotettavaa tiedonkeruuta kyselyillä - Taloustutkimus. Kyselyn suorittajat saavat haastateltavien tietoa esimerkiksi Väestötietojärjestelmästä. Kuitenkin tuo seulonta vaihtelee eri tutkimustapojen kesken, haastatteluja tehdään myös esimerkiksi kyselyinä kauppakeskuksissa tai ovelta ovelle -kyselyinä. Esimerkiksi puhelimitse tehtyihin kyselyihin ja kirjetutkimuksiin lomakkeella tarvitaan jo osoite- ja puhelintietoja, mutta nämäkään tutkimukset eivät kaikki välttämättä ole kohdennettuja eri väestöryhmien mukaan, jolloin haastateltavat saatetaan valita asuinalueen tai vaikkapa iän perusteella.
Esimerkiksi Eläkevarma on toteuttanut tuoreen tutkimuksen varhennetun vanhuuseläkkeensaajille. Kyselyn esittelyssä kerrotaan, että se lähetetään 5000:lle satunnaisesti valituille eläkkeen tiettyinä vuosina aloittaneelle henkilölle. Tuo kysely lähetetään postitse, Kyselytutkimukset - Eläketurvakeskus.
Vastaaja täällä on osallistunut useampaankin tutkimukseen, lähinnä postitse tulleilla kirjelomakkeilla, verkkolomakkeella ja kauppakeskuksessa haastattelututkimuksiin.
Kommentoi vastausta