Mahtavaa etta tallainen loytyy kirjaston ihmeellisesta maailmasta! Jee! Etsin englanninkielista runoteosta joka kasittelee mustia, mustin menetysta, muisti…

Kysytty
21.5.2014

Hei! Mahtavaa etta tallainen loytyy kirjaston ihmeellisesta maailmasta! Jee!
Etsin englanninkielista runoteosta joka kasittelee mustia, mustin menetysta, muisti sairauteen liittyvaa kirjoitusta. Kirjoittaja voi myos karsia muistisairaudesta. Ei muistoja vaan muistia. Toivottavasti kysymykseni ei ole liian laaja.

Kiitos paljon avusta!

Vastaus

Vastattu
28.5.2014
Päivitetty
28.5.2014

Muistia, muistinmenetystä ja muistisairauksia käsitteleviä runokirjoja löytyy esimerkiksi Helmet-kirjastoista englanniksi melko niukalti. Haussa oleellisimpana tuli vastaan Roger McGoughin ”As Far As I Know” (2012), jonka alaotsikko on ”Moving poems on memory, love, ageing and youth”, eli vapaasti käännettynä liikuttavia runoja muistista / muistoista, rakkaudesta, ikääntymisestä ja nuoruudesta.

Proosapuolelta voisi suositella Lisa Genovan ”Still Alice” (suom. Edelleen Alice) vuodelta 2007, josta ollaan IMDB:n mukaan kuvaamassa parhaillaan elokuvaa, joka valmistuu vuonna 2015. Teoksessa nimihenkilö ja kertoja Alice sairastuu 50-vuotiaana Alzheimerin tautiin.

Lähemmäksi etsimäänne osuu varmaankin Michiganin yliopiston kirjaston vuonna 2013 julkaisema teos ”The Shapes of Memory Loss: Stories, Poems and Essays from the University of Michigan Medical School and Health System” (toim. Barbas, Nan ym.), jonka voi kopioida cc-lisenssillä [http://creativecommons.org/licenses/by-nc-sa/3.0/] verkosta epäkaupalliseen käyttöön osoitteesta http://open.umich.edu/education/med/resources/shapes-memory-loss/2013 . Kirja käsittää runoja, kertomuksia ja tarinoita muistisairauksiin sairastuneiden, heidän omaistensa ja hoitohenkilökunnan kirjoittamana.

Muualta verkosta löytyy muistisairauksiin sairastuneiden, heidän omaistensa ja hoitajiensa runoja osoitteesta www.mindsetpoetry.org/ (Massachusettsin ja New Hampshiren Alzheimer-yhdistyksen projekti) ja alzpoetry.blogspot.fi/ (Alzheimer Poetry Projectin blogi).

7 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.