Luin joskus 80-luvulla dekkarinovellikokoelman, mutta en muista kirjoittajan enkä teoksen nimeä. Ensimmäinen kertomus alkoi jotenkin klassisen synkillä sanoilla. Tarinoissa muistaakseni esiintyi ainakin yksi "salapoliisi", joka ratkoi tapaukset. Kertomuksista on jäänyt mieleen kuollut mies, joka oli ammutti jääluodilla(!) silmään. Toisessa tarinassa tekijän jäljille päästään, kun c- ja s-kirjaimet sekoittuvat – kuuro ei välttämättä osaa tehdä eroa näiden välillä, koska ei ole koskaan kuullut niitä, ja englannissa c-kirjain voi olla äänteellisesti joko s tai k. Ehkä osa tarinoista oli pelkästään jännittäviä, ei murhatapauksia. Mielestäni alkujaan tarinat olivat vanhoja, ehkä 1900-luvun alkupuolella tai jopa 1800-luvun puolella kirjoitettuja. Sherlock Holmes tai lordi Peter Whimsey -tarinoita nämä eivät olleet, vaikka myös niitä varhaisteininä paljon luin.
Vastaus
Etsitty kertomuskokoelma taitaa olla Sapo-sarjassa vuonna 1978 julkaistu Melville Davisson Postin Oli synkkä ja syksyinen yö. Tarinassa Jumalan työ tapauksen ratkaisu perustuu teoksen sankarin Abner-sedän havaintoihin kuuromykkien kirjoitusopetuksesta: " -- kuuromykkä ei koskaan panisi c:n tilalle s:ää tai u:n paikalle o:ta sillä hän ei tiedä miten kirjaimet lausutaan." Kertomuksessa Ottotytär uhrina on silmään ammuttu mies. Jääluotia ei sentään ole käytetty, mutta ampumahaava on taitavasti peitetty pelinappulan kappaleella niin, että ruumiissa ei näy jälkeäkään rikoksesta: "Hänessä ei näy mitään jälkeä. Storm ei ole löytänyt haavaa joka vuotaisi."
Kommentoi vastausta