Lasten tietokirja, jossa seurattiin koiran pentujen kasvua syntymästä noin vuoden ikäiseksi

Kysytty
19.11.2018

Luin joskus 1990-luvun lopussa tai 2000-luvun alussa lasten tietokirjaa, jossa seurattiin koiran pentujen kasvua syntymästä noin vuoden ikäiseksi. Muistan että kirjan kannessa oli kuvat kaikista pentueen pennuista. Samassa sarjasta oli myös kissanpentueesta kertova kirja, joka oli kirjoitettu samalla kaavalla: pennut esitellään yksitellen, ja jokaisen luonnetta, kasvua ja kasvuvaiheita kuvaillaan yksityiskohtaisesti. Haluaisin tietää mikä tämä kirja/kirjasarja on, sillä se oli pienenä yksi lempikirjoistani. Aivan mahtavaa jos osaatte vastata kysymykseeni! Kiitos jo etukäteen :)

Vastaus

Vastattu
23.11.2018
Päivitetty
23.11.2018

Arvelisin, että tarkoittamasi koirakirja on Michael Allabyn ja Jane Burtonin Koiraperheen elämää (WSOY, 1987). Kansikuva ei tosin vastaa muistikuvaasi. Yksittäiset kuvat pentueen kaikista koirista löytyvät vasta kirjan sisäsivuilta, sukupuusta sivuilla 8-9. Allaby ja Burton ovat tehneet vastaavan kirjan myös kissoista (Kissaperheen elämää) ja hevosista (Varsan vuosi). Kaikki keskittyvät eläinten kasvuun ja kehitykseen niiden ensimmäisen elinvuoden aikana.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä kysymyksesi.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.