Luin ala-asteikäisenä 80-90 -lukujen taitteessa lasten-/nuortenromaanin, joka on nyt palannut mieleeni ja haluaisin kovasti lukea sen uudelleen. Kirja kertoi…

Kysytty
1.4.2018

Hei! Luin ala-asteikäisenä 80-90 -lukujen taitteessa lasten-/nuortenromaanin, joka on nyt palannut mieleeni ja haluaisin kovasti lukea sen uudelleen. Kirja kertoi kummituksista, saattoipa mukana olla noitiakin, mutta parhaiten mieleeni on jäänyt eräs päähenkilö, joka oli pieni vaaleanpunainen ektoplasma. Hän oli kirjassa hieman kuin oppipojan asemassa ja hänet oli muistaakseni kuvattu sympaattisena hahmona myös kirjan kovassa kannessa. En muista, oliko kyseessä kotimainen vai käännöskirjallisuus, mutta koko luokkamme luki kirjan, kuului siis jollakin tasolla opetussuunnitelmaan. Löytyisiköhän kirja näin hatarilla vinkeillä?

Vastaus

Vastattu
5.4.2018
Päivitetty
20.4.2018

Kaivattu kummituskirja saattaisi olla Eva Ibbotsonin Pelastakaa kummitukset (WSOY, 1979). Sen keskeisiin henkilöihiin kuuluu Hubert Hirveä, joka kuitenkin oli hyvin kaukana hirveästä.

"Hubertin ektoplasma oli väriltään persikanpunainen ja toi mieleen karitsan villan tai poutapilven. Eivätkä hänen silmäkuoppansa pälyilleet eivätkä kiiluneet, ne tuikkivat. Ja kun hänen sormiluunsa kalahtivat toisiinsa, niistä lähti helähdys kuin kulkusesta. - Hubertin vanhemmat toivoivat tietysti, että hän olisi kamala ja hirmuinen ja pelottava niin kuin kaikki kunnon kummitukset, ja he olivat pojasta hyvin huolissaan."

5 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.