Juice-elokuvassa Juicen vaimo esittää runon nimeltä Pelasta. Onkohan kyseessä oikeasti olemassa ollut runo vai elokuvaa varten kehitelty? Elokuvan lopussa vaimon oppilas esittää runon äidinkielen tunnilla, ja hänellä on 70-luvun nuori runo - kokoelma, josta hän sitä lukee.
Vastaus
Risainen elämä -kirjan perusteella saattaa arvella, että elokuvan runo on poimittu Juicen 60-luvun lopun runoteksteistä, joihin Antti Heikkinen on päässyt tutustumaan kerätessään aineistoa kirjaansa. Muutamaa näistä ennenjulkaisemattomista runoista Risaisessa elämässä siteerataankin. ’Rakkauden haudalla’ -kappaleesta kerrotaan, että se perustuu Juicen Juankoskella kirjoittamaan runoon. ”Täyttymättömän rakkauden kuvaus oli parikymppisen Leskisen runoelma tytölle, jota hän katseli sillä silmällä, mutta jonka kanssa romanssista ei tullut koskaan totta.”
http://wiki.pomus.net/wiki/Rakkauden_haudalla
70-luvun nuori runo sisältää Juicelta kaksi levytettyä laulutekstiä (Odysseus, Syksyn sävel).
Elokuvan lopputeksteissä maininta joka viittaa käytettyihin kirjallisiin lähteisiin, on tämä:
”Perustuu vapaasti Antti Heikkisen teokseen Risainen elämä – Juice Leskinen 1950-2006 (Siltala). Lisäksi lähdeaineistona on käytetty Juicen itsensä ja muiden kirjoittamia teoksia. Kaikki tässä tapahtunut on totta, paitsi se mikä ei ole.”
Koulukino- sivuston mukaan:
”Elokuvassa kuullaan Marjan runo Pelasta ja Juice Leskisen Rakkauden haudalla, jotka muodostavat intertekstuaalisuutensa ansiosta vuoropuhelun. Erittele ja tulkitse Marjan ja Leskisen sanoitusten välistä vuoropuhelua.”
https://www.koulukino.fi/juice/sanoitusten-analyysitehtavia
70-luvun nuori runo -antologia: kirjoittajat Melleri, Arto ; Ahti, Risto ; Hector ; Färding, Leif ; Helin, Hannu ; Into, Markku ; Jama, Matti ; Laine, Jarkko ; Lindholm, Dave ; Laukkarinen, Liisa ; Luostarinen, Aki ; Marttila, Satu ; Nieminen, Kai, 1950- ; Pusa, Timo ; Rasa, Risto ; Leskinen, Juice ; Salakka, Hannu ; Tiainen, Arja ; Tabermann, Tommy ; Tiihonen, Ilpo ; Tikkanen, Juhani ; Turkka, Sirkka ; Peitsamo, Kari ; Westerberg, Kaj ; Vieno, Jukka ; Virtanen, Arto ; Nurmio, Tuomari. Otava 1981.
Kommentit
Ei ollut tuo Rakkauden haudalla, vaan elokuvasta saa sen käsityksen, että Juice sai ajatuksen omaan sanoitukseen tuosta Pelasta-runosta.
ps. kannattaa katsoa kyseinen elokuva!
Kommentoi vastausta