Ihmisen karvoista olisin kiinnostunut.
Jos lähdetään siitä, että evoluutio ei tee mitään turhaa, vaan lajien kehittyessä hyvät ominaisuudet yleistyvät ja epäonnistuneet kokeilut katoavat nopeasti pois.
No niin, eli kun ihminen lähti kehittymään apinasta niin varmaan siihen joku hyvä syy oli, että emme ole niin karvaisia kuin serkkumme. Onkohan siitä löydettävissä materiaalia, että mikä tuo syy mahtaa olla? Tokikaan nykyihminen ei tunnu turkkia kaipaavan, mutta olisiko siitä sitten haittaa? Entäs miksi homma on sitten jäänyt siltä evoluutiolta puolitiehen? Ripsistä, kulmakarvoista, nenäkarvoista ja naisten häpykarvoista varmaan on hyötyä estämässä veden tai roskien pääsyä sinne minne ne ei kuulu. Jälkimmäisenä mainitut varmaan tosin toimisivat tässä tarkoituksessa tehokkaammin jos ne sijaitsisivat vielä hieman... alempana. Mutta miksi ihmeessä meillä on kainalokarvat, ja miehilläkin on periaatteessa ihan turha häpykarvoitus. Ja sitten on vielä kaikkein karvaisin kohta, eli hiukset, joista kasvaa vielä luomuna hirmuisen pitkätkin. Onko niissä luonnon kannalta mitään "järkeä"? Onkohan meidän karva-asiaa kukaan tutkinut ja jopa saanut jotain viisasta selville?
Vastaus
Ihmisen karvoitukseen liittyviä asioita on ansiokkaasti pohdiskellut kirjoituksissaan esimerkiksi brittiläinen eläintieteilijä Desmond Morris. Osa niistä on suomeksikin saatavilla ja mitä suurimmassa määrin suositeltavia tutustumiskohteita aiheesta - ja ihmiseläimestä ylipäänsä - kiinnostuneille. Esimerkiksi Alaston apina ja Eläin nimeltä ihminen sisältävät hyvinkin viisaita huomioita karvoituksestamme - ja sen puutteesta.
Karvattomuudellemme Morris etsii perinteisestä evoluutionäkemyksestä poikkeavaa vaihtoehtoista selitystä tarkastelemalla teoriaa meressä alkuperänsä saaneesta ihmisestä, jonka keksi ensimmäisenä meribiologi Alister Hardy. Sen mukaan alkuperäinen maa-apina oli viidakon jätettyään ja ennen muuttumistaan metsästäjäapinaksi läpikäynyt pitkän kehitysvaiheen vesiapinana. Sen ajatellaan siirtyneen ruokaa etsiessään trooppisille rannoille, missä se ensin oli kahlaillut rantakallioiden lätäköissä ja matalassa vedessä, mutta vähitellen alkanut uida syvemmälle ja sukeltaa ruokaansa. Tämän prosessin aikana se menetti karvapeitteensä. Vain pää, joka jäi vedenpinnan yläpuolella, säilytti auringon paahteelta suojaavan karvaisuutensa. Tarkka tutkimus osoittaa, että ne vähäiset ihokarvat mitä selässämme on jäljellä eroavat jyrkästi muiden apinoiden karvoista. Meissä ne suuntautuvat takaviistoon kohti selkärankaa - juuri tähän suuntaan vesi virtaa uimarin ruumiin yli, ja se osoittaa että jos karvapeite muuntui ennen kuin katosi, se muuntui täsmälleen oikealla tavalla jotta veden vastus uidessa vähenisi.
Kainalo- ja häpykarvoituksen olemassaolon Morris selittää parinmuodostukseen liittyvällä sanattomalla viestinnällä. Molemmat sukupuolet esittelevät juuri saavuttamaansa aikuista tilaa kasvattamalla tukon karvoja kainalokuoppiin ja sukuelinten alueelle. Niiden tarkoitus ei ole niinkään toimia visuaalisina viesteinä, vaan ne liittyvät enemmänkin hajusignaaleihin. On olemassa useita ihorauhasia, jotka tuottavat seksuaalisia tuoksuja kainalokuoppien ja sukuelinten alueelle, ja karvatupsut vangitsevat nämä tuoksut.
Lähteet ja kirjallisuutta:
Desmond Morris, Alaston apina
Desmond Morris, Eleitä, ilmeitä, asentoja
Desmond Morris, Eläin nimeltä ihminen : henkilökohtainen näkemys ihmislajista
Kommentoi vastausta