Etsin satua jonka nimen taidan muistaa väärin, koska en löydä sitä sillä nimellä. Nimi jonka muistan on Jääkuningatar. Siitä tehtiin Suomessa elokuva jo joskus…

Kysytty
24.9.2010

Etsin satua jonka nimen taidan muistaa väärin, koska en löydä sitä sillä nimellä. Nimi jonka muistan on Jääkuningatar. Siitä tehtiin Suomessa elokuva jo joskus 80-luvulla. Luulen että se on Zacharias Topeliuksen kirjoittama, mutta en ole ihan varma. Muistaakseni tarinassa oli pikkupoika jonka Jääkuningatar sai huijattua jotenkin niin että poika jäätyi, tai sydän jäätyi tai jotain ja sitten hänen siskonsa pelasti hänet. Mulla menee vähän Narnia tarinan kanssa sekaisin, mutta tämä ei siis ole se Narnia tarina vaan toinen jonka nimeä siis en muista.
Jos teille tulee mieleen mikä sen nimi oli, tai mistä kirjasta se löytyy, niin se olisi mahtavaa.

Vastaus

Vastattu
25.9.2010
Päivitetty
24.11.2018

Kyseessä on H. C. Andersenin satu Lumikuningatar.
Sadusta on ilmestynyt useita eri käännöksiä ja tulkintoja. Myös moni kuvittaja on tarttunut aiheeseen. Lumikuningattaresta on tehty elokuvia ja se on sovitettu myös näyttämölle.

Tässä muutama HelMet-kirjastojen kokoelmista.
Andersen, H. C., Pieni merenneito ja muita Andersenin satuja, Otava, 1981. Suomentaneet Martti ja Sirkka Rapola. Kuvitus Kaarina Kaila.
http://www.helmet.fi/record=b1137820~S9*fin
Andersen, H. C., Lumikuningatar ja muita satuja, Valitut Palat, 2005. Suomeksi kertonut Leena Laulajainen. Kuvitus Anastasia Arhipova.
http://www.helmet.fi/record=b1741068~S9*fin
Andersen, H. C., Andersenin satuja, Weilin+Göös, 1984. Suomentaneet Eeva-Liisa Manner ja Kaija Pakkanen. Kuvitus Svend Otto S.
http://www.helmet.fi/record=b1136494~S9*fin

Päivi Hartzell ohjasi sadun pohjalta Lumikuningatar elokuvan vuonna 1986. Lumikuningattarena oli Satu Silvo, Kerttuna Outi Vainionkulma ja Kaina Sebastian Kaatrasalo.
http://www.helmet.fi/record=b1699010~S9*fin
ttp://www.elonet.fi/title/ek2aip/
http://www.fs-film.fi/showPage.php?page_id=1136&movieId=700

Kirjastosta saatavissa myös Lev Atamanovin viehättävä animaatioelokuva.
http://www.helmet.fi/record=b1847162~S9*fin

10 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.