Etsin kirjaa, jossa oli (orpo)tyttö ja aasi tai muuli. Tyttö oli hyvin köyhä, joten hänen piti keksiä keinoja tulla toimeen. Hän mm. Teki itselleen kengät…

Kysytty
29.8.2019

Etsin kirjaa, jossa oli (orpo)tyttö ja aasi tai muuli. Tyttö oli hyvin köyhä, joten hänen piti keksiä keinoja tulla toimeen. Hän mm. Teki itselleen kengät. Muistaakseni oli työssä (kangas)?tehtaassa, mutta taisi löytää asuinpaikan metsästä tai tehtaan ulkopuolelta. Saattoi olla ranskalainen kirja. Luin sitä lapsena n.1970-80-luvulla, mutta kuvasi vanhempaa aikaa. Tyttö saattoi myös keksiä parannuksia tehdastyöläisten olohin. Kirjassa kiehtoi tytön kekseliäisyys siinä, miten korvata rahalla hankittavat tavarat itsetehdyillä, kun ei ollut varaa. Muistelen, että aasi olisi syönyt ohdakkeita jossain pihalla

Vastaus

Vastattu
30.8.2019

Etsitty kirja lienee ranskalaisen Hector Malot'n Pieni tuntematon, joka ilmestyi Kristiina Kivivuoren suomentamana WSOY:n Nuorten toivekirjastossa vuonna 1954. Varhaisempi Alma Suppasen suomennos julkaistiin Otavan kustantamana 1902 nimellä Vihdoinkin kotona.

"Eräänä päivänä saapui Maraucourtin kylään pieni tuntematon tyttönen. Hän on pennitön ja köyhissä vaatteissa, ja hän asettuu asumaan vanhaan hylättyyn metsästysmajaan. Hän käy työssä päivisin, mutta hänen yksinäisyytensä, älykkyytensä ja muista poikkeava käytöksensä herättävät kyläläisten uteliaisuutta. Kuka on tuo metsämajassa asuva tyttö ja miksi hän on tullut Maraucourtiin? Kukaan ei tiedä, että Perrine-tytöllä on kylässä suoritettavanaan äitivainajan antama salainen tehtävä."

Perrinellä on Palikar-niminen aasi, joka kirjan alussa joudutaan myymään, mutta jonka tyttö lopulta onnistuu saamaan takaisin.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.