En ole pitkään aikaan kuunnellut radiosta säätiedotusta. En muista että ennen olisi käytetty sanoja "melkein selkeää" ja "verrattain pilvistä". Kuulostavat…

Kysytty

En ole pitkään aikaan kuunnellut radiosta säätiedotusta. En muista että ennen olisi käytetty sanoja "melkein selkeää" ja "verrattain pilvistä". Kuulostavat korvaani vähän erikoisilta...

Vastaus

Vastattu

Pilvisyyttä mitataan usein kahdeksasosina, jolloin taivaankansi jaetaan kahdeksaan osaan. Tällöin esimerkiksi pilvikoodi (arvo) 2/8 on sanoina (tekstiselite) "verrattain selkeää", 2/8–4/8 on "melko selkeää", 1/8 "melkein selkeää" ja 0/8–1/8 "selkeää", kun taas 6/8 on "verrattain pilvistä" .

Niin ikään säämerkeistä käytetään myös sanallistuksia, esimerkiksi: "melkein selkeää ja poutaa", joka sijoittuu "selkeän ja poudan" sekä "puolipilvisen ja poudan" väliin, eli sää on tällöin poutainen (sateeton tai sadetta alle 0,03 mm) mutta vain melkein selkeä (eli pilvien osuus taivaankannesta 2/8–4/8); erotuksena selkeä, eli pilvetön (0/8–1/8) ja puolipilvinen (3/8–6/8). Osa sääpalveluista käyttää hieman erilaisia ilmauksia, kuten: "enimmäkseen selkeää" ja "enimmäkseen pilvistä".

 

Lähteet:

Ilmatieteen laitos - Pilvisyys

Ilmatieteen laitos - Sääpalvelut verkossa

Ilmatieteen laitos - Sääennusteissa käytettävien säämerkkien selitykset

Foreca - Sääsymbolit

Tuulikartta.info

 

5 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Olen pahoillani etten ole kuullut näitä sanoja, Tommi.

En ole kysyjä, mutta kiitän Tommia näistäkin lisätiedoista. Kommentteja lukemalla oppii paljon sellaista mitä ei olisi tullut ajatelleeksi.

Korjataan nyt kuitenkin se virheeni, että vuodesta 1885 on kulunut 141 vuotta, ei 131.

Tämä sanojen ja ilmaisujen luuleminen uudemmiksi kuin mitä ne ovat on hyvin tunnettu ilmiö, josta kirjoitin kymmenen vuotta sitten kolumninkin (https://www.hs.fi/feature/art-2000002923301.html ). Kuten siinä totean, sillä, miten pitkäikäinen kielenaines voi tulla luulluksi uudeksi, ei myöskään tunnu olevan mitään ylärajaa. Taannoin minulle väitettiin tekoälyn englannista kääntämäksi ja suomen kieleen vasta aivan hetki sitten tuomaksi ilmaisua, joka esiintyy jo mm. vuoden 1776 raamatunkäännöksessä.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.