En millään muista erään kirjan nimeä/kansikuvaa/juonta tai yhtään mitään muutakaan kyseisestä kirjasta kuin yhden hyvin sinisävytteisen aukeaman, jossa seikkaili tai kulki muuten vaan metsässä keiju/haltia tms.
Hahmolla oli jalassaan sellaisen tossut, joiden kärjissä oli pienet tiu'ut/kulkuset. Olikohan päässä myös joku hattu?
Hahmolla saattoi kulkea mukana joku eläin tai jopa useampia 🤔
Metsässä tämä hahmo asusteli ja taisi olla poika.
Muistan lukeneeni tätä kirjaa lapsuudessani joskus '80-luvulla.
Olen kolunnut oman kylän kirjaston lastenhyllyt ja jopa (luvan kanssa tietenkin) takavaraston, mutta en ole kyseistä kirjaa onnistunut löytämään.
Kyse on siis "tavallisesta" lasten kirjasta, se ei ollut mikään "kaikille tuttu" satu/kirja (esim. Peukaloinen tai Oli kerran onnimanni).
Vastaus
Saattaapa mennä hakuammunnaksi, mutta tarjoan Annegert Fuchshuberin kirjaa Unohdettu puutarha (Weilin+Göös, 1986). Siinä on keskeisenä henkilönä sangen eriskummallinen Kuperkeikka-niminen hahmo. Tiukuja hänellä ei kyllä ole, mutta varsin erikoislaatuiset jalat kyllä muuten.
Kommentoi vastausta