CC-lisensoitua musiikkia voi siis käyttää vapaasti ei-kaupallisessa tarkoituksessa tekijänoikeuksien haltijan määrittämien ehtojen mukaisesti (eli esimerkiksi…

Kysytty
19.11.2015

CC-lisensoitua musiikkia voi siis käyttää vapaasti ei-kaupallisessa tarkoituksessa tekijänoikeuksien haltijan määrittämien ehtojen mukaisesti (eli esimerkiksi teoksen tekijä mainittava lähteenä tai muuta vastaavaa).

Voidaanko kirjastossa ajatella, että CC-lisenssit takaavat samat oikeudet kirjastolle kuin yksityiselle ihmiselle? Eli voinko esimerkiksi ladata kirjaston koneelle Jamendosta löytämäni kappaleen, liittää sen osaksi tekemääni videota ja linkittää musiikkia sisältävän videon kirjaston kotisivuille? Tai tehdä oppilaiden kanssa kirjastossa videoita, joihin liitetään CC-musiikkia ja joita näytetään julkisessa tilaisuudessa? Jotkin tekstit (esimerkiksi "it´s free and legal for personal use" Jamendon sivuilla musiikkia ladatessa) hämäävät..

Vastaus

Vastattu
19.11.2015
Päivitetty
22.2.2016

CC-lisensoinnin ehdot vaihtelevat, joten vastaus riippuu osittain näistä ehdoista. Kysymyksessä on kuitenkin olennaista se, ovatko kirjasto ja yksityinen kansalainen samassa asemassa lisensoidun musiikin käyttäjinä.

Ellei lisenssiehdoissa ole erikseen mainittu, että käyttäjän täytyy olla luonnollinen henkilö eli ihminen, ei eroa välttämättä ole. Kysymyksessä olleista esimerkeistä ensimmäisessä ei kuitenkaan ole kysymys kirjaston käytöstä, vaikka linkki olisi kirjaston sivuilla. Vain siinä tapauksessa, että kirjasto tarjoaa kyseisen videon omalta palvelimeltaan, sitä voitaisiin pitää kirjaston toimintana.

Myös toisessa esimerkissä ratkaisevaa on, kuka käyttää näin koottua videota julkisessa tilaisuudessa. Jos tilaisuus on kirjaston järjestämä, silloin voidaan edellyttää, että kirjastolla oli lupa CC-lisensoidun musiikin esittämiseen. Jos taas yksityishenkilö esittää tällaisen videon, siinä tuskin on mitään tekijänoikeudellista ongelmaa.

Ilmaisu "personal use" kyllä mielestäni tarkoittaa, ettei musiikki ole tarkoitettu kirjaston kaltaisen instituution hyödynnettäväksi. Toisaalta ilmaisua voi tulkita myös niin, ettei lisenssillä käytettyä musiikkia saa esittää julkisesti, koska julkinen esittäminen ei ole "henkilökohtaista" käyttöä - koska se on julkista.

On ehdottomasti suositeltavaa varmistaa palvelun tarjoajalta, miten pitkälle tuota ilmaisua "personal use" voi venyttää. Tekijänoikeudessa oikeudenhaltijan lupa yleensä ohittaa muodolliset lakipykälät.

Heikki Poroila 22.5.2012

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.