Hei!
Auttaisitteko minua löytämään heppakirjan? Luin sen joskus vuosien 2004-2009 välillä. Kirja on nuorten kirja, muttei ollut osa mitään sarjaa vaan yksittäinen teos.
Henkilöt olivat teini-ikäisiä, päähenkilön nimi oli muistaakseni Pirita. Kirjassa oli kohtaus, jossa hän ratsasti rannalla. Tallilla asui poika (Olli?), joka oli ihastunut Piritaan, ja oli ottanut tästä kuvia rantaratsastuksen aikana ja laittanut yhden suurennettuna seinälleen. Päähenkilö näki kuvan vahingossa ja suuttui, mutta päätyi lopulta yhteen Ollin kanssa tai ainakin he sopivat välinsä.
Vastaus
Kirja on Timo Sandbergin Jäähyväisratsastus (1994).
Lastenkirjainstituutin tietokannassa https://lastenkirjainstituutti.fi/kirjasto/onnet-tietokanta
kirjasta kerrotaan näin:
"Ystävykset Piri eli Pirita ja Sanna touhuavat kuin kotonaan Sireenin ratsastuskoululla, sillä vuosien varrella ovat ihmiset, paikat ja ennen kaikkea hevoset tulleet läheisiksi. Pirin elämään astuu yllättäen Olli, ristiriitainen ongelmakimppu, johon Piri ei oikein osaa ottaa kantaa. Pirillä on poikaystävä Suke, joka parhaillaan toipuu leikkauksesta sairaalassa. Sannan kipeimpiä kokemuksia on jäähyväisratsastus Veeralla, joka on päätetty lopettaa. Vaihtelua arkeen tuo jäyhä ja totinen Kalevi, johon Sanna suhtautuu luonteensa mukaisesti mutkattoman railakkaasti. - Jatkoa teokselle Yölaukka."
Kommentoi vastausta