väestökirjat

9 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–9.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Miten otan yhteyttä väestörekisteriin sukututkijana? 1360 24.6.2019 Uskonnonvapauslaki tuli Suomessa voimaan 1923 ja silloin saattoi erota kirkosta. Henkilön piti kuitenkin olla jossain kirjoilla, joten hänen merkittiin siviilirekisteriin. Väestörekisterikeskuksen historiikista löytyvät seuraavat tiedot: Vuoden 1970 loppuun saakka evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkkokunta keräsivät tiedot omista jäsenistään. Vuosina 1919 - 1970 pidettiin kirkkokuntiin kuulumattomista siviilirekisteriä. Väestörekisterikeskus, jonka tehtäväksi tuli väestökirjanpidon ohjaus ja valvonta sekä väestön keskusrekisterin (nyk. väestötietojärjestelmän) ylläpitäminen, perustettiin vuonna 1969. Atk-pohjaiseen rekisteriin siirryttiin vuonna 1971. Nykyisin siviilirekisterin tiedot saa maistraatista. Sukuselvityksen...
Saanko vielä muutettua syntymäkuntani, kun olen syntynyt 1943? Syntymäpaikakseni on merkitty Helsinki, vaikka perhe oli kirjoilla Viipurissa. Äitini… 1374 20.6.2018 Aikaisemman kirjavan käytännön yhdenmukaistamisen mahdollistivat v. 1971 voimaan tulleet Väestökirjalaki (21.2.1969/141) ja -asetus (11.3.1970/198) sekä Asetus syntymän ja kuoleman rekisteröinnistä (23.12.1970/824). Tällöin luotiin syntymäkotikunnan (=lapsen ensimmäinen, äidin kotikunnan mukaan määräytyvä kotikunta) käsite. Käytännössä Evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous oli jo v. 1959 määrännyt, että lapsi merkittiin äidin seurakunnan kirjoihin ja syntymäpaikaksi merkittiin äidin kirjoillaoloseurakuntaa vastaava kunta. Suomen ortodoksinen kirkko siirtyi vastaavaan menettelyyn v. 1962. Muiden uskonnollisten yhdyskuntien ylläpitämissä rekistereissä käytäntö kaiketi oli kirjava. Uskontokuntiin kuulumattomien siviilirekisteriin (...
Etsin Parikkalasta tietoja papiston laatimasta väestörekisteristä 1754. Mistä löydän tämän painettuna? Sukututkimusseuran kirjastosta? Onko Kansallisarkistossa? 410 18.5.2018 Aiheesta löytyy painettuna Heljä Pullin toimittama julkaisu nimeltään Parikkala papiston laatimassa Vanhan Suomen väestöluettelossa 1754. Parikkalan kirjastosta löytyy sitä yksi kappale, joka on käytettävissä lukusalissa. https://heili.finna.fi/Search/Results?lookfor=Parikkala+papiston+laatimassa+Vanhan+Suomen+v%C3%A4est%C3%B6luettelossa+1754+&type=AllFields&limit=20&sort= Myös Sukututkimusseuran kirjastossa on yksi kappale, joka myöskin on käytettävissä vain kirjastossa. http://web.genealogia.fi:2345/?PBFORMTYPE=01002&TITLEID=7217&SQS=1:Fin:1::3:100::HTML&PL=0 Kansallisarkistosta sitä ei löytynyt, sieltä löytyy alkuperäinen asiakirja Viipurin, Käkisalmen ja Kymenkartanon provinssien väestöluettelo v. 1754,...
Haluaisin saada tietoa Isojoen kuntaan/kunnasta muuttaneista henkilöistä vuoden 1952 tammikuusta vuoden 1953 kesäkuuhun asti. Löytyyköhän muuttaneista tietoa … 859 19.12.2016 Voit kysyä tietoja Isojoelta/Isojoelle muuttaneista esimerkiksi Vaasan maakunta-arkistosta. Osana Etelä-Pohjanmaata Isojoki kuuluu Vaasan maakunta-arkiston piiriin, joten he pystyvät todennäköisesti auttamaan sinua löytämään etsimiäsi tietoja. Löydät Vaasan maakunta-arkiston yhteystiedot täältä: http://www.arkisto.fi/fi/yhteystiedot/#vaasa Maakunta-arkistoista on mahdollista tilata kaukolainoja toiselle paikkakunnalle, kuten toiseen maakunta-arkistoon tai yleiseen kirjastoon. Huomioithan, että kaukolainat ovat maksullisia. Voit lukea lisää maakunta-arkistojen kaukolainakäytännöistä täältä: http://www.arkisto.fi/fi/palvelut/kaukolainaus Turun kaupunginkirjastolla säilytetään pääasiassa Varsinais-Suomen alueella julkaistuja lehtiä. Tästä...
Mistä löytäisin vanhat osoitetietoni.. olen asunut 17 suomalaisessa kaupungissa elämäni varrella, ja vielä useammissa katuosoitteissa. Haluaisin listata… 6455 23.7.2015 Liikkeelle voi lähteä Väestörekisterikeskuksen Omien tietojen tarkastus -palvelusta. Väestötietojärjestelmän perustamista (1971) edeltäviä vuosia koskevien tietojen ja usein vakituista asuinpaikkaansa vaihtaneiden osalta myös vuosien 1971-82 osoitetietojen jäljittäminen vaatii jo turvautumista muihinkin arkistolähteisiin (paikalliset rekisteriviranomaiset). https://verkkopalvelu.vrk.fi/omat/Etusivu.aspx "Tässä Väestörekisterikeskuksen palvelussa voit tarkastaa tietoja, joita Sinusta on tallennettu väestötietojärjestelmään. Voit tarkastaa voimassaolevat henkilötietosi, nimihistoriatietosi sekä mahdolliset kiinteistö- ja rakennusomistuksesi. Voit tarkastaa myös väestötietojärjestelmään tallennetut asuinhistoriatietosi. Muita historiatietoja...
Haluaisin tiedustella, kuinka toimin jos haluan virallisen sukuselvityksen? Mitä siinä selvityksessä käy ilmi? http://www.jyvaskylanseurakunta.fi/palvelut_ja… 1408 31.7.2013 Sukuselvitys voi olla esim. perunkirjoitusta varten tarvittava laajempi virkatodistus, josta käy ilmi henkilön muuttotiedot ja maininnat puolisosta ja lapsista. Jos henkilöllä ei ole lapsia, todistukseen merkitään vanhemmat ja sisarukset. Perunkirjoituksia varten sukuselvitys on tilattava erikseen kaikista niistä seurakunnista, joissa henkilö on 15 vuotta täytettyään ollut kirjoilla. Jos henkilö ei ole kuulunut seurakuntaan, tilataan sukuselvitys maistraatista. Mikäli selvitys tarvitaan sukunimen muutosta varten todistukseen otetaan mukaan aiemmat sukupolvet, joista selviää, että nimi on todella ollut suvussa.
Minun pitäisi löytää todennäköisesti Tanskassa asuvan kummitätini yhteystiedot pelkän nimen ja syntymävuoden perusteella. Mistä voisin asiaa kysellä? 1657 10.7.2007 Nopein tapa on tarkistaa asia Tanskan ulkoministeriön sivuilta. Sieltä löytyy linkkejä maksuttomille si-vustoille, joiden kautta voi etsiä Tanskassa asuvia henkilöitä. http://www.denmark.dk/en/menu/AboutDenmark/TheDanes/TracingYourDanishAn… Mikäli maastamuuttaja on tehnyt maastamuuttoilmoituksen, hänen osoitteensa saa selville Väestörekisterikeskuksen ja maistraattien yhteisestä Osoitepalvelusta. Jos henkilö muuttaa ulkomailla eikä muista ilmoittaa uutta osoitettaan, saattaa väestötietojärjestelmässä oleva osoite kuitenkin olla vanha. Lisätietoja hinnoista ja palvelusta yleensä: http://192.49.222.187/osoitepalvelu/ Vuodesta 1968 lähtien Tanskassa on toiminut Suomen Väestörekisterikeskusta vastaavan Cpr-kontoret: http://borger.dk/forside/...
Asun ulkomailla. Miten paasisin nakemaan historiallisia yleisia väestoluetteloita internetin kautta? Onko tällaista palvelua olemassa? 1555 20.2.2006 Paras lähde tutkimukseesi on Suomen Sukututkimusseura ja etenkin sen HisKi-tietokanta, johon on tallennettu Suomen seurakuntien väestötietoja, kts. http://www.genealogia.fi/historia/ Tietokanta ei ole vielä kattava, mutta sitä täydennetään jatkuvasti. Mikäli et löydä etsimiäsi tietoja sieltä, kannattaa myös käydä läpi Sukututkimusseuran sivuille koottuja yhteystietoja tutkijoista, joilla voisi olla käytössä tarvitsemaasi aineistoa.
Heljä Pulli: Papiston laatima Vanhan Suomen väestöluettelo 1754:Ruskeala, 1988 1805 22.4.2005 Kysymäsi julkaisu löytyy Suomen sukututkimusseuran kirjastosta Helsingistä ja Joensuun yliopiston kirjastosta, Pielisjoen linnan laitoskirjastosta. Maakunta-arkistoissa on myös väestöluetteloita. Rekisterissä olevat julkaisun tiedot: Ruskeala papiston laatimassa Vanhan Suomen väestöluettelossa 1754 (VA 10084) / Heljä Pulli (toim.) 23 lehteä Helsinki : Karjalan Liitto, 1988