1970-luku

75 osumaa haulle. Näytetään tulokset 41–60.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mistä löytäisin black sabbath:n biisin, joka soi linkin taustalla? http://www.youtube.com/watch?v=eEp4ROucO3g kun tietäisi mikä lp...70-lukua taitaa olla? 861 8.7.2013 Sateen äänillä ja kellon kumahduksilla alkavan kappaleen nimi on sama kuin yhtyeenkin eli "Black Sabbath". Se on ensimmäinen kappale yhtyeen v. 1970 julkaistulla debyytti-LP:llä, jonka senkin nimi on Black Sabbath. Albumista on saatavilla useita painoksia, joista tuoreemmasta päästä on cd-versio vuodelta 2004(Sanctuary, SMRCD031). Kappale "Black Sabbath" on julkaistu myös muutamilla yhtyeen kokoelma-cd:llä, mm. Greatest hits (Sanctuary, 2009, 2705880). Näitä levyjä on saatavissa kirjaston kautta.
Mistä voisin löytää 70-luvulla soitetun laulun, kun en muista laulun nimeä, enkä laulajaa, ainoastaan laulun alkusanat (suurinpiirten): "Joka aamu herään… 1637 22.11.2012 Tämä on Keijo Minervan esittämä kappale Samaa kehää käyn, alunperin Another day / säveltänyt Paul McCartney, 1971. Laulu on tänä vuonna ilmestyneellä CD-levyllä: Elä ja anna toisten kuolla, jossa on suomennoksia The Beatles-yhtyeeltä. YouTubessa laulu on kuultavissa myös.
Mikä oli tanskalaisen tv-sarjan alkuperäinen nimi, suomeksi se oli muistaakseni Monopolipeliä, ja sarjaa esitettiin televisiossa 1980-luvun lopussa tai 1990… 2385 5.9.2012 Kysyin asiaa Tanskan kirjastojen tiedonhakupalvelusta 5.9. Kollegani siellä arveli, että kysymyksessä voisi olla Matador, jota tehtiin vuosina 1978-1981 ja joka kertoo 1930- ja 1940-lukujen elämästä Tanskassa. Suomessa sitä on nähty FST:n kanavalla 5. Lautapeli Monopoli on tanskaksi nimeltään Matador, mistä ilmeisesti johtuu sarjan suomenkielinen nimi. Englanniksi ja tanskaksi tietoa löytyy muun muassa wikipediasta sekä Danske film -tietokannasta. https://en.wikipedia.org/wiki/Matador_(Danish_TV_series) http://www.danskefilm.dk/tvserie/1.html
Olen kiinnostunut saksalaisesta iskelmämusiikista 60- ja 70 -luvulta. Youtubessa on mainos jossa esitellään cd -levykokoelmaa Die besten 100 schlager des… 2339 14.5.2012 Die besten 100 schlager des jahrtausends -cd-kokoelmaa ei löytynyt Suomesta (Frank - kirjastojen monihakupalvelu osoitteessa: http://monihaku.kirjastot.fi/frank/search/). Seuraavat saksalaisen iskelmämusiikin kokoelmat löytyvät: Das gibt's nur einmal : [Äänite]. 60 Jahre deutscher Schlager. Vollersode : Bear Family Records, p1991 (Äänitykset 1930-1989) Deutsche Schlager : 20 originale 1969. Hamburg : Polydor, p1997. (Äänitykset 1968-69) Voit kysyä levyjä kaukolainattavaksi oman kirjastosi kautta. Das gibt's nur einmal -cd löytyy mm. Tampereen alueen kirjastosta, Deutsche Schlager -cd Lahden alueelta.
Onko 1970-luvun suomalaisesta rock/pop-musiikista koostettu mitään CD-levyä/levyjä kuten Finnish Graffity 50- ja 60 -luvuista? Ja samalla jatko: Entä 80-luku… 1074 2.2.2011 Suomalaisesta rock/pop-musiikkia 1970-luvulta löytyy hauilla: 1970-luku rock kokoelmat suomi 1970-luku popmusiikki kokoelmat suomi Vastaavilla hauilla löytyy musiikkia myös 1980-luvulta ja 1990-luvulta Tässä tuloksia Helmet-hausta ensiksi mainitulla haulla http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C%7CS1970-luku+rock+kokoelmat+s…
Mikä olisi hyvä & laaja opus joka kertoisi esimerkiksi vuosiluvuista 1970 ja 1980? (ei tarvitse olla samoissa kansissa) Tarkoitan kirjaa kyseisten aikojen… 702 26.3.2010 Sopivaa kirjallisuutta löytyy runsaasti. Tässä muutamia esimerkkejä: Sarantola-Weiss: Reilusti ruskeaa: 1970-luvun arkea; Suomalaisten tarina: 4: Järjestelmien aika; Suomalaisen arjen historia: 4: Hyvinvoinnin Suomi; Puoli vuosisataa; Muutosten vuosisata 7 ja 8; Kronikka 1900-1999: Suomen ja maailman tapahtumat; Guinness-kronikka: 1900-luku; Lewenhaupt: Heijastumia: 1890-1989: Vuosisata muotia, muotoilua ja arkkitehtuuria. Kirjojen saatavuuden voi tarkistaa Web-Origosta osoitteessa http://www.satakirjastot.fi/
Koska gueen lopetti 1402 26.10.2009 Freddie Mercury kuoli 1991. John Deacon jättäytyi myös pois toiminnasta. Vuonna 2004 Queen aktivoitui uudistuneella kokoonpanollaan, yhdessä Paul Rodgersin kanssa. Paul Rodgersin ja Queenin yhteistyö päättyi toukokuussa 2009, kahden maailmankiertueen ja yhden studioalbumin jälkeen. http://fi.wikipedia.org/wiki/Queen
Olemme tekemässä koulussa näyttelyä eri vuosikymmenistä. Olisiko Joensuun kirjastossa kirjoja, jotka kertovat 1960-70-luvun sisustuksesta, pintamateriaalien… 1131 21.10.2009 Seuraavista kirjoista löytyy tietoa tuon ajan sisustuksesta ja käytetyistä materiaaleista ja väreistä: HUOKUNA, Tiina Vallankumous kotona! : arkielämän visuaalinen murros 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa. Yliopistopaino, 2006 SARANTOLA-WEISS, Minna Sohvaryhmän läpimurto : kulutuskulttuurin tulo suomalaisiin olohuoneisiin 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003 OLETA pyöreä tuoli : Eero Aarnion 60-luku = Assume a round chair : Eero Aarnio and the 60's. Helsingin taidehalli : Taideteollinen korkeakoulu, 2003 SARANTOLA-WEISS, Minna Reilusti ruskeaa : 1970-luvun arkea. WSOY, 2008 POP - rauha - rakkaus : 1960- ja 70-lukujen elämää ja ilmiöitä. Lahden taidemuseo, 2008 Kirjojen saatavuuden voit...
Lainasin oivan lastenlauluklassikkoja täynnä olevan levyn, Finnlevyn Mörri-Möykyn toivekonsertti -kokoelman. Mutta koska kansitekstit ovat hyvin suppeat (kuten… 1034 26.7.2008 Alkuperäisäänitettä kääreineen ei HelMet-kirjastoista löydy. Yleisradion Fono-tietokannassa (http://www.fono.fi/ ; vapaasti verkossa käytössä) on tarkat tiedot Yleisradion äänilevystön äänitteistä. Tästä tietokannasta löytyy lainaamasi albumi (Mörri-Möykyn toivekonsertti : 27 toivottua lastenlaulua, Finnlevy 1988), jolla on Tapiolan Yhteiskoulun oppilasryhmän esittämänä ja Erkki Pohjolan johtamana kappale Mörri-Möykky, jonka on säveltänyt Marjatta Pokela ja sovittanut Nacke Johansson. Enempää tietoja ei sielläkään ole. Vuodelta 1976 olevaa Mörri-Möykkyä ei Fonosta löydy. Warner Music Finlandista, johon Finnlevy liitettiin 1990-luvun alussa, kehotettiin kysymään tekijänoikeusjärjestö Gramexista. Sieltä taas kerrottiin, että heillä kyllä on...
Etsin tiettyä ranskalaisen TV-sarjan tunnusmelodiakappaletta. Sarjaa esitettiin karkeasti muistellen 70-80-luvuilla. Kyseessä muistaakseni paimenelämää… 1863 2.8.2007 Kyseessä on ilmeisesti TV-sarja nimeltä Belle et Sebastian.Sarjan tunnusmelodia on nimeltään L'oiseau (=lintu)ja se löytyy mm. cd:ltä Bonjour la France vol. 2. Levyn on julkaissut BR Music vuonna 1996 ja sen tuotenumero on BS8111-2. Levyä saattaisi saada ostetuksi jostakin hyvin varustetusta levyliikkeestä. Toinen vaihtoehto on lainata se Turun kaupunginkirjaston musiikkikirjastosta (osoite Eerikinkatu 4, 2 krs.)
Minkälaista oli 1970-luvun muoti? 4539 5.2.2007 Kuvia 1970-luvun muodista löydät Googlen kuvahausta hakusanoilla: fashion 70’s. Suomenkielisiä kuvauksia 70-luvun muodista voit lukea mm. seuraavilta verkkosivuilta: http://www.jyvaskyla.fi/ksmuseo/haloo/nuoriso/70muoti1.htm http://plaza.fi/ellit/tyylinmetsastajat/oppaat/kauneusihanteet-1960-70-… Muodin historiasta on kirjastoissa saatavilla myös kirjallisuutta. Tässä muutama vihje 70-luvun muotia käsittelevistä kirjoista: -Täältä tulee nuoriso!: 1950-79, toim. Kai Häggman, WSOY 2006 -Peacock, John: Fashion sourcebooks: The 1970s, Thames and Hudson 1997 -70s fashion/vintage fashion and beauty ads, ed. Jim Heimann, Taschen 2006
Mikä oli The Beatles -yhtyeen "Let It Be" singlen korkein listasijoitus Suomessa vuonna 1970? 1199 1.2.2007 Let it be-singlen korkein sijoitus Suomessa oli kahdeksas (toukokuu 1970). (Suomi soi. 4 : Suuri suomalainen listakirja / toimittanut Jake Nyman)
Voisitko auttaa minua löytämääm 70-luvun muodista tietoa? 1899 15.12.2006 Tässä muutama kirja: Novick, Jeremy: Wham bam thank you glam Peacock, John: Fashion sourcebooks Ruby, Jennifer: The 1970s and 1980s Herald, Jacqueline: Fashions of a decade the 1970s Suomenkielisiä muodin historiaa käsitteleviä kirjoja: Kuitunen, Arja-Liisa: Länsimaisen muodin historia antiikista nykyaikaan, 1998 Peacok, John: Länsimainen puku antiikista nykyaikaan, 1990 Lehnert, Gertrud: 1900-luvun muodin historia, 2001 1970-luvun muodista saa myös tietoa sen ajan naisten- ja muotilehdistä, tällaisia olivat Eeva, Hopeapeili ja Jaana. Muotikuvia löytyy myös Kotilieden ja Kodin kuvalehden 70-luvun numeroista. Tässä muutama linkki, joissa on 70-luvun vaatetuksia kuvia: http://www.ballyhoovintage.com/ballyhoovintage.htm http://www....
Onko Turun kirjastoissa mitään kirjaa,jossa olisi tietoa Grease -musikaalista? Tarvitsisin kipeästi tietoa esitelmää varten eikä mistään ole kunnolla mitään… 1121 3.5.2006 Grease -musikaalista löytyy CD-levyjen lisäksi ainoastaan kaksi nuottikirjaa nimekkeillä "Grease" ja "Grease is still the word". Tämän lisäksi löytyy musikaali-aiheisia tietokirjoja, esim. Gänzl, Kurt: Musicals : the complete illustrated story of the world's most popular live entertainment -kirjasta löytyy vähän tietoa Grease -musikaalista (s.204-205). Listan Turun kaupunginkirjaston musikaaleja käsittelevistä kirjoista saat, kun laitat AINO-aineistotietokannassa asiasanaksi musikaalit ja aineistolajiksi kirja.
Mistä löytyisi 70-luvun miesten ja naisten hiuksista, kampauksista ja ehostuksesta???? 6521 17.3.2006 Ainakin James Innes-Smithin kirjassa Tukka hyvin? (WSOY 2003) on kuvia 1970-luvun kampauksista. Muita mahdollisia lähteitä ovat Tracy Tolkienin Vintage - the art of dressing up (Pavilion 2000), Mary Traskon Daring do's - a history of extraordinary hair (Flammarion 1994) ja Dylan Jonesin Haircults - fifty years of styles and cuts (Thames&Hudson 1990). Näitä kirjoja ei Ruoveden kirjastosta löydy, mutta kysy sieltä mahdollisuutta kaukolainaamiseen. Tutustu myös seuraaviin nettisivuihin: http://www.fashion-era.com/1970s.htm http://www.fashion-era.com/punks_fashion_history1.htm http://www.fashion-era.com/make_up_part_2.htm http://www.vintageblues.com/history7a.htm http://employees.oneonta.edu/angellkg/1970.html
Mistä voisi löytää tietoa ja kuvia yms. 70-luvun suomalaisesta popmusiikista? 1086 2.2.2006 70-luvun suomalainen popmusiikki on aika laaja käsite. Alkupuolella 70-lukua tulivat kuuluisiksi mm Juice, Dave Lindholm, Mikko Alatalo ja Hector. Loppupuolen punk-murroksesta alkaen kuunneltiin mm Hurriganesta, Wigwamia, Maukka Perusjätkää, Ratsiaa, Problemsia, Eppu Normaalia ja Pelle Miljoonaa. Monilla näistä esiintyjistä on informatiiviset kotisivut, esim Mikko Alatalolla osoitteessa http://www.mikkoalatalo.net/ Kirjoista mainitsisin esim Esko Lehtosen Suomalaisen rockin tietosanakirjan, osat 1 ja 2. Jake Nymanin Rocktieto-kirjasarja sisältää 3 osaa. Kirjojen saatavuustiedot voit tarkistaa Helmet-aineistohausta http://www.helmet.fi
Mistä saa tietoa 1970-luvun pukuhistoriasta? Suomen kielellä. 1816 3.11.2005 Pukeutumisen historiasta on aikaisemminkin kysytty "Kysy kirjastonhoitaja" palvelussa. Voit etsiä vastauksia arkistosta asiasanoilla "pukeutuminen" tai "muoti" tai "1970-luku". Lisäksi voit etsiä tietoa pääkaupunkiseudun kirjastojärjestelmästä http://www.helmet.fi/ löydät tietoa 70-luvun muodista Sanahausta asiasanoilla: "muoti" "historia" tai "pukeutuminen" "historia". Rajaa kieleksi suomi. Tässä muutama hakutuloksen kirja: Kuitunen, Arja-Liisa: Länsimaisen muodin historia antiikista nykyaikaan, 1998 Peacok, John: Länsimainen puku antiikista nykyaikaan, 1990 Lehnert, Gertrud: 1900-luvun muodin historia, 2001 1970-luvun muodista saa myös tietoa sen ajan naisten- ja muotilehdistä. Lisäksi voit käydä etsimässä tietoja muodista Internetistä...
Onko mitään CD-kokoelmaa, jossa olisi parhaat 70-luvun hitit yksissä kansissa? Jos löytyy, saisinko levyjen nimet / levyn nimen? 1887 3.8.2005 70-luvun hittejä löytyy runsaasti erilaisilta kokoelmilta. Ongelmana erityisesti ulkomaisissa kokoelmissa on kappaleiden lisenssointiin liittyvät ongelmat. Tämän takia yksittäisillä 70's-kokoelmilla on yleensä vain tietyn levy-yhtiön julkaisemat hitit kyseiseltä vuosikymmeneltä. Löysin kuitenkin yhden yllättävän kattavan 70's-kokoelman eli 8 cd:n paketin "Greatest Hits of the 70's" (Disky, 2000). Kokoelma on todella monipuolisen valikoima 70-luvun angloamerikkalaista musiikkia (sisältää mm. glam-rockia, punkkia, purkkapoppia, diskoa, soulia, heavy rockia, jne.) Sama halpajulkaisuihin erikoistunut Disky on julkaissut myös suppeamman 3 cd:n kokoelman "Sensational 70's". Todella kiinnostavalta vaikuttaa myös laadukkaista uusintajulkaisuista...
Miten ja millä hakusanoilla löydän tietoa ja teoksia 60- ja 70- luvuista (musiikkia, pukeutumista.. kaikkea)? 935 14.7.2004 1960- ja 1970-luvun kulttuurihistoriasta löytyy paljon tietoa. Kirjastomme aineistotietokannasta voit hakea tähän liittyvää kirjallisuutta/musiikkia laittamalla aineistotietokantamme hakukaavakkeeseen (tarkka haku) asiasanaksi joko "1960-luku" tai "1970-luku". Voit vielä tarkentaa hakua lisäämällä asiasanoiksi tarkempia termejä kuten "pukeutuminen", "musiikki", "populaarimusiikki", "arkkitehtuuri", "muoti", "kirjallisuushistoria"... Lisäksi jos haluat erikseen tietoa eri maiden ilmiöistä 1960- ja 1970-luvuilla, voit lisätä asiasanaksi myös tietyn maan nimen (Suomi, Yhdysvallat, Ruotsi jne.). Aineistolajiksi voit valita erikseen esimerkiksi kirjat, videot, cd-levyt tai kaikki aineistolajit. Musiikkiosastoltamme löytyvät kirjat ja levyt...
Onko Kajaanin kaupunginkirjastossa eduskunnan pöytäkirjoja tai mahdollisuutta lukea niitä? Tarvitsisin käyttööni pöytäkirjat 1940-1970-luvuilta, tarkkoja… 1205 14.5.2004 Kajaanin kaupunginkirjastosta löytyy eduskunnan pöytäkirjoja 1900-luvun alusta tähän päivään asti. Vanhat pöytäkirjat sisältyvät nimittäin Valtiopäivien pöytäkirjoihin ja näitä meiltä löytyy haluamaltasi aikaväliltä. Valtiopäivien pöytäkirjat ovat käsikirjastoaineistoa, niitä ei voi saada kotilainaan mutta niitä voi käydä tutkimassa kirjastossa paikan päällä.