Ainakin pankinjohtaja ja komissaari Erkki Liikanen on todennut joskus, että Euroopassa ei riitä, että osaa vain englantia. Miten asian laita loppupeleissä on?

Kysytty
18.7.2020

Ainakin pankinjohtaja ja komissaari Erkki Liikanen on todennut joskus, että Euroopassa ei riitä, että osaa vain englantia. Miten asian laita loppupeleissä on?

Vastaus

Vastattu
23.7.2020
Päivitetty
23.7.2020

Englannin kielellä pärjää varmastikin pääsääntöisesti perusarjessa ja matkustaessa, vaikka väärinymmärryksiä ja hankalia tilanteita voi syntyä.

En tiedä koskeeko mainitsemasi Liikasen toteamus Eurooppaa yleisesti vai Euroopan unionissa työskentelyä, mutta myös Euroopan unionin toimielimissä pärjää englannilla. Euroopan unionissa on 24 virallista kieltä, joista kolmea (englanti, ranska ja saksa) käytetään sisäisessä neuvottelussa ja viestinnässä. Toki monipuolinen kielitaito on suuri etu ja monessa tehtävässä toimiminen jopa vaatii sitä.

Ranskan kielellä on EU:ssa pitkät perinteet ja toimitilat sijaitsevat suurilta osin ranskankielisillä alueilla. Kuitenkin myös englannin kielellä on ollut erityisesti 2000-luvulta lähtien vankka asema ja se on nykyään EU-maissa eniten opiskeltu vieras kieli.

Lisää aiheesta:

https://europarlamentti.info/fi/Euroopan-parlamentti/tyokielet/

https://ulkopolitiikka.fi/lehti/1-2019/sailyyko-englanti-eun-tyokielena/

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.