Välitin kysymyksesi eteenpäin, valtakunnalliselle kirjastoammattilaisten sähköpostilistalle, josta ehdotettiin Tsingiz Aitmatovin teosta Eikä päivä pääty. Kollegan mukaan teoksesta löytyy myös hautausmaan paikalle rakennettu kosmodromi.
Kyseistä teosta näyttäisi olevan myös Kokemäen kaupunginkirjastossa, saatavuustiedot voit tarkistaa Satakirjastojen yhteistä aineistotietokannasta: http://www.satakirjastot.fi/
Voisi olla jonkinlainen purkki tai pakkaus.
Kotimaisten kielten keskuksesta voi kysyä myös. Kielitoimiston neuvontapuhelin 0295 333 201 (maanantaista perjantaihin klo 9–12), kesätauolla 30.6.–31.7.
Kuvauksestasi tulee mieleen lähinnä Carlo Collodin Pinokkion seikkailut, josta on olemassa erilaisia suomennoksia ja mukaelmia. Vuonna 1954 suomennettu Pinocchion seikkailut vaikuttaisi melko alkuperäiseltä ja on myös mahdollista että olisit kyseistä painosta lukenut vuonna 1969. Kirja on kuitenkin italialainen, joten siltä osin ei sovi etsimääsi, vaikka muuten voisikin kuulostaa Pinokkiolta: Pinokkiohan oli puunukke, joka muuttuu muistaakseni jossakin vaiheessa satua oikeaksi pojaksi. Välitinkin kysymyksesi eteenpäin, kirjastoammattilaisten valtakunnalliselle sähköpostilistalle, jospa joku kollega jossakin päin Suomea muistaisi! Palaamme asiaan jos saamme sieltä vielä Pinokkiolle jonkin itäeurooppalaisemman vaihtoehdon. Vai muistaisikohan...
Valtakunnalliselta kirjastoammattilaisten sähköpostilistalta saimme vinkin, että etsimäsi kirja voisi olla Pieniä unitarinoita (Kirjalito, 1984). Kirjastossamme ei sitä ole, joten en voi tarkistaa asiaa, mutta kollegan mukaan teoksessa esiintyisi ainakin Puutarhatonttu Oskari.
Myöskään Joensuun seutukirjaston kokoelmissa teosta ei näytä olevan, mutta kannattaa kysyä kaukolainausmahdollisuutta! Myöskin antikvariaateista kannattaa kysellä, ainakin netistä löytyi haulla tällainen: http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=901578
Ainakin muusikko Ville Pusa menetti nuoren avovaimonsa, kun heidän yhteinen lapsensa oli vain 1,5 -vuotias.
Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ville_Pusa
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200808298185356_uu.shtml
http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/musiikki.shtml/711531?pusa_ville
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288338843996.html
Suomessa kyllä tilastoidaan monipuolisesti alhokolinkäyttöä ja siihen liittyviä ongelmia. Tilasto löytyy verkostakin THL:n sivuilta: http://www.stakes.fi/FI/tilastot/aiheittain/Paihteet/Paihdetilastovuosi… . Tietoa rattijuoppojen promillemääristä ei siitä kuitenkaan löydy. Muualtakaan en kaipaamaasi tietoa löytänyt.
Mainitsemasi veren alkoholipitoisuus vaikuttaa hyvin korkealta. Eri lähteiden mukaan jo 3 promillen humala saattaa aiheuttaa kokemattomalle alkoholinkäyttäjälle myrkytyksen, joka voi johtaa kuolemaan. Kokeneelle käyttäjälle arvo on 6-8 promillea.
Lähteet:
Päihdetilastollinen vuosikirja. 2011 : alkoholi ja huumeet (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2011)
Dahl, Päivi
Tästä on kyse : tietoa päihteistä (YAD, Youth Against Drugs ry...
Signeerausta T.M. käytti ainakin kuvataiteilija Tauno Miesmaa (1891-1980), joka uransa alkupuolella piirsi karikatyyreja ja pilakuvia poliitikoista. Hänen mainitaan piirtäneen etenkin Tuulispää ja Velikulta –lehtiin. Hänet tunnetaan myöhemmin erittäin tuotteliaana kuvataiteilijana sadoista muotokuvistaan. Tauno Miesmaan piirroksista signeerauksineen on kuvia teoksessa ”Suomen taiteilijoita Alvar Cawenista Wäinö Aaltoseen, Elämäkertoja” (toim. Hertta Tirranen), joiden perusteella voisitte mahdollisesti saada selville sen, muistuttavatko kuvat ja signeeraukset teidän näkemiänne pilakuvia ja olisiko näkemienne kuvien piirtäjä tuo samainen Tauno Miesmaa.
Mitään merkintää siitä, että Tauno Miesmaa piirsi myös Pohjois-Savo –lehdelle emme...
Näyttäisi siltä, että muita Barbro Lindgrenin Mattias-kirjoja ei ole suomennettu kuin Kesä kaupungissa. Ruotsiksi Mattiaksesta kertovat teokset Mattias sommar (1965, suomeksi Kesä kaupungissa), Mera om Mattias (1966) ja Hej hej Mattias (1967).
Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja kertoo työläisperheestä. Sarjaan kuuluu kolme kirjaa: Mustat morsiamet, Rautayöt ja Jään ja tulen kevät. Eeva Joenpellon Lohja-sarjaa voisi katsoa myös työläisperheen kuvauksena, sarjassa kirjat: Vetää kaikista ovista, kuin kekäle kädessä, Sataa suolaista vettä ja eteisiin ja kynnyksille. Klassikkoja ovat esim.Toivo Pekkasen Tehtaan varjossa, Lauri Viidan Moreeni ja Alpo Ruuthin Kotimaa. Näytelmissä klassikot Minna Canth: Työmiehen vaimo ja Hella Wuolijoen Työmiehen perhe. Vuoden 1918 kuvauksia esim. Ilmari Kiannon Punainen viiva, Frans Emil Sillanpään Hurskas kurjuus ja Leena Landerin Käsky. Kiistelty Hannu Salaman Siinä näkijä, missä tekijä ja nykypäivän työntekijöistä ja työttömyydestä kertova Arto Salmisen...
Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja kertoo työläisperheestä. Sarjaan kuuluu kolme kirjaa: Mustat morsiamet, Rautayöt ja Jään ja tulen kevät. Eeva Joenpellon Lohja-sarjaa voisi katsoa myös työläisperheen kuvauksena, sarjassa kirjat: Vetää kaikista ovista, kuin kekäle kädessä, Sataa suolaista vettä ja eteisiin ja kynnyksille. Klassikkoja ovat esim.Toivo Pekkasen Tehtaan varjossa, Lauri Viidan Moreeni ja Alpo Ruuthin Kotimaa. Näytelmissä klassikot Minna Canth: Työmiehen vaimo ja Hella Wuolijoen Työmiehen perhe. Vuoden 1918 kuvauksia esim. Ilmari Kiannon Punainen viiva, Frans Emil Sillanpään Hurskas kurjuus ja Leena Landerin Käsky. Kiistelty Hannu Salaman Siinä näkijä, missä tekijä ja nykypäivän työntekijöistä ja työttömyydestä kertova Arto Salmisen...
Hei!
Tampereen kaupunginkirjastosta löytyy Joe Watersin teos Cause marketing for dummies vuodelta 2011. Siinä on kerrottu näiden yleishyödyllisten yhteisöjen markkinoinnista. Peter Druckerin teos Voittoa tavoittelemattomien organisaatioiden johtaminen vuodelta 2008 on yleisempi kirja aiheesta. Kirjojen saatavuustiedot voi tarkistaa Piki-verkkokirjastosta, osoitteesta https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/haku;jsessionid=6B84939855FC88…
Yliopistokirjastojen yhteisestä Linda-tietokannasta löytyy paljon enemmän tutkimuksia aiheesta, esimerkiksi teos The non nonprofit : for-profit thinking for nonprofit success / Steve Rothschild ; foreword by Bill George.
Rothschild, Steve. San Francisco : Jossey-Bass, cop. 2012.
Tekstiaineisto
Linda...
Olen poistanut ruotsinkielisen Mazzarellan kirjan ja tehnyt teille varauksen suomenkieliseen kirjaan Ainoat todelliset asiat. Kirjasta on tällä hetkellä 192 varausta ja kiertäviä kappaleita pääkaupunkiseudun kirjastoissa yhteensä reilut 200. Kirjaa löytyy myös kirjastoissa Bestseller kappaleina, mutta niitä ei voi varata.
Voisiko kyseessä olla Veera Lahtisen teos "Ja tästä ei sitten puhuta"? Kirja on julkaistu vuonna 2001 ja sen kustantaja Like kuvailee kirjaa sanalla tosikertomus.
"Kiltin tytön kyyneleet" -nimistä elokuvaa en löytänyt.
Löysin kuitenkin internetin kautta elokuvan "Kiltit tytöt", dokumenttielokuva vuodelta 2000, ohjaaja Hanna Miettinen (Maylett). Tarkempia tietoja (tekijä-sisältö-esitys jne) löytyy Elonet-tietokannasta http://www.elonet.fi/title/ekkr6w/
Olisiko tämä etsitty elokuva?
Nettiä selailemalla löytyy monen tapahtuman juhlavuodet. Vaikuttaa siltä, että tapahtumia juhlitaan samalla periaatteella kuin ihmisiäkin. Toisin sanoen odotetaan, että vuosi tulee täyteen ennen kuin juhlitaan. Pieni ihminen viettää yksivuotispäivää vasta kun on elänyt yhden vuoden eikä heti syntyessään. Samoin Kotkan Meripäiviä juhlitaan vasta sitten, kun on kulunut 50 vuotta siitä, että ne aloitettiin. Ehkä juhlien nimen pitäisi olla jotakin muuta, jos juhlittaisiin 50. kertaa.
Esimerkiksi tänä vuonna on Savonlinnan oopperajuhlien 100-vuotisjuhlavuosi. Ensimmäiset oopperajuhlat järjestettiin 1912, joten sama periaate tässäkin on.
Tähän ilmiöön vaikuttanee se, että ihmiselle on helpompaa laskea vuosia kuin laskea yksitellen tapahtumien...
Balalaikan soitonoppaita on kirjastoissamme vain pari tarjolla:
Ekkel, Bibs: Mel Bay's complete balalaika book: a comprehensive guide & tutor. Tämä on nuotti ja soitto-opas. Toinen, vanhempi opas on: Alexander Dorozhkin: Elementary method for the balalaika. Molemmat ovat kaupunginkirjaston musiikkioasatolla, josta voit tehdä hyllyvarauksen verkkokirjastossa, mikäli sinulla on siihen tarvittava salasana kirjastokortin lisäksi, tai käymällä paikan päällä.
Matin muijan kuolema on suomalainen kansanlaulu. Painettuna se löytyy ainakin Johannes K. Lindstedtin kokoaman kirjan Laululipas : Suomen laajin kansan laulukirja toisesta niteestä (vuoden 1907 laitos). Hieman tästä poikkeava versio on julkaistu Erkki Ala-Könnin toimittamassa Alavuden laulukirjassa (1978).
Silmäilin tällä hetkellä kirjastossa paikalla olevia murrosiästä kertovia kirjoa, ja näyttää tosiaan siltä, että ne on tarkoitettu hieman isommille.
9-vuotiaalle voisi sopia kirja ”Mitä kummaa minussa tapahtuu?” (Sanoma Magazines Finland, 2007). Kirja on suunnattu niin tytöille kuin pojillekin.
Kirjan saatavuustiedot HelMet-verkkokirjastossa:
https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1815234?lang=fin