Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Kajaanin Hokki. Kuka keskinyt seuran nimen? Milloin? 531 Tutkin Mikael Juntusen teosta Aitoa hokkia: Kajaanin Hokki (Mikaju-tuotanto, 2007), mutta siinä ei valitettavasti kerrota nimen alkuperästä mitään tarkempaa. Se mainitaan, että jo aikaisemmin oli olemassa seura nimeltä Rauman Hokki, ja perustajat olivat vähän huolissaan, kelpaisiko tuo nimi myös Kajaaniin. Nimi meni kuitenkin läpi. Koska tosiaan Hokki on ollut nimenä useammallakin seuralla, arvelisin, että se tulisi englanninkielisestä sanasta ice hockey, joka on muokattu suomalaiseen asuun mukailemaan jälkimmäisen sanan lausuntoasua.
Onko Tove Ditlevsenin trilogiasta kaksi myöhempää osaa jo suomennettu? 179 Sarjan kahta muuta osaa ei ole vielä suomennettu tai ainakaan julkaistu suomeksi, mutta koska sarja on saanut suomeksikin suosiota, voisi hyvin kuvitella, että ne julkaistaisiin jossakin vaiheessa suomeksi. Kirjan kustantajana on S&S, joten jos haluat saada tarkempia tietoja mahdollisista tulevista julkaisuista, voit kysyä asiaa kustantamosta. Sen yhteystiedot löytyvät osoitteesta https://kustantamo.sets.fi/meista/.
Runoissa väärä tekijä 213 Heti aluksi täytyy todeta, ettemme ole juridiikan asiantuntijoita, joten tämä vastaus on laadittu vain maallikkotietämyksen perusteella. Siksi vastausta ei kannata pitää minään pätevänä oikeudellisena arviona. Kirjasto ei sinänsä jälkikäteen lisäile kirjaan tekstiä, eivätkä asiakkaatkaan saisi kirjoitella kirjoihin mitään ylimääräistä. Joskus kuitenkin saatetaan virheiden korjauksia lisätä jälkikäteen juuri kirjaan liimattavalla paperilla. Sellaisten korjausten pitäisi tulla kuitenkin virallisesti kustantajien ja kirjaston kirjavälittäjien kautta. Kirjasto ei ole kirjassa esiintyvistä virheistä kuitenkaan vastuussa vaan kustantaja. Toisinaan koko kirjakin saatetaan vetää pois kirjastosta, jos siihen on tullut vakava virhe. Muistan...
Etsin muistaakseni Elmer Diktoniuksen runoa, jossa kuvaillaan ylösnousemusta. Runossa pieni hätääntynyt tyttö sanoo Jumalalle:"Musti ! Jeesus, Musti !" ja… 207 Kyseessä on Lauri Viidan runo Havaitsin, että leimahti kokoelmasta Suutarikin, suuri viisas (1961). Lauri Viita: Kootut runot (1966, useita painoksia, s. 268)
Hatanpään kartanosta ja Idmanin perheestä on olemassa romaani. Kirjailija ehkä Pirjo Tuominen. Mikä kirja? (Luin Ari Järvelän kirjan samasta aiheesta ja… 450 Pirjo Tuomisen Tampereelle sijoittuvassa romaanissa "Hiljaiset huvimajat" (Tammi 2016) käsitellään sivujuonteena Hatanpään kartanoa ja erityisesti kartanonisännän Nils Idmanin kavallusta. Alueviestin arvostelussa kerrotaan juonesta tarkemmin. Arvio on sivulla 11: http://80.246.156.34/arkisto/2016/33/files/assets/common/downloads/publ… Tässä lisätietoja kirjasta: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.f…
Kuka laulaa kappaleen , miltä se mahtaa tuntua tuo jumalan rakkaus kun ..... ? 568 Valitettavasti emme onnistuneet selvittämään laulun tekijää tai esittäjää. Tunnistaisikohan joku kysymyksen lukijoista sen? Tiedon esittäjästä voi kirjoittaa tämän vastauksen perään kommenttina. 
Kuinka voi kestää kuukausitolkulla varauksen odottaminen. Kyseessä on Virpi Hämeen Anttilan kirja Juhannusyön painajainen. Edelläni on vielä satoja varaaja eli… 339 Monia uutuuskirjoja joutuu valitettavasti jonottamaan hyvin pitkään. Helmet-kirjastojen uutuuksien varausjonoissa on pisimmillään jopa useita tuhansia varaajia kirjanimekettä kohti. Virpi Hämeen-Anttilan Juhannusyön painajainen -kirjaa jonottaa tällä hetkellä 432 varaajaa, ja kirjaa on Helmet-kirjastoissa yhteensä 124 kappaletta. Juhannusyön painajainen -kirjan tämän hetken viimeinen varaaja saanee kirjansa 4-5 kuukauden kuluttua, jos asiakkaat palauttavat kirjansa ajoissa.  https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sjuhannusy%C3%B6n%20painaja… Todellista varausjonoa lyhentää jonkin verran se, että yleensä varausten joukossa on onkin verran lukittuja varauksia, eli varauksia, joihin palautuva...
Miksi Celia-kirjaston aineistoja ei tarvitse jonottaa, mutta Helsingin kaupunginkirjaston äänikirjoja joutuu jonottamaan? 276 Celian aineistot ovat tarkoitettu näkövammaisille ja muista lukemisesteistä kärsiville. Celian toimintaa säätelee erillinen laki. Se tekee Celia-aineistojen käytön asiakkaille ilmaiseksi ja Celialle tavallisia kirjastoa halvemmaksi. Finlex.fi Helmet kirjasto taas ostaa kirjat kustantajilta suunnilleen samaan hintaan kuin tavallinen asiakaskin. Siksi äänikirjoja ei ole varaa hankkia rajoittamattoman käytön lisensseillä, vaan niitä ostetaan maltillinen kappalemäärä. Siksi uusimmissa äänikirjoissa on valitettavan pitkät jonot.
Etsin kirjaa, jossa kerrotaan lihasjumeista, kipeistä ja jäykistä lihaksista, ja miten niistä pääsee eroon. Myös nettissä oleva tieto kiinnostaa. 275 Piki-verkkokirjastosta löytyy hakusanalla lihashuolto esim. Parikka, Juha: Putkirullaus : lihashuolto kuntoilijalle ja liikkujalle, Ylinen, Jari Venytystekniikat : lihas-jännesysteemi : manuaaliseen terapiaan ja urheilijoiden lihashuoltoon tai Käytännön lihashuolto : warm up, cool down, venyttely, hieronta, urheiluhieronta ja teippaus Netistä löytyy YouTube-videoita kineesioteippauksesta https://www.youtube.com/results?search_query=kineesioteippaus tai lihashuollosta yleensä https://www.youtube.com/results?search_query=lihashuolto Vakavammissa tapauksissa kannattaa kääntyä lääkärin puoleen. Terveyskirjaston artikkelissa kerrotaan  Pitkäaikainen kipuoireyhtymän oireet.
Onko sillä mitään työoikeudellista tai muuta merkitystä, lukeeko työsopimuksessani "palkka" vai "palkkio" ? 2337 Palkalla ja palkkiolla on eroa. "Palkkaa saat, kun olet työ- tai virkasuhteessa. Palkka on henkilökohtaista ansiotuloa, joka maksetaan työntekijän tilille, ennakonpidätys verottajalle maksettuna. Rahallista korvausta voidaan kutsua myös nimikkeillä palkkio, korvaus tai etuus. Kuitenkin varsinainen palkkio eli työkorvaus verottajan näkökulmasta on korvaus, joka ei ole palkkaa, eli et ole työ- tai virkasuhteessa, mutta saat korvauksen tehdystä palvelusta, työstä tai tehtävästä. Palkkiolla viitataan myös useimmiten elinkeinon harjoittamisesta saatuun tuloon. Jos elinkeinon harjoittaminen on todella pienimuotoista, sitä ei lasketa varsinaiseksi yritystoiminnan harjoittamiseksi eikä työsuhteeksi työn teettäjän kanssa. Verohallinnon linjauksen...
Löytyisikö jostain kirjasta tai muualta suomeksi resepti kikherneranskalaisiin? Olen vain englanniksi nähnyt... 244 Kikherne ranskalaisten ohjeita kannattaa jatkossa etsiä myös nimellä Panisset. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan blogissa Sofia on jakanut niiden valmistamisen suomenkielisen ohjeen. Samalla ohjeella saa kuulemma myös hyviä vege-pihvejä, joissa vain kypsennystapa vaihtuu. https://blogs.helsinki.fi/hyy-ymp/tag/ranskalaiset/
Löytyisikö elämäkertoja ihmisistä, jotka ovat sairastuneet vakavasti? Elämästä sairauden kanssa, jaksamisesta yms. Ehkä inspiroivia tarinoita juuri… 471 Pyörätuoliin joutuneiden elämäkertoja löytyy esim. Teemu Potapoff: Luodinkestävä : Heidi Foxellin tarina tai Mika Saukkonen: Viimeinen voltti : Jari Mönkkösen tarina Hakusanana elämäkerrat ja vammautuminen Helmet haku Kun hakusanan muuttaa sairastuminen ja elämäkerrat, löytyy muitakin tsemppitarinoita. esim.  Kristiina Hanhirova: Rakkautta, rukouksia ja rauhoittavia tai Pirjo Kainulainen: Ammattina potilas Helmet haku  
Mistä tulee alunperin sanonta: naama tms. on kuin pakanamaan kartta? 2835 Pakanamaan kartalla on viitattu alunperin kaukaisiin alueisiin, joissa on ollut tuntemattomia seutuja. Tuntemattomat alueet on merkitty karttoihin valkoisilla alueilla. Tätä kautta sanonta on alkanut merkitä jotain, mikä on läikikäs, kirjava tai rajoiltaan epämääräinen - ja siten esimerkiksi kasvoja, joilla on arpia, ihottumaa tai aknea.
Lapselle kirja, joka käsittelee aihetta miksi ihminen kuolee? 251 Pienemmille lapsille sopivat esim. Katie Daynes ; kuvitus Christine Pym ; suomentanut Sanna Hytti: Miksi eliöt kuolevat, Avril McDonald ; kuvitus: Tatiana Minina ; suomennos: Arja Pikkupeura ; tehtävät: Liisa Ahonen: Jukka Hukka ja Iso Hukka : menetyksestä ja surusta selviäminen sekä Susan Varley ; suomentanut Erja Melville: Mäyrän jäähyväislahjat Vähän isommille esim. Nora Schuurman: Auringonkukkatalvi, Jenny Jägerfeld ; suomentanut Katriina Kauppila Comedy queen tai Jenna Miettinen: Liian nuori Hakusanana Helmetissä voi käyttää surutyö ja rajata lastenkokoelmaan. Helmet hakutulos
Minulla on suutarinkone sarjanumero on 58359 milloinka se on tehty? 240 Et kertonut tarkemmin minkä merkkinen koneesi on, mutta jos se on Singer niin osoitteesta https://www.contrado.com/blog/wp-content/uploads/2019/09/Singer-Sewing-… pystyy tarkistamaan vuoden. Jos koneesi on Singer ja tuon sarjanumeron edessä ei ole mitään kirjainta niin taulukon mukaan se olisi vuodelta 1861.
Mistä etsisin tietoa kahvilan/kahvikioskin tai vastaavan perustamisesta, luvista, paikan etsimisestä ym. 356 Turun seudun kuntien yrittäjäksi aikoville ja yrityksille suunnatut yrityspalvelut on keskitetty seudun kehitysyhtiöön Turku Science Park Oy:hyn, jonka asiantuntijat antavat neuvontaa ja tarjoavat palveluja mm. yrityksen perustamiseen. Tarjolla on startti-infoja ja starttipajoja sekä henkilökohtaista perustamisneuvontaa ja myös toimitiloja kaikenkokoisille yrityksille. https://turkubusinessregion.com/ideasta-yritykseksi/ Palvelut yrityksille https://www.turku.fi/palvelut-yrityksille Kaupungin kioskit ja kioskiopaikat https://www.turku.fi/palvelut/kioskit-ja-kioskipaikat Turun rakennusvalvonnan ohjeet ravintolan tai kahvilan perustamisesta https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files//ohje_ravintolan_t… Ohessa vielä esimerkki...
Missä laulussa on pätkä "hän silakkalaatikon kuumentaa"? 158 Tähän kysymykseen ei valitettavasti ole löytynyt vastausta.
Kuinka monta kilometriä on lyhyin matka ns. linnuntietä Suomesta Kanadaan? 1226 Niillä verkkosivuilla, joilla voi tarkastella eri maiden tai kaupunkien välisiä etäisyyksiä, Suomen ja Kanadan välimatkaksi ilmoitetaan tavallisimmin jonkin verran yli 6 200 kilometriä. Lyhin löytämäni linnuntietä mitattu suora linja maiden välillä oli kuitenkin pituudeltaan vain 5 388 kilometriä. https://www.travelmath.com/flying-time/from/Canada/to/Finland https://distancecalculator.globefeed.com/Distance_Between_Countries_Result.asp?fromplace=Finland&toplace=Canada https://www.distancefromto.net/distance-from-canada-to-finland http://distancebetween2.com/canada/finland Tosiasiallinen lyhin etäisyys maiden välillä on kuitenkin löydettävissä, jos etsitään päätepisteet mahdollisimman pohjoisesta, toisin kuin ylläolevissa...
Kirjallisuutta oppimiskäsityksistä 705 Tiiviit ja selkeät yhteenvedonomaiset määritelmät eri oppimiskäsityksistä voi löytää vaikkapa Martti Hellströmin kirjasta Sata sanaa opetuksesta : keskeisten käsitteiden käsikirja (s. 274-277). Hieman laajemmin aihetta lähestytään Marja-Liisa Julkusen toimittamaan Opetus, oppiminen, vuorovaikutus -kirjaan sisältyvässä Jorma Enkenbergin artikkelissa 'Uuden pedagogiikan perusta'. Oppimiskäsitysten historiaa ja taustaa valaisevat esimerkiksi Maija-Liisa Rauste-von Wrightin ja Johan von Wrightin Oppiminen ja koulutus sekä Oiva Ikosen Oppimisvalmiudet ja opetus.
Mikä on aivojen tuottaman magneettikentän voimakkuus? Voiko kompassin viisari värähtää tämän magneettikentän vaikutuksesta? 279 Jokainen ihmisen teko ja ajatus luo aivoihin magneettikentän. Tämän magneettikentän voimakkuus on miljardisosa maan magneettikentästä eikä saa kompassia liikahtamaan.   https://www.aalto.fi/fi/uutiset/aivoja-stimuloiva-laite-voi-helpottaa-m… https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/elamantieteet/aivojen-magneettikenta…