Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mitä tarkoittaa sana anger esimerkiksi sukunimissä Angerkoski ja Angervuo? 562 Suomen murteiden sanakirjan mukaan ankeriasta ja angervoa tarkoittavat anger- tai anker-alkuiset sanat ovat kietoutuneet toisiinsa paitsi äänneopillisista myös kansanetymologian pohjalta selittyvistä syistä. Anger voi viitata siis joko ankeriaaseen tai angervoon. Sukunimet -teoksessa mainitaan vain Angeria, joka on peräpohjalainen nimi. Peräpohjolassa tunnetaan kasvinnimitys angeria "mesiangervo". Suomen murteiden sanakirja 1. osa: a-elää (1985) Pirjo Mikkonen ja Sinikka Paikkala: Sukunimet (2000)
Keksin uuden tv-ohjelmaformaatin. Voinko jotenkin suojata ideani ennen kuin lähden esittelemään sitä tuotantoyhtiöille? 554 Tekijänoikeuden suojan kohteena on kirjallinen, suullinen tai taiteellinen teos – itsenäinen ja omaperäinen luovan työn tulos. Tekijänoikeus suojaa teoksen ulkomuotoa ja ilmaisutapaa. Suojaa eivät saa teoksen aihe, juoni, idea tai tietosisältö – ne ovat vapaasti kaikkien käytettävissä. Näin ollen esimerkiksi ideat, joille tv-formaatit perustuvat, eivät saa tekijänoikeussuojaa. Tv-formaattiin voi kuitenkin sisältyä myös tekijänoikeussuojaa saavia teoksia kuten lavasteet, musiikki ja käsikirjoitus (katso esim. Tekijänoikeusneuvoston lausunto 2006:3). Lähteet: Tekijänoikeus suojaa luovaa työtä Tekijänoikeuden ABC Tekijänoikeusneuvoston lausunto 2006:3
Voiko työkoneelle ladata internetistä ilmaisen peliohjelman? Töissä on paljon ns tyhjää vapaa-aikaa. Peliä ei kuitenkaan voi pelata kuin siten, että se… 414 Hei! Ei taida olla hyvä idea ladata omin päin netistä työkoneelle mitään. Ilmaisten asennettavien ohjelmien lataamisessa on aina se vaara että lataa samalla vahingossa jonkin haittaohjelman koneelle. Tuskin edes saisit ohjelmaa itse asennettua, jos et ole määritetty järjestelmänvalvojaksi, joka pystyy koneelle asentamaan ohjelmia. Lisäksi työkoneesi ei ole sinun vaan työnantajasi omaisuuttasi, jota sinun täytyy käsitellä oikein. Uusi työntekijä täytyy perehdyttää ja opastaa työhön hyvin ja siinä pitäisi tulla esille myös työpaikan sisäiset taukokäytännöt. Työntekijän velvollisuus on myös olla rehellinen. Jos mikä tahansa asia työpaikalla mietityttää, niin kyllä siitä täytyisi rohkeasti voida kysyä esimieheltä. Voit perustella...
Vahoissa Siionin virsissä on Esa Ruuttusen mukaan teksti/säkeistö: "Sinut päivä on mustaksi polttanut, mutta niin olen sinuhun mielistynyt, etten sun rumuuttas… 273 Sanat ovat virrestä Ah, etkö sä huoli mun kihloistani, sen viimeisestä säkeistöstä: 5. Sun mustaksi päivä on polttanut, / kun yks olet ahdistetuista, / vaan niin olen sinuhun rakastunut, / etten sinun rumuuttas muista. / Sä syntinen olet ja saastainen, / vaan mielellän' anteeksi annan sen, / kun vain sinut omaksi saisin. – Siionin virret (Herättäjä-yhdistys, 1958)
Joskus 90-luvulla kuuntelin Pinokkio-satukasettia, jossa ääninä olivat Leena Uotila, Leo Lastumäki ja Heikki Kinnunen. Tässä tarinassa Pinokkio veistetään ja… 397 Leena Uotilan, Leo Lastumäen ja Heikki Kinnusen esittämä Pinocchio oli itsenäinen osa kasettisarjaa, jossa julkaistiin kuunnelmaksi sovitettuja satuja "jännittävin äänitehostein" höystettynä. Muita samassa sarjassa ilmestyneitä kasetteja olivat esimerkiksi Kolme pientä porsasta, Prinsessa Ruusunen ; Hannu ja Kerttu, Saapasjalkakissa ; Tuhkimo ja Tulukset.
Olen huomannut, että varsinkin monissa vanhemmissa pop/rockmusiikkikappaleissa esiintyy paikoitellen ja joissakin kohdin eräs tietty soitin/ääniefekti, jonka… 147 Soitin on latinalaisamerikkalaisiin lyömäsoittimiin erikoistuneen Latin Percussion -yhtiön perustajan Martin Cohenin kehittelemä "vibraslap". Se syntyi, kun rumpali Bob Rosengarden pyysi Cohenia kehittämään soittimen, jolla voisi korvata perinteisen hevosen leukaluusta tehdyn ja kalkkarokäärmeen kalistuksen tavoin ääntelevän tehostesoittimen. Latin Percussion täytti 50 vuotta! | Riffi Percussion How To: Vibraslap w/ Mark Shelton - YouTube
Etsin varhaisnuoruuteni lempikirjaa, jota luin n. 15-17 vuotta sitten useaan otteeseen. Kirja oli kotimainen, ja siinä suomalainen teinityttö päätyi lähtemään… 239 Menevä sinkkutäti ottaa 14-vuotiaan Lauran mukaansa riemulomalle Riminille toipumaan keuhkoputkentulehduksen kurimuksesta Asta Ikosen kirjassa Luokan makein lomaromanssi.
Onko Jane Kenyonin runo Peonies at Dusk suomennettu? 168  Jane Kenyonin Peonies at Dusk -runoa ei valitettavasti ole suomennettu. http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/fi-FI/ https://finna.fi/ https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelut/fennica-suomen-kansallisbi…
Onko Lauri Pohjanpäästä elämäkertaa. Tarvitsen tietoja esitelmään. 273 Kansallisbiografiasta löytyy Kaarina Salan kirjoittama artikkeli Pohjanpään elämästä ja tuotannosta: https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/4977 Lauri Pohjanpää on kirjoittanut muistelmateoksen Muistojen saatto – kappaleita muistojen kirjasta, joka on ilmestynyt vuonna 1950. Mikäli sitä ei löydy omasta kirjastostasi, voit tilata sen kaukolainaan oman kirjastosi kautta. Finna.fi-palvelusta voit myös tarkistaa, missä kaikissa Suomen kirjastoissa muistelmat ovat saatavilla: https://finna.fi/Search/Results?lookfor=muistojen+saatto&type=AllFields&filter%5B%5D=%7Eformat%3A%220%2FBook%2F%22&dfApplied=1&limit=20 Kirjasampo-sivustolla on listattuna Pohjanpään teokset, ja teoksen nimeä napsauttamalla niistä...
Olen varannut kirjan. Varaustilanne 318/326. Milloin saan kirjan? Viikkojen vai kuukausien päästä? 119 Ensimmäinen luku kertoo oman sijaintisi varausjonossa, toinen luku paljonko varausjonossa kaiken kaikkiaan on varauksia. Moni asia vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti oma varauksesi saapuu: Montako nidettä kyseistä kirjaa on ja kuinka moni niteistä ei lyhennä varausjonoa (eli on bestseller-hyllyyn tarkoitettu) Kuinka nopeasti muut varaajat noutavat saapuneen varauksensa (heti tiedon saatuaan vai kenties vasta viimeisenä noutopäivänä) Kuinka pian lainaaja palauttaa varatun niteen (ennen eräpäivää, eräpäivänä, myöhässä, ei lainkaan) Kuinka moni varaaja on lukinnut varauksensa esim. lomamatkan ajaksi (lukittu varaus säilyy jonossa eikä varaus tartu siihen) Näiden syiden takia on mahdotonta antaa tietoa siitä kuinka pian varauksesi...
Olisin kaivannut tietoa siitä, löytyvätkö kirjoittamani kirjat eli seuraavat vielä jostain kirjastosta ollen kyselijöiden lainattavissa: 1. Perunahuijarit … 176 Molempia kirjoja löytyy vielä Suomen kirjastoista. Lainattavia kappaleita voi etsiä Finna-haun tuloksista: https://www.finna.fi/Search/Results?limit=0&lookfor=perunahuijarit&type…
Tarvitsisin pikimmiten Loppukieppi - runon! Se on muistaakseni joko Hannele Huovin - tai Kirsi kunnaksen. 180 Kyseessä on Hannele Huovin runo Loppukieppi, joka sisältyy kokoelmiin Sinisen ketun aamuvoimistelu (1987, s.39) ja Hiiri mittaa maailmaa : valitut lastenrunot 1979-2019 (2019) .https://finna.fi/Record/lumme.239646 https://finna.fi/Record/lumme.2984959
Onko lupiinin hävittämiseen minkäänlaista myrkkyä joka hävittäisi ainoastaan tämän vahingollisen kasvin? 2650 Torjunta-aineet eivät ole kovin valikoivia, eikä lupiinille ole kehitetty omaa myrkkyä. Jos et jaksa kaivaa lupiineja ylös, voit niittää kasvuston muutaman kerran kesässä ja näin käydä väsytystaistelua. Lupiini leviää siemenistä, joten niittäminen kukintavaiheessa estää leviämisen. Torjunta-aineiden käyttöä kannattaa välttää viimeiseen asti kotipihassa ja muuallakin. Täältä löydät Helsingin kaupungin ohjeet vieraslajien torjumiseen: https://www.hel.fi/static/hkr/julkaisut/ohjeet/vieraskasvien_torjunta.p…
Tervehdys. Muistan koulussa joskus opettajan maininneen kirjasta jossa kuvataan kynän putoamista lattialle useiden sivujen ajan. Tietääkö kukaan onko tälläistä… 184 Voisiko olla kyseessä Volter Kilven Alastalon salissa, joka etenee hyvin verkkaiseen tahtiin? Olisiko lukijoillamme tietoa? Vastauksen voi kirjoittaa kommenttikenttään.
Mitä tarkoittaa 'mille" eri kielillä? 881 Sanakirja.org -sivuston mukaan sana mille esiintyy useissa kielissä. Esimerkiksi ranskassa mille tarkoittaa numeroa tuhat, mailia ja (esim. tikkataulun) napakymppiä. Viron mille tarkoittaa jonka, kenen. Italian mille grazie eli tuhannet kiitokset. Latinaksi maili, Rooman valtakunnan mittayksikkö mille passuum on tuhat askelparia. 
Minkälainen Sää oli Joutsenossa 12.10.1991 176 Mikkelin lentokentän havaintoaseman tiedot tuolta päivältä: weather | Joutseno, Finland  | Saturday, October 12, 1991 Recorded weather for Joutseno, Finland time range | day of Saturday, October 12, 1991 temperature | (7 to 10) °C (average: 8 °C) conditions | rain, fog, overcast relative humidity | (92 to 99)% (average: 95%) wind speed | (0 to 5) m/s (average: 3 m/s) Säähistoria on haettu tämän sivuston kautta: https://www.wolframalpha.com/ Hakulausekkeena on käytetty: weather finland joutseno 12.10.1991 
Mikä lastenkirja voisi olla kyseessä? Kirjassa mainitaan mm. jänis, koira, Johannes, juna-asema ja sanomalehti. 151 Gudrun Mebsin helppolukuinen mutta aika jännittävä lastenkirja Kaksi jänishousua (WSOY 1988). Kirja kertoo Johanneksesta, joka matkustaa yksin junalla mummolaan ja tutustuu vieressä istuvaan toiseen matkustajaan, joka lukee sanomalehteä.
Kuinka pian hotelli Ritzistä lähdön jälkeen tapahtui prinsessa Dianan kuolemaan johtanut auto-onnettomuus? 284 Henri Paulin ajama Mercedes lähti hotelli Ritzin takaovelta kello 00.20, onnettomuus tapahtui muutamaa minuuttia myöhemmin, 00.23–00.24. Tina Brownin Dianan tarina tyytyy määrittämään vain ajankohdan, jolloin Henri Paul ajoi tunneliin: "Pont d'Alman tunneliin syöksyy 23 minuuttia yli puolenyön auto kyydissään maailman kuuluisin nainen." Sarah Bradfordin Diana : tuntematon prinsessa ajoittaa itse törmäyshetken: "Kello 00.23, kolme minuuttia Ritzistä lähdön jälkeen, Mercedes karkasi kuljettajan käsistä ja paiskautui ajoratojen välissä olevan betonipylväikön kolmanteentoista pilariin." Donald Spoton Diana : viimeinen vuosi määrittää ajankohdan hetkelle, jona auto pysähtyi törmäyksen jälkeen: "Auto kimposi vielä...
Mistä löytyy Painatuskeskus Oy'n eli entisen Valtioneuvoston kirjapainon vuosikertomuksia vuosilta 1987-1992? 161 Näitä tuntuukin olevan vaikea löytää. Finna-haussa niitä ei tule esiin, https://finna.fi/Search/Results?sort=relevance&bool0%5B%5D=AND&lookfor0…. Aineisto on senluonteista, että se voisi löytyä Kansalliskirjastosta, https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelut/neuvonta. Sitä voisi myös löytyä Eduskunnan kirjastosta, https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/kirjasto/tietoakirjasto….
Missä lasten-/nuortenromaanissa on päähenkilön (ehkä Aleksi) rakkauden kohteena Rinna-niminen tyttö ja tarinassa maistetaan silloista eksoottista hedelmää… 162 Voisiko se olla jomipikumpi näistä Kirjasammon teoksista, joissa esiintyy henkilö nimeltä Rinna, https://www.kirjasampo.fi/fi/search/kulsa/%22Rinna%22?