Pashamuotin teko-ohjeet voi löytää esimerkiksi Risto Lehmusoksan kirjasta Venäjän keittiö. Kannattaa toki ottaa huomioon myös Valamon ystävien julkaiseman Pasha-vihkosen ohje, jonka mukaan "tarkoitukseen voi hätätilassa käyttää esimerkiksi keraamista kukkaruukkua".
Kuokkamaantien taakse Etelä-Nekalaan kaavoitettiin teollisuusalue vuonna 1939. Nekalan pelloilta varattiin silloin Vihiojan, rautatien sekä myöhempien Kuokkamaantien ja Jokipohjantien rajaama alue teollisuusyrityksille. Kaupunginhallitus hyväksyi alueelle Lempääläntien yli johtavan pistoraiteen rakentamisen kokouksessaan 24.8.1942 "rautatiehallituksen ehdotuksen mukaisena". Rata haarautuu viuhkamaisesti tonteille, ja kaiken kaikkiaan tälle vajaan neliökilometrin suuruiselle alueelle tuli rautatietä 3,5 kilometriä.
Pistoraidetta ratkaisevammin oli Nekalan ja Hatanpään väliseen kulkuyhteyteen vaikuttanut ratapiha-alueen laajennus, jota varten kaupunki luovutti vuonna 1926 etelään vievän radan molemmin puolin lähes 60...
Nuorten odotuksia ja tulevaisuuden näkymiä työelämässä tutkii TAT, joka julkaisee mm. vuosittain Nuorten tulevaisuusraportin sekä muita tutkimuksia, oppimateriaaleja ja aineistoja. TATista kannattaa kysyä apua, yhteystiedot. Työterveyslaitoksen julkaisuja löytyy STM:n Julkarista. Siellä on esimerkiksi tutkimus
Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi : Hyviä käytäntöjä, tietoa ja vaikutuksia / Airila, Auli; Aho, Outi; Nykänen, Mikko; Toivanen, Minna; Väänänen, Ari; Ågren, Susanna; Mantila-Savolainen, Sari (2018)
Työterveyslaitoksen kirjastoa ei ymmärtääkseni valitettavasti enää ole, kirjakokoelma sijainnista ei löydy tietoa TTL:n sivulta, mutta laitokselta voi pyytää apua, yhteystiedot.
Finna.fi: n haussa...
Kissoista on Pikikirjastoissa monenlaisia dvd-levyjä. Näistä on osa elokuvia, kaunokirjoja ja satuja, tietosisältöisiä dvd:tä on myös, jos etsit juuri sellaisia. Niitä on erilaisista rotukissoista, kotikissasta, kissanpennuista.
Suloiset kissanpennut, Pan Vision 2009.
Kotikissa, dvd Pan Vision 2007.
Kuten muullekin inhimilliselle toiminnalle, myös sodalle on luotu oikeussäännöt, jotka perustuvat kansainvälisiin sopimuksiin. Näistä tärkeimmät ovat neljä Geneven sopimusta, jotka kaikki maailman valtiot ovat ratifioineet eli ottaneet osaksi omaa lainsäädäntöään.
Sodan säännöt suojelevat erityisesti siviilejä, haavoittuneita ja vangittuja. Taistelijoiden keskinäisestä väkivallasta ei rangaista, koska säännöt on laadittu tilanteisiin, jossa sodan osapuolet käyttävät tappavaa voimaa toisiaan vastaan. Niitä sovelletaan vain aseellisissa selkkauksissa, kun konflikti on jo alkanut.
Geneven sopimusten lisäksi on olemassa myös esimerkiksi tiettyjen aseiden käyttöä kieltäviä sopimuksia.
Lisätietoa asiasta löytyy Punaisen ristin sivuilta: https...
Ensimmäiset himmelit on tehty keskiajalla. Eija Kosken kirjassa "Himmeli" on paljon tietoa himmelin kulttuurihistoriasta.
TEKIJÄ Koski, Eija
TEOS Himmeli / Eija Koski ; [valokuvat: Rita Lukkarinen ... et al.] ; [piirrokset: Kaarin Hellman]
Julkaisutiedot Helsinki : Maahenki, 2012 (Hämeenlinna : Kariston Kirjapaino)
ULKOASU 123 sivua : kuvitettu ; 30 cm
Perunkirjoituksesta ja perunkirjamalleista esimerkkeja on esim. teoksessa Norri, Matti Perintö ja testamentti:käytännön käsikirja. Helsinki : Alma Talent, 2017. Perunkirjoituksesta löytyy tietoa kirjasta Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamukset / Aulis Aarnio, Urpo Kangas, Timo Räbinä.Helsinki : Alma Talent, 2020 Molemat kirjat löytyvät HelMet-kirjastoista www.helmet.fi
Tove Ditlevsenin novellikokoelmaa "Den onde lykke" (1963) ei valitettavasti ole suomennettu. Myöskään kokoelman yksittäisiä novelleja ei ole luettavissa suomeksi.
https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelut/fennica-suomen-kansallisbi…
HelMet kirjastoista tosiaan kyseistä teosta ei löydy, koska viimeinen nide on poistettu. Kirja on lainattavissa esim. Keravan kaupunginkirjastosta https://kirkes.finna.fi
Hei,
Kansainvälisen Sewing Machine Collectors' Societyn sivujen mukaan kyseisen ompelukoneen valmistusvuosi olisi 1921.
https://ismacs.net/singer_sewing_machine_company/serial-numbers/singer-…
Tässä muutama kirja, joista löytyy eri maiden posliini- ym. esineiden leimoja, myös kotimaisia.
Tuula Salakarin ja Harri Kalhan kirjoittama Keräilijän aarteet : Kupittaan Savi. Kirjan lähdeluettelo ja hyödyllisten sivujen luettelo voivat ohjata eteenpäin selvitystyössä. Lisäksi vanhat Kupittaan Saven hinnastot ja kuvastot voivat olla avuksi.
Arabian tuotannosta löytyy paljon teoksia, kotimaisesta tuotannosta muutoinkin aina vain enemmän.
- Handbook of pottery and porcelain marks / compiled by J. P. Cushion ; in collaboration with W. B. Honey (1980)
- Suuri antiikkikirja / Wenzel Hagelstam ; toimittaja: Pirjo Hämäläinen-Forslund (1991)
Näitä voit lainata tilanteen mukaan joko suoraan Keski-kimpan kokoelmista https://...
1. Kysymyksestäsi ei selvinnyt, mitä kirjastoa tarkoitat. Siksi vastaukseni on kovin yleinen ja käsittelee Helsingin kaupunginkirjastoa yleensä. On vähän vaikea sanoa, kuinka monta kirjaa kirjastoihin saapuu viikossa. Viikot ovat tässä asiassa kovin erilaisia. Helsingin kaupunginkirjastossa on pääkirjasto, 37 sivukirjastoa, kaksi kirjastoautoa ja kuusi laitoskirjastopistettä. Näihin kaikkiin yhteensä hankittiin viime vuonna 148 089 kirjaa. Viikossa kirjoja siis saapui kaikkiin kirjastoihin yhteensä monta tuhatta, mutta viikot ovat erilaisia ja kirjastot eri kokoisia.
2. Helsingin kaupunginkirjastossa aineiston hankinta on keskitetty. Pasilassa toimii Kirjastoverkon yhteiset palvelut -yksikkö. Se hoitaa...
CD-levyn liitteessä ei ollut laulujen sanoja mukana ja verkostakaan niitä ei löytynyt. Yritin myös kuunnella tarkkaan ja minullekin jäi epäselväksi mitä tuossa kohdassa lauletaan.
Tietäisikö joku tämän kysymyksen lukijoista mitä tuossa lauletaan? Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Ilmeisesti olet peruuttamassa varausta Taskukirjasto-sovelluksessa. Taskukirjaston ohjeissa kerrotaan, että varaus perutaan juuri mainitsemallasi tavalla eli siis painamalla roskakorin kuvaa.
Jos perut varauksen Helmetissä omissa tiedoissasi, laita rasti varauksen vasemmalla puolella olevaan Poista-ruutuunja napsauta painiketta Tallenna muutokset. Järjestelmä antaa ilmoituksen: "Allaolevat varaukset muutetaan. Jatkatko?" Vastaa: "Kyllä".
https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Usein_kysyttya/Usein_kysyttya__Taskuki…
https://kirjtuo1.helmet.fi/help*fin#varaustenmuuttaminen
Valitettavasti en onnistunut löytämään suomenkielisiä, aiheeseen liittyviä romaaneja.
Englanninkielisiä listauksia aihepiirin kirjallisuudesta löytyy, joskin niissäkin suurin osa teoksista on tietokirjoja ja muistelmia. Tässä joitakin:
Goodreads: https://www.goodreads.com/shelf/show/burlesque
Burlesque Moms -blogi: https://burlesquemoms.com/blog/burlesque-books-to-read/
Brittiläinen Oxford English Dictionary julkaisee nettisivuillaan vuoden sanan (2004 lähtien):
https://languages.oup.com/word-of-the-year/
Yleisradio on joinakin vuosina valinnut yleisöäänestyksellä vuoden sanoja. Vuonna 2010 se oli Wikileaks, vuonna 2013 pöhinä ja vuonna 2014 Putin-juusto. Tiedossa ei ole, järjestetäänkö äänestys joka vuosi. Lisätietoja voisi kysyä Ylen asiakaspalvelusta:
Palaute (yle.fi)
Kotimaisten kielten keskus (Kotus) on julkaissut kuukauden sanan vuodesta 2011 lähtien:
https://www.kotus.fi/nyt/kuukauden_sana
Lisäksi vuonna 2021 Me Naiset -lehti järjesti suomen kielen kauneimmasta sanasta lukijaäänestyksen, jonka mukaan se oli äiti; sama vastaus oli saatu Turun Kirjamessuilla vuonna...
Voisikohan kyseessä olla elokuva Talo järven rannalla vuodelta 2006? Alejandro Agrestin ohjaaman elokuvan pääosia näyttelevät Keanu Reeves ja Sandra Bullock. Elokuvassa posti on tärkeässä roolissa ja kirjeet kulkevat ajasta toiseen.
Lisää romanttisia elokuvia, joihin liittyy aikamatkustamista voi tutkia IMDb:n sivulla: https://www.imdb.com/list/ls053446125/