Valitettavasti en ole löytänyt netistä Perry Gahalowoodista kertovia sivuja, jotka eivät liittyisi Dickerin kirjaan vaan kertoisivat samannimisestä oikeasta rikospoliisista. Myöskään Facebook ei tuottanut tulosta.
Turun kaupunginkirjaston pääkirjaston tieto-osastolla (uudisosa, 2. krs.) on mahdollista lukea vanhoja Turun Sanomia mikrofilmiltä ja ottaa lehdestä kopioita (A4/0,20€) tai tallentaa artikkeli omalle muistitikulle. Voit varata mf-lukulaitteen ja pyytää kyseisen ajankohdan mikrofilmin varastosta käymällä kirjastossa tai soittamalla tieto-osastolle (puh. 02-2620629 tai 02-2620630). Mikrofilmi saapuu varastosta seuraavana arkipäivänä.
Hevonen on synnynnäisesti epäluuloinen kaikkea uutta kohtaan. Hevonen tarkkailee ympäristöään jatkuvasti ja huomaa herkästi vähäisetkin muutokset. Taipumus huomata pieniäkin muutoksia ympäristössä on hevosten historiassa joskus ollut hengissä säilymisen kannalta tärkeä ominaisuus.
Nykyhevosissa jalostus ja perimä vaikuttavat ainakin jonkin verran: jotkut hevoset ovat selvästi arempia ja toiset syntyjään rohkeampia. Silti oppiminen ja aikaisemmat kokemukset vaikuttavat hevosen rohkeuteen enemmän kuin perinnölliset ominaisuudet.
Hevoset pelkäävät usein enemmän asioita, joita ne eivät kunnolla näe tai muuten havaitse.
Lähde: Kaimio, Tuire: Hevosen kanssa : Hevosen käyttäytyminen, WSOY 2012
Tähän on vaikeata antaa täsmällistä vastausta, sillä eri auto- ja junatyyppien energiankulutus on erilainen. Lisäksi auton tapauksessa saattaa vaikuttaa eri polttoaineiden energiasisältö. 1000 kg kuormasta ei tarvitse välittää, koska se on molemmissa sama. Nopeuden vaikutusta ei laskelmassa ole otettu huomioon, oletetaan, että se on molemmilla kulkuvälineillä sama. Junissakin saattaa olla dieselvetureita.
Jos huomioidaan sähkön tuotannossa syntyneet häviöt, niin se vaikuttaa taas asiaan. Mutta yleensä juna kulkee tasaisemmin eikä pysähtele, joten kiihdytyksiin ja jarrutuksiin kuluvaa energiaa ei kulu niin paljon. Juna osaa myös jarruttaa sähkömoottoreillaan, jolloin se työntää energiaa takaisin sähköverkkoon.
Oletetaan, että kuormaa...
Jos tuota sanaa käyttää yhdyssanana, oikeinkirjoitusasu olisi tosiaan ”tuotanto-IP-osoite”. Kun yhdyssanassa on lyhenne, käytetään yhdysmerkkiä, kuten Kotuksen ohjeissa osoitteessa http://www.kotus.fi/index.phtml?s=4290#Yhdyssanassalyhennenumerotms23vu… kerrotaan.
Tuo termi lienee tosiaan puhekielessä käytetty, sillä suomeksi ei Googlella löytynyt yhtään osumia. Myöskään Hannu Jaakohuhdan ”Tietotekniikan sanakirja” (Readme.fi, 2011) ei tunnista termiä. Englanninkielistä termiä ”production IP address” ilmeisesti käytetään myös suullisesti, näin ainakin osoitteessa http://www.linuxquestions.org/questions/linux-newbie-8/production-ip-an… annetun vastauksen mukaan.
Tietotekniikan terminologiaa tarkemmin tuntemattomana on vaikea ottaa kantaa,...
Kovin montaa erityisherkkyyttä eli sensitiivisyyttä käsittelevää teosta ei suomeksi ole, mutta ainakin seuraavat teokset käsittelevät tätä aihetta.
Satri, Janna: Sisäinen lepatus : herkän ihmisen tietokirja (Basam books, 2014)
Mattila, Juhani: Herkkyys ja sosiaaliset pelot (Kirjapaja, 2014)
Elaine N. Aronilta on ilmestynyt suomeksi toinenkin teos, Erityisherkkä ihminen ja parisuhde (suom. Kirsimarja Tielinen, Nemo, 2014)
Englanniksi HelMet-kirjastojen kokoelmista löytyy aiheesta myös Sharon Hellerin kirjoittama teos Too loud, too bright, too fast, too tight : what to do if you are sensory defensive in an over-stimulating world (2008).
http://www.helmet.fi/fi-FI
https://finna.fi
Voit palauttaa ystäväsi puolesta hänen lainaamansa kirjat mihin tahansa HelMet-kirjastoon, olivatpa lainat myöhässä tai ei. Palauttaessahan ei tarvita kirjastokorttia ja lainatun aineiston voi näin ollen palauttaa kuka vain.
http://www.helmet.fi/fi-FI
Hei! Ohessa verkkoartikkeli Kielikellosta:
http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11&aid=2379
"Juurikin" on muotisana, jonka käyttö on tainnut levitä juuri internetin kautta. Perusmuodon "juuri" käyttäminen on varmaan suositeltavinta.
Play on uusi radiokanava, joka soittaa 9-14-vuotiaille suunnattua hittimusiikkia. Kanava on aloittanut toimintansa toukokuussa 2014. Tietoa näistä linkeistä:
http://www.voice.fi/musiikki/suomeen-uusi-radiokanava-keulakuvaksi-joko…
http://fi.wikipedia.org/wiki/Play_%28radiokanava%29
Laulettu kappale ei valitettavasti selvinnyt. Play radion Facebook-sivuilla kerrotaan, että kanavan soittolista löytyy myös Spotifystä:
https://fi-fi.facebook.com/playradiosuomi
Samaa asiaa kysyttiin muutama vuosi sitten. Tiedustelin silloin asiaa ministeriöstä, josta annettiin seuraava vastaus, joka pitänee vieläkin paikkansa:
”Tasa-arvoyksikön henkilökunta on tosiaan tällä hetkellä naispuolista. Tähän ei olla ministeriössä tarkoituksella päädytty vaan hakijat avoinna oleviin virkoihin ja virkasuhteisiin ovat muokanneet henkilökunnan kokoonpanon tähän suuntaan. Rekrytoinnissa noudatetaan normaalia valtionhallinnon sääntöä, eli virkaan tulee valita hakijoista se, jolla on alalle paras pätevyys ja vankin alan työkokemus. Toivomme miesten kiinnostuksen alaa kohtaan kasvavan, jotta voimme yhä useammin valita joukkoomme osaavia miehiä hoitamaan sekä miesten että naisten tasa-arvokysymyksiä.
”Tasa-arvoyksikön...
HelMet-kirjastojen myöhästymismaksujen maksamisessa ei ole varsinaista aikarajaa, eivätkä ne siirry perintätoimistoon tai kasva korkoa. Maksuista kuitenkin muistutetaan kirjeellä aika ajoin, jotta maksut pysyvät voimassa. Tietysti suositeltavaa olisi hoitaa ne mahdollisimman pian.
En ehtinyt tuon ajan lehtiä tutkimaan, mutta kyllä netin lähteiden perusteella yhtye kävi 30.11.1984 heittämässä keikan Husulan Casinolla. Tämän linkin http://www.uriah-heep.com/newa/gigs1984c.php takana olevan keikkalistan mukaan yhtye esiintyi seuraavana päivänä Köyliöllä ja vasta sitten Helsingissä, joten Husula ei ollut ainoa pieni paikkakunta kiertueella. Heinäkuussa Uriah Heep keikkaili äskeisen lähteen mukaan kolmella paikkakunnalla Suomessa: Aulava, Mikkeli (Rapu & muikkufestivaali) ja Oulu (Kuusrock).
On myös mahdollista, että nämä marraskuun keikat eivät koskaan toteutuneetkaan. Suomalainen bändin sivusto http://www.uriah-heep.fi/ ei nimittäin näitä kahta marraskuun keikkaa mainitse. Varmuus löytyy vain, kun joku on ollut...
Tarkoitat varmaan lasten kuvakirjasarjaa Tammen kultaiset kirjat. Sarjan teokset olivat käännöksiä yhdysvaltalaisen kirjasarjan teoksista. Kustannusosakeyhtiö Tammi aloitti sarjan julkaisemisen Suomessa vuonna 1952, ja Pikku Viu-Viu oli ensimmäisiä sarjan teoksia. Tällä hetkellä sarjassa on julkaistu kaikkiaan jo yli 210 kirjaa.
Voit hakea sarjaan kuuluvia kirjoja Vanamo-verkkokirjastosta kirjoittamalla hakukenttään "Tammen kultaiset kirjat". Kokoelmastamme löytyvät myös nuo mainitsemasi Pikku Viu-Viu ja Aku Ankka -kirjoja.
Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan kirjastojen verkkokirjasto:
https://vanamo.verkkokirjasto.fi
Lisätietoa sarjasta:
http://www.lastenparhaatkirjat.fi/Tammen-kultaiset-kirjat_vanha/TKK_his…
http://www....
Kyseessä voisi olla Liisa Karakorven kirjoittama ja Pirjo Lindbergin kuvittama kirja Lentävä Lallero. Se on ilmestynyt Lasten oman kirjakerhon kuukauden kirjana vuonna 1986 (kirja nro 134). Tarinan pääosissa ovat Reittu-poika ja Hurja-koira.
1. Jaakko ja Sarvijaakko -nimistä teosta tietokantamme eivät ikävä kyllä löydä, mutta kuvaukseesi sopii Esteri Vuorisen kirja Martin sarviherra (WSOY, 1965). Olisikohan se etsimäsi kirja? Alkuperäistä painosta Martin sarviherra -kirjasta ei ole enää Jyväskylän kaupunginkirjaston kokoelmissa, mutta kirjan voi tilata seutuvarauksena muista Keski-kirjastoista (varausmaksu 1 euro). Jyväskylän pääkirjaston lastenosastolta löytyy lisäksi kirja Satusaari - Lumottu metsä (WSOY 2003), jossa on uudelleenjulkaistu katkelma Martin sarviherrasta.
2. Toinen etsimäsi kirja saattaa olla Rudyard Kiplingin Minä ja kumppanit (Otava, 1962). Se sijoittuu englantilaiseen sisäoppilaitokseen ja kertoo keppostelevista pojista. Kirja on Jyväskylän pääkirjaston...
Pääkaupunkiseudun helmet-kirjastoissa ei ole kirjoja, joissa olisi espanjankielisiä neule- tai käsityöohjeita.
Helsingin Oulunkylän kirjastosta löytyy espanjankielinen kirja, jossa on asiasanana käsityöt. En kuitenkaan osaa sanoa, onko siellä ohjeita. Kirja on tarkoitettu nuorille ja se sisältää muutakin kodinhoitoon liittyvää asiaa:
Para guía chicas : 250 actividades con mis amigas
Moutarde, Colonel, kuv.
978-84-236-9210-1 (nid.)
Oulunkylä
Netistä neuleohjeita sen sijaan löytyy. Käytä hakusanoja tejer tai tricotar. Esim.:
http://www.porcuatrocuartos.com/category/tricotar-tejer-con-lana
http://manualidades.facilisimo.com/tejer-y-tricotar-con-lana
http://www.comotejer.com/tag/instrucciones-para-tejer/
http://www.guiaparatejerbien.com/...
Kyseistä Federico Fellinin elokuvien viiden levyn boxia Fellini : collector's box (2011) on HelMet-kirjastoissa neljä kappaletta ja siitä on tällä hetkellä 16 varauksen jono. Teidän kannattaa siis tehdä varaus boxista, mikäli haluatte sen nähtäväksenne.
Luettelointitiedoissa oleva huomautus "Lainaus- ja esitysoikeus kirjaston tiloissa" tarkoittaa sitä, että kirjasto saa halutessaan esittää tallenteella olevia elokuvia yleisölle kirjaston tiloissa. Kaikkien elokuvien kohdalla tällaista mahdollisuutta ei ole.
http://www.helmet.fi/fi-FI
Etsitty kirja lienee Joan Walsh Anglundin Satukirja (Taikajousi, 1979). Tarinassa Tähtiä taivaan tähti katselee syvää tummaa merta ja meritähti taivaasta alhaalta, kumpikin omassa sinessään varmana siitä, että kaikki tähdet kuuluvat sinne missä ne itsekin ovat. Kissanpoikanen ja hivenen rakkautta lämmittää kylmintäkin sydäntä tarinassa Mamma Vilunen. Kirjan muut tarinat ovat Uskollinen Nalle-karhu, Viisi pientä ankanpoikaa, Iso ruskea pussi, Jouni Pipari, Uteliaan pikku kalan seikkailu, Valtava vihreä aalto, Tarina meloonista, Kaukopuhelu ukille, Paksu valkoinen lumi, Joulutähti ja Tuutulaulu.
Hei!
Tätä asiaa on aikaisemminkin kysytty tällä palstalla ja arkistosta löytyy esim. nämä:
http://www2.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=517cc620-dda1-45a…
http://www2.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=681fae8f-b00b-454…
Seitti-verkkopalvelusta löytyi asiasanahaulla (linnut suomi äänet) nämä: https://seitti.seinajoki.fi/web/arena/search?p_p_state=normal&p_p_lifec…
Suomen luonto lehden -sivuilta löytyy lintujen ääniä, joita voi kuunnella suoraan verkossa: http://www.suomenluonto.fi/
Suomen lintuvarusteen sivuilta löytyy ostettavia tuotteita:
http://www.birdlife.fi/julkaisut/index.shtml