Voiko avioliittoon mennä ilman kihlausta?

Kysytty
14.7.2020

Voiko avioliittoon mennä ilman kihlausta?

Vastaus

Vastattu
17.7.2020

Suomessa ei voi.

Kihlaus määritellään kahden ihmisen sopimukseksi avioliittoon menosta.

Väestäliitto:"Kihlaus on vapaamuotoinen sopimus tulevan avioliiton solmimisesta. Merkitystä ei ole sillä, ovatko muut kuin suhteen osapuolet tietoisia kihlauksesta vai eivät. Olennaista on, että pari, joka ovat sopinut avioliittoon menemisestä toistensa kanssa, on kihlautunut."

Ennen kuin avioliiton voi solmia, on aina tutkittava onko sille estettä. Siksi avioliittoon "heittäytyminen" ilman edeltävää sopimusta on mahdotonta. 

Oikeus.fi "Ennen vihkimistä avioliittoon aikovien on yhdessä pyydettävä avioliiton esteiden tutkintaa. Pyyntö esitetään maistraatille. Avioliiton esteet voi tutkia myös evankelis-luterilaisen kirkon tai ortodoksisen kirkkokunnan seurakunta, jonka jäseniä kihlakumppanit ovat tai toinen heistä on. Avioliiton esteiden tutkintaa pyydettäessä avioliittoon aikovien on allekirjoitettava vakuutus siitä, että aiotulle avioliitolle ei ole estettä."

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.