Voi elämän kevät - ja kadonnut vanha musiikkikappale! Kun Kadonneen levyn metsästäjät -ohjelmakin on jo säästöjen puristuksessa lähetetty manan majoille, on…

Kysytty

Voi elämän kevät - ja kadonnut vanha musiikkikappale! Kun Kadonneen levyn metsästäjät -ohjelmakin on jo säästöjen puristuksessa lähetetty manan majoille, on biisiä haeskeleva samoaja internerin salomailla entistä enemmän omillaan.

Äitini muistelee nuoruutensa - eli 60- ja 70-luvun ajankohtaa - kappaletta "Tonkininlahden tyttö" - tai ainakin jotakin, jonka nimi on joko jotakin tällaista tai sitten jotakin aivan muuta. Muistaa laulaneensa tätä nuorena flikkana ja minä, 80-luvulla syntynyt, muistan hänen laulaneen tätä minullekin. Yksittäisiä lyriikanpaloja ainakin "kun rannan raunioista liekit (veteen) heijastuu - mutta ainakin vielä onni ei ole suonut etsivän löytää. Ehkä apu löytyisi tätä kautta?

Vastaus

Vastattu

Laulu on nimeltään "Dong Hoin tyttö". Se on alun perin japanilainen iskelmä "Yume wa yoru hiraku", jonka on säveltänyt Komei Sone. Suomenkielisen sanoituksen on tehnyt Juha Vainio. Laulu alkaa: "Kun Tonkin-lahden ylle nousee täysikuu ja lahteen raunioista liekit heijastuu". Sen ovat levyttäneet vuonna 1969 Kaija Pohjola (nimellä Kaija Keinänen) ja Tarja Helen. Laulun sanat sisältyvät vihkoseen "Toivelauluja : iskelmien aarreaitta. 81, 3 - 1969" (Musiikki Fazer, 1969).

Laulusta kerrotaan lyhyesti Harto Hännisen kirjassa "Itamailla jossakin : toiseus, rasismi ja eksotismi 1920–1960-luvun suomalaisissa Afrikkaan ja Orienttiin sijoittuvissa iskelmäsanoituksissa" (Jyväskylän yliopisto, 2025, s. 468):

https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/100074/NK136_It%C3%A4mailla%20jossakin_978-952-86-0518-8_jyx.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Kaija Pohjola: Dong Hoin tyttö YouTubessa:

https://www.youtube.com/watch?v=nEWDTe2NuXA

 

 

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.