Vihollisen tappamisen aiheuttama syyllisyys?
Onko kukaan tutkinut sitä, onko esim. amerikkalaisten helpompi tappaa Lähi-idässä tai Aasiassa oleva vihollinen painamalla lennättämön punaista nappia jonkin kontin sisällä Virginiassa, missä vihollinen näkyy vain UAV:n tutkan kautta - verrattuna siihen, jos kohteen tapaisi silmäkkäin?
Kerrotaanhan, että joku tutkija väitti, että viime sodassa suuri osa liittoutuneiden sotilaista ampui tarkoituksella ohi, kun ei pystynyt tappamaan vihollista, joka oli lähinäkyvillä.
Vastaus
Oheisessa Jukka Leskisen toimittamassa julkaisussa Sotilaspsykologia maanpuolustuksen tukena (2018) syyllisyysteemaaa käsitellään lyhyesti otsikolla Sotilaan syyllisyyden tunne ja tappamisen psyykkiset esteet (s. 28-29) PVTUTKL+julkaisuja+9.pdf
Viittaat kysymyksessäsi ehkä tässä artikkelissa mainittuun toisen maailmansodan jälkeen julkaistuun laajaan tutkimusraporttiin nimeltä American soldier (Stouffer & työryhmä 1949), joka pohjautui perusteelliseen sotaveteraanien kyselytutkimukseen. Artikkelin mukaan tätä tutkimusraporttia voidaan edelleen pitää yhtenä sotilaspsykologian ja -sosiologian peruslähteenä. Yhtenä tämän tutkimuksen havaintona oli, miten vaikeaa tavalliselle ihmiselle on toisen ihmisen vahingoittaminen, puhumattakaan tappamisesta. Tutkimushavaintojen mukaan vain 15–20 prosenttia sotilaista käytti taistelussa henkilökohtaista asettaan tietoisesti tappamiseen. Suurin osa ampui tarkoituksellisesti vihollisen ohi tai yli ja monet eivät ampuneet lainkaan. Samanlaisia havaintoja tehtiin muidenkin maiden tutkimuksissa.
Artikkelissa mainitaan sotilaspsykologi Dave Grossmanin teos On killing: the psychological cost of learning to kill in war and society (rev. ed. 2009), jossa käsitellään mm. tappamisen psyykkisiä vaikutuksia. Artikkelissa "Killing and physical distance: from a distance, you don't look anything like a friend" (s. 97-) käsitellään etäisyyden vaikutusta tappamiskykyyn. Voit halutessasi tutustua tähän teokseen.
Grossmanin teos löytyy Vaskista https://vaski.finna.fi/Record/vaski.4351943?sid=5112501759
Kommentit
Kysymyksessä muisteltu "joku tutkija" on melko todennäköisesti yhdysvaltalainen reservin upseeri S. L. A. Marshall (1900–1977). Selvästi kuuluisin erillinen tutkimus kyvyttömyydestä ampua vihollista on hänen sotaveteraanien haastatteluihin perustuva kirjansa Men Against Fire (1947). Sen mukaan toisessa maailmansodassa Yhdysvaltain sotilaista vain keskimäärin 15 % ampui aseellaan ylipäänsä lainkaan.
Marshallin tutkimustuloksia on usein kuitenkin myös kritisoitu ja kyseenalaistettu, tai jopa väitetty suoranaiseksi tahalliseksi vääristelyksi tai huijaukseksi.
Asiaa on suomeksi käsitelty ainakin tässä Maanpuolustuskorkeakoulun opinnäytetyössä, sivuilla 9–19 (PDF:n sivut 12–22): https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2016090623593
Oikeassa olet, Tommi.
Mm. amerikkalainen evp-upseeri Dave Grossman (älkää sekoittako israelilaiseen kirjailijaan David Grossmaniin) eräässä haastattelussa kritisoi Marshallia - toisaalta Grossmania itseään on kritisoitu, mm. koska hän on luennoillaan ohjannut esim. poliiseja siihen, että nämä työssään ampuisivat tappaakseen. Tämä opetushan lienee ainakin osasyynä siihen, että USA:n poliisit usein ampuvat kyselemättä, varsinkin jos kyseessä on musta tai köyhä "asiakas".
Grossmania itseään voidaan tietysti kritisoida siitäkin, että vaikka hänellä on hyvä sotilaskoulutus ja akateeminen tutkinto, hän ei palvelusvuosiensa aikana itse osallistunut taisteluun. Silti hän esiintyy luennoillaan kaikkivoipana sotilasasiantuntijana. Hän myös loi tutkimukseen uuden käsitteen "killologia" - jolla oli jossain vaiheessa termiin liittyväksi ristitty oma akatemia, nyt kautta USA:n kuuluisa Grossman Academy. Julkaisuja on tullut kuin liukuhihnalta. mm. Adam Davisin kanssa laadittu teos On Spiritual Combat, jossa on Raamatunomaisiin kansiin sidottu amerikkalaistyyppistä hengellistä sanomaa ja Raamatun kohtia toisten henkilöiden sotilastehtävien muistelusten sekaan.
Lähdeteoksiin voinee laskea myös seuraavan: Sönke Neitzel - Harald Welzer: Soldaten. Protokoll vom Kämpfen, Töten und Sterben. Frankfurt am Main 2011. Ruotsinkielinen versio: Om kamp, dödande och död. 2014. - en ole ennättänyt kumpaakaan lukea, mutta ruotsinkielisessä näyttää olevan ainakin luku Vara med och skjuta, s. 158-164. Kirja käsittelee toista maailmansotaa ja saksalaisten sotavankien kuulusteluja. Tekijät mainitsevat, että vankeja kuunneltiin salaa ja seurattiin, mitä nämä puhuvat mm. sotasalaisuuksista ja vastustajistaan. - Neitzel on kirjoittanut myös muita teoksia samaan asiaan liittyen.
Kommentoi vastausta