Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Loytyyko asuntokaupassa tarvittavan kauppakirjan tekoon valmiita pohjia? 3084 Asuntokaupan kauppakirjaan tarvittavia pohjia myydään kirjakaupoissa. Lakimiesliiton julkaisemassa Asiakirjamalleja -oppaasta löytyy malleja valmiista kiinteistön tai asunto-osakkeen kauppakirjasta ja Leena Linnainmaan ja Marianne Palon Asunnonhankintaoppaassa (2000) on tyhjiä pohjia esitetty liitteenä, mutta ne eivät ole kopioitavissa.
Mistä Henrik Ibsenin näytelmä Villisorsa kertoo? 6809 Henrik Ibsenin (1828-1906) Villisorsa esitettiin ensimmäisen kerran Norjassa 1885. Näytelmä kertoo valokuvaaja Ekdalin perheestä, joka elää köyhää mutta suhteellisen onnellista elämää pienessä ullakkoasunnossaan. Menneisyyden vaikeat tapahtumat ovat jättäneet jälkensä, mutta halu elää on tallella. Näytelmän tapahtumat ajoittuvat kolmeen päivään, joiden aikana vanhat haavat revitään auki, valheet paljastetaan kovalla hinnalla. Kirjan johtoajatus on: "Jos riistätte keskitason ihmiseltä hänen elämänvalheensa, riistätte häneltä samalla onnen."
Tarvitsisin listan uusista/melko uusista kirjoista, joiden kirjoitttaja olisi Turusta tai Liedosta.Kirjat viime vuodelta tai korkeintaan kaksi vuotta vanhoja. 1031 Ainakin seuraavilta turkulaisilta kirjailijoilta on ilmestynyt vuosina 2000-2002 teoksia: Nina Repo, Emma Puikkonen, Jarkko Laine, Joni Pyysalo, Reijo Mäki ym. Kirjailijoiden teokset löytyvät Turun kaupunginkirjaston Verkkokirjaston sivuilta Tekijä-haulla: http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=form1 Kirjat ovat pääasiassa kaunokirjallisuutta.
Mistä parhaiten saa Ahon ja Lipposten molempien hallitusten hallitusohjelmat ? 855 Valtioneuvoston sivulta http://www.valtioneuvosto.fi aakkosellisesta hakemistosta löytyvät hallitusohjelmat vuodesta 1917 lähtien.
Olen kiinnostunut erilaisista työttömyystilastoista, erityisesti nähtävästi Tilastokeskuksen hallussa olevista, joita kaikkia ei virallisesti edes julkaista… 151 Työvoimatilastoja ja niiden laatimista käsitellään Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen sivuilla http://www.stat.fi/til/tyti/index.html . Työministeriön ja Tilastokeskuksen työttömyyslukujen eroista voi lukea myös Internetistä osoitteesta http://tilastokeskus.fi/tk/el/tyoll08s.html . Työvoimatutkimuksen tietoja on saatavilla noin kymmenen vuoden aikasarjoina StatFin- tilastopalvelusta, johon on linkki em. sivuilta
Mistä on saatavilla Tilastokeskuksen muistio n:0 131. Siinä selvitetään työvoimatutkimuksen (Tilastokeskus) ja työnvälitystilaston (Työministeriö) välisiä… 152 Tilastokeskuksen muistio n:o 131 on saatavissa Tilastokirjastosta. Julkaisuja lainataan kuukausi kerrallaan kotilainoiksi. Myös Tilastokeskuksen ja Työministeriön työllisyyttä koskevat tilastojulkaisut ovat lainattavissa. Työministeriön ja Tilastokeskuksen työttömyyslukujen eroista voi lukea myös Internetistä osoitteesta http://tilastokeskus.fi/tk/el/tyoll08s.html . Tilastokeskuksen kirjaston yhteystiedot löytyvät Tilastokeskuksen sivuilta, http://www.tilastokeskus.fi .
Mistä saan selville, saako erästä lääkettä apteekista Virosta. (aknelääke avitcid tai vast.)Tarviiko se siellä reseptin? Kelpaako Suomessa saatu? 1993 "Suomalaisen lääkärin antama resepti ei kelpaa Virossa - eikä virolaisen Suomessa - mutta silti reseptilääkkeitäkin voi ostaa, jos todellinen tarve on. Omasta Kelan toimistosta voi Viron matkaa varten pyytää todistuksen FIN/ EST 4. Suomen ja Viron välisen sopimuksen mukaan tuolla todistuksella saa palveluja samalla hinnalla kuin virolaisetkin." (The Baltic Guide, toukokuu 2001) http://www.balticguide.ee/05_01/talous.htm Kirjastossa on Viron osto-oppaita, joista löytyy apteekkien osoitteita ja puhelinnumeroita. Oppaan mukaan apteekkien palvelupuhelin on 646 2000.
Mitkä olisivat sellaisia kirjoja, joissa kerrotaan Jeesuksen toiminnasta, julistuksesta, hänen syntymästä, ristiinnaulitsemisesta ym. 829 Jeesuksesta on kirjoitettu paljon. Raamatun neljässä evankeliumissa kerrotaan tietysti Jeesuksesta. Raamatun tietosanakirjat ovat myös hyvä lähde. Nämä kirjat ovat useimmissa kirjastoissa käsikirjoja (niitä voi lukea kirjastossa, mutta ei lainata kotiin). Tässä on kolme esimerkkiä: Iso Raamatun tietosanakirja, osa 2 (löytyy Helsingistä Pääkirjastosta sekä Itäkeskuksen, Kallion, Oulunkylän ja Töölön kirjastoista) Heikki Palva: Raamatun tietosanasto (löytyy yllämainituista kirjastoista sekä muutamista muista kirjastoista) Alister M. McGrath: Modernin teologian ensyklopedia (löytyy myös yllämainituista kirjastoista sekä muutamista muista kirjastoista). Jeesuksesta kirjoitettuja kirjoja on esim. Anselm Hertz: Jeesuksen sanoma Tom Wright: Kuka...
Haluaisin tietää, mitä ja missä on kirjoitettu 3.11.1944 Lauttasaaressa tapahtuneesta välikohtauksesta, jossa ammuttiin venäläinen kapteeni nimeltä Ivan Belov… 1266 Mainitsemiesi kirjojen lisäksi kannattaa ehkä tarkistaa seuraavat teokset: Porkkala : ennen, jälkeen ja Parenteesin aikaan / kirj. Lena Selen, Berndt Gottberg, julk. Degerbynseudun kylätoimikunnan yhdistys 2000, ISBN 952-91-2212-8. Porkkala 1944-1956 : Neuvostoliiton merisotilaallinen tukikohta : tutkimusraportti / kirj. Pekka Silvast, julk. Sotamuseo 1991, ISBN 951-25-0539-8. Porkkalan kohtalot / julk. Kirkkonummen kunta. Kulttuurilautakunta 1986, ISBN 951-99713-3-5. Porkkala on meidän : jälkikatsaus sanoin ja kuvin / kirj. ja toim. Kai Brunila. WSOY 1956. Tieteellisten kirjastojen tietokannoista ei löytynyt mitään hakulauseella Ivan Belov Porkkala. Ehkä kannattaa vielä kääntyä Eduskunnan kirjaston puoleen, internetissä yhteystiedot:...
Onko kirjastoissa skannereita, ja jos on, niin ovatko ne maksuttomia vai maksullisia? 1033 http://www.lib.hel.fi/suomi/kirjasto-info/laitteet/skannerit/index.html osoitteesta löytyy lista Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteistä, joissa on mahdollisuus skannerin käyttöön. Skannerin käyttö on ilmaista, mutta ainakin Töölön kirjastossa skannerikoneelle on etukäteen varattava aika (aikuisten osasto, neuvonta ja tietopalvelu p. 31085025).
Mistä kirjastot hankkivat kirjat? 3690 Usein kirjastot ostavat kirjansa aivan tavallisista kirjakaupoista, joiden kanssa on tehty hankintasopimukset. Kirjakaupat voivat olla joko suuria kirjakauppaketjuja tai pieniä erikoiskirjakauppoja. Paljon käytetään myös kirjavälitykseen erikoistuneita firmoja, joita ovat mm. BTJ Kirjastopalvelu Oy ja Kirjavälitys Oy. Mitään yhtä ainoaa hankintapaikkaa ei siis voi nimetä, sillä kullakin kunnan- ja kaupunginkirjastolla on omat hankintakanavansa. Helsingin kaupunginkirjasto ostaa kirjat kirjakaupasta, ei suoraan kustantajilta. Suomenkieliset uutuudet tilataan tavallisesti jo ennen niiden ilmestymistä kustantajien ennakkotietojen perusteella. Myös asiakkaat voivat tehdä hankintaehdotuksia. Helsingin kaupunginkirjastolla on hankintasopimus...
Tarkka kuvaus Lahden Mannerheimin patsaasta tavallisesti ja taidehistoriallisesti. 2094 Teoksessa Suomen muistomerkit : osa 6 : Häme (Väriteos Henna, 1996) mainitaan patsaasta seuraavasti s. 81: "Mannerheimin ratsastajapatsas" : "Mannerheimin ratsastajapatsas on Veikko Leppäsen suunnittelema pronssinen teos, jolla on korkeutta 3,6 metriä. Helsingin Marsalkan ratsastajapatsaskilpailussa lahtelainen Veikko Leppänen sai kunniamaininnan. Lahtelaiset halusivat tarjota hänelle tilaisuuden tehdä luonnoksesta julkinen veistos. Erityinen patsastoimikunta keräsi tarvittavat varat. Asematorilla sijaitseva patsas paljastettiin vuonna 1959, vuotta aikaisemmin kuin Helsingin ratsastajapatsas." Ulla Palmgrenin kirjasessa Lahden kaupungin julkiset veistokset (Lahden kaupungimuseo, 1995) on liki samat tiedot sisältävä suppea...
Mikä olisi hyvä kirja unen tulkintaa varten? 801 Voit tiedustella vaikkapa seuraavia teoksia: Parker: Suuri unitieto, 1999; Pulli: Koko perheen unikirja, 2002; 1000 ajatonta unta/suom. Ritva Liljamo, 2002.
Mistä kirjoista löytäisin tietoa erilaisista fobioista ja niiden hoidosta? 878 Asiasanahaulla FOBIAT löytyy seuraavat suomenkieliset teokset: Bourne, Edmund J: Vapaaksi ahdistuksesta - työkirja paniikista ja peloista kärsiville Furman, Ben: Perhosia vatsassa - apua pelkoihin, paniikkiin ja ahdistukseen Wetter-Parasie, Jost: Pelkojeni voittajaksi. Kirjat löytyvät Lahden kaupunginkirjaston kokoelmista, saatavuustiedot voit tarkistaa Riimi-aineistotietokannasta: http://kirjasto.lahti.fi/riimi/zgate.dll Enemmän erilaisiin pelkoihin ja niiden hoitokeinoihin liittyvää kirjallisuutta voit etsiä laajentamalla hakua esim. niin, että käyttät asiasanaa PELOT ja teet rajauksen luokkiin 14 (psykologia) ja 59 (lääketiede).Käytä luokkien yhteydessä katkaisumerkkiä.
Etsin tietoa atk-rikoksiin liittyen. Mistä löytäisin luotettavaa, hyvää, ajantasalla olevaa tietoa liittyen aiheeseeni? 1295 Tässä muutamia uusia kirjoja, joista voisi olla sinulle hyötyä: Allen: CERT: verkkoturvan hallinta. Edita 2002, Anonymous: Hakkerin käsikirja. Edita 2002, Järvinen: Tietoturva & yksityisyys. Docendo 2002, Ruohonen: Tietoturva. Docendo 2002. Kirjojen saatavuuden voit tarkistaa aineistorekisteristämme osoitteesta http://kirjasto.pori.fi/riimi/zgate.dll , josta voit hakea myös lisää aihetta käsitteleviä kirjoja asiasanoilla atk-rikokset, tietoturva, hakkerointi. Lehdissä julkaistuja atk-rikollisuutta koskevia artikkeleita voit hakea kirjastossa asiakkaiden käytettävissä olevista Arto- ja Aleksi -lehtitietokannoista.
Mistä löytäisin Eino Leinon ruonon Elegia käännettynä englanninksi? 1637 Eino Leinon Elegia löytyy englanniksi kokoelmasta Skating on the sea: poetry from Finland (edited & translated by Keith Bosley, 1997) nimellä Elegy sivulta 186: Youth like a rolling stream is dwindling away...
Mistä löytäisin murteilla kirjoitettuja tarinoita, joita voisin lukea ala-asteikäisille? Sami Garamin Snögeli ja seittemän snadii starbuu on tuttu. 2302 Lappeenranna maakuntakirjaston kokoelmista löytyy myös Sami Garamin Jörde-Juge eli Koomisii stoorei ja viileit kuvii Stadin skloddeille, joka on tosin runoteos. Satuikäisille sopinevat Raili Pursiaisen Savon lasten satukirja sekä Pirkko Haraisen Emmalla on mukavaa (ynnä muut Emma-sarjan kirjat). Heli Laaksonen on kirjoittanut hieman isommille sopivia lounaismurteisia runokirjoja: Pulu uis sekä Raparperisydän. Aini Rössi on kirjoittanut savolaisia kummitustarinoita (Heitänkö helekoo ja muita savolaisia kummitustarinoita), joissa dialogiosuudet ovat murteellisia. Sarjakuvaa ja Raamattua löytyy myös monilla eri murteilla kerrottuna.
Miten painoindexi lasketaan? 1765 Painoindeksi lasketaan jakamalla oma paino sillä luvulla, mikä saadaan kertomalla oma pituus omalla pituudella. Esimerkiksi, jos pituus on 1,7 m ja paino 78 kiloa, lasketaan seuraavasti: 78 jaettuna 1,7 X 1,7:llä (2,89:llä). Painoindeksiksi tulee tässä esimerkissä 27.
Onko johonkin tietokantaan koottu vanhoja arvosteluja? Haluaisin lukea Toini Havun HS:ssa vuonna 1954 olleen arvostelun Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta… 1726 Kallion kirjastossa on arkistoituna kirjallisuusarvosteluja useilta vuosikymmeniltä. Toini Havun arvostelun lisäksi tallella ovat muutkin Tuntemattoman sotilaan arvostelut tuolta ajalta. Näitä ”kirjallisuuspahveja” ei lainata, mutta ne ovat kirjastossa luettavissa ja kopioitavissa. Tosin kopiointi ei aina onnistu, lehtileikkeet ovat kellastuneita ja liiman tummentamia. Kallion kirjaston yhteystiedot löytyvät sivulta http://www.lib.hel.fi/kallio Voit myös lukea vanhoja lehtiä mikrofilmattuina Espoon pääkirjastossa Leppävaarassa ja Helsingin pääkirjastossa Pasilassa. Katso tarkemmin http://www.espoo.fi/kirjasto ( >lehdet ) ja http://www.lib.hel.fi/pasila/ Saat tiedot kaikista Linnan teosten arvosteluista teoksesta Suomen kirjailijat--...
Onko olemassa kirjaa Irwin Goodmanin elämänkerrasta? 2510 Irwin Goodmanista on viime aikoina kirjoitettu paljon. Uusimmat teokset ovat Rantala Juha: Irwin Goodman-musiikillinen elämäkerta sekä Kaskisuo Olavi: Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina. Lisäksi kannattaa mainita Timo Koivusalon elokuvakäsikirjoitus Rentun ruusu.