Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Toimiko kirjasto talvisodassa? Jos toimi, niin mikähän oli talvisodan lainatuin/luetuin kirja? 613 Ilkka Mäkisen toimittaman Suomen yleisten kirjastojen historia (2009) -teoksen mukaan kuntien kirjastojen toiminta ei talvisodan aikana kokonaan loppunut, mutta niiden toiminta oli tavallista vaikeampaa, ja joitakin kirjastoja suljettiinkin. Valtion kirjastotoimisto korosti, että kirjastojen on syytä mahdollisuuksien mukaan toimia myös vaikeina aikoina, vaikka vakituinen hoitaja joutuisikin sotapalvelukseen. (s. 317-318) Tietoa tuon ajan lainatuimmista/luetuimmista kirjoista ei ole. Nykyäänkään näitä tietoja ei ole olemassa valtakunnallisesti. Muutamat kirjastot tai kirjastokimpat ovat tehneet luetteloita omista suosikeistaan.
Löytyisiköhän jostain Sastamalan pitäjän historiaa n. 1920-30 taitteista tai 1980-luvulta lähtien? Onkohan jotain Jutikkalan kirjoittamaa? 537 Suomen kansallisbibligrafia Fennicasta ei löytynyt yhtään Jutikkalan kirjoittamaa kirjaa Sastamalasta. Sen kautta ei myöskään löytynyt kirjaa Sastamalan historiasta juuri kysymiltäsi ajanjaksoilta. Alla on luettelot Fennicasta ja kirjastojen yhteistietokanta Melindasta löytyvistä Sastamalan historiaan liittyvistä kirjoista: https://finna.fi http://finna.fi
Mikä satu kyseesssä, eläimellä oli syntymäpäivät olisiko ollut jänis vai mikä, mutta päivän aikana mut eläimet toivat lahjoja sille ja kaikki toivat vain… 720 Voisikohan kyse olla Elizabeth Shawn teoksesta "Kilpikonnan syntymäpäivä", joka julkaistiin suomeksi vuonna 1967 (WSOY). Tarina kuulostaa kovasti samalta, vaikkakin tarinan hahmot ovat hiukan eri eläimiä kuin muistelette. Lastenkirjainstituutin tietokannassa kirjan juonta kuvataan näin: "Kilpikonnalla on syntymäpäivä ja se toivoo lahjaksi isoa ja mehevää salaatinkerää. Ensin näyttää vain siltä, että se saa eläinystäviltään lahjaksi kaikkea muuta - lihakimpaleesta mutavelliin." Kirjan ulkoasusta kerrotaan, että se on "neliönmuotoinen kuvakirja, jonka kansikuvassa ohdake, kilpikonna ja punainen pyöreä aurinko". Kirjan suomennoksen kannesta ei löydy kuvaa, mutta alkukielisestä löytyy parikin eri kansikuvaa netistä helposti googlettamalla...
Mistä löytyy tietoa sotkamossa syntyneistä vuoden 1900 jälkeen 834 Suomen Sukututkimusseuran Hiski-tietokannasta löytyvät Sotkamon kohdalta enimmilläänkin tiedot vain vuoteen 1901. Arkistolaitoksen sivuilla kerrotaan, että Kansallisarkistossa ovat tutkijoiden saatavilla lähes kaikki ennen vuotta 1904 syntyneet väestörekisteriasiakirjat mikrofilmeinä. http://hiski.genealogia.fi/hiski/6m73qd?fi+0508+kaikki http://www.arkisto.fi/se/aineistot/apuvaelineet/sukututkimus-2 1900-luvulla syntyneistä kannattaa ottaa yhteyttä Sotkamon seurakuntaan: http://www.sotkamonseurakunta.fi/yhteystiedot
Mistä nimitys joulupukki on tullut? Liittyykö se jotenkin oikeaan pukkiin? (urospuolinen vuohi) Milloin siirryttiin punanuttuisen nykypukin käyttöön… 4078 Nimitys joulupukki liittyy urospuoliseen vuoheen pukiksi pukeutuneen ihmisen kautta. Kaisu Vuolio kirjoittaa teoksessaan Suomalainen joulu (1981) seuraavaa: "Varsinaisen joulun jälkeen, paikoin jo tapanina, paikoin vasta joulun lopulla, kylien nuoret miehet alkoivat naamioituneina kulkea talosta taloon. Heidän joukossaan oli usein joulupukki, eläintä esittävä hahmo, jolla oli turkki nurinpäin päälä, toisin sanoen karvapuoli ulospäin. Päässä oli sarvet ja kasvoilla tuohesta tehty naamari. Partana oli välillä vispilä ja korviin oli saatettu asettaa puulusikat. Tällainen pukki ei alkuaan ollut lahjojen tuoja. Päinvastoin nuorilla miehillä oli tarkoituksena kerjätä tarjoilua ja ilmaisia ryyppyjä." Pukki pelotti lapsia, mutta huvitti aikuisia....
Tarvittaisi mahdollisimman kattavasti tietoa irakin kulttuurista,yleistietoa,sodista niin mitkä olisivat sellaisia teoksia? 484 2000-luvulla julkaistuissa Irakia käsittelevissä teoksissa on paljon muistelmia, esimerkiksi sotilaiden ja toimittajien, mutta myös irakilaisten muistelmia. Näistä löytyy varmasti tietoa kulttuurista. Yleistietoa Irakista löytyy etenkin matkaoppaista ynnä muista matkailua ja valtiota käsittelevistä kirjoista. Irakin sodista löytyy tietoa muun muassa elämäkerroista ja historiankirjoista. Kyyti-alueen kirjastoista löytyy muun muassa seuraavia Irakia käsitteleviä teoksia: Sarjanen, Petri: Bagdadin kiirastuli (sotilaan muistelmat) Jaber, Hala: Lentävällä matolla Bagdadiin (toimittajan muistelmat) Al-Sadoon, Eine: Bagdadin vanki (bagdadilaisnaisen muistelmat vuosilta 2006-2007) Al-Sadoon, Eine: Elämäni Irakissa (arkielämää Irakissa 1990-luvulla...
On sanottu että näyttelijä Tauno Palo esiintyi n.20 kuunnelmassa. Onko ko. kuunnelmia säilynyt arkistoissa? Minkä tyyppisiä kuunnelmia ne olivat? 1187 Yleisradion tietopalvelusta vastattiin näin: Yleisradion radioarkiston tietokannasta löytyy useita kuunnelmia, joissa Tauno Palon on näytellyt: sekä yksiosaisia noin tunnin mittaisia kuunnelmia, että pitkiä kuunnelmasarjoja, kuten Seitsemän veljestä, jossa hän näytteli Juhania. Ylen arkistossa olevat kuunnelmat on tehty pääasiassa 50-luvulla (varhaisimmat 1938) ja joitakin niistä on uusittu 70- ja 90-luvuilla. Vuonna 1938 esitetyssä kuunnelmassa "Kaksintaistelu ateljeessa" Tauno Palo näyttelee yhdessä Ansa Ikosen kanssa: Palo on taidemaalari Vilho Arjala ja Ikonen hänen vaimonsa, kirjailija Laila Arjala. Suomisen perhe -kuunnelmassa (v. 1938) Tauno Palo esittää Lassea. Jääkärit-kuunnelmassa (1938) hän on esiintynyt Jussin roolissa....
Voiko Helsingin 10-kirjastossa kuunnella omia 1960-luvun kelanauhoja, siis magnetofoninauhoja? Onko sitä mahdollisuutta Vantaan tai Espoon kirjastoissa? 269 Kirjasto Kympissä ei ole tällaista palvelua, ei myöskään Vantaalla eikä Espoossa.
Kuulin aamulla joululaulun radiossa, sanat jäivät mieleen, mutta kappele on hukassa, ehkä osaisitte auttaa. "Kaikki pelko on poissa, yö kiitosta soi" - pätkä… 873 Ikävä kyllä emme tunnistaneet tätä laulua. Tuntisiko joku lukijoista sen?
Minulle lainattiin lapsena kasettikirja jonka pääosassa seikkaili koira. Muistaakseni sen elämä rupesi kyllästyttämään sitä ja sen takia hän halusi vaihtaa… 711 Kirja on ilmeisesti Christine Nöstlinger : Onko koira kotona?. WSOY,1988 Kirjaston lastenosaston tiimi selvitti arvoituksen. Kirjassa koira lähtee maailmalle, koska vanhemmat olivat kuolleet ja lapset kasvaneet isoiksi. Kirjasta löytyy sika, joka halusi teatteriin töihin, näyttelijäksi. Löytyy myös suuri joukko orpoja kissanpentuja, jotka koira adoptoi. Sekä poliisi, joka erehdyksessä jahtaa ystävyksiä. Hauska kirja, kommentoi lukija Kajaanin lastenosastolta. Lainattavissa täältä.
Teen dokumenttikäännöstä, jossa on lainaus David Lynchin kirjasta Catching the Big Fish : Meditaatio, tietoisuus ja luovuus. Kohta menee näin: "That state of… 533 Kyseinen kohta David Lynchin teoksesta Catching the big fish : meditation, consciousness, and creativity (2007), joka on suomennettu nimellä Catching the Big Fish : Meditaatio, tietoisuus ja luovuus (Otava, 2008). Katkelma löytyy suomennoksen sivulta 53 ja se on tosiaankin lainaus Upanishadeista. Teoksen on suomentanut Laura Beck. Saat käännöksen sähköpostiisi.
Minkä arvoinen 20 pennin kolikko vuodelta 1963 joku leima vuosiluvun edessä? 1865 Tarkan hinnan saa viemällä rahan rahaliikkeeseen arviointia varten. Hintoja voi myös etsiä esim. Suomen Numismaattisen Yhdistyksen laatimasta "Suomen rahat arviohintoineen" -teoksesta, jota voi tiedustella kotikunnan kirjaston kautta. Lisäksi tietoa eri aikojen rahoista löytyy mm. Suomen numismaattisen yhdistyksen ja Suomen numismaatikkoliiton sivuilta: http://www.snynumis.fi/ ja http://www.numismaatikko.fi/
Löytyykö Savon Sanomista sellaisen henkilön kuin Pekka Ullgren runoja. Vuosilukuja en tiedä mutta ovat luultavasti sotien kahtapuolen. 732 Tiedustelit Pekka Ullgrenin runoja Savon Sanomissa. Kysäisin asiaa Savon sanoomien arkistosta ja arkistonhoitaja Anja Hirvonen sieltä vastasi seuraavaa: "Valitettavasti meillä ei ole arkistoa tuolta ajalta muuta kuin mikrofilmit ja sidotut vuosikerrat. Niistä emme voi etsiä asiakkaille mitään, varsinkaan noin pitkillä aikarajoilla." Helsingin yliopiston kansalliskirjastosta löytyy myös Savon Sanomien mikrofilmit. Niitä voi käydä tutkimassa itse (jos Sinulla on siihen mahdollisuus) jos ei, niin kenties Kansalliskirjaston kaukopalvelu voisi auttaa. http://www.kansalliskirjasto.fi/fi/kokoelmatjapalvelut/palvelut/kaukopa…
Minkälaista laadullisen tutkimuksen metodikirjallisuutta löytyisi aiheesta, miten tarkastellaan esim. interventiosta seuraavaa mahdollista muutosta, joka… 1335 Helsingin yliopiston Helka-tietokannasta Löytyvät kirjat: Honkalampi, Seija: Asiakkaan kokemus alkoholin käytön mini-interventiosta (verkkojulkaisu) sekä Iso-Koivisto, Eeva: "Pois sieltä, ylös, takaisin" : ensimmäinen psykoosi kokemuksena. Niistä tai niiden lähdeviitteitä saattaisi olla apua. Myös HelMetistä löytyvä teos Anna Liisa Aho:Isän suru lapsen kuoleman jälkeen : tuki-interventio ja sen arviointi voisi olla tutustumisen arvoinen. Ennen kysytyistä kysymyksistä löytyi myös jonkinlaista tukea: http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=6d069cf6-862…
Ulkomailla asuessani miellyin kaniruokiin, ja laittaisin kania joulupöytäänkin, jos sitä saisi helpommin Suomesta. Tiedän joidenkin hallikauppiaiden myyvän… 429 Citykaneista kertoo Wikipedia näin: "Suomen metsästyslaissa villikani on määritelty riistaeläimeksi,[15] jota saa metsästää 1. syyskuuta – 31. maaliskuuta välisenä aikana.[16] Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) on tilastoinut Suomessa metsästettyjen kanien määriä. Määrä oli suurimmillaan vuonna 2009, jolloin koko maassa metsästettiin 3 900 kania. Vuosina 2010 ja 2011 saalis oli romahtanut 1 200 kaniin vuodessa.[17] Helsingissä kanien metsästys alkoi ensin poikkeuslupien turvin Kaisaniemen ja Kumpulan kasvitieteellisissä puutarhoissa metsästyskaudella 2005–2006.[18] Nykyisin Helsingin julkisten viheralueiden kanien hävittämisestä huolehtii ensisijaisesti kaupungin rakentamispalvelu Stara.[7] Staran projektipäällikön mukaan...
Kohteliaimmin tiedustelisin seuraavaa: Mikä lienee etymologinen alkuselitys verbille RISPAANTUA? 2325 Rispaantua tai rispata tulee ruotsin kielen sanasta rispa sig, joka tarkoittaa 'raapaista, raapia, naarmuttaa' sekä kankaasta puhuttaessa 'rispaantua, rispata, liestyä, purkaantua, purkautua'. Ruotsin kielessä sana on germaanista lainaa. Suomen sanojen alkuperä : etymologinen sanakirja (SKS,2000) Ruotsi-suomi-suursanakirja (toim. Ilse Cantell et al., WSOY, 2007) http://g3.spraakdata.gu.se/saob/ http://runeberg.org/svetym/1089.html
Mistä löytäisin Toivo Pekkasen Demoni-näytelmätekstin. Samanniminen puenoisnovelli löytyy kyllä jo hyllystä. :) 284 Näytelmänä Demoni löytyy Toivo Pekkasen Teokset osasta 6. Kirja löytyy muutamista pääkaupunkiseudun kirjastoista ja varastosta ja on tilattavissa mihin tahansa kirjastoista. http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1450330__Spekkanen%20teoks…
Mikä on sanan LINNUNRATA alkuperä ja millaisia tarioita sanaan liittyy. Ja onko linnunradalle ollut Suomessa/muualla Euroopassa muita kutsumatapoja? 10077 Wikipedia kertoo näin: Etymologia Monissa kielissä Linnunrataa kutsutaan maitoon viittaavilla nimityksillä (kuten englannin "Milky Way"). Se johtuu siitä, että kreikkalaisen mytologian mukaan Linnunrata oli syntynyt Hera-jumalattaren maidosta. Suomenkielinen nimitys palautuu muinaissuomalaisten uskomuksiin. Linnunradan uskottiin olevan itämerensuomalaisten pyhän linnun joutsenen reitti taivaan halki lintukotoon [6]. [6] Jump up ↑ Taivaankannen takojat, haettu 5.9.2008 "Tähtitaivaan liikkeitä katsellessa ei vaadita paljonkaan mielikuvitusta siihen ajatukseen, että Joutsen pesii Linnunradalla. Itämerensuomalaisten uskomuksissa Linnunrata on ollut muuttolintujen väylä, joka vie Lintukotoon." Esko Valtaojan kirjassa "Tähdenlento...
Onko olemassa ammatillista merenkulkusanastoa suomi-ruotsi-englanti? Tai edes ruotsi-suomi. 1050 Turun kaupunginkirjaston pääkirjastosta löytyy ainakin nämä merenkulkualan sanastot: - Holger E. Eklund: Merenkulkualan sanakirja: englanti-suomi-ruotsi - Sirke Lohtaja-Ahonen: Suomalainen purjehdussanasto.
Reilu kymmenen vuotta sitten televisiosta tuli joulukalenterina tanskalainen sarja, jossa kaksi nuorta päätyi seikkailemaan Jeesuksen nuoruuteen. Kyseinen… 1843 Tanskalainen sarja on ilmeisesti Jeesus ja Josefine (Jesus og Josefine), jota TV-2 esitti Suomessa vuonna 2003 24-osaisena sarjana. Juonikuvaus vastaa kysymääsi. Ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Jeesus_ja_Josefine . Pelin jäljittäminen on vaikeaa, koska kyseistä sarjaa ei ole Suomessa DVD:nä. Peleistä ja pelien historiasta on olemassa kirjoja. Kirjassa Suuri pelikirja : 150 kiehtovaa peliä kaikkialta maailmasta, esitellään mm. mancala-pelejä, joista on erilaisia muunnoksia. Siinä on pelikuppeja, jotka voidaan korvata vain painamalla kuoppia maahan. Nappuloina voidaan käyttää myös kiviä. Vanhimpiin kuuluva peli on lähtöisin Egyptistä. Kirjassa on esitelty erilaisia mancala-pelejä ja niiden sääntöjä. Toinen peli, jota voidaan pelata...