Hei,
Lehdestä on lukusalikappaleita useissa yliopistojen kirjastoissa sekä Turun AMK:n kirjastossa. Lainattavaa lehteä löytyi vain Helsingin yliopiston kirjastosta. Voit tilata kopiot artikkelista oman AMK:n kirjastosi tai meidän kautta. Meidän kaukolainamaksu 0n 3€ + lähettäjäkirjaston maksut. Vuodesta 2011 alkaen on myös verkkokäyttö
Nelli-portaalin Elektra-julkaisupalvelun kautta.
Verkko-osoite:Verkkolehti Elektra
Hei,
Kansalliskirjasto on digitoinut Savon Sanomia tähän mennessä vasta vuosilta 1907-1910, joten digitoitua lehteä ei valitettavasti ole vielä saatavana, mutta Savon Sanomia löytyy mikrofilmattuina vuodesta 1908 eteenpäin mm. Kuopion kaupunginkirjastosta, josta voi myös pyytää filmejä/kopioita kaukolainaksi. Tässä linkki kirjaston kaukopalveluun.
http://kirjasto.kuopio.fi/Kaukolainat
Eniten Grimmin satukirjoja on Pasilan varastossa. Kannattaa mennä sinne tutkimaan niitä, koska nimeketietojen perusteella asia ei selviä. Tosin osassa vanhimmistakin painoksista Grimmin satukirjoissa on maininta 'mukaillen nuorisolle kertonut'. Epäilen vahvasti, että HelMet-kirjastoissa ei ole alkuperäisiä, raakoja satuja.
Tämä kirja löytyy HelMetistä: Tuhat yksi yötä. III-IV / suomentanut J. A. Hollo ; kuvittanut Unto Kaipainen ; [runot suomentanut Elina Vaara] ja siinä on mukana satu Lemmenorja Ghanemista. Teos on Pasilan kokoelmissa ja tällä hetkellä lainassa.
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1113574__SLemmenorja%20Gha…
RTI-menetelmää kutsutaan ilmeisesti Suomessa kolmiportaiseksi tueksi. Asiasta näyttäisi löytyvän yksi teos vuodelta 2012
Kaikille kelpo koulu : kolmiportaisen tuen toteuttaminen ja kehittäminen.
Teos löytyy Riihimäen kirjaston kokoelmista, voit varata sen joko RATAMO-verkkokirjaston kautta tai soittaa kirjastoon aukioloaikana.
Kansallisarkistosta löytyy seuraava Kotkan merimieslähetysaseman (merimieskirkon entinen nimi) arkisto:
Kotkan merimieslähetysaseman arkisto.
Rajavuodet (Päävuodet)
1897 - 1973 (1948 - 1973)
(http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/HakuTulos.action?hakuTyyppi=tarkHaku&h…)
Ja arkisto sisältää seuraavat asiakirjat:
A DIAARIT
B LUETTELOT
C PÖYTÄKIRJAT
D TOISTEET
F KIRJEISTÖ
G TILIASIAKIRJAT
U MUUT ASIAKIRJAT
Nämä tiedot on saatu Vakka-tietokannasta (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/EtuSivu.action)
Merimieskirkolla on keskustoimisto (www,merimieskirkko.fi), josta voi kysyä myös lisätietoa arkistoista.
Aika vähän tuollaista matkakirjallisuutta näyttäisi löytyvän ainakaan asiasanojen perusteella. HelMetistä löytyi pari teosta, jotka voisivat olla kiinnostavia:
Santiago de Compostela : matka apostoli Jaakobin haudalle / Carl Jacob Gardberg (Schildt, 2009)
Sir John Mandevillen ihmeelliset matkat / John Mandeville (Savukeidas, 2013)
Keskiajasta ja sen ihmisten elämästä kertovia kirjoja löytyy runsaasti, esimerkiksi nämä:
Euroopan synty : keskiajan historia / Tuomas Heikkilä, Samu Niskanen (Edita, 2004)
Helsingin pitäjän keskiaika / Gunvor Kerkkonen (Helsingin maalaiskunta, 1965)
Ihmeiden peili : keskiajan ihmisen maailmankuva (Atena, 1998)
Keskiajan kevät : kirjoituksia eurooppalaisen kulttuurin juurista / toimittanut Tuomas M. S. Lehtonen (...
Näyttäisi siltä, että sarjan neljättä tuotantokautta ei ole julkaistu Suomessa. Kirjasto hankkii kokoelmiinsa vain suomeksi tekstitettyjä tai puhuttuja elokuvia ja tv-sarjoja. Jos sarjan neloskausi joskus julkaistaan Suomessa, ja sitä on tarjolla kirjastoille lainausoikeuksin, niin se varmasti valikoimiin hankitaan.
Kyseinen Helsingin kaupungin vuonna 1950 julkaisema teos on nimeltään Pääkaupunkimme Helsinki. Teoksen päätoimittaja on Gunnar Mårtenson.
Teos on lainattavissa HelMet-kirjastoissa.
https://finna.fi
http://www.helmet.fi/fi-FI
Aila Meriluodon suomennos Wordsworthin Lines written in early spring -runosta löytyy Edith Holdenin kirjasta Nuoren naisen päiväkirja luonnontapahtumista 1906 (Otava, 1979).
Vadelmavene on ruotsalainen makeinen, jonka valimistamisen on aloittanut ruotsalainen makeisvalmistaja Aroma jo vuonna 1928. Se on veneen muotoinen vadelmanmakuinen makeinen, jota nykyään saa mm. Malacon Pim Pim -pusseissa ja irtomakeisena Suomessa ja Ruotsissa. Miika Nousiaisen kirjassa Vadelmavenepakolainen vadelmaveneisiin jopa tiivistyy päähenkilön kokemus Ruotsin-ristelystä.
Osoite on 142 Portobello Road, Notting Hill, London W11.
Tässä osoitteessa ei tosin koskaan ole oikeasti ollut kirjakauppaa, vaan ensin antiikki- ja sitten huonekaluliike. Nykyään sieltä löytyy kenkäkauppa nimeltä Notting Hill. Fiktiivinen kirjakauppa perustui todelliseen Travel Bookshop -liikkeeseen, joka toimi lähettyvillä osoitteessa 13-15 Blenheim Crescent yli kolmen vuosikymmenen ajan. Liike lakkautettiin vuonna 2011, mutta osoitteessa toimii nykyään toinen kirjakauppa.
Notting Hillin kuvauspaikat The Worldwide Guide to Movie Locations -sivustolla:
http://www.movie-locations.com/movies/n/nottinghill.html#.U4Bg7FPNlhI
The Telegraphin artikkeli Travel Bookshopin lakkauttamisesta: http://www.telegraph.co.uk/culture/books/booknews/8718545...
HelMet-kirjastojen kortille kertyneissä myöhästymismaksuissa ei ole varsinaisesti mitään eräpäivää, jolloin ne pitää maksaa, mutta lainaaminen ei onnistu, jos maksuja on 30 euroa tai enemmän. Maksut maksetaan kirjaston tiskillä joko käteisellä tai kortilla. Jos käteisellä maksaminen on hankalaa esimerkiksi matkalla olemisen tai muun syyn vuoksi, niistä voi pyytää erillisen laskun, jonka voi maksaa tilisiirtona kirjaston tilille.
Tavalliset myöhästymismaksut eivät siirry perintään, vaikka niitä ei maksaisi useampaan vuoteenkaan. Sen sijaan maksuista lähetetään vuosittain muistutuskirje, jotta saatavat pysyivät voimassa. Muistutuskirjeen maksut voi maksaa tilisiirtona, mutta niitä tosiaan lähetetään vain vanhoista maksuista.
Elokuussa 1942 neljä vankia onnistui pakenemaan Auschwitzista kysymyksessä kuvatulla tavalla. Marek Tomasz Pawłowski kirjoitti ja ohjasi tapauksesta dokumenttifilmin Uciekinier vuonna 2007. Se on esitetty Suomessa Yle Teema -kanavalla nimellä Pako Auschwitzista vuonna 2010 ja uusintana viimeksi vuonna 2011.
Auschwitz-Birkenau Memorial and Museum: http://en.auschwitz.org/m/index.php?option=com_content&task=view&id=578…
Yle Teema: http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/historia-pako-auschwitzista
Rantanplanin taustaa käsitellään ainakin Lucky Luke -albumissa Daltonit pääsevät hoitoon (Otava 1977). Sen mukaan tämä lännen tyhmin koira olisi monirotuinen: sen itsensä kertoman mukaan "isällä oli pitkä punamusta turkki" ja äiti oli "pieni ja karvaton". Myöhemmin Rantanplan muistelee pikkuveljensä olleen "tosiaan perheen ensimmäinen kiinanpalatsikoira", joten ilmeisesti geenipooli oli varsin kirjava.
Ranskankielisen Wikipedian mukaan (http://fr.wikipedia.org/wiki/Rantanplan) Rantanplan olisi saksanpaimenkoiran ja vinttikoiran risteytys, mutta tiedon alkuperää ei mainita. Pienikokoisia ja niukkaturkkisia vinttikoiria on toki olemassa, joten ehkäpä tämä päätelmä on tehty noiden Rantanplanin omien muistelmien pohjalta. Dargaud-kustantamon...
Alle 15-vuotiailta ei peritä myöhästymismaksuja. Kun käyt seuraavan kerran kirjastossa, voit pyytää virkailijaa poistamaan kortillesi kertyneet myöhästymismaksut.
Berliinin ilmasiltaa ja saartoa käsittelee vuonna 2005 ilmestynyt saksalainen elokuva "Taistelu Berliinistä - kylmän sodan ensi päivät". Romaaneista Leon Urisin "Harmagedon - romaani" (1963) kuvaa elämää saarretussa Berliinissä, ja ilmasilta on kirjan tapahtumien keskiössä. Lisäksi ilmasilta on tärkeässä roolissa Hammond Innesin ilmailuseikkailussa "Kummituslentokone" (1951).
Tietokirjoista aihetta käsitellään melko kattavasti ainakin Alexandra Richien teoksessa "Faust's Metropolis - A History of Berlin" (1998, s. 663-673).
Vaski-kirjastojen kokoelmista ei löydy tietokirjaa, joka keskittyisi ainoastaan ilmasiltaan tai Berliinin saartoon, mutta aiheesta on kirjoitettu useita kattavia teoksia englanniksi (esim. Roger G. Miller: "To Save a...
Kyseessä on laulu, jonka nimi on Kurjet saapuvat. Sanat siihen on kirjoittanut Pentti Vilppula. Hän on myös säveltänyt kappaleen. Laulu löytyy Kauko Käyhkön esittämänä levyltä 20 suosikkia : Rakastan Sinua, Elämä. Tässä linkki levyn saatavuustietohin HelMet-kirjastoissa http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1333823?lang=fin
Myllypuron mediakirjastoon voi palauttaa muista HelMet-kirjastoista lainattua aineistoa.
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Myllypuron_mediakirjas…