Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Miksi haulla "Kirjastot avoinna sunnuntaisin" saa kirjastoja, jotka eivät sitten olekaan avoinna sunnuntaisin? Esim Richardinkadun kirjaston avoinna-tiedoissa… 619 Kirjastojen tarjoamat palvelut, kuten kysymäsi sunnuntaiaukiolo, viedään Helmet-kirjastojen Helmet.fi-sivuille Kirjastotietokannan hallintaliittymän kautta. Palvelut ovat joko aktiivisia tai ei-aktiivisia. Kirjastot avoinna sunnuntaisin on palvelu, joka on useimmissa kirjastoissa voimassa vain talviaukiolon aikaan (elokuun puolivälistä toukokuun loppuun). Kesäisin ei Helsingin kirjastoista ole avoinna kuin Kirjasto 10. Rikhardinkadun kirjasto on unohtanut muuttaa palvelun ei-aktiiviseksi kesän ajaksi.
Liukastelija kurt nuotio e-kirjana 231 Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjastossa on saatavilla Kurt Nuotion Liukastelijaa tällä hetkellä ainoastaan painettuna kirjana. Välitän eteenpäin hankintaehdotuksen e-kirjasta.
Saako kuvaa kirjankannesta tai sivusta jakaa facebook-kavereille 525 Sekä kirjojen kansikuvia että tekstiä suojaa tekijänoikeus ja niiden julkaisemiseen tarvitaan lähtökohtaisesti tekijän lupa. Kuvia saa siteerata tieteellisten ja arvostelevien esitysten yhteydessä. Julkaistulla kuvalla tulee kuitenkin olla vahva ja perusteltu sidos kirjoitettuun tekstiin. Tällaisia ovat esimerkiksi arvostelevat kirjablogikirjoitukset. Tällöin voidaan vedota sitaattioikeuspykälään. Kuvia kirjojen kansista ei voi julkaista ilman lupaa pelkästään viihdekäyttötarkoituksessa. Kun kirjan kannen tekijän kuolemasta on kulunut yli 70 vuotta, niin ne ovat tekijänoikeuksista vapaita. Tekijänoikeuksista saa lisätietoja mm. seuraavilta sivuilta: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404 http://www.tekijanoikeus.fi/ http://...
Tässä elämän ollessa iltapuolella palaa moni asia mieleen, istuin saunan lauteilla ja hyräilin yhtäkkiä sanoja:"siipeis varjoon minä turvaan, aina, aina, kun… 520 Valitettavasti ei löytynyt näillä tiedoilla yhtään laulua, joka olisi sopinut kuvaukseen.
Sukunimi LALLUKKA , ilmeisesti Venäjän karjalasta tullu nimi. Mitä merkinnee, tarkoittaa, kuvaa sana ; Lallukka ?????? 1131 Nimelle on ainakin kaksi selitystä, jopa kolme. Se voi olla suomalainen johdos muinaisruotsalaisesta henkilönnimestä Lalle, Lallo, Lalu, joka on säilynyt meillä sukunimissä. Se voi olla myös Laurentius-nimen hellittelymuoto. Jos nimi tulkitaan omaperäiseksi, sen on täytynyt olla aluksi lisänimi, vrt. sanaa lallukka 'tyllerö' tai lallokki 'karvalalli', karhun epiteetti. Lallukka on kannakselainen nimi, lähtöisin Räisälästä, Raudusta, Viipurista ja Jääskestä, jossamm. 1558 B Lallokain. -> Lalli. Lähde: Pirjo Mikkonen, Sirpa Paikkala: Sukunimet (2000).
Eräässä lehtijutussa käsiteltiin kaakaon historiaa. Jutussa mainittiin, että eräs mies olisi tehnyt sopimuksen Van Houtenin kanssa. Mies oli tehnyt rikoksia ja… 472 Ilmeisesti mainitsemanne lehtijuttu on julkaistu 2010-luvun alkupuolella (http://archive-fi-2012.com/fi/e/2012-10-24_512322_65/Herra-X/ ). Emme kuitenkaan onnistuneet löytämään jutun lähdettä. Haimme lähdetietoa paitsi Googlesta myös ePress –sanomalehtipalvelusta, joka käsittää kotimaiset paikallis- ja maakuntalehdet arkistoineen ja lisäksi kotimaisten lehtien sisältöihin keskittyvästä Aleksi-hakutietokannasta. Vahvistamattomien tietojen mukaan vuonna 1914 lehdistössä kiersi uutinen kuolemaantuomitusta miehestä, joka mestaustilaisuudessaan huutaa mainitun lausahduksen toiminimen luvattua pitää huolen hänen perheestään (http://hakanmediankronikkaa.blogspot.fi/2012/02/normal-0-21-false-false… ). Pari kirjoittajaa mainitsee Vladimir Iljits...
Asun Espoossa ja haluaisin lainata pari kirjaa ja DVD-levy, mutta kaikki tarvittavat tuotteet ovat erilaisissa paikkoissa... Pitäkö minun käydä itse hakemassa… 643 Ei tarvitse hakea itse eri paikoista. Aineistoa voi varata netistä www.helmet.fi. Yläpalkissa lukee hae aineistoa, klikkaa sitä ja tee haku sekä varaus. Voit varata haluamasi kirjat ja dvd-levyn omaan lähikirjastoosi ja noutaa ne sieltä. Palvelu on maksuton.
Mitä tarkoittaa sana "Rohdainen"? 977 Paikannimi Rohdainen on todennäköisesti johdettu ruohoa, rohtoa, rikkaruohoa tai yrttiä merkitsevästä kasvinnimityksestä rohta. Rohdaisten kyliä on Suomessa kaksi: Pyhärannan kunnassa Varsinais-Suomessa ja Lapin kunnassa Satakunnassa. Lähteet: Meri, Arvo, Vanhan Vehmaan kihlakunnan pitäjien ja kylien nimet. 1. Entisten Laitilan, Lapin ja Uudenkirkon pitäjien alue. SKS, 1943 Suomalainen paikannimikirja. Karttakeskus, 2007
Haluaisin saada jotenkin käsiini Pukke Punamuurahaisen seikkailut-satukirjan. Olen kuullut sitä viimeksi ollessani eka-tokaluokalla muholan ala-asteella 1967… 1218 Marjatta Kurenniemen Pukke Punamuurahaisen seikkailut -kirjaa on hyvin saatavissa kirjastoista kautta Suomen. Sitä on esimerkiksi yli kymmenen Keski-kirjaston kokoelmassa ja näistä vaivattomasti tilattavissa lainattavaksi omaan kirjastoonne. Pukke Punamuurahaisen seikkailuista on otettu painokset vuosina 1946, 1954 ja 1978. Omakseen kirjaa haluavan kannattaa seurailla verkkoantikvariaattien tarjontaa tai jättää siitä oma ostoilmoitus.
Onko Karhulasta kertovaa kirjaa painettu? Itselläni on Miä oon Kotkast-kirja ja haluaisin koulukaverilleni 70-vuotislahjaksi hankkia sellaisen. Kesäterveisin,… 579 Karhulasta on viime vuonna julkaistu valokuvateos nimeltään Valokuvaajat Emil ja Edvin - kuvia Karhulasta ja ympäristöstä. Kirjaan liittyen on Kotkan Merikeskus Vellamossa ollut näyttely ja kirjaa on ainakin tuolloin ollut saatavilla Vellamon museokauppa Plootusta hintaan 30 euroa. Linkki näyttelyyn http://www.merikeskusvellamo.fi/FI/Ajankohtaista/Tapahtumat/2015/05/22/… Ja lisätietoa kirjasta http://www.kymensanomat.fi/Online/2015/04/22/Kymenlaakson%20museon%20va… Karhulasta on tehty myös aiemmin, vuonna 1976, valokuvateos Karhula (julk. Karhulan Kauppala, valokuvaajat mm. Ahonen, Raimo; Tommola, Matti). Tämä teos on lainattavissa Lahden kaupunginkirjastosta. Kirjan ostomahdollisuudesta en löytänyt tietoa.
Miten kuuluu Aaro Hellaakosken runo, joka alkaa "Jo kohina illan tuulen käy metsiä tuudittain..."? 2219 Iltalaulu-runo ilmestyi alun perin vuonna 1924 julkaistussa kokoelmassa Maininki ja vaahtopää. Uudelleen muokattu versio runosta sisältyy runoilijan itsensä kokoamaan Runot-valikoimaan, josta on vuosina 1947-2008 ilmestynyt kahdeksan painosta. Hellaakoski teki osaan valitsemistaan runoista vähäisiä muutoksia. Iltalaulussa on yksi säe, joka Runot-muodossaan poikkeaa alkuperäisestä versiosta. Alkuperäinen Iltalaulu löytyy Mainingin ja vaahtopään lisäksi Hellaakosken varhaisrunot yksiin kansiin kokoavasta kirjasta Runot 1916-1928 (SKS, 1997).
Minulla on öljyvärimaalaus nimeltä ILTARUSKO SAIMAALLA,Lappeenranta ,Pusukioski 1986 Signeerauksena S.Pukki En ole löytänyt kyseisestä maalarista yrityksistäni… 554 Ikävä kyllä ei myöskään kirjaston matrikkelien tai muiden lähteiden kautta löytynyt tätä taiteilijaa.
Joku englantilainen on kirjoittanut kolme kirjaa englantilaisten kokemuksista Suomessa 1700-luvulla ja siitä eteenpäin. Kukahan mahtaa olla kyseessä? Nimessä… 939 Etsimäsi henkilö on hyvin todennäköisesti historioitsija Tony Lurcock. Hän on laatinut kolme kirjaa brittiläisten matkakokemuksista Suomessa. Kaksi ensimmäistä teosta ovat "Not So Barren or Uncultivated: British Travellers in Finland 1760-1830" (2010) ja "No Particular Hurry: British Travellers in Finland 1830-1917" (2013). Uusin Lurcockin teoksista on "A Life of Extremes: The British Discover Modern Finland 1917-1941" (2015). Lurcockin teoksia ei valitettavasti ole käännetty suomeksi, mutta teossarjan kaksi ensimmäistä osaa löytyvät esimerkiksi Vaski-kirjastojen kokoelmista. Lurcockin suomennettu artikkeli "'Ihana kuin Lapin yö': Varhaisia englantilaisia matkamiehiä Lapissa" löytyy kuitenkin teoksesta "Lapin tuhat tarinaa: Anto Leikolan...
Onko lahden pääkirjastossa mahdollista käyttää omaa tietokonetta, siis onko teillä jonkinlaista wifi-yhteyttä? 1178 Lastu kirjastot (joihin Lahtikin kuuluu) kertovat sivuillaan: "Kirjastoissa on langaton verkko, joten voit käyttää internetiä myös omalla laitteellasi."
Mitä tarkoittaa camtasia? 552 Sanakirjat ja käännösohjelmat eivät vielä löydä sanaa. Olisiko kyse sanaleikistä CAM=computer-aided manufacturing + Taks eli tehtävät? Camtasia on kauppanimi ohjelmalle, jolla voi sekä nauhoittaa, muokata että yhdistellä esim. kuvaa ja ääntä. Myyjän sivuilla ohjelmaa kuvaillaan näin: "Camtasia goes beyond most screen recorders allowing you to edit your recordings and produce videos without switching between apps. • Record on-screen activity • Add imported media • Create interactive content • Share high-quality HD videos"
Mistä löydän Angelika sarjan kirjat,ostaen tai lainaten? 747 Hei! Sergeanne Golonin Angelika-sarjan kirjat löytyvät hienosti listattuina aiemmasta vastauksesta: http://www2.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=e60e2fc1-4a36-49e… Heilikirjastoista on tällä hetkellä saatavilla kymmenen osaa kahdestatoista. Kirjat löytyvät yleensä varastoista kuntonsa vuoksi, koska uusia painoksia ei ole aikoihin saatu. Kaksi meiltä puuttuvaa osaa voi tilata kaukolainaksi muualta Suomesta. Antikvariaateista Angelikoja näyttäisi vielä löytyvän vaihtelevasti, joten yritämmepä täydentää myös omaa Heili-kokoelmaamme kattamaan koko sarjan.
Mistä juontuu nimi "vasikallinen ovi"? 6518 Yleisyydestään huolimatta nimi ’vasikallinen ovi’ ei esiinny sanakirjoissa. Vasikallinen ovi tarkoittaa kaksiosaista kulkuovea, joista toinen puoli on kapeampi ja tarkoitettu pidettäväksi kiinni. Pieni kulkuovi eli vasikkaovi saattaa viitata vasikkaan eli naudan poikaseen, mutta etymologista vahvistusta tähän ei löydy. Vasikka voi viitata myös perävaunuun: vetoauto ja vasikka (Nurmi, Timo: Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja). Lähteet: https://fi.wiktionary.org/wiki/vasikallinen http://pientilanukko.blogspot.fi/2014_09_01_archive.html
Haluaisin tietää lisää VeeKoo Tirrosen perustajasta Heikki Tirrosesta. Kahvipaahtimon historia sekä Heikki Tirrosen oma elämä kiinnostavat. 2235 Veekoo Tirrosen kahvipaahtimosta sekä Heikki Tirrosesta löytyy tietoa esimerkiksi Mikael Anderssonin teoksesta "Kupillinen kahvia?" (Wanhanajan Puoti -yhdistys ry, 2005, s. 54-55) sekä Jorma Sipilän teoksesta "Yhä jalompaa kahvijuomaa! Suomen kahvi- ja vastikepaahtimot sekä sikuritehtaat" (Edita, 2007, s. 106-107). Teosten mukaan Heikki Tirronen, joka syntyi Pielisjärvellä vuonna 1888 ja kuoli vuonna 1969 (kuolinpaikkaa ei mainita) tuli kauppakoulun käytyään vuonna 1910 Turkuun töihin. Hän perusti kahvipaahtimon vuonna 1931 jatkamaan Vähittäiskauppiaiden Oy:n paahtimon toimintaa. Paahtimo sijaitsi Turussa osoitteessa Maariankatu 6. Sipilän kirja sisältää myös tietoja Veekoo Tirrosen paahtimossa paahdetun kahvin kilomääristä eri vuosina:...
Milloin sähkövalo tuli Hankoon? 560 Hangon kaupunginkirjaston kokoelmissa olevassa kirjassa Hangö stads elekricitetsverk 75 år; Hangon kaupungin sähkölaitos 75 vuotta (kirjoittanut mm. E. Stenström, 1982) sanotaan, että "Rahakamari Hangon kaupungissa allekirjoitti 4:p:nä kesäkuuta 1907 ensimmäisen toimilupasopimuksen sähkölaitostoiminnasta." (s. 1) Kirjassa kerrotaan myös, että kaupungin yleinen valaistus antoi alkusysäyksen sähköistämiselle. Sähköenergian tuotannossa oli aluksi vaikeuksia, mutta se lähti osittain käyntiin vuoden 1908 alussa, ja että sen käyttö ja jakelu yleistyivät nopeasti. Sähkölaitos siirtyi Hangon kaupungin omistukseen vuonna 1910. (s. 1-2) Se, missä määrin koko kaupunki oli sähkövalon piirissä, ei kirjasta selvinnyt. Hangon kaupunginkirjaston lisäksi...
Mitä tarkoittaa trakooninen/trakooniset toimet? Linnan täällä pohjantähden alla trigolokiassa itseoppinut rakennusmestari Hellberg käyttää ko. sanaa. 2342 Drakoninen = julma, epäinhimillinen lähde : Nykysuomen sivistyssanakirja, vierasperäiset sanat WSOY 1977