Patrick O´Brianin meriseikkailusarjasta on julkaistu yhteensä 20 osaa, numero 21 jäi keskeneräiseksi.
Lawrence Durrellin "The greek island " löytyy useista kirjastoista
Vastausta tähän ei valitettavasti löytynyt. Sarjan ovat käsikirjoittaneet Mika Ripatti ja Seppo Vesiluoma, ohjannut Ilkka Vanne ja tuottanut TV1 Draamaohjelmat. Asiassa kannattaakin kääntyä Ylen puoleen https://asiakaspalvelu.yle.fi/csp
Lahden pääkirjastossa on kaksi pianohuonetta varattavissa harjoitteluun. Varauksen voi tehdä kahdeksi tunniksi päivässä ja vain yksi varaus voi olla kerrallaan voimassa. Huoneissa voi soittaa myös muita soittimia.
Jos tarkoitit kysyä Kotkan kirjaston harjoittelutiloja, osoita kysymys uudelleen Kotkaan.
Avaa ikkunas -nimistä kappaletta ei löytynyt. Avaa ikkunasi -niminen laulu on Kristosofisia kuorolauluja (vihko 2) -nimisessä nuottijulkaisussa. Julkaisussa on teosofisen liikkeen kuorolauluja, ja se on Tampereen kaupunginkirjaston kokoelmissa. Täsmälleen oikeanniminen se ei siis kuitenkaan ole.
Suomalainen mies -nimisiä kappaleita sen sijaan löytyi useitakin. Niistä Jussi Rasinkankaan ja Kai Hyttisen sävellykset löytyvät vain levyiltä, ja Pekka Simojoen säveltämä myös nuottina.
Nämä tiedot löytyivät Suomen kansallisdiskografia Violan kautta (http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/viola.html). Violasta löytyvät tiedot kaikista kotimaisista nuoteista vuodesta 1977 alkaen sekä kotimaisista äänitteistä vuodesta 1901 alkaen....
Omaan silmään näyttäisi jonkin sortin kuoriaisen toukalta, mutta sen tarkempaa lajintunnistusta en valitettavasti pysty tekemään. Aiheesta kannattaa kysyä Suomen lajitietokeskuksen foorumilta https://foorumi.laji.fi/c/selkarangattomat/32, iNaturalist-tunnistuspalvelusta https://inaturalist.laji.fi/ (vaativat rekisteröitymisen ja sisäänkirjautumisen) tai LuontoPortti-verkkolehden Kysy luonnosta -palstalta https://lehti.luontoportti.fi/fi/kysyluonnosta/?c=hyonteiset.
Lääkäriliiton sivustolta löytyy artikkeli potilaan juridisista oikeuksista ja lääkärin velvollisuuksista.
"Potilaslain mukaan jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on oikeus hänen terveydentilansa edellyttämään hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon, terveydenhuollon resurssien puitteissa. Lääkärillä on velvollisuus hoitaa potilasta soveltaen hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti, jota hänen on pyrittävä jatkuvasti täydentämään."
"Lääkärin potilaan hoitoa ja tutkimuksia koskevien ratkaisujen tulee olla eettisesti hyväksyttäviä ja lääketieteellisesti perusteltuja. Lääkäri on velvollinen ammattitoiminnassaan soveltamaan yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja...
Vanhojen rahojen arvoon vaikuttaa mm. niiden kunto. Tietoa rahojen arvosta saa esim. Suomen rahat arviohintoineen -teoksista ja Suomen Numismaatikkoliiton Internet-sivuilta:
http://www.numismaatikko.fi/
Kun avaat sovelluksen puhelimesta niin siinä pyydetään ensin valitsemaan oma kirjasto ja sen jälkeen kysytään kirjastokortin numero ja pin-koodi (tämä siis siinä tapauksessa, että et ole jo valmiiksi kirjautuneena sovellukseen). Omat lainasi löydät kirjahylly-linkin takaa. Sieltä voit painaa jatka lukemista -painiketta.
Hyvä suomenkielinen DASH-ruokavalion (Dietary Approaches to Stop Hypertension) esittely löytyy esimerkiksi Juhana Harjun kirjasta Ravintoa sydämelle : ehkäise sydäntautiriskiäsi terveellisellä ravinnolla (WSOY, 2007).
Internetistä löytyy myös verrattain runsaasti tietoa aiheesta. Varsin napakka DASH-tietopaketti löytyy esimerkiksi Maito ja terveys -sivustolta:
http://www.maitojaterveys.fi/www/fi/maitotietoa/tutkimukset/dash/index…
Muita linkkejä:
http://www.ravitsemusterapeutti.net/96
http://www.ravitsemusterapeutti.net/wiki/uutiset.html?86
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=skr00…
Tietosanakirjan Facta 2001 mukaan eläimiin kohdistuva neuroottinen pelko on zoofobia. Tiettyihin eläimiin kohdistuvat pelot nimetään seuraavasti: kissat-ailurofobia, hämähäkit-araknofobia, sammakot-batrakofobia, hyönteiset-entomofobia, koirat-kynofobia, hiiret-musofobia, käärmeet-ofiofobia, linnut-ornitofobia. Doraphobia tarkoittaa eläinten turkin tai nahan pelkoa. Täytettyjen eläinten pelkoa koskevaa sanaa ei löytynyt.
Listoja fobioista löytyy myös Internetistä (esim. The Complete List of Phobias http://people.ne.mediaone.net/podolski/phobias.htm ja Phobias http://igwanarob.home.att.net/phobias.htm ), mutta niistäkään ei löytynyt täytettyjen eläinten pelkoa.
Voisit löytää heidät Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen sivuilta. Arkistot paikkakunnittain. https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/arkisto/paikkakunnittain.htm
tai voisit tehdä Kansallisarkistoon tietopyynnön. https://arkisto.fi/fi/palvelut/tietopyyntopalvelu
Kattava tietopaketti Anna-Leena Härkösestä löytyy hänen kustantajansa
Otavan sivuilta osoitteesta http://www.otava.fi/ylkir/tuotteet/2a1e.htm
Kirjallisuusarvostelut kerätään suurimmista lehdistä Kirjallisuusarvosteluja -julkaisuun,
joka ilmestyy n. 10 kertaa vuodessa. Voit kysellä sen saatavuutta lähikirjastostasi.
Valter Juvan suomennos Goethen Faustista on vuodelta 1916. Otto Manninen suomensi Faustin vuonna 1929.
Saatte suomennokset kyseisistä kohdista sähköpostiinne.
Reija Kaskiahosta on jonkin verran tietoa Ismo Loivamaan toimittamassa teoksessa Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 4 (Helsinki : BTJ Kirjastopalvelu, 2004).
Netistä kannattaa katsoa ainakin seuraavia sivuja
Kustantajan sivut (WSOY)
http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=/author&id=60
Sanojen aika
http://kirjailijat.kirjastot.fi/
Suomen nuorisokirjailijoiden nettimatrikkeli
http://www.nuorisokirjailijat.fi/
Kirjailijoiden tuotantoa on usein varsin hyvin luokiteltu julkaisujärjestykseen Wikipediassa. Ed McBainin kohdalla tämä toteutuu vain englanninkielisellä Wikipediasivulla: https://en.wikipedia.org/wiki/Evan_Hunter Toinen esimerkki sivustosta, josta löytyy listaus 87. piirin kirjoista ilmestymisjärjestyksessä on https://fantasticfiction.com/m/ed-mcbain/ Mainittuja sivuja ei kannata antaa automaattikääntäjän kääntää suomeksi, sillä kirjojen nimet kääntyvät usein "väärin" kirjan suomentajan näkökulmasta.
Koska dekkarinetin kaltaista suomenkielistä palvelua ei ainakaan tällä hetkellä ole, on McBainin kohdalla turvauduttava ns. kiertotiehen kirjan suomenkielisen nimen selvittämiseksi. Voit etsiä haluamaasi kirjaa...
Reijo Eskolan kirjassa Ympäristön kivikirja neuvotaan ulkoportaiden tekoa. Laila Eriksenin kirjassa Terassit ja patiot neuvotaan kaiteitten rakentamisesta. Jälkimmäinen kirja ei ole nyt hyllyssämme joten en pysty itse tarkistamaan käsitelläänkö kirjassa porraskaiteita. RT-ohjekortti 88-10778 Kaiteet ja käsijohteet kannattaa tarkistaa.
Sairaanhoitajien ammattitaitovaatimuksista ja osaamisesta löytyy netistä runsaasti tietoa. Tässä pari nettisivua:
Sosiaali- ja terveysministeriö:
http://pre20031103.stm.fi/suomi/pao/julkaisut/mon20_15/moniste.htm
Turun ammattikorkeakoulu:
http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9525596214.pdf
Aihetta käsitellään mm. seuraavissa kirjoissa:
Sairaanhoitaja asiantuntijana. Hoitotyön vuosikirja 2011, 2011
Hoitotyön osaaminen, 2005
Terveysalan ammatit ja koulutus, 2011
Täsmällistä vastausta kysymykseesi ei käytettävissä olevista lähteistä löydy. STAKESilta http://www.stakes.fi/ uskon löytyvän tuoreempaa ja selkeämpää tietoa.
Stakesin tilastoraportissa Alkoholi ja huumeet 1997 esitetään arvio, että runsaasti alkoholia käyttävä viidennes juo 75 prosenttia kaikesta alkoholista. Annos on 12 grammaa absoluuttista alkoholia (esim. Stakesin Taskumatti 2000 http://www.stakes.fi/tilre/alko.htm). Litra 100% alkoholia painaa 790 grammaa (Alkoholijuomien käsikirja 2, 1986, s. 9). Kokonaiskulutukselle löytyi vain vuoden 1997 luku 35.6 miljoonaa litraa, mutta kokonaismyynti on vuonna 1999 Taskumatin mukaan ollut 36 737 000 litraa. Laskutoimituksien avulla saadaan arvio annosten määrästä.
Suomalaisten taiteilijoiden signeerauksia voi löytää Kuvataiteilijamatrikkelista. Linkki sinne
Ulkomaisten taiteilijoiden signeerauksia löytyy sivustolta https://artistssignatures.com/artistsbyname.php?page=0
Monet huutokauppakamarit arvioivat töitä ilmaiseksi ja voivat kertoa lisää tekijän töistä.
Maanpuolustkorkeakoulu antaa opetusta useilla paikkakunnilla. Se esittelee itsensä Sotatieteellisenä yliopistona.
Ilmasotakoulun koulutuskeskus sijaitsee Tikkakoskella. Koulutuskeskus suunnittelee, toteuttaa ja kehittää Ilmasotakoulussa toimeenpantavaa Ilmavoimien upseerikoulutusta ja henkilökunnan jatko- ja täydennyskoulutusta. Koulutuskeskukseen kuuluvat Korkeakouluosasto, Täydennyskoulutusosasto sekä Tutkimus- ja kehittämisosasto.
Koulutuskeskuksen korkeakouluosasto järjestää Ilmavoimien Johtamisjärjestelmälinjan upseerin perusopintojen yhteiset opinnot ja eriytyvät opinnot, sotatieteen kandidaatin eriytyvät opinnot sekä sotatieteen maisterin eriytyvät opinnot. Lisäksi korkeakouluosasto järjestää muut erikseen käskettävät kurssit ja...