Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Haluaisin löytää 80-luvulla tai 90-luvun alussa useamman kerran Porvoon pääkirjastosta Mannerheiminkadulla lainaamani lastenkirjan. Kirjassa kuvattiin… 480 Hei Anne, Kyseessä voisi olla Kersti Frigellin Mukavantit tulevat tai Mukavantit sienimetsässä. Molemmat kirjat on julkaistu vuonna 1988. Kirjat ovat sen verran vanhoja, että niitä ei kovin helposti löydä enää kirjastoista. Voit kuitenkin pyytää omaa kirjastoasi kaukolainaamaan kirjat esimerkiksi Varastokirjastosta. Voit myös etsiä kirjoja antikvariaateista. Terveisin Catharina Latvala
Kuinka paljon kreikkalaisia matkailijoita käy vuosittain Suomessa? 1142 Tilastokeskuksen julkaisema Matkailutilasto 2000 sisältää Majoitustilaston, jonka mukaan Kreikasta on saapunut vuonna 1999 11 656 vierasta (taulukossa Saapuneet vieraat ja yöpymiset asuinmaan mukaan vuonna 1999, s. 49). Samassa julkaisussa on sivulla 29 taulukko, jossa ilmoitetaan yöpymisien määrä asuinmaan mukaan vuosina 1992-1999.
Tarvitsisin äidinkielen kurssilla tietokirjan, joka liittyy maantietoon. Onko suosituksia? 268 Esimerkiksi nämä tietokirjat liittyvät maantieteeseen:   Hohm Franziska, Hönicke Thomas & Manfred Reckziegel (toim.): Atlas: maantiede Kiljunen, Kimmo: Maailman maat: liput ja historia Pikkarainen, Maria (toim.): Namibia: elämää kuivuuden keskellä Maailma tänään -sarja, johon kuuluvissa osissa käsitellään muun muassa Yhdysvaltoja, Kreikkaa, Keski-Afrikkaa ja Pohjoismaita. Sarja on julkaistu 1990-luvulla.   Lisäksi monissa matkaoppaissa kerrotaan kunkin matkakohteen historiasta ja kulttuurista.
Olen kielenkääntäjä ja käännän puolen tunnin ohjelmaa runoilija Emily Dickinsonista, jota on käännetty suomeksi useit eri kääntäjiä. Ohjelmassa on kolme runoa… 216 Emily Dickinsonin runoja on suomennettu jonkin verran. Ainakin nejä eri teosta on vielä, joista runoja voisi etsiä: Kimeä metsä, Maailma tässä kirjeeni, Tähtien väri ja Valitsee sielu seuransa. Jos runoihin on sävelletty musiikki, saattavat sanat löytyä nuoteista.
Teen pro gradu työtä aineenopettajien välisestä yhteistyöstä ja vertaistuesta. Tarvitsen tietoa näiden kehityksestä ja merkityksestä sekä muodoista. Tahtoisin… 693 Seuraavat englanninkieliset verkkojulkaisut löytyivät hakusanoilla "subject teachers" tai "language teachers" tai "science teachers" ja collaboration tai peer support Google Scholar palvelun avulla http://scholar.google.fi/ TEACHERS WORKING TOGETHER: A DIALOGUE ON ORGANIZATIONAL AND CULTURAL PERSPECTIVES OF CHINESE TEACHERS / LYNN PAINE and LIPING MA Michigan State University; ilm. alkup. International Journal of Educational Research, 1993 http://internationalteachercert.wiki.educ.msu.edu/file/view/Paine%26Ma%… Interdisciplinary collaboration in English language teaching: Some observations from subject teachers’ reflections1 / Cynthia Lee Hong Kong Baptist University. Reflections on English Language Teaching, Vol. 7, No. 2, pp. 129–138...
Mitä pitäisi tehdä: tapahtui lievä vesivahinko ja kirjan alkupään sivut ovat vähän ryppyisiä. Pitäisikö minun hankkia uusi sen tilalle (voisin itse pitää… 382 Kirjan voi korvata uudella samanlaisella niteellä tai rahallisesti. Yleensä uuden niteen hankkiminen tulee edullisemmaksi.
Miksi teknologia kehittyy niin nopeasti? Mitkä tekijät vaikuttavat siihen, ja ennen kaikkea, miksi pitää jatkuvasti kehittää/kehittyä? 370 Teknologiasta ja sen kehityksestä on perusteellinen tietopaketti Opetushallituksen etälukion sivuilla. Teknologian kehityksen alkusyistä ja sen kehittymisestä sivusto kertoo näin:  "Jo ihmiskunnan alkuvaiheissa keksittiin monia teknologisia innovaatioita, joiden tarkoituksena oli pääasiassa hengissä selviämisen turvaaminen. Teknologiaa voidaankin pitää ihmisen eloonjäämispyrkimysten välittömänä ilmauksena ja sen kehittymiseen vaikuttavat yleiset käsitykset maailmankuvasta, ihmisestä ja elämästä." Teknologian kehittäminen perustuu aina aiemmiin kehitettyyn, eikä vaikkapa lääketieteen ja terveydenhoidon teknologioiden kehittymistä haluta pysäyttää tiettyyn pisteeseen, jos uusia, toimivia hoitomuotoja ja niihin liittyviä...
Mitä oheiset LTON pykälät kertovat henkilön terveydestä. LTO:n Kohta E36 a - vuonna 1941 ja D36 a//127 - vuonna 1944 sekä pykälä 127 - vuonna 1947 jolloin… 269   Vuoden 1941 E36a on kaatumatauti (epilepsia genuina; "Petit mal"). E-luokka merkitsee palvelukseen tilapäisesti kelpaamatonta, jonka palveluskelpoisuuden ratkaiseminen siirretään toistaiseksi, määräten edelleen nostoväen III luokkaan jossakin seuraavassa kutsunnassa uudelleen tarkastettavaksi.  Vuoden 1944 D36a on kaatumatauti (epilepsia genuina), laadultaan varma tapaus, jossa kohtaukset esiintyvät tiheään tai ovat laadultaan vaikeita, tai joissa esiintyy hämärätiloja, demenssiä tai muita ilmeisiä sielullisia häiriöitä. Pykälän 127 merkitys ei valitettavasti selvinnyt aikakauden asevelvollisuuslainsäädännöstä. Lähteitä: Asevelvollisuuslaki täytäntöönpanomääräyksineen. Hki: Valtioneuvoston kirjapaino, 1942....
Ennen vuotta 1954 ja nykyistä virallista lippuaan Ahvenanmaa liputti vaakaraitalipulla, jossa vuorotelivat sininen, keltainen ja sininen. Milloin tämä vanhempi… 113 Hei  Epävirallista  lippua käytettiin ensimmäisen kerran "Maakunnassa oli epä - virallisesti käytetty 1922 laulujuhlilta alkaen Ruot- sin lipun värien mukaista poikittain jaettua sinikel - tasinistä lippua."    Lähde: Pohjoismaat_Baltia_PA.pdf (hamina.fi)
Mistä on saanut nimensä paikka Mähösenkylä? Se sijaitsee kunnassa Alavus, Etelä-Pohjanmaalla 228 Mikkosen ja Paikkalan teoksessa Sukunimet (Otava, 1992) kerrotaan, että Mähösiä on kulkeutunut varhain Pohjanmaalle ja kirjassa mainitaan Töysässä asunut Möhoijnen -niminen henkilö vuodelta 1571. Nimellä on ilmeisesti ortodoksiset juuret. Isännimen välityksellä se olisi voinut muotoutua esim. karjalaisesta ristimänimestä. Kollegani Töysästä löysi Hakojärven joulu 2020 -lehdestä Anne Jupon kirjoittaman artikkelin kylän talojen historiasta; Mähönen on vanhin talo. Artikkeli sisältää myös selvityksen nimen alkuperästä: savo-karjalainen nimi, esiintyy historiankirjoissa useina versioina: Mähöinen, Mähölä, Mähönen, ja ensimmäisenä muodossa Mähijäinen. Savossa kirkonkirjoissa nimi on usein muodossa Mähöin.  Lisäksi Töysän...
Kansanedustajan palkka 1958 147 Vuonna 1958 voimassa oli edustajanpalkkiosta annettu laki (233/1956), jonka mukaan ”edustajalle suoritetaan vuotuinen palkkio, jonka määrä vastaa sitä peruspalkkaa, mitä kulloinkin maksetaan ylintä palkkausluokkaa kuutta luokkaa alempaan palkkausluokkaan kuuluvassa valtion virassa tai toimessa. ”Tuohon aikaan valtioneuvosto vuosittain päätti viranomaisten palkkaluokista indeksikorotuksineen. Vuonna 1958 ylin palkkaluokka oli 43 ja kansanedustajille palkkiota maksettiin palkkaluokan 38 mukaisesti. Tämä tarkoitti 1 337 100 markan palkkaa vuodessa. Vuoden 2023 rahassa tämä tarkoittaa 39 208,28 euroa. Palkan todellisen ostovoiman vertaaminen tosin on erittäin hankalaa. Vuonna 1958 elinkustannusindeksi: 15 956.Vuonna 2023...
MITÄ AUTOA SIEGFRIED BUBACK KÄYTTI ELOKUVASSA BAADER MEINHOF KOMPLEX 59 Elokuvassa hän käyttää Mercedes-Benz W115-sarjan autoa, joita valmistettiin vuosina 1968–1976. Tarkkaa auton mallia (esim. 200 tai 220D) ei pysty elokuvan stillkuvista päättelemään, koska auton perän kromimerkintöjä ei pysy havaitsemaan. 
Kuinka uusia aikakauslehtiä (kuten Avotakka) voi lainata? 1057 Helsingin kaupunginkirjastossa osa kirjastoista lainaa muita paitsi viimeisintä numeroa ja osa muita paitsi kahta viimeisintä numeroa. Pääkirjasto ei säilytysvelvollisuuden vuoksi lainaa useimpia lehtiä ollenkaan, joten ne ovat aina käytettävissä paikan päällä. Lehtien tietoja voit katsoa osoitteessa http://libpress.lib.hel.fi/search/index.asp tai menemällä sivulle http://www.lib.hel.fi/ ja valitsemalla sieltä linkin LEHDET.
Löytyykö kouvolan tai kuusankosken kirjastoista Scott Kelbyn digikuvauskirjaa? 186 Kouvolan pääkirjastosta löytyvät vuosien 2015 ja 2016 painokset ja Kuusankoskelta vuoden 2015 painos.
Olen kiinnostunut rummut kurssista aikuisille. Onko mahdollista saada lisä tietoja. 110 Tarkoitatko verkossa olevia Rockway-kursseja, joita voi käyttää Helmet-kirjastokortilla?  Lisätietoa kursseista:  https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Verkkokurssit/Opiskele_soittoa_ja_laulua_Rockwaymusiik(103290)
Suosittelisitteko 7-vuotiaalle hauskoja lastenkirjoja, missä saisi olla vielä aika paljon kuvitusta mukana. Tykätty ja luettu: Mauri Kunnakset, Risto Räppääjät… 119 Tässä olisi muutama vaihtoehto. Tiina Nopola & Mervi Lindman: Siiri-sarja Richard Scarryn kuvakirjat Sinikka & Tiina Nopola: Heinähattu ja vilttitossu -sarja Dav Pilkey: Kapteeni Kalsari -sarja  Elias & Agnes Våhlund: Käsikirja supersankareille -sarja Alex Milway: Hotelli Flamingo -sarja Miina Supinen & Anni Nykänen: Rosmariini-sarja Alex Smith: Kaarle-sarja (helppolukuinen)
Taitolehdessä lukee, että Munsalan kansallispuvussa on hopeiset napit, mutta kaikissa kuvissa ja myytävissä puvuissa ne ovat kultaiset. Kumpi on oikea, vai… 188 Suomen käsityömuseon Kansallispuku-kokonaisuudesta löytyy ohjaus Bragen pukutoimiston sivuille, jossa Munsalan naisen puvussa on hopeaiset napit ja miehen messinkinapit, https://brage.fi/sve/draktbyra/pukutoimisto/kansallispuvut/view-163967-…. Bragen pukutoimistosta voi kysyä lisätietoja, https://brage.fi/sve/draktbyra/pukutoimisto/kansallispuvut/ Dräktbyrå/pukutoimisto: 050 555 8258 draktbyrabrage.fi
Etsin tietoa suomalaisen kirjastoalan historiasta alusta asti! 1344 Suomalaisen kirjastolaitoksen historiasta löytyy tietoa sekä yleisistä että tieteellisistä kirjastoista, liitän vastaukseen linkin Helmet-tietokannan (pääkaupunkiseudun yleiset kirjastot) hakutuloksiin: http://www.helmet.fi/search*fin/X?SEARCH=kirjastot+historia+suomi&m=1&l… (tarkemmat tiedot nimekeriviä klikkaamalla) Helsingin yliopiston Helka -tietokannasta kannattaa tehdä haku esim. asiasanoilla kirjastot historia Suomi, tietokannan osoite on http://helka.csc.fi/ . Molemmat em. tietokannat ovat verkossa vapaasti käytettävissä, eli voit itsekin tehdä niissä hakuja erilaisilla hakuehdoilla, jos haluat. Hauissa esiintulleista nimekkeistä suosittelisin erityisesti Ilkka Mäkisen teosta "Nödvändighet af lainakirjasto": modernin...
Kodinmuutostyöt; tietoa ms-tautia sairastavista henkilöistä ja heidän kodinmuutostöistä. 989 Voisit katsoa läpi Työtehoseuran kotitaloustiedotteet ja kotitalousjulkaisut sivulta http://www.tts.fi/tts/julkaisut Sieltä löytyy esimerkiksi seuraavat julkaisut: -Vanhusten ja vammaisten itsenäistä selviytymistä kodin pesutiloissa helpottavia ratkaisuja. -Kotitalouskoneet vammaisen käytössä Edellinen löytyy Helmet-hausta http://www.helmet.fi Apua voisi olla myös seuraavasta: Ikäihmisten asuminen ja palvelut paremmiksi : selvitys ikääntyvien kotona asumisen kehittämiseen liittyvistä toimenpiteistä. Saatavuustiedot Helmetistä. Suomen MS-liiton sivulla on kerrottu, että Helsingin Arabianrantaan nousee monipuolinen MS-talo. Talon käyttötarkoituksesta johtuen tiloilta sekä monilta kalusteilta ja varusteilta edellytetään sovellettuja...
Kysyn tämän foorumin kautta asiaani kun kirjastossa ei osattu pulmaan vastata. Mistä johtuu että juuri siinä kirjassa jonka olen lainannut on yksi varaus kun… 505 Todennäköisin selitys kuvaamaasi tilanteeseen (kun et kerro, mistä kirjasta on kyse) on se, että kirjasta on julkaistu useampia laitoksia. Jos näillä laitoksilla on eri ISBN-tunnistenumero, ne näkyvät myös tietokannassa eri teoksina, vaikka sisältö olisi sama. Tällaisissa tapauksissa voi toiseen versioon olla varauksia, kun toista löytyy runsaasti eri kirjastojen hyllystä. Tavallista on, että kun kirjasta otetaan uusi painos, siihen kiinnittyy varauksia, koska se tulee näkyviin uutuusluetteloon. Asialla on vaikea tehdä mitään, koska monissa tapauksissa, joskaan ei suinkaan kaikissa, eri ISBN-numero tarkoittaa jollain tavalla muutettua versiota, mistä syystä julkaisut on tarkoituksenmukaista pitää erillään. On myös mahdollista, että...