Runo on Eeva Kilven, löytyy kokoelmasta Runoja 1972-1976. WSOY 1978. s. 12
"Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun."
Kuopion pitäjän asukkaista ei ole julkaistu vastaavaa teosta kuin Kajaanista, mutta muutamia yksittäisiä julkaisuja on olemassa. Teuvo Julkunen on julkaissut teoksen Julkusten suku : Kuopion Julkulan Julkusten jälkeläisten todennäköinen hajautuminen 1600-luvun Julkulasta Kuopion pitäjän eri kyliin 1770-luvulle asti maakirja-, henkikirja- ja kirkonkirjamerkintöjen mukaan (2005). Tyyne Rissanen on julkaissut teoksen Lauri Rissanen ja hänen sukunsa vv. 1541-1755 Juvalta Tavisalmen/ Kuopion pitäjään. Nämä kaksi ovat ainoat sukututkimuskirjat, joissa on maininta Kuopion pitäjästä. Kuopion suvuista on tehty muutama tutkimus, esim. Strengellien sukukirja (2005). Hartikaisen sukuun liittyvä teos on Soisalon saaresta maailmalle : Sigfrid...
Turun kaupungin nimistöhaku verkossa kertoo, että Turun nimistössä oli jo ennestään vinter-alkuinen paikannimi Vintersplan (Vinterinaukio), joten Pääskyvuoren Talvipuistikolle ja Talvitielle haluttiin antaa toisenlainen ruotsinkielinen vastine.
Nimistöhaun mukaan Fimbul -niminen jättiläinen esiintyy islantilaisissa saduissa sekä fimbul merkitsee myös erittäin kylmää talvea. Svenska Akademienin verkkosanakirjasta löytyykin samaa merkitsevä käsite "fimbulvinter". Islantilaisessa tarustossa kolmivuotisen fimbulvinterin sanottiin edeltävän maailmanloppua. Etuliitteenä fimbul merkitsee myös samaa kuin "jätte".
Kirjastonhoitaja todella kirjoitetaan yhteen kuten monet muutkin ammattinimikkeet, joilla on vakiintunut merkitys.
Lähteet:
Nimistöhaku...
Kysymyksen värssy on katkelma Mikael Nybergin laulusta Lapsuutesi usko. Nyberg (1871-1940) oli ensisijaisesti hengellisestä musiikistaan tunnettu säveltäjä, mutta hän myös kirjoitti ja käänsi runsaasti laulutekstejä. Tutkimissani nuottijulkaisuissa Lapsuutesi uskon tekstin yhteydessä mainitaan vain sen olevan suomennos - mitä ilmeisimmin Nybergin omaa käsialaa. Suomalaisia säveltäjiä -kirja (Otava, 1994) kuitenkin tietää kertoa, että tämän vuodelta 1908 peräisin olevan sävellyksen alkuperäinen sanoittaja on C[arl] Boberg, merkittävä ruotsalainen virsirunoilija.
Olli on ruotsalaisen Olle-muodon kautta syntynyt suomalainen lyhentymä Olavista. Olavin kantamuotoja taas ovat muinaisskandinaaviset nimet Anleifr, Olafr ja Oleifr, joiden osat tarkoittavat 'esi-isää' (anu, ano) ja 'jälkeenjäänyttä' (laib). Nimi merkitsee siis 'sukunsa jälkeläistä'. Virossa ja Saksassa Olli tunnetaan naisennimenä, jolloin se on muunnos Olgasta tai Oliviasta.
Ollista on mainintoja Suomessa jo 1300-luvulta (ensimmäistä kertaa se esiintyi Paimiossa v. 1346), mutta nimen nykyinen suosio on saanut alkunsa vasta 1900-luvulla. Nimen suosiota ovat vauhdittaneet 1920-luvulta alkaen Väinö Nuortevan Olli-nimimerkillä kirjoittamat suositut pakinat ja 1940-luvulta Suomisen perheestä kertovat elokuvat ja Lasse Pöystin roolihahmo...
Kysymyksessä on Juha Koirasen ohjaama elokuva Partanen. Lisätietoa elokuvasta http://www.elonet.fi/title/eknqp0/ sekä http://koti.mbnet.fi/thexder/Elokuva/partanen.html
Asiasta kirjoitetaan Helsingin sanomien verkkoliitteessä Suosikkirakennukset –sarjan artikkelissa Kirkko, josta sukeutui konserttisali: ”Joku nostaa katseensa kohti valtaisaa kuparikupolia. Hän lumoutuu optisesta, avaruudellisesta vaikutelmasta.
Tuskin turisti on jaksanut lukea opaskirjoista, kuinka matemaattisen tarkasti nuoret arkkitehdit Tuomo ja Timo Suomalainen olivat miettineet kupolin muodon.
Yhtä vähän hän kykenee kuvittelemaan sitä, että kupoliin on uponnut 22 kilometriä ohutta kuparinauhaa. Ja sitä, että akustiikan kannalta on aivan ratkaisevaa, että nauhojen väliin on jätetty tuskin silmin havaittava tyhjä tila. Ja niiden takana on vielä ääntä imevää materiaalia kaiun estämiseksi.” (http://www2.hs.fi/extrat/kulttuuri/...
Osuuskuntien nimien yhteydessä esiintyi joko kirjainlyhenne i.l. tai r.l. - jos jostain on silmiin osunut i.i., se lienee painovirhepaholaisen työtä: Osuusliike Imatra oli kuitenkin Imatra i.l. (ks. Kalervo Peitsalo, Tipasta Imatraksi : osuusliike Imatra i.l. 1902-1952).
Nämä lyhenteet liittyivät jäsenten lisämaksuvelvollisuudeksi kutsuttuun vastuuseen. Jos osuuskunnassa jäsenet eivät olleet henkilökohtaisessa vastuussa osuuskunnan veloista, kyseessä oli osuuskunta ilman lisämaksuvelvollisuutta (i.l.). Jos jäsenen kuului vastata säännöissä määrätyn lisämaksuvelvollisuuden rajoissa henkilökohtaisesti osuuskunnan sitoumuksista, kyseessä oli rajoitettu lisämaksuvelvollisuus (r.l.). (Osuuskuntalaki 247/1954)
Nykysuomen sanakirjassa ei ole sanaa "tujakka". Kielitoimiston sanakirjassa on sana "tuju", joka tarkoittaa laaatusanaa "väkevä", "voimakas" esim. tuju ryyppy. Tujakka-sanaa saatetaan käyttää arkikielessä tässä merkityksessä.
Toisaalta karjalan kielessä on sana "tujakka", joka merkitsee laatusanaa "tuulinen", "tuittupäinen", "oikukas" sekä substantiivia "hiprakka", "hutikka".
Lähteet:
Kielitoimiston sanakirja. 3. osa. 2006.
Karjalan kielen sanakirja. 6. osa. 2005.
Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teos ”Sukunimet” (Otava, 2000) kertoo, että Viljo Nissilän mukaan sukunimi ”Vaakanainen” olisi peräisin ortodoksisista etunimistä ”Vaaka(na)”, ”Vakaa”, ”Vakka” ja ”Vakkoi”. Ne puolestaan juontavat juurensa venäläiseen nimeen ”Vakh”, joka puolestaan tulee muinaisesta kreikkalaisesta nimestä ”Bakkhos”. Sukunimeksi ”Vaakanainen” on muuttunut Mikkosen ja Paikkalan mukaan isännimestä eli oman etunimen perään lisätystä poika-sanan sisältävästä ilmauksesta.
Mikkosen ja Paikkalan teoksessa kerrotaan, että sukunimeä ”Vaakanainen” on käytetty lähinnä Pohjois-Karjalassa. Juuasta on löytynyt varhaisin asiakirjamerkintä nimestä: Jyrki Vasilanpoika Vaakana vuodelta 1618. Pielisjärvellä ja Ilomantsissa nimi on kirjattu...
Kysymäsi järjestys on seuraava( tiedot on tarkistettu Otavan kirjallisuustiedosta ja Suomen kansallisbibliografiasta):
Mustat kalat (1964)
Keisari seisoo palatsissaan (1971)
Nuku hyvin, Punahilkka (1973)
Kuolema savolaiseen tapaan (1976)
Hyvän tytön hautajaiset (1978)
Viimeinen pari (1980)
Rakas perhe : Kaksikymmentä kirjettä kommentteineen (1982)
Kuolema sukupuussa(1985)
Joka uniinsa uskoo(1987)
Valo kulkee 299 792 458 metriä sekunnissa, mikä kilometrinopeutena tarkoittaa 1 079 252 848,8 km/h. Valon vuodessa kulkemaa matkaa nimitetään valovuodeksi ja se on noin 9,46 biljoonaa kilometriä. Valon nopeudesta voidaan täten laskea, että alkuvuodesta 1980 Maasta heijastunut valo on ehtinyt matkata avaruudessa 38 valovuotta ja että silloista Maan näkymää voidaan siis tällä hetkellä ihastella noin 359,48 biljoonan kilometrin (~359 480 000 000 000 km) päässä Maasta.
Aarre Karénin suomalaisittain eksoottinen syntymäpaikka selittyy sillä, että hänen isänsä Artturi Karén oli lähetystyöntekijä. Artturi Karén ja hänen vaimonsa Irene (o.s. Tengström) olivat Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen pitkäaikaisia Japanin-lähettejä. Karénit toimivat lähetystehtävissä Japanissa vuosina 1922-28, 1931-36 ja 1954-60; vuodet 1938-45 Artturi Karén oli Japanissa yksin.
Lähteet:
Kohta kukkii kirsikkapuu : sata vuotta lähetystyötä Japanissa
Lauri Koskenniemi, Evankeliumi Japaniin : Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen lähetystyön kotimainen toiminta 1896-1939
Suomen teatterit ja teatterintekijät
Tuohityöoppaita on viime vuosina julkaistu useitakin. Tuohitöiden huollosta niistä ei juurikaan löydy ohjeistusta. Kaiketi ajatuksena on, että luonnonmateriaali saa patinoitua sellaisenaan.
Hiljattain suomennetussa ruotsalaisen Emma Dahlqvistin kirjassa Tuohi : punonta, levytekniikka, taittelu (Gummerus, 2020) annetaan kuitenkin joitakin vinkkejä tuohitöiden hoitamisesta. Tuohi on elävä materiaali ja se muuttuu ja kuivuu ajan myötä. Dahlqvist toteaa, että paras tapa hoitaa tuohiesineitä on käyttää niitä. Käsistä tarttuva rasva pitää tuohen pehmeänä ja notkeana.
Välillä tuohi kaipaa silti huolenpitoa. Tuohityötä voi silloin tällöin pyyhkiä haaleaan veteen kostutetulla rievulla, jotta se pysyy puhtaana. Jos tuohessa on...
On olemassa ikivanha laajalle levinnyt uskomus (mm. useisiin Välimeren maihin, kuten Kreikkaan, Turkkiin, Egyptiin) ”pahan silmän" voimasta (Kreikassa ’Baskania’). Se on jonkinlainen negatiivinen voima, jota kaikki kantavat enemmän tai vähemmän itsessään. Esim. kateellisten ihmisten katseen uskotaan tuovan kirouksen (sairauden tms.) ihmisille, jotka ovat altistuneet tuolle ”pahan silmän” vaikutukselle.
Monet kreikkalaiset kantavat kaulallaan tai ranteessaan amulettina pientä lasista sinistä silmää (= ’mataki’) suojautuakseen ”pahan silmän” vaikutukselta. Tämä amuletti heijastaa takaisin ”pahan silmän” voiman. Myös sinisellä värillä on suojaava vaikutus.
Löysin kuvan korusta, jossa on sininen silmä, mutta kalastusaluksen kuvia, joissa on...
Kyseessä on Immi Hellenin runo "Hiiriä pyydystämässä". Runo löytyy mm. Hellenin runokokoelmasta "Punaposki, kultasuu: runoaarteita" (Karisto, 2000). Kirjaa on saatavilla useissa Jyväskylän seudun kirjastoissa.
Lyhenne int lyhenteessä SA-int(= Suomen Armeijan Intendentuuri) tarkoittaa intendentuuria. Intendentuuri = sotilashallinnon osa, jolle kuuluu taloushuolto.
Lähteet: http://www.acronymfinder.com, Nykysuomen sanakirja, 4. osa, Sivistyssanat ja vierasperäiset sanat
”Kotakennääntie” tulee luultavasti Äänekoskella sijaitsevasta salmesta eli Kotakennäänsalmesta tai salmen pohjoisrannalla olevasta kumpareesta, jonka nimi on Kotakennää. ”Suomalainen paikannimikirja” (Karttakeskus ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus , 2007) kertoo, että jälkiosa on genetiivimuoto sanasta ”kennäs”, jonka merkitys on ’töyry, kumpare’. Paikallisen perimätiedon mukaan alueella on asunut aikoinaan saamelaisia, jotka ovat asuneet kumpareella. Siksi osa ”kota” viitannee saamelaisten asumukseen, vaikka sillä on myös yleisempi merkitys ’vene-, verkko- tai nuottakatos’.
Karkkila-nimi kuuluu germaaniseen nimiryhmään (Gericke, Kercho, Garko), josta Suomessa on kehittynyt mm. pitäjännimet Karkku ja Karkkila sekä sukunimet Karkkola, Kerkkonen ja Karkkonen. Lähde: Sukunimet / Pirjo Mikkonen ja Sirkka Paikkala. - Helsinki : Otava, 2000. - S. 200 - 201
Musliini ja karttuuni ovat kankaita.
Musliini on ohutta ja pehmeää, palttinasidoksista villa- tai sekoitekangasta. Sen uskotaan olleen alun perin Irakin Mosulista peräisin olevaa silkkikangasta. Nykyään sitä tehdään monista raaka-aineista. Se on koostumukseltaan laskeutuvaa ja läpikuultavaa ja siitä valmistetaan esimerkiksi juhlapukuja.
Karttuuni on painettua pellava-, tai puuvillakangasta. Koostumukseltaan se on paksua, tiivistä ja jäykkää.
Lähteet:
Boncamper, Irma: Tekstiilioppi: kuituraaka-aineet 2004
Kielitoimiston sanakirja, 2. osa 2006
Sivistyssanakirja WSOY, 2001
Suomen käsityön museo: http://www.craftmuseum.fi/kansallispukukeskus/sanasto.htm
