Rovaniemen alueen kirjastoista tätä nuottia ei löydy. Saattaa olla vaikea löytää uudempaa nuotinnosta muualtakaan. Useiden kirjastojen tiedoista puuttuu paino- tai kustannusvuosi, mikä viittaa varhaiseen julkaisuaikaan. Tässä esim. linkki Helsingin yliopiston kirjaston nuottitietoihin:
https://helka.finna.fi/Record/helka.693229
Kannattaa ottaa yhteyttä Rovaniemen kirjaston kaukopalveluun:
https://www.rovaniemi.fi/fi/Palvelut/Kirjasto/Kaukopalvelu
Valitettavasti näitä vanhoja Suomen kulkuneuvon eli "turistin" julkaisuja ei juuri yleisissä kirjastoissa ole enää tallessa, mutta kyllä ne kaikki ovat Kansalliskirjaston kokoelmassa. Vuosien 1931-1944 julkaisut on digitoitu, mutta tekijänoikeussyistä niitä voi tutkia vain ns. vapaakappalekirjastoissa eli yliopistokirjastoissa Helsingissä (Kansalliskirjastossa), Turussa (myös Åbo Akademi), Jyväskylässä, Oulussa ja Itä-Suomen yliopiston kirjastossa Joensuussa. Kotilainaan näitä ei valitettavasti mistään näytä saavan. Antikvariaateillakaan ei näytä olevan myynnissä kuin 1960-lukua ja sitä uudempia numeroita.
Heikki Poroila
Kontrolloiva johtaminen ei ole virallinen asiasana, joten sillä hakemalla ei teoksia löydy Heili-kirjastoista. Johtamisen asiasanat löytyvät Fintosta (suomalainen asiasanasto) https://finto.fi/ysa/fi/page/Y105031 josta voisit katsella parhaiten tarpeeseesi sopivaa. Ehkä syväjohtaminen -asiasanalla voisi lähteä alkuun, sillä löytyy jo ainakin muutamia johtamisen teoksia, esimerkiksi Vesa Nissisen ja Harri Hietikon kirjoja.
Hei!
Kirjasampo.fi palvelusta voit selata ja löytää kaunokirjallisuutta eri teemoilla. Voit hakea palvelusta romaaneja esim. hakusanalla äitiys. Haku antaa useita tuloksia, joita voit selata. Näet romaanien kansikuvat, tekijät ja useimmista romaaneista löytyy myös kuvaus tai takakansiteksti, jonka perusteella voit valita itsellesi sopivaa luettavaa.
Kyseisellä haulla Kirjasammosta löytyvät mm. seuraavat romaanit, jotka kuvaustensa perusteella voisivat sopia hakemaasi aiheeseen. Romaanit on lueteltu julkaisuajankohdan mukaan uusimmasta vanhimpaan, romaanin nimen linkistä pääset tarkistamaan romaanin saatavuuden Helmet-verkkokirjastosta.
Anna Maria Mäki: Äänenkantama (2021)
Karoliina Sallinen-Pentikäinen...
En löytänyt sanastoista termiä (esim. Finto). Löysin kyllä esimerkin memory playsta Tennessee Williamsin Lasisen eläintarhan, mutta en löytänyt teoksen kuvailuista mitään memory playhin viittaavaa.
Pro gradu -tutkielmassa Draaman hiljainen kerronta Parenteesit kommunikoivana elementtinä Eeva-Liisa Mannerin näytelmässä Poltettu Oranssi, tekijä Anne Turunen (Jyväskylän yliopisto Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos kirjallisuus elokuussa 2009) on käytetty termiä ”muistinäytelmä” (memory play), joka on kuvattu muodoksi, jossa kertojahahmo osallistuu muiden henkilöhahmojen mukana näytelmän tapahtumiin, https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/23038/4/URN_NBN_fi_jyu-20…
Sain apua Kuvataide- ja...
Kirjan Satu ja Poika / kuvat ja kertomus: Ulf Löfgren ; [suom. Jukka Kemppinen] Otava, 1984 kuvauksessa sanotaan:
Poika kulkee hyvillä mielin metsässä kunnes kohtaa joessa vihaisen Näkin, joka on tyytymätön ihmiseen, joka roskaa joet ja meret. Myös muut satuolennot ovat turhautuneita, koska ihmiset eivät tarvitse niitä enää. Ihmiset vaan kaatavat metsää ja rakentavat moottoriteitä ja suuria kaupunkeja. Ihmiset eivät usko enää edes tonttuihin. Poika tarttuu asiaan ja johdattaa metsän väen ja kaikki satuolennot kulkueessa ihmisten luo kertomaan, että maapallo on kaikkien yhteinen koti. - Kirjan alussa "Selityksiä lukijalle" on sanasto, jossa kerrotaan mikä mikin on, esim. "Aarnikotka on satuolento jolla on leijonan vartalo mutta...
Jamppa Tuomisen esittämästä "Kevään tyttö" kappaleesta ei ole julkaistu nuottia. Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Pekka Rahkola. Kappaleen esitys löytyy CD-levyltä Jamppa Tuominen: Kullannuppu - 40 unohtumatonta laulua. Kullannuppu : 40 unohtumatonta laulua | Hakutulokset | Keski-Finna
Kyseessä on ilmeisesti kirja Borg, Eero: Gamlakarleby Handelskompani AB 1919-1944. Julkaisuvuosi on 1944. Teos on julkaistu myös suomenkielisenä samana vuonna. Kirjat löytyvät Vaasan kaupunginkirjaston (maakuntakirjasto) niderekisteristä, joten sitä kannattaa tiedustella sieltä kaukolainaksi.
Vantaan Tikkurilan lehtialueella näyttää olevan kaksi vuoden 2003 Viidakkorumpua. Jos haluat tarkistaa saatavuuden soita Tikkurilan lehtialueelle. Puh.nro on 8392 3977. Vanhoja lehtiä voit lukea myös netissä osoitteessa http://www.dafry.net/vrumpu/vrumpu.html
Koiraemon maito on koostumukseltaan huomattavasti rasvaisempaa ja proteiinipitoisempaa kuin kuin ihmisen, joten ihmisten äidinmaidonvastikkeet ovat sellaisenaan koiranpennuille liian "laihoja". Niissä on myös enemmän laktoosia kuin koiran maidossa.
Koirille sopivia vastikkeita voi kysyä apteekista tai eläintarvikeliikkeistä. Vastiketta voi myös valmistaa itse. Ohjeita sekä vastikkeen valmistamiseen että keinoruokintaan yleensä löytyy internetistä tai kirjallisuudesta, esim. Auli Koponen: Koira saa pentuja (Tammi 1998).
Maksullisia arvostelupalveluja löytyy esim. Nuoren Voiman Liitolta (https://nuorenvoimanliitto.fi/arvostelupalvelu) ja Kriittiseltä korkeakoululta (https://www.kriittinenkorkeakoulu.fi/kriittinen-korkeakoulu/arvostelupa…).
Lisää vaihtoehtoja löydät kirjoittamalla hakukoneeseen hakusanaksi "arvostelupalvelu".
Yleisissä kirjastoissa ei kauheasti ole tämän alan kirjallisuutta, mutt ehkä sinua kiinnostaisi muutamat Mark Vanhoenackerin kirjat. Hän lentää 747-koneita ja on vapaa kirjoittaja. Hän on kirjoittanut teokset Ilmojen halki: pilotin matkassa (2018) ja Opi laskeutamaan lentokoneella (2018)Vaski
Hei,Kyseessä on todennäköisesti Farley Mowatin teos Never Cry Wolf (1963). Kirjasta on olemassa myös suomenkielinen käännös Älä hukkaa hauku (1979), jonka on suomentanut Hannu Sarrala.Teos kertoo kanadalaisesta biologista Farley Mowatista, joka lähetetään 1940-luvulla Kanadan erämaahan tutkimaan karibulaumojen vähenemisen syitä. Epäilykset kohdistuvat susien lisääntymiseen. Mowat viettää useita kuukausia susien elinalueella ja seuraa niiden käyttäytymistä lähietäisyydeltä. Tutkimustensa aikana hän huomaa, että monet susiin liittyvät uskomukset eivät pidäkään paikkaansa.Kirja kuvaa humoristiseen sävyyn Mowatin kokemuksia susien parissa.
Voit tehdä kaukolainapyynnön oheisesta linkistä aukeavan lomakkeen kautta:
http://www.lib.hel.fi/forms/kaukopalvelupyynto.asp
kaukolainaksi voi tilata aineistoa, jota ei ole pääkaupunkiseudun kirjastojen kokoelmissa.
Tässä tulee ongelmaksi sellaisen koneen löytäminen, jossa on vielä korppuasema. Näitä koneita oli käytössä 2000-luvun vaihteessa. Ja käyttöjärjestelmät ovat muuttuneet. Mahtaisivatko muistitikku ja korppu "keskustella" keskenään.
Mikkelin pääkirjastossa on digitointipiste, mutta kysymyksesi kaltaisia asioita sielläkään ei pysty tekemään.
Osaisikohan joku alan harrastaja auttaa! Googlella voisi kokeilla hakea digitointipalstoja ja -keskusteluja.
Valitettavasti Helmet robottikerhot näyttävät olevan kaikki paussilla.
Välitän toiveenne Espoon lastenkirjastolaisille. Kenties keväämmällä taas kerhoillaan robottienkin merkeissä.
Kirjakauppojen yhteisluettelo Finnbooksin ja kansallisbibliografia Fennican mukaan P. D. Jamesin kirjaa "Time to be in Earnest" ei ole suomennettu. Turun kaupunginkirjastosta se löytyy englanniksi.
Kustantantajan kotisivulta http://www.otava.fi kohdasta"tiedustelut" voi kysyä mahdollisia suomennossuunnitelmia.
Kirill Bulytšev on kirjoittanut scifi-lastenkirjan Alissa avaruudessa, jonka juoni muistuttaa kuvailemaasi. Siinä pieni tyttö seikkailee avaruudessa ja selvittelee avaruusroistojen juonia. Eräs roistoista on ilkeä tiedemies, ja tarinan keskiössä on myös Alissan timanttikilpikonna. Kirjaa on vielä saatavissa lainaksi useista suomalaisista kirjastoista. Äänikirjana en kirjaa löytänyt, mutta C-kasetit onkin useimmista kirjastoista poistettu kokonaan, joten ei ole mahdotonta että kirja olisi ollut tarjolla myös siinä muodossa.
Paras yleiskatsaus sota-aikaisiin kenttäsairaaloihin lienee Mikko Tynin esitelmä Suomen Sotahistoriallisessa seurassa 2017. 16. Kenttäsairaalasta ei vaikuttaisi olevan omaa historiikkia tai matrikkelia, mutta sen asiakirjoja on säilynyt Kansallisarkistossa. Henkilötietoja kenttäsairaalassa palvelleista voisi löytyä esimerkiksi palkka- ja päivärahaluetteloista. Yksiköstä on myös muutama valokuva SA-kuva -palvelussa.
Seuraavista kirjoista saattaisi olla sinulle jotain apua:
Kero, Reino: Uuden maailman jättiläinen. Yhdysvaltain historia. (Luku Yhdysvaltojen kulttuurista); Tamminen, Seppo: Kulttuurisukellus - kohteena Yhdysvallat; Häikiö Martti: Amerikan ihmeitä (Luku New Orleans ja etelävaltioiden erilaisuus); Haarla, Pekka: Yhdysvallat. Taustatietoa maasta, valtiosta ja taloudesta; Winter, Jane Kohen: Culture shock! USA - the south.
Näiden kirjojen saatavuuden voit tarkistaa osoitteesta www.helmet.fi .
Kirjastojen käsikirjastoissa on myös erilaisia hakuteoksia, tietosanakirjoja. Esim. musiikin eri lajeista, jazz, blues jne. voit hakea tietoa musiikin hakuteoksista. Otavan Suuri Ensyklopedia -kirjasarjan (ainakin v. -81)Yhdysvaltoja koskevassa osassa...