Näyttää siltä, että netti on tällä kertaa oikeassa ja että "Musiikin aika 3-4" -nuotissa on väärä tieto Kesä-laulun ensimmäisen säkeistön tekijästä, sillä sama teksti on julkaistu monissa kirjoissa Kaija Pakkasen nimissä (esim. Pakkanen, Kaija: Huilu hilpeä, Pakkanen, Kaija: Leikkimökin runokoppa, Pakkanen, Kaija: Joka oksalla satu : Kaija Pakkasen satuja ja runoja, Neulaspolku : meidän lasten runot). Myös Rauni Muikun ja Ritva Ruhasen kirjassa ABC-kirja: Kevät (Otava, 1990, s. 96) tämä runo on, mutta siinä ei mainita runon tekijää.
Lisäksi "Musiikin aika 3-4" -nuotissa on yksi kohta eri tavalla kuin Kaija Pakkasen runon muissa versioissa: nuotissa lukee "purosen juoksu", mutta Kaija Pakkasen kirjoissa "purojen juoksu".
Finnairin lennolla AY-405 Oulusta Helsinkiin 30. syyskuuta 1978 miehistön jäsenet olivat kapteeni Tauno Rajakangas, perämies Lasse Peltonen ja lentoemännät Marja Ervasti, Helena Suvioja ja Irmeli Ylinen. Koneessa oli 44 matkustajaa, joista 36 vapautettiin yhdessä kahden miehistön jäsenen kanssa koneen laskeuduttua Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Panttivangeiksi jäivät Rajakangas, Peltonen, Ylinen ja kahdeksan naismatkustajaa.
Matkustajien nimet ovat luettavissa esimerkiksi Lauri Puintilan kirjasta Kaappari Lamminparras : Suomen ensimmäisen konekaappauksen tarina (WSOY, 2010), josta myös ylläolevat tiedot ovat peräisin.
WHO:n ja OECD:n kansainvälisten kriteerien mukaan ennenaikainen kuolema määritellään ennen 70 ikävuotta tapahtuneeksi kuolemaksi. Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa ikäraja voisi olla korkeampikin, joten ennenaikainen kuolema olisi mahdollista suhteuttaa esimerkiksi elinajanodotteeseen - joko syntymävuoden ja sukupuolen mukaiseen tai koko väestön keskimääräiseen elinajanodotteeseen - ja tulkita kuolema ennenaikaiseksi, mikäli se tapahtuu valittua elinajanodotetta nuorempana.
Lähteet ja lisätietoa:
Ennenaikaisten kuolemien aiheuttamat elinvuosien menetykset pohjoisen ulottuvuuden kumppanuusmaissa 2003–13
Vastasyntyneiden elinajanodote 1971-2016
Vastasyntyneiden elinajanodote 1751-2016 (tietokanta)
Käytämme luokituksessa yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmää. Luokitusta voi tutkia ja luokkia hakea täältä: https://finto.fi/ykl/fi/
Tässä kysytyt alat voivat kirjojen tarkemmasta sisällöstä riippuen päätyä useampaan eri luokkaan. YKL-luokituksessa näitä asioita yleensä käsittelevät kirjat luokitetaan seuraavasti:
Systeemiajattelu: 16.7, Kybernetiikka: 07.01, Tietoteoria: 16.1, Tekoäly: 61.
Jos kirjassa kuitenkin käsitellään jonkin erikoisalan systeemiajattelua, sille annetaan käsiteltävän alan mukainen luokka. Samoin kybernetiikan ja tekoälyn sovellukset eri aloille luokitetaan ko. alojen mukaisiin luokkiin. Myös erikoisalojen tietoteoria luokitetaan alan mukaan.
Pääluokan lisäksi käytetään usein lisäluokkia kuten aikaisemmissa...
Metron raideleveydeksi löytyy verkosta tiedoksi sekä mittaa 1524 mm, joka olisi täysin sama kuin junaraiteilla, että kaksi mm kapeampaa raideleveyttä. Käytännössä tällä ei ilmeisesti olisi liikennöinnin kannalta väliä, sillä Venäjällä raideleveys on nykyisin 1520 mm ja Allegron liikennöinti Suomen ja Venäjän välillä onnistuu. (Lähde: EU haluaa Suomen kaventavan junaratojaan)
Metroa operoivan Kaupunkiliikenteen verkkosivuilla raideleveydeksi sanotaan 1522 mm. Heiltä voinee kysyä lisätietoja: info@kaupunkiliikenne.fi
Hei,
Kyseessä on varmaankin draamakomedia Neukku New Yorkissa (Moscow on the Hudson, 1984, ohj. Paul Mazursky). Elokuvassa neuvostoliittolainen sirkuksen muusikko (Robin Williams) loikkaa Yhdysvalloissa kiertueella ollessaan puolivahingossa kovnin kanssa ja jää Yhdysvaltoihin huomatakseen, ettei kaikki ole täydellistä lännessäkään..
Nimistöntutkija Viljo Nissilä johtaa Elisenvaaran nimen ortodoksisista ristimänimistä Elessie ja Elissie, joiden taustalla ovat kreikan Elissaios ja heprean Elisa ('Jumala on pelastus'). Nissilän teoriaa puoltaa vahvasti se, että Elisenvaarasta on tallennettu asiakirjoihin sellaisia murteellisia muotoja kuin Elessivvuara, Elisevvuara ja Elessiivuara.
Välittömimmin Elisenvaaran nimi saattaa perustua Nissilänkin mainitsemiin Elissaioksen venäjänkielisiin muotoihin Elisei ja Jelisei. Elisenvaaran kylässä syntynyt Olavi Kallioniemi viittaa muistelmiensa luvussa 'Elisenvaaran nimi' Karjala-lehdessä vuonna 1964 julkaistuihin korkea-arvoisen ortodoksisen kirkkohallinnon virkamiehen kirjoituksiin, joiden mukaan nimi on...
Vitriini-lehti on SHR:n eli Suomen Hotelli- ja Ravintolaliitto SHR ry:n julkaisema jäsenlehti. SHR:n internetosoite on http://www.shr.fi/
Näpäyttämällä otsikkoa "Tämä on SHR" pääset sivulle, jossa on Vitriini-niminen linkki, johon on linkitetty kuluvan vuoden Vitriinit (ja tällä hetkellä ainakin pari-kolme edellisen vuoden numeroa). Sisällysluettelot ja pääkirjoitus näkyvät kunkin lehden pääsivulla, jutut ovat pdf-muodossa. Niiden lukemiseen tarvittavan Acrobat Reader -ohjelman voi ladata sivuilta.
Suomalaista metsämytologiaa löydät esimerkiksi seuraavista teoksista:
Marjut Hjelt : Taikametsä : tarinoita ja taikoja suomalaisesta metsästä
Suuri eläinystävän kirja (toim. Satu Aalto)
Leena Laulajainen : Metsän mesikämmen : lasten karhukirja
Metsään liittyviä kirjoja ovat esimerkiksi:
Titta Kuisma : Lapsen oma metsäkirja (tietoa & tarinaa)
Emilia Erfving : Kasa (kuvakirja)
Eppu Nuotio : Metsäretki (kuvakirja)
Tuuli Hypén : Veikan metsäretki (kuvakirja)
Tittamari Marttinen : Riemukas metsäretki (runokirja)
Kirjasampo-palvelun kautta löytyy vajaa parikymmentä romaania, joissa tavalla tai toisellaan käsitellään strippaamista. Alla linkki listaan:
https://www.kirjasampo.fi/fi/search/kulsa/striptease
TEKIJÄ Andersen, H. C.
TEOS Kootut sadut ja tarinat. 2 / suom. Maila Talvio ; kuvat V. Pedersenin ja L. Frölichin ; Hans Christian Andersen
Julkaisutiedot Porvoo : WSOY, 1951
ULKOASU 364 sivua : kuvitettu
"Tyttö joka astui leivän päälle" ei ole Grimmiä, vaan tämän karmaisevan tarinan on kertonut H.C.Andersen. Kuvitus vetää vertoja
Doren helvettikuville, mutta on on V.Pedersenin ja L. Frölichin kuvitustöitä.
Tarina löytyi ainakaan tänään (19.8.2023) ihan kokonaisena, tosin ilmen kuvia, netistä, sadun nimellä.
Kirjaston kokoelmaan kuuluvista dvd- ja blu ray -levyistä ei makseta tekijöille lainauskertoihin perustuvaa korvausta, vaan kertaluonteinen maksu, jolla kirjasto saa oikeuden lainata levyä asiakkaille. Maksu sisältyy kuvatallennetoimittajien kirjastolle tarjoamien levyjen hintaan eikä levyille kertyvä lainausten määrä enää vaikuta siihen. Kirjasto ei voi ottaa kokoelmaansa yksityisille kuluttajille myytäviä levyjä, sillä niillä ei ole lainausoikeutta.Korvaussumman jakautumisesta tuotanto- ja levitysketjun eri osapuolille en valitettavasti löytänyt tietoa.Kirjoista, äänikirjoista, nuoteista ja äänitteistä maksetaan sen sijaan lainauskorvausta lainausmäärien perusteella (ks. https://www.lainauskorvaus.fi/).Eri aineistolajien tekijöiden...
"Juoksutus tarkoittaa sitä, että vesistön virtaaman suuruutta säädetään esimerkiksi patoluukkujen tai voimalaitoksen turbiinien avulla." (kopioitu suoraan ympäristöhallinnon yhteiseltä verkkosivulta)
Koska järvet eivät varsinaisesti ole virtaavaa vettä, asiakasta kehotetaan kysymään asiaa asiantuntijalta esimerkiksi oheisen linkin kautta suoraan.
https://www.vesi.fi/sanasto/#kirjain-J
Näistä tarinoista voisi olla hyötyä:
Paasto, Kaisa: Anni kaverinkesyttäjä
Allert, Judith: Kimi etsii ystävää
Nyman, Maija-Liisa: Vilma ja supersiskot
Ja tämä tietokirja voisi myös olla avuksi:
Juusola, Mervi: Kuinka minusta tuli rohkea
Kaikkia näitä löytyy Vaski-kirjastoista.
Kirja, johon Manner kuunnelmassaan viittaa, on Yasushi Inouen Metsästyskivääri. Alun perin Aika-lehdessä 3/1970 julkaistussa Yasunari Kawabataa käsittelevässä esseessä Vuoren jyly, syvä hiljaisuus Manner mainitsee Inouen romaanin ohimennen: " -- omituisimmin yksinäisiä henkilöitä on Yasushi Inouen Metsästyskiväärin Midori, joka on syvästi rakastunut puolisoonsa mutta ei ujouttaan uskalla lähestyä häntä; kirjoittaa hänelle rakkausrunoja ja häveliäisyydestä ja pakkomielteestä sirottaa niitä vieraiden miesten pöydille ja järkyttää heidän mielenrauhaansa." (Eeva-Liisa Manner, Ikäviä kirjailijoita, s. 182)
Hilkka Mäen englannin kielestä suomentamassa Metsästyskiväärissä kysymyksessä mainittu runo kuuluu seuraavasti: "Pelkään että lähestyessä...
Löysin yhden nuotin, jossa on tämä kappale:
Jasmine (Esitt.)
"Soittaja"
Jasminen esittämien kappaleiden nuotinnoksia. Sanat, melodia, kosketinsoitinsäestys, kitaran soinnut.
Kirjastojen elokuvilla on oltava lainasuoikeudet, ennen kuin niitä voi kokoelmiin hankkia. Ne on hankittava jokaiselle elokuvalle erikseen, eikä niitä automaattisesti saa. Se on ehkä tavallisin syy siihen, että kirjastojen kokoelmista puuttuu monia merkittäviäkin elokuvia.
Lähetän viestisi eteenpäin Helsingin kaupunginkirjaston hankintaosastolle, toivottavasti Luis Bunuelin elokuvia saadaan kirjastoihin myös DVD-muodossa. Helsingin kaupunginkirjastolle voi tehdä hankintaehdotuksia myös lomakkeella, joka löytyy täältä:
http://www.lib.hel.fi/fi-FI/forms/hankintaehdotus.asp
Ilmastonmuutoksesta ja ympäristönsuojelusta on kirjoitettu lapsille muun muassa seuraavat kirjat:
Goodings, Christina: Lapsen oma vihreä kirja
Murphy, Glenn: Ilmastonmuutos: mitä minä voin tehdä?
Nummi, Elina: Täti Vihreän ympäristöopas
Oja, Terttu: Paavo ja Petra kotona ja retkellä: Miten toimin, että säästäisin luontoa?
Walsh, Melanie: 10 askelta maapallomme auttamiseksi
Wines, Jacquie: 101 tapaa pelastaa maapallo