Vastaus kysymykseen 2: Wikipediassa asia on selitetty seuraavasti: Sanan Suomi etymologiasta ei ole täyttä varmuutta. Se on ilmeisesti ollut alun perin Suomenlahden ympäristöä ja sittemmin lähinnä Varsinais-Suomea koskeva nimitys ja laajentunut vasta myöhemmin tarkoittamaan koko maata. Sanaa on käytetty jo Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa nimen Somewesi osana, jolloin se on kuitenkin merkinnyt Suomenlahden pohjukkaa. Vanhastaan sana on selitetty suon tai suomun johdokseksi, mutta uudempien tulkintojen mukaan se on lainasana. Lainan yhdeksi mahdolliseksi lähteeksi on arveltu kantabaltin sanaa *zemē, josta myös nimet Häme ja saame olisivat peräisin. Toisen selityksen mukaan sana olisi lainattu indoeurooppalaisesta ihmistä tarkoittavasta...
Keräsimme alla olevan listan elämäkertateoksista, jotka saattaisivat kiinnostaa 13-vuotiasta. Toivottavasti näistä olisi apua!
Elämäkertoja nuorelle lukijalle
Keskitysleiriin päätyneiden tai sieltä selviytyneiden tarinat koskettavat
Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja
Karen Levine: Hanan matkalaukku
Leon Leyson: Poika joka pelastui: Schindlerin listan kuopus
Marceline Loridan-Ivens: Isä, et koskaan palannut : minun keskitysleiritarinani
Urheilijoiden elämäkerroista löytyy menestystarinoita, mutta pääsee kurkistamaan joskus myös kovan harjoittelun pimeällekin puolelle
Andre Agassi: Andre Agassi
Jere Nurminen: Kiira Korpi : ehjäksi särkynyt
Eva Wahlström: Homma hanskassa
Kirjailijoiden elämäkerroista...
Bror Bäckströmin Mistä tyyli? -kirjan mukaan (s. 47) hännystakki on frakin vanhempi nimitys. Sanalla saatetaan kuitenkin viitata myös saketin takkiin. Saketti on aamu- ja iltapäiväasu, jota voidaan käyttää vain klo 18 saakka. Frakki on arvokkaiden iltajuhlien ja tanssiaisten, virallisten vastaanottojen ja akateemisten seremonioiden asu.
Saketin takki on joko helmenharmaa tai musta, ja sen kanssa käytetään mustaharmaaraidallisia housuja ja harmaata tai buff-väristä liiviä. Frakin kanssa käytetään harvoja poikkeuksia lukuunottamatta valkoista rusettia ja valkoisia liivejä.
Lähteet:
Bäckström, Bror: Mistä tyyli? (WSOY 2004)
Roetzel, Bernhard: Täydellinen herrasmies (Könemann 2000)
http://fi.wikipedia.org/wiki/H%C3%A4nnystakki
Sotilasnimet olivat melkoisen vapaamuotoisia. Kun ruotujakolaitosta alettiin järjestää Suomessa 1680-luvulla, oli ohjeena merkitä luetteloihin ristimänimi, isän nimi ja liikanimi, josta sittemmin kehkeytyi sotilasnimi. Siitä, millaisia sotamiesten lisänimien olisi pitänyt olla, ei annettu ohjeita. Ainoa rajoitus oli 1752 annettu kielto antaa aatelittomille sotamiehille aatelissukujen nimiä. Nimeäminen on käytännössä jäänyt komppanioitten tai rykmenttien päällikköjen vastuulle. Mallia katsottiin usein aikaisemmasta katselmusrullasta, joten nimistä tuli samankaltaisia. Myös vanhempien kansanomaisten lisänimien perinne eli sotilasnimissä. Lähteistä ei käynyt suoraan ilmi miten sotilasnimi ilmoitettiin seurakunnan kirjanpitoon.
Lähteitä:...
Tutkimustietoa aiheesta voi hakea esim. yliopistojen kirjastojen kokoelmatietokannoista. Yhdistelmähaulla voi hakea vaikkapa asiasanoilla avohoito potilaat tai avohoito omaiset. Kokoelmatietokantoihin pääsee http://www.kirjastot.fi sivulta valitsemalla sisällysluettelosta tieteelliset kirjastot. Helsingin yliopiston kirjaston Helka tietokannan osoite on http://wwls.lib.helsinki.fi/ Edellämainitut sisältävät myös graduja. Suomen kansallisbibliografiatietokantaan Fennicaan pääsee myös kirjastot.fi -sivulta valitsemalla sisällysluettelosta tietokannat ja edelleen Fennica. Fennicassa ei ole graduja. Tieteellisten kirjastojen yhteisluettelo Linda on asiakkaiden käytettävissä monien oppilaitosten kirjastoissa. Myös yleisten kirjastojen, kuten...
Pentti Lempiäisen Suuressa etunimikirjassa todetaan, että Renja nimen tausta on epäselvä, mutta että se mahdollisesti on venäläinen muoto Reginasta (lat. kuningatar). Meillä Renjaa on annettu nimeksi tytöille 1950-luvulta lähtien. Reginan nimipäivä on 7.9. Muuta juhlintapäivää en nimelle löydä.
Sakari on suomalainen lyhennelmä nimestä Sakarias, joka on esiintynyt almanakassamme myös kirjoitusasuissa Zacharias ja Zakarias. Nimellä on raamatullinen alkuperä, Johannes Kastajan isä oli nimeltään Sakarias ja nimi merkitsee suomeksi osapuilleen: "Jahve lahjoittaa, Jahve muistaa".
Lähteitä:
Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja (Wsoy, 1999)
Vilkuna, Kustaa: Etunimet (Otava, 2005)
Islannissa ei ole maailmankuuluja keksijöitä tai keksintöjä, mutta islantilaiset ovat muuntaneet toisten keksintöjä islantilaisiin olosuhteisiin sopiviksi.
Islantilaista innovaatiota löytyy Innovaatiokeskuksen sivuilta:
https://www.nmi.is/en
Patenttitoimisto löytyy, joten varmaankin keksintöjä tehdään:
http://www.els.is/en
World intellectual property organization WIPOn sivulta löytyy Hague express database, jossa voi tehdä hakuja alueenkin mukaan muotoilun alalta, http://www.wipo.int/designdb/hague/en/# Teollista designia löytyy ainakin jonkin verran Islannista, muun muassa nelikulmainen hampurilaissämpylä ja tupakanannostelija.
Naiskeksijöistä löytyy artikkeli: https://www.ifia.com/departments/women-inventors/icelandic-women-invent…...
"Matkalla"-tilassa oleva kirja on matkalla palautuspaikasta omistajakirjastoon, ts. siihen kirjastoon, jonka kokoelmiin se kuuluu. HelMet-kirjastoissahan lainat voi palauttaa mihin tahansa Helsingin, Espoon, Vantaan tai Kauniaisten kaupunginkirjastojen toimipisteistä.
Mikäli kyse on teoksesta, jota on järjestelmässä vain yksi kappale ja se on "matkalla"-tilassa, voit hyvin tehdä siitä varauksen. Kirja lähtee sinulle heti, kun edellinen lainaaja on palauttanut sen. Jos teoksesta taas on HelMet-kokoelmissa useampia niteitä, varauksesi tarttuu ensimmäiseen palautuvaan.
Teoksessa Suomalainen yhteiskunta (Kimmo Jokinen ja Kimmo Saaristo, 2006) määritellään massayhteiskuntaa sosiologisena terminä näin: "...tilanne, josa ensinnäkin ihmisten arvot ja normit ovat jäsentymättömiä ja alati muuttuvia ja jossa toiseksi kansalaisten ja valtion väliltä puuttuu välittäviä verkostoja, esimerkiksi yhdistyksiä. Yhteiskunta polarisoituu kaksinapaiseksi: yhtäällä yksilöt, toisaalta valtio." Massayhteiskunnalle tyypillisenä piirteenä voidaan pitää esim. sitä, että kansalaiset seuraavat tarkemmin julkisuuden henkilöiden elämää kuin sitä, mitä heidän omassa lähipiirissään tapahtuu. (s. 250-251)
Termistä löytyy jonkin verran tietoa monista sosiologian oppikirjoista. Enemmän tietoa alla mainituista:
- Sosiologisen teorian...
Tammen kotisivuilta osoitteesta http://www.tammi.fi/ löytyy perustiedot Tomi Kontiosta; valitse etusivulta Yleinen kirjallisuus, ja sitten Kirjailijat.
Sanojen Aika kirjailijatietokannasta löydät myös Tomi Kontion, osoite on http://kirjailijat.kirjastot.fi ja "pudotusvalikosta" voit rullata Kontion kohdalle.
Myös teoksesta Suomalaisia nykykertojia 2 on luku Tomi Kontiosta.
Googlen haulla http://www.google.com voit hakea lisää tietoja kirjoittamalla hakusanaksi Tomi Kontio - tässä pari esimerkkiä:
http://www.kaapeli.fi/nvl/kontio/kontiosu.htm
Sana custodian on käännetty monissa englanti-suomi-sanakirjoissa sanoilla vartija ja valvoja. Englanti-englanti-sanakirjojen mukaan custodian on amerikanenglanniksi henkilö, joka pitää huolta tai suojelee jotakin. Synonyymejä sanalle ovat caretaker ja janitor eli henkilö jonka tehtävänä on pitää huolta rakennuksesta kuten kouluista ja asuinrakennuksista.
Googlella löytyy sanoilla "school custodian" tai "school custodian job description" työnkuvauksia kuten
http://www.healthyschoolsms.org/healthy_school_environment/documents/Cu…
http://www.ehow.com/facts_5344638_school-custodian-duties.html
http://www.ccsd180.org/JobDescriptions/Custodian%20Job%20Description.pdf
Arvo Turtiaiselta ei löydy runoa, joka varsinaisesti alkaisi noin, mutta kokoelmaan Minä paljasjalkainen (1962) sisältyy sikermä, joka on otsikoitu He rakensivat Helsinkiä.
Runo on luettavissa kokonaisuudessaan myös esimerkikisi teoksesta Turtiainen, Arvo: Runoja 1934 - 1968 (Tammi, useita painoksia).
Saat runon sähköpostiisi.
Soturikissa-kirjasarjalle ei ole ilmoitettu virallista ikärajaa, mutta sen pääasiallista kohderyhmää ovat 9-12-vuotiaat. Sopiva ikä mainioihin Soturikissoihin tutustumiseen on lapsesta riippuen 8-9 vuotta.
Kovin luotettavaa lähdettä ei tästä aiheesta löydy. Erilaisten mausteiden ja rohdosten vaikutuksista ei ole juurikaan lääketieteellistä tutkimusta. Jonkin verran tutkimustietoa löytyy tästä kriittisesti asiaa tarkastelevasta artikkelista, https://www.vastalaake.fi/vl_artikkelit/onko-kurkumasta-hyotya-terveydelle/. Kurkuma-kasvista ja sen eri käytöistä, http://www.plantsoftheworldonline.org/taxon/urn:lsid:ipni.org:names:796451-1
Yleisesti ottaen tietoa ruoka-aineista ja niiden turvallisuudesta löytyy Ruokavirastosta, https://www.ruokavirasto.fi/henkiloasiakkaat/tietoa-elintarvikkeista/elintarvikkeiden-turvallisen-kayton-ohjeet/ Ruokavirastosta voi myös kysyä elintarvikkeista, https://www.ruokavirasto.fi/...
Täältä tullaan elämä!-elokuva alkaa ohjaaja Tapio Suomisen puolison Anja Suomisen aidolla synnytyksellä. Elokuvan vastasyntynyt lapsi on Suomisten poika, Jukka Suominen.
Voisikohan kyseessä olla huumorijenkka nimeltään Buumanni Afrikassa (tai Puumanni Afrikassa)? Kappaleen on levyttänyt Viljo Mannila Kalevi Nyqvistin orkesterin säestämänä vuonna 1972, ja se löytyy myös Pauli Koskipuiston esittämänä vuonna 2000 ranskalaisessa Musique du monde -sarjassa julkaistulta kokoelmalta Finlande: musiques d'Ostrobotnie : Kaustinen et alentours.
Kappaleen ensimmäinen säkeistö on katseltavissa nuottina ja kuunneltavissa Hummeripoikien esittämänä verkossa osoitteessa: http://lehti.tek.fi/node/1397
Saimme vastauksen kysymykseen Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta:
W. O. Streng-Renkonen kirjoittaa v. 1938 kirjassaan "Siivekkäitä sanoja ja sivistyssanoja" silmätikusta ja "tikkuna silmässä" olemisesta näin (s. 89):
"Ruotsin kielessä en nagel i ögat merkitsee samaa ja perustuu ilmeisesti Mooseksen kirjan sanoihin, joissa kerrotaan miten Jehova käski Mooseksen sanoa Israelin lapsille, että heidän piti karkottaa Moabin kankailla Jerikoa vastapäätä elävä kansa ja että ellei niin tapahtuisi, "niin ovat ne, jotka heistä jätätte, teille niinkuin orjantappurat silmissänne ja keihäs kyljessänne" (IV Moos. 33:55). Ruotsin nagel ei tässä ole 'kynsi' vaan kuten saks. Nagel ("spitzes Werkzeug zum Einschlagen in einen Gegenstand") samaa kuin...
Kustannusyhtiöt valitsevat, mitkä kirjat käännetään suomeksi ja mistä otetaan uusia painoksia. Tolkienin kustantaja on WSOY ja lähetin kysymyksesi edelleen heille. Sieltä tuli seuraavanlainen vastaus:
WSOY julkaisee ensi syksynä Tolkienin Kirjeitä Joulupukilta, joka on kokoelma Tolkienin omille lapsilleen Joulupukin ominaisuudessa kirjoittamia
ja kuvittamia kirjeitä.
Toivottavasti tästä syksyllä ilmestyvästä kirjasta on Sinulle iloa!
Annika on saksalaisperäinen Annan hellittelymuoto. Anna taas on kreikkalainen muoto heprean sanasta hannah, armo.
Miinan lähtönimenä on Vilhelmiina. Vilhelmiina taas on muinaissaksalaisen Vilhelmin sisarnimi. Vilhelm puolestaan tarkoittaa lujatahtoista kypäräniekkaa / kypäränkantajaa.
Sanna ja Sanni ovat kutsumamuotoja Susannasta. Susanna (hepr. lilja).
Lähteet: Vilkuna, Kustaa: Etunimet. Otava; Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja. WSOY.