Voisikohan kyseessä olla Jerry B. Jenkinsin ja Tim LaHayen sarja Viimeisten päivien vaellus, jossa Raamatun antikristukseksi osoittautuva poliitikko nousee maailmanyhteisön ylivaltiaaksi?Viimeisten päivien vaellus
"Nykyisin venäläisestä käytetty ilmaus ryssä koetaan hyvin tunneperäiseksi ja loukkaavaksi, mutta 1950-luvulla ilmestynyt Nykysuomen sanakirja pitää sanaa vain kansanomaisena ja puhekielisenä", kirjoittaa Tiina Aalto Hiidenkivi-lehden numerossa 1/2002. Satu Tervosen kansallisuutta tai muuta ihmisen taustaa ilmaisevien nimitysten sävyjä ja sivumerkityksiä käsittelevä tutkimus nostaakin 'ryssän' yhdessä 'mannen' kanssa kaikkein loukkaavimmaksi koetuksi etnonyymiksi.Toisaalta, niin kuin sotamies Honkajoen "puskaryssän" korjaaminen "pensasneuvostoliittolaiseksi" sotatoimien päätyttyä Tuntemattomassa sotilaassa osoittaa, Nykysuomen sanakirjan 'ryssälle' osoittamat määreet kansanomaisuus ja puhekielisyys eivät sulje pois samanaikaista...
Kirjaa on Tampereen kaupunginkirjastossa 10 kpl, ne ovat tällä hetkellä kaikki lainassa ja varausjonossa on kaksi henkilöä. PIKI-verkkokirjastosta voi tarkistaa tilanteen, osoitteesta http://kirjasto.tampere.fi/Piki?/ . Siellä voi myös tehdä varauksen, jos on ensin hakenut kirjastosta korttiinsa nelinumeroisen tunnusluvun.
Asiakastietue putoaa pois rekisteristä, jos korttia ei muutamaan vuoteen käytetä. Kannattaa käydä kirjastossa varmistamassa asia. Osan omista tiedoista voi halutessaan täyttää Helmet-sivun kautta etukäteen. (Mustasta alaosasta: INFO - Asiakkaana kirjastossa - Kirjastokortti ja lainaaminen - Rekisteröidy kirjaston asiakkaaksi). Tällöin asiointi kirjaston palvelutiskillä käy joutuisammin, eikä tarvitse puhua omia henkilötietoja ääneen. Asioidessa on oltava mukana kuvallinen henkilötodistus.
Yleisistä kirjastoista ei löytynyt, myöskään Tilastokirjastosta ei, mutta sieltä ehdotettiin Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin puoleen kääntymistä, https://www.helsinki.fi/fi/kriminologian-ja-oikeuspolitiikan-instituutti. Julkaisuista etsimällä en löytänyt tällaista, mutta insituutissa voitaisiin osata sanoa tarkemmin, onko tämän kaltaista tutkimusta lainkaan tehty tai tekeillä.
Ei ole, kirjastoautolla on joulutauko 23.12.-6.1. välisen ajan, https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kirjastoauto_Vantaa/Juttuja_kirjastosta/Kirjastoautojen_joulutauko_231261(200121)
Elintarviketuotantoa (pääasiassa maataloutta) koskeva kansallinen lainsäädäntö löytyy osoitteesta http://finlex.fi/fi/ ja EU-tasoinen osoitteesta https://eur-lex.europa.eu/homepage.html?loc
EU määrittää jäsenmaidensa maatalouslainsäädäntöä ja maatalouteen liittyviä ympäristöasioita, sillä maatalouspolitiikka on EU-maiden kesken yhteistä (CAP Common Agriculture Policy)
https://ec.europa.eu/info/food-farming-fisheries/key-policies/common-agricultural-policy/future-cap_fi
Päästöistä puhutaan yleensä prosenttiosuutena entiseen. Tilastokeskuksen mukaan Suomen maatalouden päästöt vähenivät 2018 11 %.
https://www.stat.fi/til/khki/2018/khki_2018_2019-05-23_kat_001_fi.html
Hei,
maakaasulla tuotetaan lämpöä ja sähköä, sekä yksityisiin koteihin että etenkin teollisuuden tarpeisiin.
Biokaasua voidaan käyttää autojen polttoaineena.
https://yle.fi/uutiset/3-11138528
”Keski-Euroopassa ja myös Virossa maakaasulla lämmitetään yleisesti koteja ja käyttövettä. Kaasuverkot ovat siellä kattavat. Meillä maakaasuverkko ulottuu vain Kaakkois- ja Etelä-Suomeen sekä Tampereen seudulle. Kaasuliesillä ruokansa paistaa alle 20 000 kotitaloutta lähinnä Helsingissä. Valtaosan putkikaasusta hotkivat noin 40 isoa teollisuusasiakasta. Maakaasua poltetaan lämmön tuottamiseksi erityisesti kemianteollisuudessa ja metsäteollisuudessa. Lisäksi maakaasulla tuotetaan sähköä ja lämpöä erityisesti Etelä-Suomen kotien...
Kun viittaat Kirjasammon sisältöön lähteenä, anna lähteeksi Kirjasampo ja tuo linkki, jossa tiedot ovat, https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175947712112. Jos haluat mainita Kirjasammon julkaisijan, se on Kirjastot.fi. Tarkoititko tätä?
Tuohon ei ole mitään yksiselitteisen selkeitä vastauksia. Kaivostoiminnassa on aina kyse siitä mikä on suhde kaivoksen aiheuttamien ympäristöhaittojen ja kaivoksen tuottaman hyödyn välillä. Kaivoksilla on tietyt kiistattomat vaikutukset ympäristöön ja on varsin olennaista, onko ne osattu jo etukäteen huomioida riittävästi ja myös toteuttaa käytännössä oikein. Tätä monimutkaista ongelmakenttää on käsitelty esimerkiksi seuraavilla, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Työ- ja elinkeinomisteriön sivuilla:
https://thl.fi/fi/web/ymparistoterveys/vesi/kaivokset-vesistojen-kuormittajana
https://tem.fi/kysymyksia-ja-vastauksia-kaivostoiminnasta
Yleensä kaivoksia vastustetaan vähemmän, jos niiden ympäristöhaittojen selvitykset on tehty...
Meiltä Lahden kaupunginkirjaston musiikkiosastolta löytyy Sinatran nuotti "Sinatra - the man and his music", josta kyseinen kappale löytyy ja tekijöinä ovat Cahn & Van Heusen. Voit kaukolainata nuotin joko Tampereen kaupunginkirjaston tai PIRAMKin kirjaston kautta täältä Lahdesta.
Hessu (=Vuorinen, Helena)
Koska susta tulee nainen?
En halunnut samaa maailmaa.
Nämä ovat Jyväskylän kaupunginkirjaston Pääkirastossa saatavana.
Muut voidaan tilata kaukolainana.
Kaikki kirjaston työntekijät ovat aina valmiita vastaamaan kysymyksiisi. Asiakas on meille etusijalla ja kaikki asiakkaat ovat samanarvoisia. Kirjaston väeltä voi kysyä apua kirjastossa tai verkon kautta ihan vapaasti, mitään pelättävää ei ole! Autamme parhaan taitomme mukaan.
Dream kiss on tulossa ainakin Helsinkiin pikapuoliin. Vantaalle sen tulosta ei ole toistaiseksi mitään tietoja, mutta Helsinkiin tulleita kappaleita voi varata kaikista HelMet-kirjastoista, myös Vantaalta. Kirjan tuloa lainattavaksi kannattaa seurata HelMet-uutuusluettelosta ja -aineistoluettelosta.
Gundam seed löytyy tällä hetkellä Espoon kokoelmista ja on varattavissa myös Vantaalle ja Helsinkiin. Se löytyy luettelosta nimellä "Mobile suit Gundam Seeds" (5 osaa).
Kahta muuta mainitsemaasi kirjaa ei löydy pääkaupunkiseudun kirjastoista ainakaan toistaiseksi eikä niiden hankinnasta ole mitään tietoa, mutta kirjastoille voi esittää hankintatoivomuksia kirjastossa käydessä tai menemällä Helmet-etusivulta kirjastojen omille sivuille ja...
Yleisten kirjastojen yhteisluettelon (MANDA) ja korkeakoulukirjastojen yhteisluettelon (LINDA) mukaan kyseistä kirjaa / kirjasarjaa ei ole toistaiseksi saatavana Suomessa.
Välitimme kysymyksesi eteenpäin, valtakunnalliselle kirjastoammattilaisten sähköpostilistalle, ehkä joku kollega jossakin päin Suomea muistaa. Palaamme asiaan mikäli saamme sieltä vastauksen! Vai tietäisiköhän joku palstamme lukijoista?
Nakkilan seurakunnasta ilmoitettiin paljastusajankohdaksi 1947. Myös Ulla-Maija Peltosen kirjan Muistin paikat (Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2003) mukaan muistomerkki paljastettiin 1947.
Haettavana oleva kirjoitus taiteen totuudesta löytynee parhaiten kysymällä (sähköpostitse) kirjoittajalta itseltään, että onko kyseessä ehkä julkaisematon teksti.Tekstin taustalla on C.S. Peircen teoria, jonka eräs sovellus on Dialoginen vauvatanssi, ks. https://dialoginenvauvatanssi.wordpress.com/dialoginen-vauvatanssi/ &nb…;
Valitettavasti Jarmo Jylhän kappaletta "Soita hiljaa kitaraani" ei ole julkaistu nuottina.
Suomalaista musiikkiaineistoa voi hakea Kansalliskirjaston hakupalvelusta https://kansalliskirjasto.finna.fi/, johon Viola-tietokanta on yhdistetty. Viola on Suomen kansallisdiskografia ja nuottiaineiston kansallisbibliografia.