Jukka Kuoppamäki esiintyy julkisissa lähteissä vain tällä yhdellä etunimellä. Kysy kirjastonhoitajalta -palvelu ei välitä henkilötietoja, jotka eivät ole muutenkin julkisesti saatavilla. Esimerkiksi kirjastojen asiakastietokannat ovat suljettuja eikä niiden tietoja koskaan käytetä tällaisissa yhteyksissä. Useimmat henkilötietoihin liittyvät kysymykset ovat siksi sellaisia, ettemme pysty niihin vastaamaan kysyjiä paremmin.
Heikki Poroila
Hyvin toimivassa kompostissa vaikuttaa suuri määrä erilaisia hajottajia. Mikrobitasolla toimivat mm. bakteerit, matalissa lämpötiloissa esiintyvät psykrofiilit sekä lämpimämmässä viihtyvät mesofiilit ja termofiilit. Lisäksi hajottamiseen osallistuvat antinobakteerit (vanhentunut nimitys 'sädesienet') ja saprotrofiset sienet (mm. homeet ja hiivat).
Kompostissa viihtyvät myös monenlaiset alkueläimet ja pieneliöt: lierot, sukkulamadot ja hyppyhäntäiset. Turilaat ja sarvikuonokkaatkin talvehtivat mielellään kompostissa.
Toimivassa kompostissa ei ole varsinaisesti mädättäjäbakteereja, ne toimivat vain anaerobisessa, hapettomassa tilassa. Kompostissa hajoaminen on aerobista, eli vaatii happea toimiakseen.
Yleisten kirjastojen kokoelmissa on suhteellisen vähän orkesterimateriaaleja, eikä vihkomuotoisia puhallinorkesterikokoelmiakaan liiemmin ole, vaikka esimerkiksi Suomen Työväen Musiikkiliitto Tampereella on niitä pyrkinyt julkaisemaan. Myös ilmaisu "kunniamarssit" on hiukan yleinen ilmaisu, kun ei voi olla varma siitä, minkä aikakauden kunniamarsseja tarkoitetaan. Jos oletetaan, että kysyjä tarkoittaa nykyisiä Suomen armeijan käytössä olevia ns. kunniamarsseja, ne sisältävää yleisessä myynnissä ollutta aineistoa ei ole julkaistu. Westerlund julkaisi vuonna 1920-1921 otsikolla "Suomen armeijan kunniamarssit" viisiosaisen kokoelman, mutta näissä oli kyse Oskar Merikannon tekemistä pianosovituksista.
Asiassa kannattaa varmaan ottaa yhteyttä...
Sinun ei tarvitse lähteä Metsoon asti. Aamulehti on Kansalliskirjastossa mikrofilmiltä luettavana. Aamulehti-mikrofilmit eivät ole kuitenkaan valmiina hyllyssä vaan lehti täytyy etukäteen tilata varastosta. Mikrofilmitilauksia varten on oma lomakkeensa https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/68439/lomake.htm . Voit tietysti laittaa myös sähköpostia kk-palvelu@helsinki.fi .
Kyllä Helmet-kirjastoissa pitäisi olla saatavilla myös hengellistä kirjallisuutta jonkin verran. Kokeile vaikka kirjoittaa hakukenttään asiasana 'hengellisyys' tai 'hengellinen ohjaus'.
https://haku.helmet.fi/iii/encore/?lang=fin
Hopeapeili 1938-1951 ja 1979 kuuluu Helsingin kaupunginkirjaston Pasilan toimipisteen varastokokoelmiin.
Lehteä ei lainata. Kannattaa kuitenkin vielä soittaa varastoon 09-310 85230 ja varmistaa lehden olemassaolo.
Hopeapeili https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1852999?lang=fin
Helmet-kirjavarasto
https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Juttuja_kirjastosta/Helmetkirjavarasto(1373)
Varastolehtiluettelo file:///C:/Users/turtovi/Downloads/Varastolehtiluettelo%202019%20(2).pdf
Valitettavasti kirjastoilla ei ole ainakaan vielä striimauspalvelua, jonka kautta voisi katsoa suomenkielisiä/suomalaisia sarjoja. Sen sijaan joidenkin kirjastojen asiakkaat voivat katsoa Kirjastokinon elokuvatarjontaa, johon kuuluu kotimaisiakin elokuvia, myös ulkomailla. Voit tarkistaa täältä, minkä kirjastojen asiakkaille kyseinen palvelu on tarjolla: https://www.kirjastokino.fi/fi/faq;jsessionid=DC436671A16D7294F50BAAD30…
Yle Areenassa on kotimaisia sarjoja, joita voi katsoa maksutta myös ulkomailla. Lisätietoa täällä: https://ohjeet.areena.yle.fi/hc/fi/articles/360014591554-Areenan-k%C3%A…
Hei!
Uusin Tatu ja Patu on jo tilattu Vaara-kirjastoihin, myös Joensuun pääkirjastolle. Kustantaja on arvioinut ilmestymispäiväksi 15.6 ja se saapuu heti samalla viikolla myös meille. Suosittelen tekemään varauksen, Tatut ja Patut on ns. kuumaa kamaa.
Toivomuksena on tietysti mahdollisimman lyhyt asiointi kirjastotiloissa, mutta käsihygienian, turvavälit ja muut asiakkaat huomioon ottaen voit varmasti jossain rauhallisessa nurkkauksessa opiskellakin. Tosin ainakin pääkirjastolla on karsittu reippaasti sekä asiakaskoneita että istumapaikkoja, juuri siksi ettei tiloissa oleskelisi yhtä aikaa liikaa ihmisiä. Myös ns. hiljainen lukutila on pääkirjastolla suljettu, koska koko alakerta on yhdysrakennustöiden takia poissa käytöstä.
Eli viime kädessä riippuu ihan käyttämästäsi kirjastopisteestä ja sen tilojen riittävyydestä. Myös yksin opiskelu on suotavampaa kuin porukalla :)
Luku alkaa sivulta 7. Kirjaa ei ole nyt paikalla kirjastossa, mutta linkki kirjan sisällysluetteloon löytyy Duodecimin verkkokaupan sivuilta: https://verkkokauppa.duodecim.fi/6504.html .
Kansallisdiskografia Violasta tai Yleisradion äänitetietokanta Fonosta ei löydy suomenkielistä versiota Eric Martinin ja David Grahamen säveltämästä ja sanoittamasta ja Mr. Bigin esittämästä kappaleesta "To Be with You".
To be with you -niminen kappale käännöksenä Sun kanssas vain löytyy kyllä, mutta säveltäjä on Kim Brown (Renegades)
Hakutulos nimekkeelle "To be with you" Kansallisdiskografia Viola: https://kansalliskirjasto.finna.fi/Search/Results?limit=0&hiddenFilters%5B%5D=%23%3A%22%28%28building%3A0%2FNLF%2F%29+OR+%28building%3A1%2Fhelka%2F339%2F%29%29+NOT+%28building%3A1%2FNLF%2Farto%2F%29%22&lookfor=%22to+be+with+you%22&type=AllFields&filter%5B%5D=%7Elanguage%3A%22fin%22
Yleisradion äänitetietokanta Fono:...
Helmet-kirjastojen tarjoamien e-aineistojen käyttö edellyttää, että sinulla on Helmet-kirjastokortti ja siihen liitetty pin-koodi.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Ohjeet/Ohjeet_ekirja_ja_aanikirja…
Britanniassa myönnetään edelleen aatelisarvoja, mutta lähinnä kuninkaalliselle perheelle ja ansioituneille kansalaisille. Ansioista saadut aatelisarvot (ritarin arvo) eivät periydy. Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa on vastattu vuonna 2011 näin Britanniaa koskevassa aateli-kysymyksessä: http://www.kysy.fi/kysymys/britanniassa-aatelisarvoja-jotka-myonnetty-a…
Monessa Euroopan valtiossa on luovuttu aatelisarvoista monarkiasta luopumisen tai monarrkian valtaoikeuksien kaventamisen myötä.
Tästä tarkemmin Wikipediassa:https://fi.wikipedia.org/wiki/Aateli
Kyseistä Avotakan numeroa ei ole lainattavissa pääkaupunkiseudun kirjastoista. Lehteä on saatavissa esimerkiksi Varastokirjastosta eli voit tehdä siitä kaukopalvelupyynnön. Tässä suora linkki kaukopalvelulomakkeeseen.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu/Kaukopalvelupyynto
Lomakkeeseen tarvitaan muun muassa kirjastokortin numero, nimi ja yhteystiedot sekä tiedot tilattavasta aineistosta. Yleistä tietoa Helmet-kirjastojen kaukopalvelusta saat täältä
https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu
Helmet-kirjastojen lainaushistoriaan alkavat kertyä vasta ne lainat, jotka olet tehnyt sen jälkeen kun aloitit lainaushistorian tallentamisen. Lisää tietoa Helmetin ohjeista:
https://luettelo.helmet.fi/help*fin#lainaushistoria
Avioliittolain uudistus, joka mahdollisti avioliiton ja samalla perheen ulkoisen adoption samaa sukupuolta oleville pareille, astui voimaan 1.3.2017. Viime kevääseen mennessä adoptioita on vahvistettu ainakin kaksi. Molemmat adoptiot ovat olleet kotimaisia adoptioita.
Lisätietoa: Sateenkaariperheet ry
Tällä sivulla voit esittää kysymyksiä kirjallisuudesta ja muistakin sinua askarruttavista aiheista. Kirjastoammattilaiset vastaavat kysymyksiin ja/tai ohjaavat sinut aiheen mukaiselle asiantuntijalle.
Walter Scottin kirjassa Waverley päähenkilö rakastuu kahteen naiseen, Roseen ja Floraan.
"Kirjailija Walter Scottin esikoiseos kertoo kunniallisesta englantilaisesta herrasmiehestä Edward Waverleystä. Tarina keskittyy aikaan juuri ennen jakobiittikapinoita, jolloin Waverley valitsee urakseen armeijan.
Upseerikoulutuksensa aikana Waverley käy kylässä ystäviensä luona Skotlannissa. Skotlannissa häntä kohdellaan hyvin, mutta hän joutuu punnitsemaan uudelleen aikaisempia käsityksiä kotimaastaan. Waverleyä liehitellään molemmille puolille kapinoita, ja hän vielä rakastuu kahteen naiseen samaan aikaan. Hänen on valittava naisensa - ja puolensa." kirja.elisa.fi