Kysymyksestä ei selviä, mistä tietystä laulusta on kysymys, mutta jos tarkoitat Nils-Eric Fougstedtin säveltämää ja Reino Hirvisepän sanoittamaa "Romanssia" elokuvasta "Katariina ja Munkkiniemen kreivi", sen ruotsinkielinen sanoitus sisältyy nuottiin "Kanske en visa" ([Schildt], 1989). Nuotissa laulu on nimellä "Romans". Se alkaa: "Jag älskar dig mer än du någonsin förstår". Ruotsinkielisen tekstin on tehnyt Barbara Helsingius. Sen on levyttänyt Helena Salo, jonka lp-levylle "Dagdrömmar" kappale sisältyy (Taste of Music TOM01, 1987).
Voisikohan kyseessä olla Maria Gripen Salaisuus varjossa? Tarinassa tosin ei vierailla tädin luona, vaan päähenkilö Berta on säätyläisperheen tytär, jonka kotiin palkataan uusi palvelija Carolyn, ja tytöt ystävystyvät. Kirjassa on myös mysteeri, ja kansi on heleän sinivihreä. Kirja on neliosaisen Varjot-sarjan ensimmäinen osa. Liitteessä on kuva kirjan kannesta.
Juhani Peltosen seuran sivulla on Antti Sepän vuoden 2001 Kirjallisuuspäivillä pitämä puhe Ehdotuksia peltostutkimuksen lukujen otsikoiksi. Siinä hän toteaa, että Peltosen tapana oli kierrättää tekstejään. Esimerkiksi hän antaa novellin Norjasta ostettu posliinitonttu: "Novelli Norjasta ostettu posliinitonttu ilmestyi 1970-luvun alussa jossain naisten lehdessä. Kun syksyllä 1973 ilmestyi romaani Valaan merkkejä. Novelli oli löytänyt paikkansa osana romaanin rapsodista rakennetta. Eikä mennyt kauaa, kun Tonttu lähti omille teilleen ja muuntautui televisionäytelmäksi. Kirjailija Peltonen liikutteli kokonaista tarinaa melko eheänä paikasta toiseen; hiukan tarvittaessa muunsi ja kartutti matkan varrella."Juhani Peltosen romaanissa Valaan...
Seija Simolan esittämä "Kuutamo" on sovitus Claude Debussyn pianosarjan "Suite bergamasque, L75" osasta nro 3, "Clair de lune". Suomenkieliset sanat on tehnyt Saukki eli Sauvo Puhtila. Laulu alkaa: "Aikaan kuutamon kun kansi taivaan auki on".Nuotti sisältyy "Suuren toivelaulukirjan" osaan 25 (2022).
En ole varma, mitä tarkoitat kysymykselläsi. Saat Helmet-kirjastokortin, kun ilmoitat osoitteesi ja esität kirjaston hyväksymän voimassa olevan henkilötodistuksen, jossa on valokuva ja henkilötunnus. Kirjastokortin myöntämiseen tarvitaan Suomessa oleva osoite. Jos sinulla ei ole suomalaista henkilötunnusta, kirjastokorttisi on voimassa vuoden kerrallaan. Jos haluat kysyä asiasta tarkemmin, ota yhteys johonkin Helmet-kirjastoon.Myös muiden paikkakuntien kirjastoihin saat kortin, jos sinulla on osoite Suomessa.Helmet-kirjastojen käyttösäännöt:https://helmet.finna.fi/Content/kayttosaannot
Terän pitäminen tahkon pyörimissuuntaan nähden myöden tai vasten saattaa olla makuasia, mutta yleisin perinteinen tapa lienee kuitenkin terän pitäminen tahkon pyörimissuuntaa vasten. Kuvaamasi teroitustapa on nähtävissä esimerkiksi Simpauttaja-elokuvassa sekä vanhassa Työtehoseuran opetusvideossa, jonka Hämeen ammatti-instituutti on julkaissut Youtube-kanavallaan. Linkki videoon: Tehoa ja terävyyttä (tahkoaminen alkaa videon kohdassa 8:50).
Etsitty kirja saattaisi olla José Carlos Somozan Clara ja varjot (Like, 2004). Siinä ihmisiä muokataan esiintymään taideteoksina. Kirjassa on viittauksia myös "artesaniaan", koristeina, liikkuvina tarvekaluina tai käyttöesineinä työskenteleviin ihmisiin. Ihmisesineet on tekstissä kirjoitettu isoin alkukirjaimin.
Pari esimerkkiä artesaniasta kirjan sivuilta:
"Kevyttä koputusta ovella ja viipyilevä parfyyminleyhähdys. Koriste ei ollut Pöytä eikä mikään muu Huonekalu vaan Nurkkakoriste, kurja esine joka työskenteli maanantaisin (Museumsquartierin taideteosten vapaapäivänä), niitä ornamentteja joita sisustusosasto keksi tyhjien huoneiden somistukseksi, minkä huomasi etenkin kahvin kokemattomasta tarjoilemisesta. Boschilla kesti tovi...
Ensimmäiset eksoplaneetat havaittiin vuonna 1992, ja tähän mennessä vahvistettuja havaintoja on 4884 planeetasta. Yli 8000 havaintoa odottaa vielä varmistusta.
Eksoplaneettoja koskevaa tietoa saadaan eri teleskooppien havaintodataa yhdistelemällä. Planeetan olemassaolo paljastuu usein sen emotähteä havainnoimalla: tähteä kiertävä planeetta aiheuttaa painovoimallaan pientä huojuntaa tähden asemaan. Mikäli planeetan ratataso on sellainen, että se kulkee Maasta katsoen tähden edestä, voidaan tähden kirkkaudessa havaita vaihtelua. Planeetan ollessa Maasta katsoen tähteä kauempana kyseeseen voi tulla myös mikrolinssi-ilmiö, jossa tähden painovoima taivuttaa kohteesta tulevaa valoa. Planeettoja voidaan löytää myös kuvaamalla.
Planeetan...
Emme valitettavasti tunnistaneet etsimääsi laulua. Toivottavasti joku kysymyksen lukija tunnistaa sen. Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Tietoa näistä aiheista voi hakea kirjastojen tietokannoista asiasanoilla metsänkasvatus, metsänhoito ja puulajit.
Kirjoja suomalaisista puulajeista ja niiden kasvatuksesta sekä metsänhoidosta ja uudistuksesta:
Valkonen, Sauli (2020): Metsän jatkuvasta kasvatuksesta, Metsäkustannus.
Luoranen, Jaana (2020) Metsänuudistaminen, Metsäkustannus.
Pihlström, Kåre (2020) Suomalaisten puut arjessa ja ajatuksissa, Metsäkustannus.
Jatkuvaa kasvatusta jokametsään (2018), Itä-Suomen yliopisto.
Haavan kasvatus ja käyttö (2000), Metsälehti-kustannus.
Verkosta Metsänhoidon suositukset-sivustolta löytyy tietoa metsän uudistamisesta eri puulajeille:
https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/toimenpiteet/puulajin-ja-uudistamismenetelman-valinta/...
Lvivin vanhankaupungin torille on tuotu tyhjiä lastenrattaita hyökkäyksessä kuolleiden lasten muistoksi. Löydät lukuisia kuvia näistä rattaista esimerkiki google-kuvahaulla sanoilla "lviv strollers". Samoilla hakusanoilla löydät myös videoita Lvivin torilta.
Äänikirjana on kuunneltavissa esimerkiksi seuraavat äänitteet:
Melin, Jukka: Opiskeluvalmiuksien kehittäminen (Terapia ja Valmennus Jukka Melin, [2017])
Pakarainen, Pekka: Motivoi itsesi opiskelussa : hypnoosiäänite (Pekka Pakarainen, 2009)
Opi rennosti : oppimista tukeva rentoutus-CD (TarVar, 2010)
Musiikkiäänitteistä cd-levylle Klassisia hetkiä opiskeluun : rauhoittavaa taustamusiikkia intensiiviseen opiskeluun (HNH International, 2001, Naxos 850200712FIN) on koottu hitaita osia tunnettujen säveltäjien konsertoista levy-yhtiön aiemmin julkaisemilta äänitteiltä.
Naxos Music Library -suoratoistopalvelusta löytyy esimerkiksi hakusanoilla study music kuunneltavaksi taidemusiikin äänitteitä kuten Bach to work :...
Emme tunnistaneet taulua ja niiden tunnistaminen vaatiikin useimmiten alan asiantuntijaa. Sellaisen voi löytää taide- ja antiikkihuutokaupoista. Katso esimerkiksi:
- https://www.bukowskis.com/fi/valuation
- https://www.hagelstam.fi/osta-myy?SID=kn1t2uktksl0immd36mlq8plo6 (ks. Huutokaupassa myyminen)
- https://www.helander.com/myy/esinearvio/
Vieraslaji.if-sivustolla sanotaan näin: Koska lajiryhmään kuuluvat lajit on säädetty haitallisiksi vieraslajeiksi, niiden maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty, https://vieraslajit.fi/lajit/MX.41695.
Laki vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta, https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151709 pykälässä 3 lukee, seuraavasti: Vieraslajia ei saa pitää, kasvattaa, istuttaa, kylvää tai muulla vastaavalla tavalla käsitellä siten, että se voi päästä ympäristöön.
Valtioneuvoston asetus vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta, https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2019/20190704
Vieraslajit löytyvät Vieraslajit.fi-sivustolta. Osa lajeista on EU:n...
Välitimme kysymyksen Turun kaupungin palautepalveluun ja kaupunkiympäristön asiakaspalvelusta vastattiin, että raitiovaunu ei ole kaupungin, mutta vaunun torille paluun tiimoilta on esitetty useampi toive, jotka on välitetty edelleen tiedoksi.
Päästyään ylioppilaaksi Tampereen Lyseosta vuonna 1927 Lehmus aloitti opinnot Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Luvut keskeytyivät 1929, kun hänet palkattiin toimittajaksi Suomen Sosialidemokraattiin. Vuonna 1933 Lehmus siirtyi sosialidemokraattisen puolueen pää-äänenkannattajasta Osuusliike Voiman sihteeriksi.
Lähde:
Jussi Lehmus & Lasse Lehtinen, Salaista sotaa : Mannerheimin demari Kalle Lehmus
Vakiintunutta suomenkielistä nimeä ei taida vielä olla.
Löytyy ainakin nimillä Flexi-bar tanko https://www.labtex.fi/tuote/flexi-bar-tanko, elastinen vapina tanko, Flexbar ja kääntötanko - kääntökeppi. Myös haku täristys keppi toi oikeita tuloksia monien hutien joukossa.