Menneinä aikoina verbillä rapata on ollut sellaisia merkityksiä kuin 'ryöstää, rosvota, varastaa; siepata, temmata itselleen'. Rap(p)ari on siis tarkoittanut 'rosvoa, ryöstäjää'. Sanan taustalla on keskialasaksan (1200–1600) verbi rap(p)en, 'ryöstää'. Asiakirjoissa sitä on tässä merkityksessä meillä käytetty varsinkin Kainuun seudulla, paikoin muuallakin.Lähde: Suomen kielen etymologinen sanakirja
Kirjastossa saattaa olla hetkittäin kirjoja, joita lainataan vain vähän. Jos näin käy, kirjat siirretään varastokokoelmaan ja liiat kappaleet poistetaan. Monesti hieman vanhemmat kirjat joutuvat varastoon.Jos uusi kirja uhkaa jäädä hyllyyn, yritämme vinkata sitä. Silloin se usein lähteekin lainakiertoon. Myös erilaisia kirjanäyttelyitä pidetään usein ja niistä myös harvemmin lainassa käyvät kirjat löytävät uusia lukijoita.Joskus kirjat rikkoutuvat ja nuhrautuvat. Tällaiset kirjat jäävät usein hyllyyn, kunnes ne huomataan siivota poistoon.
Eniten MM-kisoja voittanut jalkapalloilija on brasilialainen Edson Arantes do Nascimento eli Pelé. Hän voitti urallaan kolme maailmanmestaruutta, enemmän kuin yksikään pelaaja on voittanut. Lähde:Ilta-Sanomat: Kommentti: Kaikkien aikojen suurin on poissa
HelMet-kirjastojen käyttösääntöjen mukaan asiakkaalla saa olla enintään 40 teosta samanaikaisesti lainassa. Valitettavasti ainoa mahdollisuus lainata lisää materiaalia on palauttaa aikaisemmin lainattua materiaalia kirjastoon. Ylärajaan ei ole mahdollista anoa korotusta
Tälle termille ei tiettävästi ole omaa suomenkielistä termiä käytössä ainakaan puolustusvoimissa. Naamiomaalaus on osa aluksen maastouttamista ja se toteutetaan Suomessa joko kesä- tai talvinaamiointimaalauksena. Käytössä on "yleistermi" naamiomaalaus sekä kuviollinen naamiomaalaus tai kuvionaamiomaalaus. Maalaus tehdään yleensä kolmella eri värillä ja muodoltaan erilaisista värikentistä.
Emme valitettavasti löydä kirjaa suomalaisten kirjastojen kokoelmatietokannoista. Kirjan voi pyytää kaukolainaksi oheisella lomakkeella. Kaukolaina pohjoismaista maksaa 4 €. Muualta ulkomailta tilattu laina maksaa 14,00-25,00 €/kpl.
http://www.lib.hel.fi/forms/kaukopalvelupyynto.asp
Lähtökohtana on, että kalastajien tarinat ovat tekijänoikeuden suojaamia hengentuotteita, ellei pystytä osoittamaan, että joku kalastaja on esimerkiksi vain kertonut kaikkien tunteman perinteisen tarinan sanasta sanaan. Kalastajalla on tekijänoikeus kertomaansa tekstiin, minkä lisäksi hänen esitystään ei ilman hänen lupaansa saa levittää yleisön keskuuteen.
Olen sitä mieltä, että jokaiselta tarinoita kertoneelta on syytä tällaiseen internet-levitykseen pyytää lupa. Kuolleen henkilön kohdalla lupa tulee pyytää perikunnalta.
Jos alkuperäisen kertojan henkilöllisyyttä tai olinpaikkaa on ylivoimaisen vaikea selvittää, voi julkaisija ottaa riskin ja ilmoittaa julkaisun yhteydessä, että luvat on pyritty hankkimaan, mutta että kaikkia...
Jyväskylän kaupunginkirjastossa on lautapelejä sekä lasten- että aikuistenosastolla. Aikuisten kaikki pelit on lainattavia, lasten peleistä lähes kaikki. Valikoimaan voi tutustua verkkokirjaston puolella hakutermillä lautapelit
www.keskikirjastot.fi
Jos hakuun tulee lautapeleistä kertovia kirjoja, voi rajaustermiä esine klikkaamalla sulkea kirjat pois. Hakutermit lautapelit aikuiset tuo näkyviin aikuistenosaston lautapelit. Niitä on 15. Loput ovat lasten pelejä.
Tampereen kaupunginkirjaston kokoelmaan kuuluu parisenkymmentä vietnaminkielistä kuvakirjaa ja muutamia satukirjoja. Tällä hetkellä niistä suurin osa on pääkirjasto Metson hyllyssä, mutta varaamalla kirjat on mahdollista saada noudettavaksi haluamastaan kirjastosta. Varaukset Tampereen kirjastojen kesken ovat maksuttomia.
Vietnaminkieliset kuvakirjat verkkokirjastossa: https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/search?p_auth=tmxhjP80&p_p_id=….
Vietnaminkieliset satukirjat verkkokirjastossa: https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/search?p_auth=tmxhjP80&p_p_id=…
Ikävä kyllä emme löytäneet tällaista kaunokirjallista teosta. Federico Garcia Lorcan runokokoelmassa Mustalaisromansseja on runo nimeltä Pyhä Gabriel (Sevilla), jossa Maria ja arkkienkeli Gabriel kohtaavat, mutta näkökulma ei ehkä ole aivan kysymäsi.
Mennyt - jäänyt on Kaarlo Sarkian runo. Alun perin se ilmestyi Sarkian esikoiskokoelmassa Kahlittu vuonna 1929. Kun runo 1944 julkaistiin Sarkian siihenastisen lyyrisen tuotannon yhteen kokoavassa kirjassa Runot, se oli muuttanut melkoisesti muotoaan alkuperäisestä.
Vuoden 1929 versio runosta alkaa näin: "Niin kaikki autuuteni, / niin tuskin tultuaan / jo jäljettömiin meni. / Ma herään uudestaan // syysyöhön kylmään tähän, / niin tyhjään, hyytävään / ja tuskaan viiltävähän / ja vanhaan ikävään."
1944 julkaistu Mennyt - jäänyt sitä vastoin alkaa seuraavasti: "Niin kaikkos autuuteni! / Pois riemun kerallaan / vei armaani kun meni. / Palaako milloinkaan? // Jäin kylmään yöhön tähän / niin yksin - paleltaa. / Saa onnea niin vähän, / niin...
Menkää ydessä lähimpään kirjastoon silloin kun sielä on asiakaspalvelu paikalla.
Varatkaa mukaan lapsen kelakortti ja vastuuhenkilön kuvallinen henkilöllisyystodistus.
Uusi lastenkortti maksaa 2€.
Jos lapsen vanhemmat ovat avioliitossa keskenään lapsen syntyessä, he ovat yhdessä lapsen huoltajia. Jos näin ei ole, lapsen isyys on vahvistettava, ennen kuin isä voi olla lapsen huoltaja. Mikäli tätä ei tehdä, lapsen huoltaja on äiti.
Lisätietoa huoltajuudesta ja isyyden vahvistamisesta Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilla: https://stm.fi/huoltajuus.
Löysin alueesta kaksi karttaa. Ensimmäinen on sotilaskartta vuodelta 1808:
https://expo.oscapps.jyu.fi/s/vanhakartta/item/55252
Toinen on Kalmbergin kartastosta vuodelta 1855:
https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/6858/URN_NBN_fi_jyu-2007841.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Molemmissa näkyy mielestäni tielinjaus, joka lähtee Ispoisten kartanolta ja kulkee suunnilleen nykyistä Eteläkaaren linjausta (mahdollisesti Ilpoistentietä?) hautausmaan kohdalle ja siitä Uudenmaantietä kohti keskustaa, toisin sanoen tie on kiertänyt Luolavuoren etelä- ja itäpuolelta.
Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen kokoelmista löytyy ainakin yksi tällainen suomenkielinen cd-levy: KC & MD Mafian Kauheimmat joululaulut (2012). Levyllä on eri esittäjiä mm. Eevil Stöö, Tuuttimörkö, Koksukoo, Pikku Herkko jne.
Ulkomaisten artistien levyjä löytyy useampi, esimerkiksi Peanut Butter Wolf presents: Badd Santa: a Stones Throw Records Christmas (2007) ja Christmas on Death Row (2001).
Lisää levyjä voit etsiä pääkaupunkiseudun Helmet-tietokannasta hakusanoilla 'joululaulut' ja 'rap' tai 'joululaulut' ja 'hip hop':
https://haku.helmet.fi/iii/encore/HomePage,basicSearchDirectLinkComponent.sdirect?lang=fin&suite=cobalt
Nuottia Esa Pethmanin säveltämän The Flameen ei näytä olevan saatavissa.
Music Finland -nuotistosta kerrottiin, että Edition Coda -kustantamo julkaisi The Flamen vuonna 1964 yhdessä toisen Pethmanin sävellyksen kanssa. Jälkimmäisen eli Finnish Schnapps -kappalen tiedot löytyvät Kansalliskirjaston Viola-tietokannasta, mutta yhtään fyysistä nuottipainosta ei näytä olevan sen tai muidenkaan kirjastojen kokoelmissa.
Edition Coda myytiin 90-luvun alussa Fazer Musiikki Oy:lle, joka pian sen jälkeen fuusioitiin amerikkalaiseen Warner/Chappell Musiciin. Warner/Chappell on sittemmin luopunut nuottien julkaisutoiminnasta, joten uutta painosta nuotista ei siltä ole saatavissa - ellei sitten jokin toinen taho hanki siltä julkaisulupaa.
https://core...
Tätä on kysytty Kysy kirjastonhoitaja-palvelusta aikaisemminkin.
Seuraava lehti löytyy ainakin Helsingin kaupunginkirjaston kokoelmista :
Suuri käsityölehti 2005, nro 1, sivu 22-23, 60
Tekijä: Kolehmainen, Teija
Nimeke: Esiintymispuvut jääprinsessoille
Huomautus: Elina Kiviojan suunnittelemat merihenkiset, sifonkihelmaiset esiintymisasut, naisten ja lasten mallit. - Ompelumallit kaava -arkilla