Hankimme ja saamme lahjoituksina jonkinverran omakustanteita.
Helmet kirjastoilla on omat kilpailutetut sopimustoimittajat. Espoolla suurimpana Booky.fi.
Kirjaa voi tarjota heille tai suoraan aineisto-osastollemme.
Sähköpostiosoite on aineisto(at)espoo.fi
Nuotit Ed Sheeranin kappaleeseen Perfect löytyvät esimerkiksi Vaski-kirjastoista nimekkeiltä "40 Ed Sheeran songs" sekä "Ed Sheeran". Voit tarkastaa nuottikokoelmien saatavuuden osoitteesta https://vaski.finna.fi/ kirjoittamalla nimekkeen nimen hakukenttään. Voit myös varata nuotit kirjautumalla Vaskin verkkokirjastoon, jolloin ne toimitetaan ilmaiseksi Saloon.
Apple otti käyttöön i-tuotemerkin vuonna 1998 ensimmäisen iMac-tietokoneen julkaisun yhteydessä. Julkistamisen yhteydessä Steve Jobs kertoi, että i-kirjain merkitsee seuraavia asioita: Internet, individual, instruct, inform, inspire. Merkityksiä hän perusteli ensinnäkin sillä, että kone oli tarkoitettu nimenomaan verkkoselaamista varten. Toiseksi kone oli yksilöllinen ja henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu (individual). Kolmanneksi sitä kaupiteltiin myös opetuskäyttöön (instruct, inform). Lopuksi haluttiin antaa vaikutelma, että laite olisi innoittava. Toisessa yhteydessä Jobs myös vihjasi, että i viittaa englannin yksikön ensimmäisen persoonan pronominiin "I", mikä myös korostaisi laitteen henkilökohtaisuutta ja yksilöllisyyttä....
Kyseessä on Miguel Hernándezin (1910-1942) runo Elegía a Ramón Sijé kokoelmasta El rayo que no cesa (1936).
Runosta ei löydy suomennosta, mutta voit lukea Michael Shaden englanninnoksen alla olevasta linkistä.
https://sites.google.com/site/nightingalesthatsing/40-poemas/elegia-a-r…
https://sites.google.com/site/nightingalesthatsing/home
Ulkomaalaisten ruokahuollosta vastaavaan laitokseen ja sen kauppoihin viitataan suomenkielisissä lähteissä tavallisesti nimellä "Insnap", vaikka korrekti muoto olisi Insnab. Nimi on koostettu sanoista Inostranets snabzheniie ("elintarvikkeita ulkomaalaisille"). 30-luvulla Neuvostoliitossa oli kahdenlaisia kauppoja ulkomaalaisia varten: Insnab ja Torgsin (Torgovlia s inostrantsami, "kaupankäyntiä ulkomaalaisten kanssa"). Insnabissa ostoksia saivat tehdä ne, joilla oli siihen oikeuttava asiakaskortti. Torgsinissa, missä maksu tapahtui valuutalla tai ostokset arvoesineisiin vaihtamalla, sai asioida myös paikallinen väestö.
Mopri-järjestö eli MOPR oli "Kansainvälinen vallankumoustaistelijain avustusjärjestö" (Kostiainen)...
Valitettavasti emme näillä tiedoilla onnistuneet tunnistamaan kirjaa. Kirjasampo-palvelussa voit hakea kirjoja kansikuvan perusteella ja asiasanahaussa:
https://www.kirjasampo.fi/fi/coversearch
https://www.kirjasampo.fi/fi/search/kulsa
Kyseessä on Jean Richepinin runo Ballaadi, jonka on vapaasti mukaellen suomentanut Uuno Kailas. Runon voi lukea Kailaan runokokoelmasta Uni ja kuolema (1931, s. 136). Runo sisältyy myös teokseen Uuno Kailas: Runot 1922 - 1931 (s. 381).
Runo alkaa riveillä Kosi tyttöä köyhä poika, / vaan ei häntä se tyttö tahtonutkaan.
https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1906932?page=1
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jean_Richepin
Lohjan rakennetun ympäristön inventointiluettelosta löysin pätkän Peitsalon historiaa:"Jalassaaren ja sen lähisaarten ensimmäinen varsinainen huvilanrakentaja oli tunnettu kirjallisuusmies ja toimittaja Antti Jalava (ent. Almberg), joka osti vuonna 1896 (mahdollisesti jo aiemmin) palstan Jalassaaren itäkärjestä. Hirsinen, satulakattoinen huvila valmistui vuoden 1897 kesäkuussa ja sai nimekseen Peitsalo Laitilassa sijainneen sukutilan mukaan. Antti Jalavan jälkeen sisarukset Väinö ja Ilona Jalava pitivät huvilaa aluksi yhdessä. Sittemmin Ilona rakensi samalle palstalle oman huvilan. Vuonna 1936 60-vuotispäivänään Väinö olisi halunnut lahjoittaa Peitsalon Kansallisteatterin näyttelijöille kesäkodiksi, mikä jäi toteutumatta. Peitsalossa oli...
Suržyk on on nimitys, jota käytetään Ukrainassa yleisesti puhutusta ukrainan ja venäjän kielten seka- ja välimuodosta.
Lähde
Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sur%C5%BEyk
Kuten pitkin Suomea Loimaallakin kansankirjastoasetus heräsi 1850-luvun lopulla. Kansankirjaston perustaminen hyväksyttiin pitäjänkokouksessa vuonna 1861 ja samana vuonna aloittivat toimintansa myös Loimaan ensimmäiset kansankirjastot.
Loimaan kauppalaan kirjasto perustettiin vuonna 1935. Aivan alkuvaihetta lukuun ottamatta kirjasto toimi kauppahallirakennuksessa. Kirjasto toimi kauppahallirakennuksessa vuoteen 1956 jolloin se muutti naapuritaloon ns.kauppalantaloon.
Veikko Laakso: Suur-Loimaan historia 2 (1994)
Jari Niemelä: Suur-Loimaan historia 3 (2003)
Sieppijärven Sisu:n A-sarjan viestijoukkue 8.1.1967:
Reijo Jauhojärvi
Urpo Liikamaa
Matti Vaattovaara
Elli Teurajärvi
August Lämsä
Ahti Nikumaa
Timo Lämsä
Omakotitalo ei ole sanana suomen kielessä kovin vanha. Sana omakotitalo esiintyy vasta 1920-luvulta lähtien, sitä ennen käytettiin vastaavista taloista nimitystä pienasunto, yhdenperheentalo tai pieni asuintalo.
Omakotitaloista ja niiden rakentamisesta säädettiin ensimmäinen laki vuonna 1927, jossa myös määriteltiin omakotitalo ensimmäisen kerran. Omakotitaloksi kutsuttiin yhden- tai kahden perheen taloa, joka oli rakennuttajansa omana asuntona ja johon kuului pieni puutarha. Samalla valtio perusti lakisääteisen omakotitalorahaston (ARAVA-järjestelmä), joka myönsi lainoja korkeintaan 100 neliömetrin kokoiselle asunnolle 30 - 40 % lainaosuudella.
http://www.museo24.fi/?action[]=INavigation::viewArticle(5701)
Myös...
Tällä Helena Anhavan runolla ei ole nimeä. Se kuuluu runoihin, joista puhutaan ja jotka merkitään vain alkusäkeellä.
Runo löytyy Anhavan kokoelmasta Kysy hiljaisuudelta itseäsi (1974) ja kokoelmasta Anhava Runot 1971-1990.
Viestin perusteella jokin lainoistasi on vähintään 28 vuorokautta myöhässä. Siksi uusiminen ei onnistu.
Helmet-kirjaston käyttösäännöissä kerrotaan, että lainausoikeuden menettää, jos
lainasi ovat yli 28 vuorokautta myöhässä
olet kadottanut tai vahingoittanut kirjaston aineistoa
velkasaldosi on käyttösääntöjen liitteessä mainittu summa tai enemmän
Lainausoikeuden saat takaisin, kun
palautat myöhässä olevan aineiston
korvaat kadonneen tai vahingoittuneen aineiston
maksat kertyneet maksut
Myöhässä olevan aineiston voi siis uusia ellei se ole myöhässä 28 vuorokautta tai enemmän, siitä ei ole varauksia tai se ei kuulu Bestseller- tai pokkarihylly-kokoelmaan. Tällä hetkellä velkasaldo ollessa 30,00€ tai enemmän ei...
Helsingin kaupungin yrittäjille suunnattuja verkkosivuja kannattaa tutkia. Tarjolla on myös maksutonta yritysneuvontaa: https://www.hel.fi/fi/yritykset-ja-tyo/yritykset-ja-yrittajat
Helsingin Yrittäjät on koonnut sivustolleen runsaaasti tietoa https://www.yrittajat.fi/tietopankki/yrittajaksi-ryhtyminen/
YritysHelsinki on yrittäjiksi aikoville ja jo yrittäjinä toimiville suunniteltu infosivusto, joka tarjoaa kattavasti tietoa yrittäjyydestä. https://www.yrityshelsinki.fi/
Työllisyyspalveluilla on verkkosivusto yrittäjyydestä. https://tyollisyyspalvelut.hel.fi/tyonhaku/yrittajyys
Suomi.fi-portaalin aloittavan yrittäjän muistilista: https://www.suomi.fi/kansalaiselle/tyoelama-ja-tyottomyys/yrityksen-per…
Yritys-Suomen palvelut: https://...
Tässä taitaa olla kysymys väärin kuulluista laulun sanoista: "Gimme dat ding".Finlanders: Gimme dat ding YouTubessa:https://www.youtube.com/watch?v=DHNWMc5_I1kKappaleen tekijät ovat Albert Hammond ja Mike Hazlewood, suomenkieliset sanat on tehnyt Raul Reiman. Kappale oli The Pipkins -duon hitti vuonna 1970:https://www.discogs.com/artist/468931-The-Pipkins
Aila Meriluodon runo Jälkeenpäin julkaistiin kokoelmassa Lasimaalaus vuonna 1946.https://kansalliskirjasto.finna.fi/https://finna.fi/https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_39254
Vantaalla tulostaminen onnistuu kirjastojen koneilta kirjastokortin ja tunnusluvun avulla. Jos kirjastokorttia ei ole, se voidaan tehdä samantien. Mukana pitää olla kuvallinen henkilöllisyystodistus. Omilta laitteilta ei pysty tulostamaan. Ensimmäisellä kerralla asiakkaan täytyy rekisteröityä tulostusjärjestelmään. Päivässä voi tulostaa korkeintaan 20 mustavalkoista tai kaksi värillistä tulostetta. Tulosteet ovat ilmaisia. Tarkempaa tietoa Vantaan ja muiden pääkaupunkiseudun kaupunkien kirjastojen tulostusjärjestelmistä löytyy osoitteesta Asiakastietokoneet ja tulostaminen | helmet.fi .Puhelimella olevan kuvan pystyy tulostamaan esim. siten, että lähettää sen puhelimellaan omaan sähköpostiinsa ja sen jälkeen avaa sähköpostinsa kirjaston...