Kyllikki Villan Tyttö sodassa : kenttälotan kirjeitä 1941-1944 ilmestyy helmikuus 2006. Kirja on tilattu mutta ei ole vielä toimitettu.
Varausta voi tehdä vasta kun nidetietoja on.
Tulossa siis on pian.
Kirjalijalle voi parhaiten toimittaa postia hänen kustantamonsa kautta. Kustantajan nimi näkyy kirjoissa.
Voi myös kysyä kustantajaa ja osoitetta esim. kirjastosta.
Kyllä Windows Me:tä vielä käyttää voi turvapäivitysten lakkaamisesta huolimatta. Suurin osa uusista tietoturvauhkista koskee nimenomaan Windows XP:tä, joka on selvästi suosituin käyttöjärjestelmä. Tietysti Windows Me tarvitsee suojakseen jonkin virustorjunta- sekä palomuuriohjelman.
Jos tietokoneeseen on asennettu Windows Me, niin koneella on ikää todennäköisesti jo yli 5 vuotta ja siihen ei enää kannata alkaa Windows XP:tä asentamaan. Eli uusi käyttöjärjestelmä kannattaa hankkia vasta uuden koneen yhteydessä. Tällöin voi uuden Windows-koneen vaihtoehtona harkita myös muita käyttöjärjestelmiä kuten Apple Macia tai Linuxia.
Pasilan kirjaston kokoelmissa on Barbara Hulanickin omaelämäkerta "From A to Biba" (1984). Kirja on kuitenkin tällä hetkellä lainassa.
Useat muodin historiaa käsittelevät teokset sisältävät varmasti jonkin verran tietoa ja kuvia Bibasta ja Hulanickistä. Kaikissa selailemissani muotikirjoissa nämä tiedot jäivät kuitenkin vain yksittäisiksi maininnoiksi, eivätkä ne siis sisältäneet kattavampaa Biban tai Hulanickin historiaa.
Linkki:
http://www.helmet.fi/search*fin/?searchtype=t&searcharg=from+a+to+biba&…
Kirjastoissa on luettavana Yliopistojen valintaopas 2008. Siinä esitellään yliopistojen ja korkeakoulujen hakumenettely, mutta tarkemmat hakuoppaat löytyvät yliopistojen sivuilta. Ks. http://www.helsinki.fi/opiskelijaksi/index.html ja http://www.hse.fi/FI/education/admission/ .
Pääsääntöisesti Helmet-laina täytyy palauttaa johonkin Helmet-kirjastoon. Helpoin vaihtoehto on uusia laina, jos se on mahdollista. Täältä saat tietoa uusimisesta:
http://www.lib.hel.fi/Page/6c6735a2-d667-447d-9d04-dc7b2aa8bdb4.aspx
Jotkut kirjastot lähettävät lainoja muualle Suomeen. Palvelu on maksullista. Kysy Kittilästä tästä mahdollisuudesta:
http://www.kittila.fi/web/index.php?id=250
Voit myös palauttaa lainan lähettämällä sen postin kautta.
Koska Vaasan kaupunginkirjastossa ei ole Clifford Geertzin teoksia, on kysymykseen hankala vastata. Ehdottaisin teoksia Islam Observed, Religious Development in Morocco and Indonesia (1968) ja The interpretation of cultures : selected essays, jossa on laajaa kulttuuri- ja uskontososiologista analyysiä. Muita aihetta käsitteleviä teoksia ovat esim. Stark, Rodney & William Sims Bainbridge: Theory of Religion (1996, (alkup.julk. 1987) ja Stark, Rodney: Sociology (2007, 10th ed).
Suosittelen Tritonian kirjaston puoleen kääntymistä tarkemman tiedon saamiseksi, siellä on useita Geertzin teoksia.
Tarkoitatkohan Star wars -elokuvien episodiosia? On myös olemassa Episodi-niminen elokuvalehti.
Auran kirjastoon tulee Episodi-lehti, mutta Star wars -elokuvia kirjastossa ei ole. Niitä löytyy kuitenkin muista alueen kirjastoista:
http://aura.verkkokirjasto.fi/
Lainattava kappale Radio Rock 3 -cd:stä on tulossa Kirjasto 10:iin, HelMetistä näet kun se on lainattavissa. Finnhits karaoke -DVD:n osaa 19 on tulossa Helsingin kaupunginkirjastoon 5 kpl. Muitakin välistä puuttuvia osia tullaan hankkimaan ainakin yhdet kappaleet.
Jatkossa aineistotoiveet kannattaa lähettää hankintaehdotuslomakkeella, joka löytyy lib.hel.fi -sivun vasemmasta reunasta kohdasta "palaute".
http://www.lib.hel.fi/
Näin asia todella on, Steven Gallowayn vuonna 2008 ilmestynyttä The cellist of Sarajevo -romaania ei valitettavasti ole julkaistu suomenkielisenä laitoksena.
Kouvolan manga- ja animeyhdistys "Kooma" kokoontuu Kouvolan pääkirjaston Mediamajassa joka maanantai klo 18-20. Osallistua voivat kaikki aiheesta kiinnostuneet.
Lisätietoja saa Aniki-foorumilta:
http://kooma.animeunioni.org/forum
Tällaista mahdollisuutta ei ikävä kyllä vielä ole. Asia on selvityksessä ja toivottavasti verkkomaksamismahdollisuus saadaan käyttöön mahdollisimman pian. Maksut voi maksaa missä tahansa HelMet-kirjastossa.
Helmet-kirjastoista (http://www.helmet.fi/fi-FI) löytyy myös portugalinkielisiä lastenkirjoja. Toimi näin: mene etusivun linkistä kohtaan Tarkennettu haku. Laita hakuruutuun pelkkä asteriski eli *. Valitse Aineisto-valikosta kirja, Kokoelma-valikosta Lasten kokoelma ja Kieli-valikosta portugali ja paina Hae-painiketta.
Asteriski siis korvaa hakusanan, ja voit sen jälkeen tehdä haluamiasi valintoja.
Hämäläisen Äikiä-runo löytyy ainakin Päiväkirjat 1955-1988 -kirjasta (WSOY, 1994), 2.12.1965 kirjoitetusta osuudesta (Äikiä oli kuollut paria viikkoa aikaisemmin).
Ikävä kyllä tällaista runoa ei löytynyt. Runoa on kysytty myös kirjastojen valtakunnalliselta sähköpostilistalta, mutta ainakaan vielä ei vastausta ole löytynyt.
Helsingin kaupunginkirjaston strategiaa muistuttava asiakirja on Kirjaston suunta 2015-2018, joka löytyy osoitteesta http://www.hel.fi/static/public/hela/Kulttuuri-_ja_kirjastolautakunta/S….
Turun kaupunginkirjastolla ei ole ihan tuoretta strategiaa. Mutta kaupunkistrategia on aika kattava ja kattaa kaikki toimialueet http://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/kaupunkistrategia20…
Liitteessä pitkälti ajantasainen, viimeisin Turun kaupunginkirjaston strategiaversio vuodelta 2013.
Tampereen kaupunginkirjaston strategiaa ei tällä hetkellä löydy verkosta. Muuta tietoa kirjaston toiminnasta löytyy osoitteesta http://www.tampere.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/kirjastot/aukiolot-ja-yht….
Meiju Suvaksella on 1990 ilmestyneellä Sydän tietää –levyllä kappale Sydän tietää, jossa lauletaan ’sydän sen jo tietää, minkä järki kieltää’. Olisikoha kyse tästä laulusta?