Tuore kirjailija Hanna Kökkö on muutamankin oppilaani tutkimuksen kohde. Netistä ei löytynyt kuin yksi tosi epäselvä kuva hänestä. Mistä voisimme löytää hyvän…

Kysytty

Hei, Tuore kirjailija Hanna Kökkö on muutamankin oppilaani tutkimuksen kohde. Netistä ei löytynyt kuin yksi tosi epäselvä kuva hänestä. Mistä voisimme löytää hyvän kuvan tai kuvia?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

On yllättävän yleinen väärinkäsitys, että kaikista ja kaikesta löytyy tai täytyy löytyä kuvia ja tekstiä. Mitä uudemmasta ilmiöstä on kysymys, sitä todennäköisimmin kaikki kiinnostava aineisto on toistaiseksi julkisuudelta piilossa. Uudet kirjailijat, laulajat ja vastaavat ovat julkisuudelta piilossa kuten me kaikki olemme siihen asti, kun joku alkaa julkaista ko,. henkilöön tai ilmiöön liittyvää aineistoa. Joskus sen tekee artisti itse, joskus kustantaja tai levy-yhtiö, mutta olennaista on, etteivät kuvat ja tekstit ilmaannu tyhjästä. Kouluissa annetaan ilmeisesti jatkuvasti esitelmätehtäviä hyvin uusista asioista, ja silloin tilanne on kysymyksessä kuvatun kaltainen. Myöskään meillä kirjastoissa ei ole mitään taikakeinoja etsiä ja löytää yksityisyyden suojassa olevaa tietoa. Jos joku ei tarjoa tietojaan julkisuuteen, emme myöskään saa niitä esiin kaivaa ja julkistaa.

Jotta opiskelija voi tehdä esitelmän, täytyy kohteen olla sellainen, johon on jo kohdistunut perustutkimusta tai joka on itse tavoitettavissa ja esimerkiksi haastateltavissa. On selvää, että esitelmänteossa opetellaan kirjoittamisen lisäksi tiedonhankintaa, mutta on tärkeää tehdä opiskelijoille selväksi, ettei internet todellakaan sisällä kaikkea kaikesta. Perinteisesti jotain kirjailijaa, taiteilijaa tai poliitikkoa koskeva tarkempi henkilötieto kulkeutuu painettuihin hakuteoksiin kymmenien vuosien kuluessa. Internet on nopeuttanut prosessia siten, että joistakin uusista toimijoista voi olla jo lyhyt Wikipedian artikkeli tarjolla. Yleisesti ottaen kuitenkin täytyy hyväksyä faktana se, että uusista asioista on vähemmän informaatiota kuin vanhemmista, vakiintuneemmista.

Minusta olisi hyvä, jos opettajat ohjaavat oppilaita ottamaan yhteyttä kirjailijoihin, laulajiin jne. Sitä kautta käy ymmärrettäväksi, miten kaikki uudempi tieto varsinkin ihmisistä perustuu suoraan lähdetiedon äärelle menemiseen. Internet luo helposti sellaisen harhan, että muuta ei tarvita kuin googlausta. Hanna Kökön tapauksessa todennäköisesti ainoa keino saada hänestä kuvia on ottaa suoraan yhteyttä kirjailijaan tai hänen kustantajaansa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että usein kuvien ja elämäkerrallisten tietojen puuttuminen internetistä on kohdehenkilön tietoinen valinta. Kaikki eivät halua avata yksityisyyttään ja siihen on meidän tyydyttävä. Vain hyvin pienestä ihmisjoukosta on ylipäätään kuvia julkisessa levityksessä. Tuoreella kirjailijalla voi mennä tovi hahmottaa, että joku on kiinnostunut hänen valokuvistaan.

On ymmärrettävää, että oppilaita usein kiinnostavat tuoreet asiat vanhoja enemmän. Tiedonsaannin kannalta on kuitenkin aina helpompi löytää aineistoa vanhemmista ilmiöistä ja henkilöistä. Esitelmän teon tarkoitushan ei ole törmätä saman tien läpipääsemättömään seinään, joten ehkä se rima kannattaa asettaa korkeudelle, jonka yli on mahdollista päästä olemassa ahkera ja fiksu.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Järkipuhetta tämä kyllä. Kiitos siitä.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.