Professori Henrik Meinanderin esitys Siuntion historiasta |
133 |
|
|
|
Professori Henrik Meinanderin esiintyi Siuntion kirjastossa. Esitys striimattiin Siuntion kirjaston Facebook-sivuilla, ja se on edelleen nähtävillä siellä.
https://www.facebook.com/siuntionkirjasto/videos/756202711620474/ |
Tuore kirjailija Hanna Kökkö on muutamankin oppilaani tutkimuksen kohde. Netistä ei löytynyt kuin yksi tosi epäselvä kuva hänestä. Mistä voisimme löytää hyvän… |
568 |
|
|
|
On yllättävän yleinen väärinkäsitys, että kaikista ja kaikesta löytyy tai täytyy löytyä kuvia ja tekstiä. Mitä uudemmasta ilmiöstä on kysymys, sitä todennäköisimmin kaikki kiinnostava aineisto on toistaiseksi julkisuudelta piilossa. Uudet kirjailijat, laulajat ja vastaavat ovat julkisuudelta piilossa kuten me kaikki olemme siihen asti, kun joku alkaa julkaista ko,. henkilöön tai ilmiöön liittyvää aineistoa. Joskus sen tekee artisti itse, joskus kustantaja tai levy-yhtiö, mutta olennaista on, etteivät kuvat ja tekstit ilmaannu tyhjästä. Kouluissa annetaan ilmeisesti jatkuvasti esitelmätehtäviä hyvin uusista asioista, ja silloin tilanne on kysymyksessä kuvatun kaltainen. Myöskään meillä kirjastoissa ei ole mitään taikakeinoja etsiä ja löytää... |
Mitä vastoinkäymisiä Väinö Linna kirjassa Tuntematon sotilas päähenkilöt kohtaavat? |
291 |
|
|
|
Parhaiten saat selvyyden päähenkilöiden kohtaamista vastoinkäymisistä lukemalla kirjan. Kirja löytyy myös äänikirjana, mikäli mieluummin kuuntelet tekstiä. Voit tiedustella kirjaa tai äänikirjaa lähikirjastostasi. Kirjasta on tehty kaksi elokuvaa, joita voi myös lainata kirjastosta.
Tuntematon sotilas kertoo sodasta, joten vastoinkäymisiä on monenlaisia, ja tietysti kuolema ja haavoittuminen ovat niistä vakavimmat. Sota-alueella selviytyminen, liikkuminen ja elämä on muutenkin vaikeaa ja tuo eteen monenlaista. Jos haluat tehdä analyysin jonkun tietyn henkilön kohdalta, keskity lukiessasi kirjaa juuri hänen kohtaamaansa ja kerää tietoa lukemisen edetessä.
|
Teen esitelmää Annika Thorista ja tässä mietin että mikä olisi oleennaisin tieto joka minun kannattaisi laittaa esitelmmääni? |
582 |
|
|
|
Annika Thorista on kysytty useammankin kerran Kysy kirjastonhoitajalta -verkkotietopalvelussa. Löydät hänestä tietoa, jos etsit vanhat kysymykset ja vastaukset osoitteesta http://www2.kirjastot.fi/fi-FI/kysy/arkistohaku laita hakusanaksi "Thor Annika".
Annika Thorista kerrotaan myös teoksessa Koski, Mervi: Ulkomaisia nuortenkertojia 2.
Varsinkin ruotsin kielellä hänestä kyllä löytyy tietoja, esim seuraavissa linkeissä http://sv.wikipedia.org/wiki/Annika_Thor tai http://www.barnboksakademin.com/ ja sieltä linkki Annika Thor.
|
Miten merkitään lähdeviittaukset historian esitelmässä? |
1514 |
|
|
|
Lähdeviitteita voidaan merkitä monella eri tavalla. Olennaista on erottaa selkeästi oma ja lainattu teksti ja mainita käytetyt lähteet selkeästi ja johdonmukaisesti. Viitteistä tulee ilmetä tekijän tai tekijöiden sukunimi, julkaisun painovuosi ja sivunumerot. Internet-lähteisiin on merkittävä päivämäärä, jolloin niihin on viitattu.
Alkuperäislähteet ilmoitetaan mieluiten alkuperäisessä asussaan ja aakkostetaan arkistojen, julkaisujen ja sanomalehtien mukaan.
Lisää tietoa lähdemerkinnöistä löydät esim. seuraavista lähteistä:
http://www.kielijelppi.fi/kirjoitusviestinta/lahdeviitteiden-merkinta
https://www.jyu.fi/hum/laitokset/hie/opiskelu/.../HISsemohje
http://www.helsinki.fi/~pmautio/orientoiva/viittaaminen.html
Kirjoja: Kananen, Jorma:... |
Mitä täydelliseen kirjallisuustyöhön kuuluu kirjoittaa kirjailijasta? Kotipaikka, syntymäaika vai mitä? |
2847 |
|
|
|
Parhaat ohjeet kirjallisuusesitelmän tekoon saa varmasti omalta opettajalta tai ohjaajalta, eri koulutusasteiden vaatimukset vaihtelevat suurestikin. Oletan tässä, että tarvitset neuvoja koulutyöhön yläasteella tai lukiossa.
Jos teet esitelmää yhdestä kirjailijasta, mainitsemasi kotipaikan ja syntymäajan kertomisesta voi varmasti aloittaa. Näiden tietojen lisäksi voi kertoa esim. kirjailijan elämäkertatietoja. Tärkein käsiteltävä asia lienee kuitenkin kirjailijan tuotanto; millaisia kirjoja hän on julkaissut ja kuinka ne on otettu vastaan.
Esitelmän loppuun on hyvä laittaa myös lähdeluettelo eli tietoa siitä, mistä esitetyt tiedot on saatu.
Lisää tietoa esitelmän teosta löytyy mm. äidinkielen oppikirjoista. Esim. Wsoy:n julkaiseman... |
Onko ruotsalaiskirjailija Jungstedt, Marista olemassa lehtikirjoituksia? Teen hänestä pienimuotoista kirjallista esitelmää ruotsiksi lukiossa, joten myös… |
1153 |
|
|
|
Aleksi ja Arto -lehtiartikkelien viitetietokannat antavat tulokseksi kuusi lehtiartikkelia:
-Janhonen, Ulla: Rikos ja rakkaus muuttivat elämän
julkaisussa: Anna 46(2008): 31, 40-44. 2008
-Mannila, Terhi: [Kirja-arvostelu]
julkaisussa: Ruumiin kulttuuri 25(2008): 3, 83-84. 2008
-Hällsten, Annika: Den mobbades hämnd
julkaisussa: Hufvudstadsbladet 2007-01-30. 2007
-Mäkinen, Olli: [Kirja-arvostelu]
julkaisussa: Ruumiin kulttuuri 24(2007): 3, 73-74. 2007
-Kronqvist, Dan: [Kirja-arvostelu]
julkaisussa: Hufvudstadsbladet 2006-12-19. 2006
-Luukkanen, Kirsi: [Kirja-arvostelu]
julkaisussa: Ruumiin kulttuuri 23(2006): 3, 74. 2006
|
Onko jotain erityisiä ohjelmia/sivustoja, joilla voi etsiä kaunokirjallisia plagiointeja? Opettaja epäilee, että oppilaan kirjaoittama aine on plagioitu… |
1094 |
|
|
|
Valitettavasti opettajan on useimmiten mahdotonta tunnistaa kaikkia plagiaatteja. Googlaamallakaan ei tämänkaltaista vilppiepäilyä välttämättä pysty selvittämään.
Tietojenkäsittelytieteet tarjoavat mahdollisuuksia digitaalisen informaation vertailuun ja siten plagiaattien jäljittämiseen. On olemassa ohjelmia, jotka mahdollistavat dokumentin lataamisen netin yli, jolloin ohjelma etsii, onko siinä suoria lainauksia muista dokumenteista. Erilaisia vertailualgoritmeja on kehitetty ympäri maailmaa (esim. Tampereen Teknillisen yliopiston kehittämä Plakki työkalu) mutta tällaiseen tuskin on mahdollisuuksia missään koulussa.
Plagiointi voi olla myös tahatonta, ts. ei tiedetä että näin ei saa toimia tai ajatellaan, että näin jopa tulee toimia.... |
Voiko Suomessa tehdä opinnäytteen, esitelmän tai (suppean)väitöksen kuulumatta yliopistoon. Jos voi niin minkälaisessa muodossa ja sisällössä. Kuka hyväksyy. |
1203 |
|
|
|
Esimerkiksi Avoimessa korkeakoulussa opiskeltaessa on opinnäytetyö yksi opintojen suoritustapa. Katso lisää alla olevan linkin kautta:
http://www.avoinyliopisto.fi/fi-FI/Opintosuoritukset/
Teknillisen korkeakoulun avoimesta korkeakouluopetuksesta löytyy lisää tietoa sivulta http://avoin.tkk.fi/
Taideteollisen korkeakoulun avoimesta korkeakouluopetuksesta löytyy täältä: https://www.taik.fi/opiskelu/opiskelu_taikissa/avoin_yliopisto.html
Etsiessäsi tietoa esim. toisen henkilön käyttöön saatat olla kiinnostunut Avoimesta Naisten Korkeakoulusta http://www.naisunioni.fi/index.php?k=13608
Itä-Suomen avoimesta korkeakouluhankkeesta on sivulla http://www.kainuunkesayliopisto.net/index.asp?pid=181
Katso myös avoimesta ammattikorkeakouluopetuksesta... |
Voisitko kertoa Tuija Lehtisen kirjasta "rakasta minua" kulkurilinnut, kirjan juonesta,olen itse lukenut kirjan mutta asialla olisi todella kiire! |
821 |
|
|
|
Helpoimmin voit kertoa esitelmässäsi kirjan juonesta vaikka etenemällä luvun kerrallaan ja kuvailemalla jokaisen luvun tapahtumat lyhyesti.
|
Teen esitelmää Ukrainasta. Mistä saisin paljon kaikenlaita tietoa siitä? (Esim. pinta-ala, koulut, kulttuuri yms.) |
1020 |
|
|
|
Kouluesitelmäntekijöisen suosiossa ovat Tieteen kuvalehden kirjasto -sarjaan kuuluvat Maailma tänään -kirjat. Osassa 14 kerrotaan mm. Ukrainasta. Tieto saattaa osittain olla vanhentunutta koska kirja on julkaistu jo 1997, mutta kyllä siinä on myös edelleen paikkansa pitävää asiaa.
Maailma tänään. [14] : IVY ja Baltian maat / [kääntänyt ja toimittanut suomeksi Jarmo Hakanen] / [päätoimittaja: Peter Haggett]
Kööpenhamina : [Bonnier], cop. 1997
ISBN 87-427-0808-7 (sid.)
Vapaa tietosanakirja Wikipediassa ( http://fi.wikipedia.org ) on runsaasti tietoa Ukrainasta ja linkkejä monille Ukraina-aiheisille sivuille. ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Ukraina )
Myös Hämeenlinnan kaupunginkirjaston ylläpitämä Makupalat linkkisivusto ( http://www.makupalat... |
Minkä nimisiä on Kaari Utrion sukulaiset (isovanhemmat, sisarukset, serkut yms.)ja minä vuona syntyny ja kuolleiden kuolema-ajat. Mistä vois löytää… |
2287 |
|
|
|
Sukupuuta en kirjailijasta valitettavasti onnistunut löytämään, mutta verkosta löytyy tietoa kirjailijasta:
Kaari Utrion kotisivut, http://kaariutrio.fi/wp/, varsinkin osassa usein kysyttyjä kysymyksiä löytyy tietoa Kaarin lapsuudesta ja sukulaisista http://kaariutrio.fi/wp/?page_id=33 . Sivulta löytyvät myös yhteystiedot sekä artikkelista Kirjailijan elämä ja työ http://kaariutrio.fi/wp/?page_id=53#kirjailija,
Helsingin yliopiston 375 humanistia, http://375humanistia.helsinki.fi/humanistit/kaari-utrio
Kirjailijasta kertoessa kannattaa keskittyä kertomaan Kaari Utrion tuotannosta sekä hänen tavastaan kirjoittaa. Tutustu Utrion vaikkapa johonkin kirjaan ja siitä tehtyihin arvosteluihin, esim. Kirjasampo.fi-palvelun avulla, http://www.... |
En tiedä onko tämä vähän liikaa kysytty, olen kysynyt teiltä aiemmin jo sivuja ja kirjoja, joista löytyisi tietoa Jorma Kurvisesta, ja kiitos teille, vastaus… |
1181 |
|
|
|
Tässä muutamia linkkejä Jorma Kurvisesta kertoville sivuille:
http://www.nuorisokirjailijat.fi/kurvinenjorma.shtml
http://lyyra.kempele.fi/pv/kurvinen/kurvinen.html
http://www.infoplaneetta.hyvan.helsinki.fi/kirjoista/kurvinen.html
http://www.lukukeskus.fi/nuoret/kansiot/kirjailijat/Kurvinen_tuntee_koi…
Ehkä olet jo tutustunutkin näihin linkkeihin, sekä kirjailijasta kertoviin kirjoihin, joita ovat mm. seuraavat:
Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 3/toim. Loivamaa; Kotimaisia sotakirjailijoita/toim. Nevaluoma; Kotimaisia nykykertojia/toim.Aarnio, Loivamaa; Nuorten suosikkikirjailijat kautta Plätän ja Suomalaisia lasten- ja nuortenkirjalijoita 4/toim. Blinnikka, Vaijärvi
Kyseisissä tietolähteistä ei aina löydy vastauksia juuri Sinua... |
Millainen on Pessin ja Illusian ystävyys-ja rakkaussuhde? |
1528 |
|
|
|
Esitelmän tekeminen ei ole aina helppoa, mutta ehkä seuraavista vinkeistä on sinulle apua:
Tutkielman teosta ja kirjoittamisen tekniikasta on julkaistu monia oppaita. Tässä muutamia niistä:
Ekholm, Kai: Verkkoajan tutkielmantekijän opas
Ekholm, Kai: Tee gradu! Graduntekijän selviytymisopas
Ohjeita tutkielman kirjoittajille/Anneli Lieko & al.
Gothoni, René: Oletko neuvoton? Lohdutuksen sanoja tutkielman laatijalle
Kuten luettelosta huomaat, useimmat oppaat on suunnattu laajempien tutkielmien kirjoittajille, mutta voit toki soveltaa niitä esitelmien teossa. Helsingin kaupunginkirjastossa näitä oppaita löytyy luokasta 151.2. Hyviä oppaita löytyy myös verkosta, tässä pari vinkkiä:
http://www.uta.fi/laitokset/hoito/wwwoppimateriaali/
http... |
Teen maaesitelmää Itävallasta. Haluaisin tietoa liittyen kaupankäyntiin, kulttuuriin, politiikkaan ja yleistä tietoa maasta. |
1169 |
|
|
|
Erittäin hyvä aloituspaikka mitä tahansa maaesitelmää ajatellen on Helsingin kaupunginkirjaston MCL eli monikulttuurinen kirjasto osoitteessa http://www.lib.hel.fi/mcl/index-fin.html Maailma infon sivuilta löytyy monipuolista tietoa eri maista, mm. yleistietoa, taidetta, kulttuuria sekä uutisia, mediaa ja artikkeleita. Sinun kannattaa ottaa myös yhteyttä Suomi-Itävalta yhdistykseen osoitteessa
Vuorimieh. puistotie 4 D, puh. (09) 666892.
Kirjallisuutta (kaikki nämä kirjat löytyvät Plussa-tietokannasta):
Allen (toim.). 2000. Austria & Switzerland 2000. ISBN 0-333-77983-5.
Sadie (toim.) 2000. Mozart and his operas. ISBN 0-333-79019-7.
Rice, Christopher. 2000. Essential Austria. ISBN 0-7495-2295-x.
Baedeker's Austria. 2000. ISBN 0-7495-... |
Mistä saisin Tietoa Italian kulttuurista suomenkielellä |
1189 |
|
|
|
Aiheesi Italian kulttuurista on varsin laaja. Sinun kannattasi vielä miettiä keskitytkö kulttuuriin yleisesti vai joihinkin sen osa-alueisiin tarkemmin kuin toisiin. Erilaisista tietosanakirjoista löytyy tietoa taiteen eri alojen edustajista kuten esim. kirjailijoista, säveltäjistä ja kuvataiteilijoista. Italian kulttuurista kerrotaan seuraavissa kirjoissa. Mikäli näitä ei löydy omasta kirjastostasi, voit tilata niitä kaukolainoina.
Setälä, Päivi. 1998. Näköaloja Villa Lantesta. ISBN 951-1-15325-0.
Eurooppa elää -sarjan osat 1 ja 2. 1997. Toim. Hannu ja Janne Tarmio. ISBN:t 951-0-21761-1 ja 951-0-21762-X.
Peltonen-Rognoni, Pirkko. 1994. Ihmeellinen Italia. ISBN 951-0-19206-6.
Italia - vastakohtien maa. 1994. Toim. Hannu Laaksonen et al.... |
Saisinko tietoa, mitä tapahtuu Paavo Rintalan kirjoittamassa POJAT-kirjassa. Mistä saa tietoa tästä kirjasta? |
6334 |
|
|
|
Paavo Rintalan Pojat-kirjasta voit löytää tietoa lehtiartikkeleista ja kirja-arvosteluista. Kirja-arvosteluista löydät luettelon teoksesta 'Suomen kirjailijat 1945-1980'. Oulun kaupunginkirjaston käsikirjastossa on kokoelma Rintalaa ja hänen teoksiaan käsitteleviä lehtileikkeitä. Niiden joukossa on pari Pojat-teoksesta kertovaa. Lisäksi Oulun kaupunginkirjaston Ostrobotnia-aluetietokannasta http://www.ouka.fi/kirjasto/ostrobotnia/index.html löytyy viitteitä Pojat-kirjan elokuva- ja näytelmäversioista sekä Rintalan haastattelusta, jossa hän kertoo niistä lapsuuskokemuksistaan Oulussa, joihin kirja pohjautuu (Suomen kuvalehti 1990; 4, s. 20-25).
Kirjallisuuden hakuteoksissa on Pojat-kirjasta vain lyhyitä mainintoja (esim. Kotimaisia... |
Mistä kirja nimeltään "Orja" kertoo. Sen kirjailija on Isaac Bashevis Singer. Kerro kaikki mitä tiedät!! |
2224 |
|
|
|
Singerin (1904-1991) Orjan "tapahtumaympäristönä on menneiden vuosisatojen Puola ja päähenkilönä juutalaissyntyinen Jaakob, jota korkeammat voimat heittelevät äärimmäisyydestä toiseen. -- Rakkaus Wandaan tuo mukanaan --sekä onnen että ylipääsemättömiä vaikeuksia." Näin sanotaan kirjan takakannessa ja tämänhän saat itsekin nopeasti selville. Mutta kirjasta itsestään, siitä miten kertomus on kerrottu ja minkälainen on Jaakob ja hänen Wandansa, ei takakansitekstin perusteella tai toisen selostamana saa oikein mitään selvää. Kirja avautuu vain lukemalla. Vain itse kirjan lukemalla ja lukemasi analysoimalla voit saada aikaiseksi kiinnostavan ja hyvän esitelmän.
|
Mistä löydän tietoa, aiheesta LÄMPÖLAAJENEMINEN SUOMESSA? Onko aiheeseen liittyvää kirjallisuutta tai löytyykö internetistä aiheeseen liittyviä sivuja? |
964 |
|
|
|
Valmista aineistoa aiheestasi ei ihan suoraan kirjoista eikä Internetistä taida löytyä, joten joudut käyttämään omia hoksottimiasi ja soveltamaan niitä tietoja, joita sinulla on (tai joita esim. lukion oppikirjasta löydät) lämpölaajenemisesta yleensä. Sinun kannattaa varmaankin aloittaa esitelmäsi tekeminen miettimällä, mihin kaikkeen lämpölaajeneminen vaikuttaa ja mitä erityistä Suomen olosuhteissa on tästä näkökulmasta. Ainakin lämpötilaerot ovat suuria ja asettavat vaatimuksia erilaisille rakenteille. Voisit tarkastella lämpölaajenemisen ilmenemistä myös Suomen luonnossa (esim. eroosioon vaikuttavana tekijänä).
Kun hakee tietoa Internetistä, kannattaa muistaa, että kaikissa hakukoneissa on omat rajoituksensa ja parhaatkin hakukoneet... |
Minun pitää tehdä koulussa kemian esitelmä proteiineista, eikä minulla ole muiden koulukiireideni ja lukujärjestyssotkujeni takia aikaa lähteä etsimään… |
1897 |
|
|
|
Mikä on kouluesitelmän tarkoitus? Tai ammattikorkeakoulun päättötyön? Tai yliopistossa tehtävän pro gradu- työn? Valmis työ ei ole esitelmän teon tarkoitus, vaan tiedonhaun ja tutkimuksen tekemisen oppiminen. Joskus tuntuu, että tämä asia ei ole valjennut kaikille opettajillekaan saati koululaisten vanhemmille tai koululaisille ja opiskelijoille. Jos äiti, isä tai kirjastonhoitaja hakee aineiston esitelmää varten ja sinä vain kirjoitat sen puhtaaksi, et ole oppinut tärkeintä eli sitä miten ja mistä tietoa löytää. Tiedonhakua on opeteltava ja sitä opetetaan kirjastoissa ja myös tämän palvelun kautta.
Tietoa jostain aiheesta etsiessään ei välttämättä tarvitse tulla kirjastoon, vaikka kirjojen ja aineistotietokantojen selailu on... |