Tampere

Viimeisimmät vastaukset

7355 osumaa haulle. Näytetään tulokset 4941–4960.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
50-luvulta muistan laulun joka kertoi pyhäkouluun menevästä Annasta ja juoposta isästä. Siinä oli mm seuraavia kohtia_ ..kunhan ennen kotiin tulet juopunutta… 1451 Laulussa Pieni marttyyri isä ei halua, että Anna menee pyhäkouluun, ja uhkailee: "Pyhäkouluun jos sä menet... varmaan käyn sun tappamaan." Äiti lupaa, että Anna saa mennä pyhäkouluun, kunhan tulee kotiin ennen juopunutta isäänsä. Annan tullessa kotiin isä onkin jo kotona, ja "silloin isä vihastuen, syöksee kurjan lapsen luo, lyöpi ilman armahdusta, että virtaa verivuo." Laulun melodianuotinnos ja sanat löytyvät nuotista Karjalaisia kansanlauluja Impilahdelta, jonka on toimittanut Simo Härkönen (Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö, 1967). Laulusta saattaa olla muitakin toisintoja. Tässä nuotissa olevan version Simo Härkönen on tallentanut vuonna 1911 syntyneeltä henkilöltä, josta kerrotaan vain nimikirjaimet T. T. Laulu alkaa: "Kuules...
Mikä loru alkaa sanoilla "Onniendaa, ziguendaa.."? Lapsuudesta tuttu. Olen syntynyt vuonna -80. 1373 Olisikohan kyseessä ehkä useammastakin 80-luvulla ilmestyneestä laulu- ja leikkikirjasta löytyvä Umbaazu, joka alkaa "Umbaazu baazu endaa, ziguendaa, ziguendaa"? Umbaazuun ja siihen liittyviin leikkiohjeisiin voi tutustua esimerkiksi näissä kirjoissa: Eeva Alho & Soili Perkiö, Laulun aika : Pööpötien laulukirja Marja Hongisto-Åberg, Lasten laulupuu
Etsin julkaisutietoja kolmesta Pentti Saaritsan runosta. Missä kokoelmassa tai kokoelmissa mahtavat olla julkaistu? Tässä runojen alkusanoja (en tiedä… 734 Levoton vesi, levottomat linnut on kokoelmasta Tatuointeja ja lävistyksiä (WSOY, 2009). Kirjat ja Nyt pilvenraon päivänläikkä ovat molemmat kokoelmasta Valkoiseksi maalattu musta laatikko (WSOY, 2006).
Mai istui iltana maaliskuun unelmissaan laidalla porraspuun .... Mai on kissa. Kenen kirjoittama on näin alkava vanha runo ? Kiitos vastauksesta ! 1073 Sangen lähelle etsittyä runoa osuu Valto Saran Kissojen serenadi, joka alkaa seuraavasti: "Maj, pikkuinen neiti naapurimaan, sotaorpona jäänyt Karjalaan, elokuisena iltana ikävissään tuvan rapuilla istui yksinään." Runo sisältyy Saran kokoelmaan Hilpatapaa!
Mistä Matti Rossin kokoelmasta ovat laulun "Jos rakastat" sanat, vai ovatko mistään kokoelmasta? 1053 En löytänyt tietoa siitä, että Rossin Jos rakastat -tekstiä olisi julkaistu alun perin muualla kuin lauluna. Runoantologiassa Tämän runon haluaisin kuulla 2 (Tammi, 1987) lähteeksi mainitaan äänilevy Täytyy uskaltaa. Tämä Kristiina Halkolan albumi ilmestyi LP-levynä vuonna 1971 ja uudelleenjulkaistiin enemmän kappaleita sisältävänä cd:nä vuonna 1996. Lähteet Chydenius, Kaj: Muistin juuri (Otava, 2009) Runotietokanta: http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/fi-FI/AdvancedSearch.a… Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Jos_rakastat_%28kappale%29
Onko Suomessa tutkittu koko maasta yleisimpiä kuolinsyitä niin, että kunkin vuoden / vuosikymmenen ajalta on kirjaan koottu luetteloa? Kuolinsyitähän ovat… 553 Suomen tilastollisen vuosikirja listaa kuolleet kuolemansyyn mukaan. Listaus ei ole yleisyysjärjestyksessä, vaan tautiluokituksen nimikkeistön mukainen. Tilastolliset vuosikirjat verkossa: http://www.doria.fi/handle/10024/67152/browse?order=DESC&type=dateacces…
Mitä Gary Chapmanin kirjoja on suomennettu? 444 Gary Chapmania näyttää suomennetun kahden teoksen verran. Rakkauden kieli (The five love languages) julkaistiin 2001 (2. p. 2006) ja Rakkauden tekoja 2012.
Luin joskus 80-luvulla dekkarinovellikokoelman, mutta en muista kirjoittajan enkä teoksen nimeä. Ensimmäinen kertomus alkoi jotenkin klassisen synkillä… 655 Etsitty kertomuskokoelma taitaa olla Sapo-sarjassa vuonna 1978 julkaistu Melville Davisson Postin Oli synkkä ja syksyinen yö. Tarinassa Jumalan työ tapauksen ratkaisu perustuu teoksen sankarin Abner-sedän havaintoihin kuuromykkien kirjoitusopetuksesta: " -- kuuromykkä ei koskaan panisi c:n tilalle s:ää tai u:n paikalle o:ta sillä hän ei tiedä miten kirjaimet lausutaan." Kertomuksessa Ottotytär uhrina on silmään ammuttu mies. Jääluotia ei sentään ole käytetty, mutta ampumahaava on taitavasti peitetty pelinappulan kappaleella niin, että ruumiissa ei näy jälkeäkään rikoksesta: "Hänessä ei näy mitään jälkeä. Storm ei ole löytänyt haavaa joka vuotaisi."
Suomalainen kansanlaulu 1920-luvulta? Muistan vain osan sanoista: "Nytpä taisi heipparallaa ilot loppua kesken, renki Kalle kun poies muutti ja isäntä nai… 820 Piikatytön laulu alkaa juuri näillä sanoilla. Se löytyy esim. nuotista Suuri kansanlaulukirja : 500 suomalaista kansanlaulua (Warner/Chappell Music Finland, 1996).
Vuosia etsinyt tuloksetta tietoa, että kuka kirjoittanut runon Haaralan Suutarista. Epäilen Lauri Pohjanpäätä, mutta en ole varma. Hänen tuotannostaan en ole… 824 Runo on nimeltään Laurin saappaat ja sen on kirjoittanut enemmän urheilumiehenä kuin runoilijana tunnettu Lauri "Tahko" Pihkala. Pihkala oli innokas kirjoittaja ja hän tuotti aktiiviuransa aikana melkoisen määrän liikunta-aiheisia tekstejä. Kauko Kare tekee Pihkalan kirjailijanlaadusta eloisasti selkoa kirjassaan Tahko Pihkala, legenda jo eläessään (WSOY, 1975), mutta hänkään ei juuri puutu Tahkon syrjähyppyihin kaunokirjallisuuden puolelle - toteaapa vain, että jos olosuhteet eivät olisi suunnanneet Pihkalan uraa urheiluun, hänestä olisi hyvinkin saattanut tulla vaikkapa runoilija. Laurin saappaat, harvinainen tyylinäyte Tahko Pihkalan runoilijantyöstä, on ilmestynyt ainakin yhdessä 30- ja 40-luvuilla käytössä olleessa kansakoulun...
Tyttäreni etsii pianosäestys -nuotteja W.Popp -Valse gracieuse. Sitä ei ole Valkeakosken musiikkikirjastossa, löytyisikö mistään Tampereen kirjastosta? 464 Tampereen kaupunginkirjaston pääkirjaston musiikkiosastolla on nuotti Concert and contest collection for C flute : with piano accompaniment, jonka on toimittanut H. Voxman. Nuotissa on mm. Wilhelm Poppin Valse gracieuse, op261, nro 2. Nuotin kuvailutietojen mukaan se on partituuri eli siinä on huilustemma ja pianosäestys, ei erillistä huilustemmaa. Nopein tapa saada pianosäestysnuotti tähän kappaleeseen on käyttää Petrucci Music Librarya (http://imslp.org). Sieltä sanan Scores alta löytyy säveltäjälista (Composers) ja P-kirjaimen kohdalta nimi Popp, Wilhelm. Hänen teostensa joukosta Valse gracieuse löytyy M-kirjaimen kohdalta nimellä 6 Morceaux mélodiques très faciles, op.261. Klikkaamalla tätä nimekettä löydät Valse gracieusen partituurin...
Terve, luin joskus kirjan, jossa tarina meni suurin piirtein näin: Englannin kanaalista löytyy pehmonalle, puettuna pilottitakkiin, löytäjä alkaa tutkimaan… 625 Kaivattu kirja lienee Jack Higginsin Kotkan lento (Gummerus, 1999).
Suomi 100v. Pitäisi löytää lastenlaulu jokaiselta itsenäiseltä vuosikymmeneltä, vaikeuksia tuottavat 10-, 20- ja 30-luku. En tiedä mistä edes etsiä? 5579 Vanhojen lastenlaulujen sävellys- tai julkaisuvuosista ei löydy kovin tarkkoja tietoja. Kirjassa Aika laulaa lasten kanssa : polkuja lastenmusiikin historiassa (WSOY, 2010) on katsaus lastenmusiikin historiaan. Se koostuu eri kirjoittajien kirjoittamista artikkeleista. Kirjan alussa yritetään määritellä, mitä lastenmusiikki on. Kirjasta voi saada vihjeitä eri vuosikymmenillä ilmestyneistä julkaisuista. Samoin vihjeitä voi löytää Reijo Pajamon kirjasta Lehti puusta variseepi : suomalainen koululauluperinne (WSOY, 1999). Pajamon kirjassa on myös laulujen nuotit ja sanat. 1910-luvulla ilmestyi esim. Koulujen laululipas, jonka olivat toimittaneet Anna Sarlin, Ilmari Krohn, Otto Andersson ja E. Hedman. 1910-luvulla ilmestyi myös Aksel Törnuddin...
Etsin nimeä kirjalle, jonka olen lukenut noin vuonna 2006-2008. Kirja on ollut minulla lainassa Helsingin Töölön kirjastosta. Kirjassa masentunut mies miettii… 376 Kaivattu kirja saattaisi olla norjalaisen Erlend Loen Supernaiivi. "Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi ajatellut palloja. Olen iloinen, että se ajatus juolahti nyt mieleeni. Juuri sellaisia asioita minun pitäisikin ajatella. Niin sitä pitää. Nyt minun vain täytyy löytää pallo. Miten pallo valitaan?" "Maailma on täynnä palloja. Niitä käytetään jatkuvasti. Leikeissä ja peleissä ja varmaan muissakin jutuissa. On vain löydettävä se oikea."
Zachris Topelius kirjoitti runon nimeltä "Pieni poika", kun hänen poikansa kuoli 3.9.1850. Runossa on tällainen kohta: "Sinä torjunut vainon tutkaimen miesn'… 1164 Vaino merkinnee tässä lähinnä "sotaa, vihanpitoa". Tutkain merkitsee kirjaimellisesti (jonkin) terävää kärkeä. Kaunokirjallisuuden tutkain on tavallisimmin luonteeltaan kuvaannollinen. Nykysuomen sanakirja antaa tästä hyviä esimerkkejä: "Vornanen tunsi sanojensa tutkaimen pistävän itseään", "Kipeään kohtaan osasi majuri kyselynsä tutkaimen työntää". Pienen pojan "vainon tutkaimen torjuminen" voitaisiin tulkita vaikkapa menestykseksi puolustustaistelussa vainolaista vastaan.
Milloin maakotka rauhoitettiin Suomessa? 647 Maakotka rauhoitettiin vuonna 1962, mutta poronhoitoalueella sitä oli mahdollista ampua poikkeusluvin vuoteen 1968 asti. Lähde: https://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp/Muut/maakotka_2006.pdf
Etsin lasten runoa/lorua, joka päättyy lauseeseen "ja joskus yöllä luulen niin, se lentää lastenhuoneisiin ja laulaa kukko kiekuu." Lapsena äitini luki tätä… 1474 Martti Haavion runon Aapiskukko toinen säkeistö alkaa: "Ja joskus yöllä, luulen niin, se lentää lasten huoneisiin...". Runossa on yhteensä viisi säkeistöä. Ensimmäinen säkeistö alkaa: "Nyt, lapset, nähkää, kuulkaa tää". Runo on ilmestynyt Martti Haavion, Aili Konttisen ja Ohto Oksalan Iloisessa aapisessa (1937). Tästä aapisesta on julkaistu näköispainos vuonna 2004. Siinä Aapiskukko-runo on tikkukirjaimin ja tavutettuna sivulla 27. Runo on julkaistu myös kirjassa Pieni aarreaitta. 3, Runoaitta (WSOY, 1993, s. 282). Tämä runo on myös sävelletty. Olavi Ingmanin sävellys löytyy nuotista Ingman, Olavi: Iloisia lauluja lapsille (WSOY, 1946, s. 4). Lauri Parviaisen sävellys löytyy nuotista Pienten lauluja (WSOY, 1958, s. 17). Tästä nuotista on...
Mistä kirjasta seuraava teksti mahtaa olla peräisin: "Minulla on kolme nukkea. Ne ovat: Riikka, Margareetta ja Elisabetti. Riikka on 15 senttimetriä. Se on… 582 Kysymyksen sitaatti on peräisin Kaari Utrion, Kaarina Helakisan ja Maikki Harjanteen kirjasta Laps' Suomen (Otava, 1987). Nykysuomen sanakirjan mukaan pore-sanalla on myös merkitys "pieni halkeama, särö".
Kuka kätkeytyy nimimerkin Anna As-pirin taakse - sanoittajana esim. Paula Koivuniemen Punahilkka-rock-biisissä?http://www.fono.fi/KappaleenTiedot.aspx?ID… 630 Nimimerkkiä Anna Aspirin on käyttänyt Tarmo Juhani Tuominen eli Jussi Tuominen. Lähteet: Viola-tietokanta (https://finna.fi) http://www.naytelmat.fi/a/jussi-tuominen https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_suomalaisten_muusikoiden_taiteil…
Onkohan Merja Virolainen tai joku muu kääntänyt Emily Dickonsonin runon "Forbidden fruit a flavor has"? Kiitos! 674 Enpä löytänyt Forbidden fruit a flavor has -runoa Virolaiselta enkä muiltakaan Dickinsonia suomentaneilta (Sirkka Heiskanen-Mäkelä, Aila Meriluoto jne.), joten rohkenen väittää, että se on yksi monista yhä suomeksi kääntämistään odottavista Dickinsonin runoista.