| "Jos sinä olet mies merellä, niin minä olen manni mantereella." Mutta mikä on manni? |
1163 |
|
|
|
Suomen murteiden sanakirjan mukaan manni tarkoittaa taitavaa tai mestarista, "manni tekemään jotain" tai "manni johonkin".
|
| Minä vuonna Code Lyoko TV-sarjan ensimmäinen jakso tuli Suomessa? |
228 |
|
|
|
Code Lyokon suomalaisilta fanisivuilla kerrotaan, että sarjaa on esitetty Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2007. Sarjaa näytti MTV Juniori -kanava vuosian 2007-2009. Myöhemmin sarjaa on näytetty uusintoina mm. Subilla ja MTV3-kanavalla. |
| Mitä Finlandia-voittaja-kirjaa suosittelisitte yläkoululaisen pojan luettavaksi? |
231 |
|
|
|
Sopivan kirjan löytyminen riippuu aina pitkälti siitä, minkälaiset asiat lukijaa kiinnostavat ja kuinka kokenut lukija hän on. Tässä muutama mahdollinen Finlandia-palkinnon voittanut kirja niin aikuisten-, nuorten- kuin tietokirjojenkin puolelta.
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia:
Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään (2021). Kirja on dystoopinen tieteisromaani, jossa mm. ihmiskokeilla kajotaan ihmisen muistiin. Sen päähenkilönä on nuori poika.
Juuli Niemi: Et kävele yksin (2016). Päähenkilöinä on sekä poika että tyttö. Kyseessä on rakkauskertomus, mutta myös muita teemoja, kuten maahanmuuttoa käsitellään.
Nadja Sumanen: Rambo (2015). Kirja on kertomus 15-vuotiaasta ADHD-diagnoosin saaneesta pojasta,... |
| Onko kirjastossa Hiljaisuus joululaulun nuotteja lainattavaksi? |
154 |
|
|
|
Maki Kolehmaisen säveltämä ja Heidi Puurulan sanoittama joululaulu Hiljaisuus löytyy ainakin seuraavista nuottijulkaisuista:
Suuri toivelaulukirja 23 (2014)
Suuri joululaulukirja (2022) |
| Mistä tulee Terhokodin sana Terho? |
131 |
|
|
|
Terhokodin verkkosivuilla kerrotaan heidän historiastaan näin:
"Suomessa Lääkintöhallitus julkaisi vuonna 1982 ensimmäiset terminaalihoidon ohjeet. Terminaalihoito käsitteenä vaihtui kuitenkin jo alkuvaiheessa saattohoitoon, Hospice toimintamallia osuvammin kuvaten. Lääkintöhallituksen, syöpäjärjestöjen ja oppilaitosten edustajat tekivät opintomatkan Lontooseen vuonna 1982. Osallistujat tekivät matkalta muistion, jossa he suosittelivat terminaalihoitokokeilun aloittamista Suomessa erillisen säätiön ylläpitämänä. Tampereella perustettiin Pirkanmaan hoitokotisäätiö vuoden 1984 lopussa ja Helsingissä perustettiin TERHO-säätiö syksyllä 1985. TERHO-säätiön säännöt vahvistettiin 10.10.1985. Pirkanmaan hoitokoti aloitti... |
| Mikä on nimeltään tämä rakenne, jossa on ensin verbi perusmuodossa ja sitten toinen aikamuodossa taipunut verbi? Esim. "Hän vain seistä tuijotti kuin olisi… |
352 |
|
|
|
Kyseessä on koloratiivirakenne, eli perusmuodossa olevaa verbiä ikään kuin väritetään tai elävöitetään sillä jälkimmäisellä kuvailevalla verbillä.
Kielenhuollon tiedotuslehti Kielikellon artikkeli aiheesta verkossa: https://www.kielikello.fi/-/jolkuttelua-ja-sonninpolkuja-kuvailevia-ilm…; |
| Etsin kirjaa joka on todennäköisesti Harlequin-kirja, jossa romantiikkaa. |
347 |
|
|
|
Harlequin-sarjan kirjoja on hankittu vain vähän kirjastoihin, joten niiden löytäminen meidän järjestelmistämme on hankalaa. Harlequin-sarjalla on sivusto, jossa pääsee selaamaan uusien kirjojen lisäksi vanhempien kirjojen arkistoa. Löytäisitköhän etsimäsi kirjan sieltä? Pääset tutkimaan arkistoa tällä nettisivulla. |
| Mihin genreen Aino Huilajan kirjat Pakumatkalla ja Paluumatkalla kuuluvat? |
217 |
|
|
|
Näiden kyseisten kirjojen genre on matkakertomukset ja muistelmat.
Tiedot löytyivät Finna.fi-sivuilta Pakumatkalla-kirjan tiedoista ja tästä Paluumatkalla-kirjan linkistä. |
| Mitä Seinäjoen paikannimet kertovat alueen historiasta tai tapahtumista? |
248 |
|
|
|
Seinäjoella nimeämisen perusperiaatteena on ollut alueen perinteisen paikannimistön hyödyntäminen. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kaupunginosia on nimetty vanhojen kantatilojen mukaan. Myös katuja on nimetty tilojen ja talojen, yritysten sekä henkilöiden nimien mukaan ja yhteiskunnallisten aiheiden mukaan.
Lähteenä käytetty ja tarkempaa tietoa:
Sari Isokoski: Kadunnimet kertovat menneisyydestä. Julkaisussa Seinäjoen historiallisen yhdistyksen vuosikirja 2006 : tutkielmia ja tarinoita Seinäjoen varrelta.
Olavi Piha: Seinäjoen nimistöstä. Julkaisussa Seinäjoen joulu 1986.
Yleisemmin paikannimiin ja niiden etymologiaan voi tutustua esimerkiksi seuraavien kirjojen avulla:
Räisänen, Alpo: Nimet mieltä... |
| Haluaisin alkaa lukea historiasta kun aihe kiinostaa. Oikeastaan ei paljon historiasta ole tietoa kun ala-asteelta opetettua ja sekin unohtunut suurimmaksi… |
88 |
|
|
|
Alla on ehdotuksia kirjoista, joita voisit alkaa tutkia. Ne ovat pääasiassa yleisesityksiä historiasta.
Philip Parker: Maailmanhistoria ja Eepos : maailmanhistorian käsikirja
maailmanhistoria melko tiiviissä muodossa
James Wyllie: Aikamatkaajan opas historiaan : 18 aikamatkaa Vesuviuksen purkauksesta Woodstockin festivaaleille
Teoksen mukana tehdään aikamatkoja historiallisten tapahtumien aikaan ja paikoille. Tapahtuma käydään läpi ikäänkuin lukija olisi paikalla.
Alexander von Schönburg: Maailmanhistoria muutamassa minuutissa
tärkeimpiä tapahtumia, puheita, paikkoja, ihmisiä
Sodat : sodankäynnin historia
sotiin liittyviä tekstejä, kuvituksia ja aikajanoja ajasta ennen ajanlaskumme alkua nykypäiviin asti
Historiallinen atlas :... |
| Kaunokirja, jossa päähenkilönä on arkkitehti tai jossa arkkitehtuuria muuten sivutaan? |
114 |
|
|
|
Tässä muutamia ehdotuksia:
-Ballard, J.G.: Tornitalo (1999). Huippumodernin lontoolaisen tornitalon huipulla asuu talon suunnitteluun osallistunut arkkitehti. Talon teknologisten ratkaisujen reistaillessa alkaa asukkaista ilmetä raadollisia piirteitä. Musta satiiri.
-Delaney, J.P.: Edellinen asukas (2017). Jane muuttaa huippumoderniin, arkkitehtonisesti poikkeukselliseen taloon, jonka suunnitellut arkkitehti ohjeistaa tarkoin, miten talossa on elettävä. Janelle selviää edellisen asukkaan hyytävä kohtalo. Psykologinen trilleri.
-Gavalda, Anna: Lohduttaja (2009). 47-vuotias arkkitehti Charles saa kuulla, että hänen lapsuudenystävänsä äiti on kuollut. Charles päätyy hylkäämään vanhan elämänsä ymmärtääkseen, miksi hänen oma onnensa on... |
| Mikä on Vareksen kantapaikassa esiintyvän Hatsan sukunimi? |
180 |
|
|
|
Vares-kirjasta Tulivuori (2015) selviää, että Uuden Apteekin baarimestari Hatsan sukunimi on Rintala. |
| Kun olin nuorilikka n. 40v.sitten ja töissä terveyskeskuksen vuodeosastolla yks pappa lauloi haikeaa laulua :" kerran vannoi sormuksen sormeen kun annoin,… |
353 |
|
|
|
Valitettavasti tätä laulua ei onnistuttu löytämään. Tunnistaisiko joku palstan lukijoista sen? |
| Etsin lastenkirjaa, jossa lapset järjestivät aikuiselle juhlat tai aamiaisen tms. Hahmot olivat muistaakseni eläimiä, en ole varma. Aikuinen oli ehkä lasten… |
135 |
|
|
|
Valitettavasti tätä kirjaa ei onnistuttu löytämään. Tunnistaisiko joku palstan lukijoista sen? |
| Vanhan Singer-ompelukoneen arvo |
447 |
|
|
|
Kansainvälisen ompelukonekeräilijöiden yhdistyksen (ISMACS) nettisivustolta löytyvät Singerin F-sarjan koneiden sarjanumerot ja mallit. Sen mukaan koneesi olisi 128K-malli, jota on valmistettu 100.000 kappaletta, eli se ei ole kovinkaan harvinainen. Vanhoille ompelukoneille ei ole ilmoitettu varsinaista "kiinteää" arvoa missään luettelossa tms., mutta esim. Huuto.netissä vanhojen Singer-koneiden tämänpäiväinen hinta näyttää vaihtelevan 45-350 euron välillä (mallia ei ole mainittu tai on eri kuin sinun koneessasi) ja Tori.fi:ssä käytännössä kaikki Singerin vanhat koneet myydään alle 100 eurolla. Kukinhan tietenkin voi määritellä pyytämänsä hinnan itse.
ISMACS: https://ismacs.net/singer_sewing_machine_company/serial-... |
| Artikkeli kalliista korulöydöstä kirpputorilta |
145 |
|
|
|
Aivan sataprosenttisesti kuvaamasi kaltaista tapausta ei valitettavasti löytynyt (muovikoruja ei mainittu), mutta tässä muutama kirppislöytöehdokas:
-Brooklynissa 2005 nainen osti kirpputorilta persoonallisen näköisen kaulakorun 15 dollarilla, osoittautui Alexander Calderin suunnittelemaksi (arvo myytäessä 267.750 dollaria): https://akallaonasiaa.fi/tiede/edullisen-aarteen-metsastajat/ (jutussa myös muita kirpputoriaarteita)
-Iso-Britanniassa 70-vuotiaan rouvan kirpputorilta ostama rihkamakoru olikin kahden miljoonan punnan arvoinen (säilytettiin Lontoon Hatton Gardenissa ennen myyntiä): https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/brittirouva-vei-kirppikselta-ostama…;
-1980-luvulla lontoolaiselta ulkoilmakirppikseltä ostettu "... |
| Miltä näyttää tämän vuoden (tai ylipäätään 2020-luvun) työtilanne kirjasto-alalla? Opiskelen alaa korkeakoulussa ja mietin työllistymistilannetta.Ja jos sopii… |
1294 |
|
|
|
Kirjastoalan työtilannetta voi tutkia Työmarkkinatori-sivustolla. Sieltä löytyy mm. Työvoiman saatavuus ja kohtaanto -raportti, jossa voi tutustua eri toimialojen ja ammattien työmarkkinatilanteeseen vuodesta 2014 alkaen aina elokuuhun 2023 asti. Raportin mukaan kirjastonhoitajista ja informaatikoista on tällä hetkellä (elokuu 2023) ylitarjontaa.
Kirjastoala on laaja. Yleisten kirjastojen, tieteellisten kirjastojen, oppilaitoskirjastojen ja erikoiskirjastojen tehtävät ovat hyvin erilaisia ja niin ovat myös niiden työntekijöiden työnkuvat. Onkin vaikea sanoa yksiselitteisesti, minkälaisille ihmisille ala sopii. Yleisissä kirjastoissa työ sisältää paljon asiakaspalvelua ja neuvonta- sekä opastustyötä, joten erilaisten... |
| "Tammerkosken sillalla, näin heilin ensi kertaa---sill´oli yllään toffelipalttoo...jne" Mutta minkälainen takki se "toffelipalttoo" oikein oli? … |
819 |
|
|
|
Laulun takki on todennäköisesti juurikin duffelitakki. Tammerkosken sillalla on alun perin kansanlaulu, jonka on sanoittanut Pasi (Basilius) Jääskeläinen (1869-1920). Tarkasta sanoitusvuodesta ei ole tietoa, mutta laulu on äänitetty ensimmäisen kerran vuonna 1904. Duffelitakit yleistyivät vasta toisen maailmansodan jälkeen, joten voimme arvella, että ne olivat harvinaisia 1900-luvun alun Suomessa, ja mainittu siksi erikoisuutena heilin yllä. Ehkä vieraan näköinen takki on ollut ikään kuin tuulahdus ulkomailta ja tuonut lisää vaikuttavuutta heiliin, joka laulun mukaan myös "käveli kuin herra". Duffelitakit sinänsä tulivat käyttöön Britannian kuninkaallisessa laivastossa vuoteen 1890 mennessä, ja toisessa maailmansodassa niitä... |
| Löytyykö mistään elokuvaa Smokey And The Bandit DVD-Versiota joka ei ole remasteroitu(Konna Ja Koukku) |
139 |
|
|
|
Wikipedian mukaan elokuvasta julkaistiin remasteroitu DVD-versio vuonna 2006. Finnasta löytyy muutamasta kirjastosta vuonna 2002 julkaistu DVD, jonka voisi siis olettaa olevan alkuperäisversio. Sen saatavuustiedot voit tarkistaa täältä.
|
| Omenaa pidetään terveellisenä syödä vaikka päivittäin. Kanelia taas ei suositella kumariinin takia säännöllisesti syötäväksi. On olemassa sellaisia… |
1511 |
|
|
|
Kirjastolla käytössä olevista lähteistä ei löytynyt tietoa siitä, että nuo kaneliomenalajikkeet olisivat vähemmän terveellisiä kuin muutkaan. Omenalajikkeita esittelevissä kirjoissa olisi varmasti kerrottu, jos kyseessä olisi sellainen lajike, jota ei voi paljon syödä kerralla.
Ruokaviraston sivuilla kerrotaan kumariinista näin: Kumariini on aromaattinen yhdiste, jota esiintyy luonnossa monissa kasveissa. Elintarvikkeissa sen pääasiallinen lähde on kaneli, huomattavasti pienempiä määriä on muun muassa mustikassa, vihreässä teessä ja sikurissa. Tälläkään sivulla ei omenoita mainita erikseen, että eiköhän niitä ole ihan turvallista syödä. |