Oulu

Viimeisimmät vastaukset

2840 osumaa haulle. Näytetään tulokset 601–620.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Saako opetusluvalla harjoitteleva nuori ajaa autoa, jolla vedetään peräkärryä? Poliisit eivät osaa tähän kysymykseen vastata. 2244 Opetusluvalla ajava harjoitteleva nuori ei saa vetää peräkärryä. Opetusluvan varassa tapahtuva ajo on juurikin harjoittelua, eikä oikeuta peräkärryn vetämiseen.   Lähde: soitto Traficomin (linkki vie Traficomin sivulle) Ajokortti- ja lupaneuvontaan (12/2023)
Saako oman kirjan kannen suunnitella täysin itse? 480 Oman kirjan kannen saa periaatteessa suunnitella täysin itse. Esimerkiksi omakustannekirjan kannen saa itse suunnitella ja kuvittaa. Sen sijaan eri kustannusyhtiöillä on erilaiset käytännöt kirjojen kansien suunnittelussa. Kustannusyhtiöillä on usein graafikko, joka suunnittelee kirjan kannen yhdessä kustannustoimittajan ja/tai taittajan kanssa, mutta myös asiakkaan eli kirjailijan toiveita ja näkemyksiä ulkoasusta kuunnellaan.    Esimerkkinä omakustanteen julkaisuprosessi:  Onnistuneen omakustanteen julkaisu - BoD.fi Kustannusyhtiön julkaisuprosessi:  Kirjan matka -sarja, osat 1-7 – Suomen kirjastoseura   
100 mk vuonna 1975 arvo tänään 577 Rahan arvoa eri vuosina voi tarkastella esimerkiksi Rahamuseon laskurilla. Sen mukaan vuoden 1975 100 markkaa on nykyrahassa 97,15 euroa.
Onko Tiernapoikiin ruotsinkielisiä sanoja? Vai onko ne sanoitettu vain suomeksi? Perinnehän on kuitenkin tullut meille Ruotsista. 209 Tiernapoikaperinteestä löytyy tietoa ruotsin kielellä mm. tältä sivulta http://www.nykarlebyvyer.nu/sidor/texter/prosa/birckjl/divlb/stjarngo.h… Tiernapoikien laulujen sanat ruotsiksi J.L:Birckin mukaan löytyvät myös edellä mainitulta verkkosivulta.
Miltä vuodelta on lastenlaulu Siili ja mansikat? 232 Kappale on Marja-Riitta Väkevän (s.1937) säveltämä. Valitettavasti en löytänyt sävellyksen tarkkaa sävellysvuotta, mutta ensilevytys on vuodelta 1968. Musiikkipuolella tämä ensilevytysvuosi määrittelee usein miltä vuodelta kappale on. Eli vuosi 1968 taitaa olla se vuosi, milloin laulu on ilmoitettu Teostoon
NUOTIT JA SANAT Sua liikaa rakastan, Anita Hirvonen 206 Samaa nuottia on etsitty palvelussamme ennenkin, joten suosittelen tutustumaan sen vastaukseen. Nuottia kummastakaan suomenkielisestä kappaleesta en löytänyt. Edellinen vastaus: Nuotit, Sua liikaa rakastan Anita Hirvosen kappale, myös sanat | Kysy kirjastonhoitajalta (kirjastot.fi) 
Voisinko saada Pallen kevätlaulun sanat? 477 Pallen kevätlaulun sanat näyttäisivät olevan Tampereen kirjastosta löytyvästä nuotissa: "Paras ryssä - kuollut ryssä paarlevuu..". Kyseessä on vuonna 1942 julkaistu nuottikokoelma Sota-ajan lauluja. Kyseisessä nuotissa näyttäisi olevan tämä kyseinen laulu nimellä "Kevätrallatus". Kappaleen alkusanat PIKI-kirjastojen verkkosivujen mukaan ovat "Tullut on taas kevät että vappu". Kuuntelin kyseisen kappaleen Matti Jarvan versiona youtubesta ja omaan korvaan sanat kuulostivat olevan "Ollut on taas kevät että vappu". Nämä ovat kuitenkin sen verran lähellä toisiaan, että kyseessä voi hyvinkin olla sama kappale. Voit tilata kyseisen nuotin kaukolainaan oman kirjastosi kautta. Etsin sanoja myös netistä, mutta valitettavasti en löytänyt niitä...
Onko Eino Leinon runoa Legenda käännetty ruotsiksi? Jollei ole, niin onko mitään muuta Leinon runoa, jossa on yhtä monta säkeistöä käännettynä ruotsin kielellä? 134 Suomen kirjallisuuden seuran käännöstietokannan mukaan Eino Leinolta on käännetty ruotsiksi seuraavat teokset: Alla kasvon Kaikkivallan : mystillinen trilogia : erään aikansa lapsen ajatuksia, tunnustuksia ja kaukonäkyjä Helkavirsiä Nuori nainen Näiden lisäksi on käännetty valikoima runoja nimellä Lyriskt urval (kääntäjä Diktonius, Elmer). Finna.fi:n tiedoista ei valitettavasti löydy kirjan sisällysluetteloa, joten en pysty varmasti sanomaan, löytyykö Legenda siitä. 
Mikähän on Agatha Christen ihan ensimmäisen kirjan nimi? Se ei ollut Stylesin tapaus, tämä oli eka rikoskirja. Eka oli ns,jonkunlainen seurapiiri Egyptissä… 149 Kyseessä on romaani Snow Upon the Desert, johon hän sai innoituksen oleillessaan Kairossa ja astuessaan seurapiireihin. Romaanin arvioitu kirjoitusvuosi on noin 1908-1909. Romaania ei koskaan julkaistu. Hieman aiemmin Christie kirjoitti novellin The House of Beauty, joka julkaistiin myöhemmin nimellä The House of Dreams.
Miten voin tarjota tekemääni äänitettä kirjastoille? 183 Voit tarjota äänitettä ottamalla yhteyttä haluamaasi kirjastoon. Esimerkiksi Oulun kaupunginkirjastoon tai muuhun Outi-kirjastoon hankintaehdotus on kätevintä tehdä hankintaehdotuslomakkeen kautta.
Haluaisin tietää mikä on Kake Randelinin kappaleen "Tilipäivä koittaa" alkuperäinen venäläinen (?) versio. Se kuulostaa kuin laulettas "Tili tili kestää"… 1021 Kake Randelinin Tilipäivä koittaa on alunperin Venäläinen laulu nimeltään (translitteroituna) Ponedeljnik. Kappaleen on tekijät ovat Yleisradion Fono-tietokannan mukaan Jezewski, P. Zhagun, Valitettavasti tarkempaa tietoa tekijöistä ei löytynyt. Kappaleen alkuperäinen esittäjä on Igor Sklyar. Kappale löytyy esimerkiksi Youtubesta haulla Igor Sklyar ja Ponedelnik.
TEKIKÖ VEXI SALMI MARKKU AROLLE TEKSTEJÄ 123 Vexi Salmi teki myös Markku Arolle tekstejä. Näistä tunnetuimmat taitavat olla kappaleet Anna kaikkien kukkien kukkia, Pois sun vien ja Oo mikä nainen.  
Mihin Metallica-yhtyeen nimi perustuu? Metal tietysti viittaa metallimusiikkiin mutta mitä tuo lica tarkoittaa? 330 Hei, Metallican nimi tulee Rumpali Lars Ulrichin ystävältä Ron Quintanolta. Hän oli perustamassa fanzinea/lehteä joka keskittyy metallimusiikkiin. Lehden nimeksi oli ehdolla Metal Mania ja Metallica. Ulrich ehdotti, että Quintano kutsuu fanzinea Metal Maniaksi, koska hän halusi Metallica-nimen bändilleen. Itse nimi Metallica on väännös sanasta Metal, eikä nimellä ole varsinaisesti sen selkeämpää merkitystä. Toki se näyttää ja kuulostaa hyvältä ja bändin suosio huomioiden nimivalinta oli varsin onnistunut.  
Joulukuussa 11 vuotta täyttävä tyttö on toivonut nuorten kirjoja joululahjaksi. Osaatko suositella jotain? 96 Vaihtoehtoja löytyy kyllä! Tässä muutamia:   Nelli Hietala: Vuokko Vehma : elämä ja teot Sofie Sarenbrant: Mira ja Kuu Anja Portin: Sumupuiden kirja B.B. Alston: Amari ja yön veljet Lucy Ivison: Unelmien muotitalo : Silkkiä ja salaisuuksia L.K. Valmu: Osaston tähti Erika Vik: Olivia online Eli Brown: Kummat  Rick Riordan: Syvyyksien tytär  Tanya Stewner: Meren kutsu Riikka-Maria Rosenberg: Saara ja naakka : aikamatka vuoteen 1779
Olen etsinyt kuumeisesti nuotteja pianolle laulusta 'Olen kuullut on kaupunki tuolla', jota on esittänyt mm. Kari Tapio ja Mauno Kuusisto. Laulu tunnetaan myös… 442 Hei, Kyseiseen kappaleeseen löytyy nuotti useammastakin eri nuottikokoelmasta. Esimerkiksi Suuri toivelaulukirja 1:ssä on nuotti kyseiseen kappaleeseen. Nuotti myös monesta muusta nuottikirjasta. Voit tehdä haun esim helmetin sivuilta tai finna.fi sivujen kautta. Tai asioida paikallisessa kirjastossa (mielellään musiikkiosastolla), josta suurella todennäköisyydellä nuotti löytyy heti hyllystä. Nuotti löytyi sen verran monesta teoksesta.
Etsin tietoa kummituksista TYrnävällä, Temmeksellä, Limingassa ja Kempeleessä. Onko aiheesta olemassa kansanperinnettä, haastatteluja em. alueilta? 214 Kattavin kirja aiheesta on varmaankin Aki Pulkkasen Gunilla ja kummat kertomukset. Kirjasta löytyy myös kattava lähdeluettelo, jonka avulla voit löytää vielä lisätietoja. Kempeleen alueen kummitustietoa löytyy Satu Ekmarkin kirjasta Perinnettä Kempeleestä.  Kaleva on haastatellut Aki Pulkkasta Pohjois-Pohjanmaan kummitusperinteestä. 
Mistä löytyy perunkirjat koskien äitiäni. mistä aloittaa ovatko salaisia. v1960 eteen päin. 324 Perukirja liitteineen on alassa pidettävä asiakirja, mutta joissain tapauksissa niistä voi saada kopiot. Kopion voi saada esimerkiksi henkilö, joka tarvitsee tietoja etujensa, oikeuksiensa tai velvollisuuksiensa hoitamiseksi. Vuodesta 1994 lähtien perukirjat säilytetään pysyvästi Verohallinnosta ja niistä voi pyytää kopiot omaveron kautta. Lisätietoa löydät verohallinnon sivuilta. Ennen vuotta 1994 laaditut perukirjat ja niiden liitteet säilytetään vainajan viimeisen kotikunnan käräjäoikeudessa ja tilauksen voi tehdä suoraan käräjäoikeuteen. Tässä vielä linkki suoraan Oulun käräjäoikeuden asiakirjatilaukset -sivulle, mistä löydät lisätietoa asiasta: Asiakirjatilaukset - Oulun käräjäoikeus
Säveltäjä / sanoittaja Lasse Hoikan ja Souvareiden kappaleeseen "Tulimerestä rakkauden" 316 Kyseessä on varsin uusi kappale. Spotifyn tekijätiedoissa oli tekijöiksi merkitty Leena Siirtola ja Pekka Vierimaa. Valitettavasti heitä ei ollut eritelty. Eli tiedoista ei selvinnyt kumpi on säveltäjä ja kumpi sanoittaja. Vai onko kaikki tehty yhteistyössä. Yleensä ensin mainitaan säveltäjä ja sitten sanoittaja, mutta tässäkin on poikkeuksia.
Etsin suomennettuja kirjoja uiguurien kokemista huonosta kohtelusta Kiinassa. 166 Tässä muutama aiheesta kertovaa suomennettua kirjaa: Cain, Geoffrey: Totaalinen poliisivaltio : tutkimusmatka Kiinan valvontakoneiston uumeniin Turkel, Nury: Ei pakotietä : uiguurin tarina Sauytbay, Sayragul: Avaintodistaja : pako Kiinan nykypäivän keskitysleireiltä  
Mitä tarkoittaa englanninkielinen termi "among us"? 626 Among us on suoraan käännettynä keskuudessamme. Usein tätä käytetään kuvaamaan tietyn ryhmän jäsentä, johon ollaan tiiviisti yhteydessä. Among us on myös vuonna 2018 julkaistu peli, jota voi pelata verkossa eri pelikonsoleilla, älypuhelimilla ja tietokoneilla. Pelin suurella suosiolla oli merkitystä siihen, että kyseinen sanonta levisi myös useiden ihmisten jokapäiväiseen puheeseen.