| Onko Anna-Maija Kurttilan kirjaa tyttö tehtaan varjosta mistään ostettavissa? |
1143 |
|
|
|
Kirja on omakustanne ja ostettavissa kirjailijalta itseltään. Yhteystiedot ovat:
Anna-Maija Kurttila
Krakantie 21 B
90150 OULU
puh. 0405756808
|
| Kysyisin missä minun eno Pertti Pylkkänen palveli vapaaehtosena jatkosodassa.Kotoisin Myllllykoskelta. |
1117 |
|
|
|
Enoasi ei löydy meidän rintamamiesmatrikkeleista, joten tässä ohjeita
miten pääset asiassa eteenpäin:
Viime sotiin osallistuneista miehistä tehtävän henkilöhistoriallisen tutkimuksen keskeinen lähde on kantakortti, joka sisältää palvelusta koskevat perustiedot kutsunnasta kotiuttamiseen, eläkkeelle jäämiseen tai kaatumiseen saakka. Kantakorttien lisäksi sotiin osallistuneita miehiä koskevia tietoja löytyy esimerkiksi joukko-osastojen päiväkäskyistä ja sotapäiväkirjoista. Mikäli henkilö oli työsuhteessa puolustusvoimiin saattaa Kansallisarkistossa olla häntä koskeva nimikirja.
Mikä on kantakortti?
Kantakortti on jokaisesta puolustusvoimissa palvelusta suorittaneesta laadittu asiakirja, joka sisältää tiedot hänen palveluksestaan... |
| Lasse Hakulinen ( Veikko Hakulisen poika ) on kirjoittanut kirjan, joka kuvaa mm. Laatokan kalastusta. Löytyisikö edellä kuvatuilla tiedoilla. Jos löytyy… |
956 |
|
|
|
Tarkoitatte varmaan kirjaa Hakulinen, Lassi: Laatokan sini. Kirjan kaikki kappaleet ovat tällä hetkellä lainassa mutta teen siitä teille varauksen. Noudatteko teoksen Inkeroisista vai pääkirjastosta mielummin?
|
| LÖytyykö kyydistä Audi A6 2001 korjausopasta.? |
878 |
|
|
|
Kyydistä löytyy vanhempaan (1991-1997) Audi A6:een korjausopas, mutta kaukolainanaksi on Porin kaupunginkirjastossa tarjolla tällainen: Audi A6 service manual : 1998, 1999, 2000, 2001, 2001, 2003, 2004 including S6, allroad quattro, RS6 : c5 platform
Julkaisuvuosi: 2006
Kieli: englanti
Aineistolaji: Kirja
Kustantaja: Bentley
ISBN: 978-0-8376-1670-4
Kaukolainapyynnön voit täytää lähimmässä kirjastossasi.
|
| Mahtaako kukaan muistaa kirjaa, josta asiakas ei muistanut juuri mitään. Muisteli että kirjailija olisi venäläinen ja kirjassa henkilö kerää tai nauhottaa… |
692 |
|
|
|
Kyseessä on Heinrich Böllin kirja Tohtori Murken kootut tauot ja muita satiireja. Kirjailija on saksalainen, ei venäläinen.
|
| Voiko kirjautumiseen vaadittavan salasanan saada muuten kuin käymällä kirjastossa? En meinaan muista omaa salasanaa |
546 |
|
|
|
Kyllä uuden salasanan saaminen vaatii kirjastokäyntiä ja henkilöllisyyden todistamista. Kyyti kirjastojen käyttösäännöt löytyvät osoitteesta: http://www.kyyti.fi/palvelut/kayttosaannot
|
| Minun täytyisi kiireesti saada e laina, olen yrittänyt lainata teosta: Suomalainen hallinnon tutkimus (Virtanen Turo ym.) Lainaa painikkeen jälkeen saan… |
655 |
|
|
|
Hei,
Kyllä tuo minusta oli ihan normaalisti lainattavissa. Tarvitset kirjastokortin ja siihen yhdistetyn PIN-koodin, jossa on neljä numeroa.
Etsi teosElibsistä ja tässä tapauksessa vaihda laina-ajaksi 14 vrk:ta -> ja mene alapalkin lainaa sähköinen kirja sisään ja syötä kirjastokorttisi numero ja PIN-koodi ja sitten vain lainaat.
Katsoin, että asiakastietojesi perusteella olet Haminan kirjaston asiakas eli jos tarvitset lisää opastusta voisi käytännöllisintä mennä paikanpäälle kirjastoon.
|
| Verbin liittomuoto, liittotempus, verbiliitto ja liittoverbi; tarkoittavatko kaikki samaa asiaa? |
3791 |
|
|
|
Liittomuoto on sanaliitto, joka merkitykseltään vastaa verbin jotakin aikamuotoa. Liittomuodon muodostavat merkitykseltään vaillinainen verbi, apuverbi, sekä pääverbin jokin taivutusmuoto, usein partisiippi.
Suomen kielessä liittomuotoja ovat perfekti ja pluskvamperfekti sekä liittopreesens ja liittoimperfekti. Perfektissä ja liittopreesensissä apuverbinä käytetään olla-verbin preesensmuotoja, pluskvamperfektissä ja liittoimperfektissä sen imperfektimuotoja. Perfektissä ja pluskvamperfektissä pääverbi on toisessa partisiipissa, liittopreesenssissä ja -imperfektissä ensimmäisessä partisiipissa.. Useissa muissakin kielissä kuten ruotsissa, englannissa ja saksassa vastaavat aikamuodot ovat liittomuotoja, samoin kuin ranskan passé composé.... |
| Löytyykö teosta Pin Yathaysta? |
480 |
|
|
|
Varastokirjastossa näyttäisi olevan paikalla Pin Yathayn muistelmateos.
Tekijä(t): Pin Yathay.
Nimeke: Stay alive, my son / Pin Yathay with John Man.
Julkaistu: New York : Simon & Schuster, 1988.
Sisältötyyppi: Teksti
Kieli: eng
Se on mahdollista saada kaukolainaksi sinulle parhaiten sopivaan Kouvolan kirjastoon. Kaukolainamaksu on 2,50 €. Sinun tulee vain täyttää kaukolainapyyntö.
Punakhmerien ajasta on myös suomeksi käännettyä kirjallisuutta. Kouvolasta hyllystä löytyy mm. Affonco, Denise: Elossa kuoleman kentillä.
|
| Teen esitelmää Annika Thorista ja tässä mietin että mikä olisi oleennaisin tieto joka minun kannattaisi laittaa esitelmmääni? |
654 |
|
|
|
Annika Thorista on kysytty useammankin kerran Kysy kirjastonhoitajalta -verkkotietopalvelussa. Löydät hänestä tietoa, jos etsit vanhat kysymykset ja vastaukset osoitteesta http://www2.kirjastot.fi/fi-FI/kysy/arkistohaku laita hakusanaksi "Thor Annika".
Annika Thorista kerrotaan myös teoksessa Koski, Mervi: Ulkomaisia nuortenkertojia 2.
Varsinkin ruotsin kielellä hänestä kyllä löytyy tietoja, esim seuraavissa linkeissä http://sv.wikipedia.org/wiki/Annika_Thor tai http://www.barnboksakademin.com/ ja sieltä linkki Annika Thor.
|
| Voiko Kouvolan pääkirjastossa tulostaa ja mitä se maksaa? |
2737 |
|
|
|
Kyllä voi. Musta-valkea A4 tuloste maksaa 50 c ja värillinen 1,20 €. A3:t maksavat: 1,00 € musta-valkea ja 2,20 € värillinen.
|
| Kotkan kirjastossa on eräs kirja, jonka haluaisin lukea, voiko kirjan tilata kirjastoon, joka olisi lähempänä minua, ei tarvitsisi Kotkaan asti lähetä T: Päivi |
728 |
|
|
|
Olemme Kotkan kanssa yhteisessä kirjastojärjestelmässä ja Kymenlaakson kirjastojen välillä toimivat kuljetukset, joten voit käydä tekemässä varauksen kirjasta itsellesi parhaiten sopivassa kirjastossa ja pyydät että Kotka toimittaa kirjan sinne. Varausmaksu on yksi euro.
|
| Anteekai mutta olin lauantaina klo:14.27:42 Ja te unohditte antaa mulle 4 cd:eetä 1 LEGO MARVEL super heroes : PS3 2 RAYMAN origins : PS3 3 GRID 2 : PS3 4… |
746 |
|
|
|
Hei,
Pääkirjasto on avoinna lauantaisin klo 15:sta ja sunnuntaisin suljettu, joten olet valitettavasti joutunut odottamaan vastausta. Tule noutamaan CD:t tänään. Kirjasto on avoinna 10-20. Pahoittelemme tapahtunutta.
|
| Haluaisin laajemman tiedon päästä vedettävästä vauva/ lapsisängystä, kuten millä luvulla ja millaisia päästävedettävä vauvasänkyjä on, historia saa olla laaja… |
1037 |
|
|
|
Suomalaisen sänkykirjan mukaan ( Sammallahti, Leena: Suomalainen sänky, 2006) päästävedettävät sängyt ovat sivustavedettävien sänkyjen funktionaalisia variantteja, vuode vain kasataan päivän ajaksi siten että kahdesta osasta koostuvan sängyn jalkopuoli työnnetään pääpuolen sisään.Usein pääpuoli kokoonlykättävässä sängyssä on koristeellisempi ja korkeampi kuin jalkopää.
Päästävedettävä sänky on kansanomaisista, puuseppien valmistamista sänkytyypeistämme nuorimpia.
Sänkytyyppi levisi 1800-luvun lopulla ja oli käytössä pitkälle 1900-luvulle talonpoikaisasunnoissa.
Kartanoissa ja varakkaissa kaupunkikodeissa päästävedettäviä sänkyjä oli käytössä jo 1700-luvulta. Kartanoiden lastenkammareihin päästävedettävät rautaiset lastensängyt ilmestyivät... |
| Onko vielä monta ihmistä minun edellä varaamassani kirjassa Kummolan kääntöpiiri? |
408 |
|
|
|
Oletta jonossa kuudentena ja lainattavia niteitä on Kyydissä 10 kappaletta.
|
| Olisiko mahdollista saada luettelo heina- ja elokuussa Kouvolan kirjastossa lainaamistani kirjoista? |
634 |
|
|
|
Hei,
Lainat katoavat lainatiedoistanne samalla kun palautatte kirjat, joten palautetuista lainoista ei ole mahdollista saada enää listaa.
|
| Onko teillä äänikirjoja e-kirjoina kyyti-kirjastoissa? Kiitos! |
769 |
|
|
|
Hei,
äänikirjat ovat vielä tällä hetkellä CD-muodossa mutta tilanne on muuttumassa ihan lähipäivinä koska Kouvolan kirjastot ovat mukana Celiakirjaston Kirjasto kaikille-projektissa.
Kirjasto kaikille –projektin pilottikirjastot ovat kevään 2014 aikana suunnitelleet tulevaa äänikirjojen lainauspalvelua. Asiakkaille Celian tuottamia äänikirjoja tarjotaan laajasti syyskuussa 2014, jolloin pilottikirjastoista voi lainata äänikirjoja ja saada opastusta niiden käyttöön. Tarjolle tulee myös mainio kattaus tapahtumia.
Pilottikirjastoista asiakas saa halutessaan tunnukset Celian verkkopalveluun. Verkkopalvelussa on käytettävissä Celian koko äänikirjakokoelma, tällä hetkellä n. 40 000 kirjaa. Lainattavana ovat parhaat uutuudet ja vanhat klassikot.... |
| Olen kiinnostunut oman paikkakuntani historiasta, jo lakanneista yrityksistä ym. Löysin Internetistä tietoa että kirjastoissa on olemassa kotiseutukokoelma tmv… |
783 |
|
|
|
Hei,
Kirjastojen kotiseutukokoelmat ovat ns. suljettuja kokoelmia, joten niihin tutustuakseen pitää tulla paikanpäälle kyseiseen kirjastoon. Kotiseutukokelman aineistoa ei lainata vaan se on ainoastaan lukusali käytössä. Haluamanne teoksen saatte pyytämällä sitä henkilökunnalta luettavaksi. Monissa kirjastoissa on mahdollista myös ottaa valokopioita.
|
| Voiko Kouvolan pääkirjastosta lainattua materiaalia palauttaa palautusluukkuun johonkin Kouvolan toiseen kirjastoon? Ymmärsin ettei pääkirjastossa ole kyseistä… |
1236 |
|
|
|
Hei,
Kouvolan pääkirjaston palautusluukku löytyy kirjaston takaovesta. Siis sieltä Alkon ja entisen Anttilan puolelta taloa. Totta kai myös muihin Kyyti-kirjastoihin voi palautusluukun kautta palauttaa Kouvolan pääkirjastosta lainattua aineistoa.
|
| Olen lähihoitajaopiskelija ja tehtävänä selvittää että mihin lajeihin lastenkirjat luokitellaan.Yritin etsiä tietoa mutta en löytänyt. |
5041 |
|
|
|
Hei,
Lastenkirjallisuus jaetaan ensiksi kaunokirjallisuuteen ja tietokirjallisuuteen. Kaunokirjallisuus jaetaan edelleen proosaan, runouteen ja draamaan. Jaottelu periytyy Aristoteleen Runousoppi-teoksesta. (Aristoteles: Runousoppi, 1998.) Tätä karkeaa jaottelua voi käyttää myös lastenkirjallisuudessa.
Lasten- ja nuortenkaunokirjallisuuden voi jaotella edelleen
katselukirjoiksi ja kuvakirjoiksi, jotka ovat yleensä suunnattu pikku lapsille. Runot, riimit ja näytelmät ovat perinteistä lastenkirjallisuutta samoin kuin sadut. Alakouluikäisille lukemaanoppineille on suunnattu ns. ahmimisikäisten kirjat ja melkoinen osa sarjakirjoista. Myös sarjakuvat ovat oma ryhmänsä lastenkirjallisuutta. Sen lisäksi on tietenkin lasten tietokirjallisuus.... |