| Tietoa Mikael Agricolan päätöksestä yleisestä lukutaidon velvoitteesta Suomessa. Milloin hän tämän päätöksen antoi? |
1042 |
|
|
|
Tällaista yhtä velvoittavaa päätöstä ei ole olemassa. Agricolan (n. 1510-1557) rooli lukutaidon opettamisessa Suomen kansalle on ennemminkin siinä, että hän loi suomennoksillaan edellytykset kansanopetukselle. Kaukaisena tavoitteena oli se, että jokainen kykenisi itse lukemaan Raamattua. Suoraan kansalle oli suunnattu hänen ensimmäinen julkaisunsa "ABC-kiria", joka kyllä sisälsi kirjaimiston mutta oli enemmänkin katekismus eli kristinopin alkeisoppikirja. Tätä kirjasesta, josta ei ole säilynyt yhtäkään kokonaista kappaletta (nykyiset näköispainokset on muodostettu palasista yhdistelemällä), ilmestyi kolme painosta vuosina 1543-1559, joten on syytä uskoa, että kirja on päätynyt pappien ohella kansankin käsiin. Turun hiippakunnan johtajana (... |
| Paljonko maksetaan artistille musiikin esittämisestä radiossa? |
1386 |
|
|
|
Tekijänoikeusjärjestöt Teosto ja Gramex keräävät tekijänoikeuslain vaatimat korvaukset ja maksavat ne musiikin tekijöille. Tietoa Teostosta ja Gramexista näiltä sivuilta:
http://www.teosto.fi/teosto/websivut.nsf
http://www.gramex.fi/?mid=382
Maksetut summat vaihtelevat huomattavasti. Gramexin sivuilla kerrotaan, että Gramexin 2006 maksamien taiteilijakorvausten keskiarvo on 568 euroa. Lisää tietoa korvausten määristä mm. täältä:
http://www.gramex.fi/index.php?mid=209
|
| Kysyisin mitä kirjastojen kauko-lainaaminen maksaa ja miten kauko-lainaaminen tehdään, miten kallista se on... jos asun Helsingissä ja tilaisin cd-levyn… |
1476 |
|
|
|
Pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen kaukolainauskäytännöstä on tietoa internet-sivulla www.lib.hel.fi. Sivun oikeassa yläkulmassa on otsake Hakemisto, jota klikkaamalla avautuu aakkosellinen hakusana-hakemisto. K-kirjaimen alta löytyy hakusana Kaukopalvelu. Täällä on kerrottu kaukolainauksen yleiset periaatteet ja maksut. Kaukolainaksi tilataan vain sellaista aineistoa jota ei ole ollenkaan pääkaupunkiseudun kirjastojen kokoelmissa. Sivulla on myös kaukopalvelulomake asiakkaille. Lomakkeen voi siis täyttää suoraan verkossa, kaukolainapyynnön jättäminen ei välttämättä edellytä käyntiä kirjastossa.
|
| Löytyykö kirjastosta lukion opiskelukirjoja? |
3096 |
|
|
|
Pääkaupunkiseudun HelMet -kirjastoissa on runsaasti lukion oppikirjoja. HelMet -tietokannasta http://www.helmet.fi voi hakea aineistoa vaikkapa teoksen nimen, tekijän ja aiheen mukaan. Laajan listan lukion oppikirjoista saa käyttämällä vapaata sanahakua hakusanoilla oppikirjat lukio.
|
| Mistä löydän sanomalehtien arkistot? Haluaisin etsiä uutisia päivämäärän perusteella. |
1394 |
|
|
|
Mikkelin kaupunginkirjastolla on käytössään Aleksi- ja Arto-artikkelitietokannat sekä Etelä-Savon artikkelitietokanta. Tietoa tietokantojen käytöstä löytyy täältä: http://www.mikkeli.fi/fi/kirjasto/structure/06_tiedonhaku/04_tietokannat
Tietokannat ovat kaikki viitetietokantoja, mikä tarkoittaa, että niiden kautta löytyy tietoa siitä, missä lehdessä tietty artikkeli on, mutta ei itse artikkelin tekstiä. Kannattaa kysyä lisää kirjastosta:
http://www.mikkeli.fi/fi/kirjasto/docs/index
|
| Haluaisin tietää milloin yksityiskirjeen (ei oma) voi julkaista esim. kirjassa (kun kirjeen kirjoittaja on jo kuollut)? |
5919 |
|
|
|
Kysyjä ei tarkoita viestintäsalaisuutta, koska oletuksena on, että viestin saaja on jo itse viestin avannut. Viestintäsalaisuus ei estä kirjeen julkaisemista, mutta sitä rajoittavat rikoslain 24. luvun Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta kohdat, esimerkiksi pykälä 8: Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen, ja pykälä 9: Kunnianloukkaus (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001 )
Jos kirje ylittää teoskynnyksen, sitä suojaa tekijänoikeuslaki (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404 ). Tekijänoikeuden suoja loppuu, kun tekijän kuolemasta on kulunut 70 vuotta. Tekijänoikeuslaki ei määrittele tarkemmin suojan kohteeksi pääsevän teoksen käsitettä tai ominaisuuksia.
Jukka Korpelan sivustossa on asiaa... |
| Kysyisin laulajasta nimeltä Saana eli Sari Matala. Missä päin suomea on syntynyt? Minkä ikäinen on? Mitä cd-levyjä löytyy häneltä? Muistan kun hän lauloi… |
4924 |
|
|
|
Iskelmälaulaja ja lauluntekijä Saana (oik. Sari Matala) on syntynyt Simossa ( http://www.simo.fi/yleistietoa/kartta.html ) 17.6.1973. Ammatiltaan hän on matkailualan tutkija ja työskennellyt mm. Lapin yliopistossa sekä Pirkanmaan Ammattikorkeakoulussa. Haastatteluja hänestä on julkaistu mm. Anna-lehdessä 2003 (nro 38, s. 106-108), Aamulehdessä 6.1.2006, Lapin Kansassa 20.10.2001 ja Kodin Kuvalehdessä 1996 (nro 18 sivut 50-53, 134).
Saanalta on julkaistu CD-levyn Elämä hymyilee (2001). Alkuperäiseen julkaisuun ei sisältynyt kappaletta "Muistatko", joka kuultiin Syksyn sävel 2001 loppukilpailussa, vaan levy-yhtiö (Sony) julkaisi CD:stä uuden version Syksyn sävel -kilpailun jälkeen. "Muistatko"-kappaletta on kysytty tässä palvelussa... |
| Kysyisin rullaluistelusta. Jos haluaa aloittaa rullaluistelun pitääkö käydä ensin rullaluistelu kurssilla? Mitä rullaluistimet maksavat? Entä suojat esim,,… |
679 |
|
|
|
Helmet-järjestelmästä löytyy paljon kirjoja rullaluistelusta.
www.helmet.fi. Aloitusikärajaa ei ole; myös lapset harrastavat sitä.
Urheiluliikkeistä löytyy hyvät valikoimat rullaluistelutarvikkeita
kaikissa hintaluokissa.
Kurssejakin järjestetään.Kannattaa kysyä rullaluisteluseuroilta.
|
| Jos lainaan e-kirjan, jonka tuhat muuta avoimen yliopiston opiskelijaa haluavat lainata samaan aikaan, niin riittääkö niitä kaikille samanaikaisesti? niteitä… |
1175 |
|
|
|
Valitettavasti tuhansille opiskelijoille ei pääkaupunkiseudun kirjastosta löydy samaa teosta yhtäaikaa. Kurssikirjojen kohdalla tämä ongelma on tuttu varmasti jokaiselle opiskelijalle.
Neuvoksi en kirjapulaan osaa sanoa kuin, että kannattaa verkostoitua - eli opiskelijakavereiden kanssa kannattaa vaihtaa kirjoja, toinen lukee yöllä toinen aamulla...
|
| Kysyisin kirjailija Elizabeth Walkerista. Minkä maalainen hän on? minkä ikäinen on? Paljonko suomeksi käännettyjä kirjoja häneltä löytyy? Entä löytyykö kirjoja… |
2177 |
|
|
|
Elizabeth Walker on tiettävästi salanimi, jonka takaa löytyy amerikkalainen Elizabeth Rotter. Kirjailija on julkaissut teoksia myös pseudonyymeillä Elizabeth Neff Walker sekä Laura Matthews. Rotter on kirjoittanut kymmenittäin enimmäkseen historiallisia ja nykyaikaan sijoittuvia rakkausromaaneja – ja jo 1980-luvun vaihteesta asti. Viimeisimmän teoksensa hän on ilmeisestikin julkaissut vuonna 2004. Varsinkin nimellä Laura Matthews hän on ilahduttanut lukijoitaan yli 30 romanttisella tarinalla 1800-luvun alun Englannista, sijaishallitsijan aikakaudelta.
Valitettavasti en onnistunut kaivamaan esiin Rotterin syntymäaikaa tai muitakaan viitteitä hänen iästään. Kirjailijalla ei kaiketi ole omia kotisivuja, eikä häntä ole oikein esitelty... |
| Kysyisin ruotsalaisesta Barbados yhtyeestä jossa lauloi magnus carsson. Tämä kappale erityisesti kiinnostaa mitä se tarkoittaa suomeksi Världen utanför? Entä… |
1369 |
|
|
|
Magnus Carlsson, joka laulaa yhtyeessä Barbados, on syntynyt 24.6. 1974.
Barbadoksen kanssa Magnus Carlsson on levyttänyt seuraavat levyt:
1994: Barbados
1997: The Lion Sleeps Tonight
1998: Nu kommer flickorna
1999: Belinda
1999: Rosalita
2000: Kom hem
2000: When the Summer is Gone
2002: Världen utanför
Hän on levyttänyt myös soololevyjä:
2007: Live forever - The album
2007: Live forever - The album Bonus edition, only web release
2007: Live forever - The album Deluxe edition, only web release
2006: Spår i snön
2006: Magnus Carlsson
2001: En ny jul
Singesooloja:
2008: "Crazy Summer Nights" (4 in Swedish charts)
2007: "Waves of love" (18th in Swedish charts)
2007: "Live forever" (3rd in Swedish charts)
2006: "Wrap myself in paper" (2nd in... |
| Taas! Kysyisin kirjailija sophie kincellasta. minkä maalainen on? minkä ikäinen on? mitä suomalaisia kirjoja häneltä löytyy? löytyykö häneltä nettisivuja? entä… |
1099 |
|
|
|
Hei vaan!
Sophie Kinsella, oikealta nimeltään Madeleine Wickham, on britti ja asuu Lontoossa. Suosittu chick lit -kirjailija on syntynyt vuonna 1969, eli hän täyttää tänä vuonna 39 vuotta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sophie_Kinsella
http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=/author&id=1090
Kinsellalla on internetsivut, joille pääset tästä linkistä:
http://www.randomhouse.com/bantamdell/kinsella/
Sophie Kinsella tunnetaan erityisesti Himoshoppaaja-kirjasarjastaan. Kaikkiaan häneltä on suomennettu kahdeksan teosta. Kaikki suomennokset ovat ilmestyneet WSOYn julkaisemina. Teoksia on saatavilla sekä kirjakaupoissa että kirjastoissa. Itäkeskuksen Kinsella-tilanteen voit tarkistaa Helmet.fi -aineistotietokannasta.
http://www.helmet.fi/
|
| Mistä kirjastosta löytyisi työväenopiston kurssikirja: Total english intermediate; Clare A. & Wilson J. Kirja on oppikirjana Wednesday morning english… |
748 |
|
|
|
Helsingin kirjastoihin on Total English intermediate -tasoa tulossa syksyn mittaan. Ennestään ei HelMet-kirjastoissa tosiaan ole Total English -kurssikirjasarjasta kuin Total English pre-intermediate. Maakuntakirjastoissakin on pre-intermediaten lisäksi vain elementary. Tieteellisten kirjastojenkaan tietokannoissa ei löydy intermediate-tasoa kyseisestä kurssista.
Tarkkaa ajankohtaa kurssin tulosta lainattavaksi Helsingin kirjastoihin on mahdotonta sanoa - ja vain kolmeen kirjastoon on tulossa, sitäpaitsi (Rikhardinkatu, Pasila, Töölö).
|
| Tiedustelen kohteliaimmin,onko mahdollista saada näkyville Helmet-kirjaston ranskankielisten ja latinankielisten teosten luetteloa? Jos on,millä tavalla? |
1122 |
|
|
|
On se mahdollista, mutta ranskankielistä kirjallisuutta listaan tulee 11 308 nimekettä, joten varmaan on viisainta rajata haku esimerkiksi kaunokirjallisuuteen. Se käy näppärimmin valitsemalla HelMet-tietokannasta Muut hakutavat ja siitä sen kirjaston luokkahaku jonka haluat. Helsingin ranskankielisten romaanien luokka on 5.4, jolla saat 4 044 kirjaa. Haun tulos: http://www.helmet.fi/search*fin/?searchtype=h&searcharg=5.4&searchscope…
Kieliharjoitteluun oiva materiaali ovat äänikirjat. Saat ne erilleen edellisestä hausta valitsemalla hakutuloksesta Rajaa/järjestä hakua ja siitä CD-levyn (tai kasetin, jos haluat C-kasetteja) ja painamalla lopuksi Jatka.
Voit myös tehdä seuraavanlaisen haun äänikirjalistauksen saamiseksi, jolloin... |
| Kuinka suuri osa v. 1945-49 syntyneistä suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan maalaispitäjissä ja pikkukaupungeissa (iso kaksikielinen Vaasa pois laskuista) kävi 1)… |
1020 |
|
|
|
Valitettavasti tilastoa a) keskikoulun, b) lukion käyneistä 55-64-vuotiaista etelä-pohjanmaalaisista ei löytynyt.
Tilastokeskuksen kirjana julkaisemassa Suomen tilastollisessa vuosikirjassa 2007 (saatavana kaikkien kirjastojen käsikirjastossa) on s. 384 tilasto ”15 vuotta täyttänyt väestö koulutusasteen, iän, sukupuolen ja maakunnan mukaan 31.12.2005”. Siitä näkee 55-59- ja 60-64-vuotiaiden koulutustilanteen koko maan osalta sekä Etelä-Pohjanmaan tilanteen koko väestön osalta, mutta ei 55-59- ja 60-64-vuotiaiden etelä-pohjanmaalaisten osalta. Etelä-Pohjanmaan tilanne koko väestön osalta (koko väestömäärä 159 377):
ei peruskoulun jälkeistä koulutusta: 64 710 henkeä, 40, 6 % koko väestöstä
tutkinnon suorittanut väestö yht. 94 667 henkeä,... |
| Etsin aikuisten runokirjoja, joissa aiheensa ovat lapset, vauvat, syntymä ja lapsettomuus. |
1193 |
|
|
|
HelMet-tietokannasta löytyy tarkennetulla haulla, rajauksina aineisto=kirjat ja kieli=suomi, hakulauseella runot AND (lapset OR vauvat OR syntymä OR lapsettomuus) 43 teosta. Hakutuloksissa on runsaasti huteja, mutta osumiakin on.
Poimin muutaman kokoelman tähän:
Aikio-Arianaick, Inger-Mari
Maailmalta tähän
Kustannus-Puntsi 2006
asiasanoja: raskaus, vauvat, äitiys
Helmiä simpukoista : kun lapsettomuus koskettaa
Pilot-kustannus 2006
asiasanoja: lapsettomuus
Huuhka, Niina
Kolme poikaani: Ilo, Voima ja Tahto
Pilot-kustannus 2007
asiasanoja: adoptio, lapsettomuus, kuolema, surutyö, äidit
Kaskinen, Anna-Mari
Ihmettä ja iloa : runoja vauvakotiin
Kirjapaja 2006
asiasanoja: isyys, vanhemmuus, vanhempi-lapsisuhde, vauvat, äitiys
Runo puhuu lapsesta... |
| Sukunimeni muuttui naimisiinmenon yhteydessä. Miten voin ilmoittaa uuden nimeni ja saada uuden kirjastokortin? Yst. terv. R. V. |
194 |
|
|
|
Hei!
Onneksi olkoon! Nimenmuutos on tehtävä henkilökohtaisesti jossain HelMet-kirjaston toimipisteessä. Mukaan on syytä ottaa kuvallinen henkilöllisyystodistus.
|
| Haluaisin tietää, mistä sukunimi Kantonen on peräisin? |
931 |
|
|
|
Vanhimmat Kantonen- ja Kantola-nimet vaihtelevat Kantanen- ja Kantala-muotojen kanssa, mikä johtuu siitä, että alkujaan ”kanto” = ”kanta”. Enimmät Kantala-nimiset talot sijaitsevat niemen tyvessä eli kannassa tai ovat kantatiloja, joista muita tiloja on erotettu. Sanalla ”kanta” on myös merkitykset ”niemi” ja ”kapea kaistale vesien, soiden tai peltojen välissä”.
Pälkäneen kylä Koljonkanta on tunnettu myös nimellä Kanto ja Pälkäneen Kantokylä oli vuosina 1448 ja 1462 Kantokijle ja Kantokylä, mutta 1463 Kanda kylä by ja Kandakylä.
Sukunimellä Kantonen ei ole selvää levikkialuetta. Se on levinnyt lähes pariinkymmeneen pitäjään Pohjanmaalle, Lounais-Suomeen, Hämeeseen ja aina Enonkoskelle asti. Vuoden 1906 nimenmuutokset ovat tuoneet Kantosen... |
| Kirjastonhoitaja! :) Haluaisin tiettää, mitä nimi Claudia tarkoitta? Kiitos. |
2635 |
|
|
|
Claudia on naispuolinen vastine miehennimelle Claudius. Molemmat pohjautuvat latinan sanaan ”claudus” (”ontuva, rampa”). Nimi esiintyy myös kirjoitusasussa Klaudia, joka löytyy suomen ortodoksisesta kalenterista 18.5. Nimen iiriläis-englantilainen muunnos on Gladys, ranskalaisia muotoja ovat Claude (myös miehen nimi) ja Claudine.
Suomessa Claudia yleistyi vasta 1900-luvun jälkipuolella, Klaudia jo vuosisadan alussa. Kaikkiaan muoto Claudia oli vuoteen 2007 mennessä annettu noin 770 tytölle, Klaudia lähes tuhannelle. 1900-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa nimi on ollut suositumpi muodossa Claudia, luultavasti osaksi saksalaisen huippumalli Claudia Schifferin (s. 1970) ansiosta. Toinen tunnettu nimenkantaja on italialainen filmitähti... |
| Saako viallisen laitteen palauttaa ja purkaa kaupan jos tavara osoittautuu kotona vialliseksi samantien? |
1952 |
|
|
|
Kuluttajansuojalain 12 § - 19 § käsittelevät tavaran virhettä ja virheen seuraamuksia.
Milloin tavara on virheellinen
Tavara on virheellinen jos se ei sovellu sille tarkoitettuun käyttöön tai jos se ei vastaa myyjän tavarasta antamaa kuvausta ja mallia tai näytettä. Tavaran tulee myös olla pakattu asianmukaisella tavalla, jos pakkaus on tarpeen (12 §). Tavaran mukana on oltava käyttöohje ja käyttöönotto- ja asennusohjeet, jos tavara vaatii asentamista. Jos kauppaan sisältyy asennuspalvelu, se tulee olla oikein suoritettu, muuten tavarassa katsotaan olevan virhe. (12a §)
Virheilmoitus
Voidakseen vedota virheeseen, ostajan on ilmoitettava myyjälle virheestä "kohtuullisessa ajassa siitä, kun hän havaitsi virheen tai hänen olisi pitänyt se... |