Helsinki

Viimeisimmät vastaukset

26468 osumaa haulle. Näytetään tulokset 12841–12860.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Tässä kaksi runoa, joiden tekijän nimeen haluaisin varmistuksen: "Se ihminen elää, ken taistelee ja pyrkii korkeaan määrään. Ken kivistä polkua ponnistelee… 2366 Tein lukuisia nettihakuja kyseisten runojen tiimoilta. Tarkastin tilanteen myös Lahden kaupunginkirjaston runotietokannasta. Valitettavasti en onnistunut varmentamaan runojen tekijää. Kummastakin runosta löytyi kuitenkin mainintoja internetissä. "Se ihminen elää" -runo mainittiin eräässä blogissa, jonka mukaan runoa on siteerannut lotta Esteri Hiltunen jo elokuussa 1942. On mahdollista mutta epätodennäköistä, että runo olisi Hiltusen laatima. "Hetken helmistä" -runo mainittiin useislla onnentoivotuksia ja värssyjä sisältävillä nettisivustoilla. Eräällä keskustelupalstalla runon kerrottiin olevan Helmet.fi-tietokannastakin löytyvässä Leena Järvenpään kirjoittamassa kirjassa "Muistoa minulta pyysit". On jälleen epävarmaa, onko runo mainitun...
Olen Google Scholar -haun avulla saanut seuraavat epätäydelliset artikkeliviitteet: Nelson J. D. 1949. Effects of Music on the Performance of the Rorschach… 550 Näyttäisi siltä, ettei kyseisiä artikkeleita tai niiden tiivistelmiä ole saatavissa verkossa. Tein lukuisia hakuja sekä Helsingin yliopistossa että kaupunginkirjastossa käytettävien tietokantojen avulla tuloksetta. Yliopiston puolella muiden muassa tietokannat PubMed, EBSCO ja PsycARTICLES antavat muutamia tuloksia kummaltakin kirjoittajalta, joiden joukossa ei kuitenkaan ollut etsimiäsi artikkeleita. Kaupunginkirjastossa käytettävistä tietokannoista WorldCat antoi tuloksen, jonka mukaan kyseiset artikkelit ovat saatavissa fyysisinä kappaleina amerikkalaisissa yliopistokirjastoissa, toinen Floridassa ja toinen Utahissa. Helsingin yliopiston kirjaston Nelli-portaalista pääset tutkailemaan WorldCatia ja artikkelien saatavuustietoja. http...
Meilahdenpuistossa on Suomen vanhin frisbeegolfrata, joka on perustettu vuonna 1983. Radan kahdeksas väylä sijaitsee kalliolla, josta avautuvat hienot näkymät… 710 Kalmistopiirin sivuilta löytyy jonkin verran tietoa Meilahden hautaröykkiöstä: https://kalmistopiiri.wordpress.com/2010/01/29/pronssikautisia-roykkioi… Myös Kati Salosen ja Mona Schalinin Meilahden huvila-alue - selvityksestä (s. 7, alareuna) on siitä jonkin verran tietoa: http://www.hel.fi/hel2/ksv/Aineistot/meilahti/Meilahti_YHS_LUONNOS_osa1… Vuoden 1943 ortokuvan rakennuksista ei löytynyt tietoa. Lähetän kysymyksen vielä eteenpäin, ja vastaan, jos lisäselvitystä löytyy.
Voiko tulla raskaaksi kun on sterilisaatio? 2138 Me täällä Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa emme ole lääketieteen asiantuntijoita, joten lääketieteellisissä asioissa kannattaa kääntyä ensisijaisesti lääkärin puoleen. Sterilisaatiolla tai steriloinnilla tarkoitetaan leikkausta, jonka avulla estetään raskaus pysyvästi. Suomessa steriloinnista säädetään lailla. Ainoastaan tietyt henkilöt täyttävät ehdot, joiden myötä kyseinen toimenpide voidaan myöntää. Ehtoja ovat esimerkiksi pakottavat terveyelliset syyt ja yli 30 vuoden ikä. Esimerkiksi vuonna 2012 sterilointi tehtiin arviolta 2000 miehelle ja 2500 naiselle Suomessa. Naisille suoritettavissa steriloinneissa munajohtimet tukitaan. Se voidaan tehdä eri tavoin kuten esimerkiksi sitomalla, kiinnittämällä tai katkaisemalla munajohtimet....
Löytyisikö (taide)metallivalusta kirjallisuutta? Lähinnä jotain oppikirjatyyppistä tai ainakin tekstiä enemmän kuin pari riviä. Mielellään Helmet-valikoimasta. 600 Valitettavasti taidevalusta ei löytynyt oppikirjoja. Tampereella toimii Valimoinstituutti, jossa järjestetään myös taidevalukursseja. Alla olevan linkin kautta löytyy instituutin videoita, joissa esitellään mm. pronssiveistosten tekovaiheet ja hiekkavalumenetelmä: http://www.valimoinstituutti.fi/?q=taidevalu
Mikä mahtaa olla todistetusti suurin ikäero saman äidin synnyttämillä lapsilla? Entä mikä on todistetusti maailman suurin ikäero saman isän siittämillä… 2235 ”Guinness suuri ennätyskirja. 2002” (Helsinki Media, 2001) kertoo sivulla 17, että saman äidin synnyttämien lasten välinen suurin ikäero olisi 41 vuotta. Äiti on brittiläinen Elizabeth Ann Buttle, joka synnytti tyttären vuonna 1956 ja pojan 20.11.1997, kun oli 60-vuotias. Saman isän siittämistä sisaruksista en löytänyt tietoa tutkimistani kirjoista. ”Guinness world records 2013” (Sanoma Magazines Finland, 2012) mainitsee vanhimmaksi isäksi 92-vuotiaan australialaisen Les Colleyn, mutta hänen muiden lastensa syntymäajankohtia ei kerrota. Muutenkaan miesten kohdalla ei voitane olla aina kovinkaan varmoja, onko miehen lapseksi merkitty todella myös miehen siittämä.
Onko Ylen omistajissa tapahtunut muutoksia 3. maaliskuuta 2015 jälkeen? Keitä ovat Ylen omistajat Suomen valtion lisäksi vuonna 2016? 323 Ylen viestinnässä kerrottiin, että heidän tietääkseen viime vuosina ei ole tapahtunut omistajissa kuin yksi muutos: SVUL:n toiminnan loppuessa osakkeet siirtyivät ensin SLU:lle ja sitten vuonna 2013 Valo ry:lle. Aikaisempi listaus omistajista löytyy osoitteessa http://www2.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=83be3ba2-9f3d-433… olevasta vastauksesta.
Onko mahdollisuus saada teiltä lainaamalla Zakari Topeliuksen kirjaa, koska olisin halukas saamaan runon 'Oli kerran poika nimeltänsä Rahjus..'kuulun… 658 Zacharias Topeliuksen runo Rahjus sisältyy teokseen Lukemisia lapsille : ensimmäinen osa (WSOY, 1982). Teos on lainattavissa useista HelMet-kirjastoista. Ajantasaisen tilanteen teoksen saatavuudesta voitte tarkistaa HelMet-aineistotietokannasta, johon on linkki alla. http://www.helmet.fi/fi-FI
Mistä Catherine Cooksonin suomeksi käännetyistä romaaneista on tehty elokuva? 1317 Catherine Cookson oli erittäin tuottelias kirjailija, jonka romaaneja on myös suomennettu paljon. Esimerkiksi Helmet-tietokannassa on arviolta sata Cooksonin teosta suomeksi. Cooksonin teoksista on tehty myös runsaasti filmatisointeja - tosin lähinnä tv-sarjoina ja tv-elokuvina Britanniassa. iMBd-sivuston (Internet Movie Database) mukaan ainakin seuraavat Cooksonin suomennetut teokset on filmatisoitu: -Mallenit (esim. Mallenin suku, Mallenin tyttö): tv-sarja 1979- "The Mallens" -Kadun kaunein tyttö: tv-elokuva 1989 "The Fifteen Streets" -Kohtalon liekki: tv-elokuva 1991 "The Black Candle" -Mustaa samettia: tv-elokuva 1991 "The Black Velvet Gown" -Onnen kulkurit: tv-elokuva 1993 "The Man who cried" -Tyttö ja kartanonherra: tv-minisarja 1994...
Söker svenskt text6 till La Paloma (Anita Lindbloms version). 721 Enligt Yles Fono-databas heter Anita Lindbloms version av den här sången Vårar kommer och går. Sången finns på skivan De 20 mest önskade med Anita Lindblom (1984): http://www.fono.fi/KappaleenTiedot.aspx?ID=750d75a3-af20-49e3-987f-06fa… Tyvärr hittade vi inte texten till den här sången. La Paloma finns på svenska på boken Gröna visboken / Urval och redigering Tage Nilsson, Klas Ralf (1977), men den år en annan version: http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1031943__Sgr%C3%B6na%20vis… Det finns också en annan version på svenska. Den heter La Paloma, men http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1031943__Sgr%C3%B6na%20vis… Gröna visboken / Urval och redigering Tage Nilsson, Klas Ralf
En löytänyt Frank-monihaulla mistään kirjastosta Saila Susiluodon iPad-runoteosta Antikythera. En olisi kaivannut lainaan koska en omista iPadia, vaan… 423 Kirjastot hankkivat yleensä e-kirjoja jonkin valmiin palvelun kautta. Se on huomattavasti helpompaa kuin lukemattomien e-kirjoja tarjoavien palvelujen koluaminen, kirjojen valitseminen ja niiden järjestäminen asiakkaiden käytettäviksi. Periaatteessa kirjaston olisi minun nähdäkseni mahdollista Antikytheran kaltainen yksittäinen teos ja asentaa se tabletille kirjastossa luettavaksi, mutta kenties se ei olisi kannattavaa suhteessa vaivaan ja hintaan. Kirja pitäisi luultavasti asentaa käsin jokaiselle tabletille, eivätkä asiakkaat tosiaan voisi hyödyntää sitä kuin kirjastossa lukemalla, jolloin käyttö saattaisi jäädä pieneksi verrattuna asiakkaiden omiin laitteisiin laittaviin e-kirjoihin. Lisäksi ainakin HelMet-kirjastoissa suurin osa...
Löytyykö pääkaupunkiseudun kirjastoista tsetsenian kielisiä kirjoja lapsille? 475 Pääkaupunkiseudun yleisistä kirjastoista ei valitettavasti löydy mitään aineistoa tšetšeenin kielellä, ei lapsille eikä aikuisille. Myöskään muista pääkaupunkiseudun kirjastoista ei näytä löytyvän tšetšeenin kielistä aineistoa. http://www.helmet.fi/fi-FI
Heippa, Minulla on kasa kirjoja (lähinnä viime vuosien Musta Taide-opuksia), joista joudun tilanpuutteen vuoksi luopumaan. En ole saanut niitä myytyä… 794 Useissa pääkaupunkiseudun kirjastossa on kirjakierrätyspiste, johon voit jättää kirjoja. Yleensä kirjastojen henkilökunta seuraa, onko kierrätyspisteeseen tullut jotain sellaista, mikä voidaan ottaa kirjaston kokoelmiin. Voit toki myös keskustella vaikka lähikirjastosi henkilökunnan kanssa, haluavatko he ensin käydä läpi lahjoittamasi kirjat ja ottaa niistä jotain kirjaston kokoelmiin. Helmet-palvelusivustolla pudotusvalikossa Kirjastot ja palvelut on lista kirjastoista, joissa on kirjakierrätyspiste. Lahjoitettuja DVD-levyjä ei voida ottaa kirjastojen kokoelmiin, sillä tekijänoikeudellisista syistä niitä ei voida laittaa lainattaviksi. Kierrätyshyllyyn DVD:t voi toki tuoda. CD-levyjen kohdalla tätä rajoitusta ei ole. Voit mainita niistä...
Mikä on karvanpoistolaserin toimintaperiaate (aallonpituus, teho jms. mikä tekee siitä karvoja poistavan)? - Hiusten kasvattamiseen myydään laserkampoja niin… 474 Laser Tilkan nettisivulla http://www.lasertilkka.fi/laser-tilkka/ihon_laserhoidot/karvanpoisto on tietoa aiheesta ja myös yhteystiedot asiantuntijoille (linkki laserhoitajilla ) joilta voi kysyä lisätietoa.
Miten helmetin chat saa päälle? 691 HelMet-chatin ikkuna aukeaa HelMet-palvelusivuston oikeaan alalaitaan automaattisesti silloin, kun päivystävä vastaaja on paikalla ja voi ottaa uusia keskusteluja. http://www.helmet.fi/fi-FI
Otatteko vastaan suomen- ja ruotsinkielisiä kirjoja? Luettu kerran eli hyvässä kunnossa olevia. 785 Useissa pääkaupunkiseudun kirjastossa on kirjakierrätyspiste, johon voitte jättää kirjoja. Yleensä kirjastojen henkilökunta seuraa, onko kierrätyspisteeseen tullut jotain sellaista, mikä voidaan ottaa kirjaston kokoelmiin. Voitte toki myös kysyä lähikirjastonne henkilökunnalta, haluavatko he ensin käydä läpi lahjoittamanne kirjat. Helmet-palvelusivustolla pudotusvalikossa Kirjastot ja palvelut on lista kirjastoista, joissa on kirjakierrätyspiste. http://www.helmet.fi/fi-FI http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut
Postikorttikeräilystä kiinnostuneena olen pannut merkille erään erikoisen seikan: 1900-luvun alussa etenkin saksankielisissä maissa julkaistiin paljon… 781 Helluntai on kevään juhla, joka päättää pääsiäisajan. Juhlaa vietetään 50 päivää pääsiäisen jälkeen. Kristinuskossa helluntaita juhlitaan myös kristillisen kirkon perustamisen muistoksi. Turilaat ovat hyönteisiä, jotka kuuluvat kovakuoriaisten lahkoon. Esimerkiksi Suomen luonnossa turilaita tapaa enää harvoin. Kuitenkin vielä 1900-luvun alkupuolella niitä pidettiin pahamaineisina tuholaisina, jotka olivat vaaraksi etenkin puille ja viljelysmaille. Esimerkiksi vuonna 1939 Saksaa riivasi suoranainen turilasepidemia, sillä pelkästään yhden tien varresta kerättiin 18 miljoonaa turilasta. Alueen puut oli syöty paljaiksi lehdistä. Kovakuoriaisiin on perinteisesti liitetty erilaisia uskomuksia. Esimerkiksi pillerinpyörittäjä oli pyhä jo...
Mitä tyylisuuntaa (realismi, modernismi yms.) Ilkka Remes edustaa? 2179 Ilkka Remeksen tuotanto on jännityskirjallisuutta ja trillereitä, osa myös nuortenkirjallisuutta. Laajempana terminä on käytetty viihdekirjallisuutta, johon lukeutuvat mm. rikoskirjallisuus ja romantiikka. Romantiikan, realismin, naturalismin, modernismin ja postmodernismin kaltaiset perioditermit eivät välttämättä ole kovin helposti sovellettavissa moderniin jännityskirjallisuuteen, mutta laajemmin ymmärrettynä lajipiirteiden ilmentymänä ainakin realismi voi sopia Remeksen tuotantoonkin. Remeksen tuotannossa on realismille tyypillistä maailman kuvaamista todellisena ja kaunistelemattomana, ja hänen kirjoissaan esiintyy todellisia paikkoja sellaisina kuin niissä käyvät ihminen voisi paikat nähdä – tosin hänen alkupään tuotannossaan...
Etsin mahdollisia runoja presidentti Kekkosesta. 509 Nimellä Urho Kaleva Kekkonen löytyy vuodelta 2000 Valtteri Majavakosken runokirja. Kekkosesta saattaa löytyä runoja toki muistakin kokoelmista. Jospa joku palstamme lukijoista osaisi vinkata lisää runokirjoja. http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1390277__Smajavakoski__Ori…
Vladimir Nabokovin kirja Lolita oli etova, mutta aivan upeasti kirjoitettu. Kuinka paljon kunniasta kuuluu Nabokoville ja kuinka paljon suomentajille? Miten… 892 Suomentajan työ on … parhaimmillaan näkymätöntä, mutta se on silti laadun tae. Nykykääntäjien ammatti-kunta tekee tunnettua taitajan työtä, alan parhaat tekijät osaavat ammattinsa! He hallitsevat niin lähde- kuin kohdekielenkin, he tuottavat suomenkielistä kirjallisuutta, luovat kieltä ja vaikuttavat sen käytäntöihin. Edellinen kappale on suora lainaus kirjasta Suom. huom. (WSOY), jonka on toimittanut Kristiina Rikman, satojen suosittujen ulkomaisten teosten suomentaja. Kokoelmassa Rikmanin lisäksi kolmetoista suomentajaa kertoo konkreettisin esimerkein, miten he kääntämisen kokevat ja miten he kääntäjinä toimivat. Käännöskonventiot muuttuvat ajan myötä. Kääntäminen on luova prosessi. Hyvältä kääntäjältä edellytetään lähtökielen ja –...