| Orgaaninen kemia on hiiliyhdisteiden kemiaa.Koko elollinen luonto perustuu siihen.Kuka keksi että munan valkuaisessa on alkuaineena hiiltä?Kaikissa elollisissa… |
118 |
|
|
|
Nykyisin proteiineiksi luokiteltuja aineita kuten albumiineja tutkittiin jo 1700-luvulla. Myös hiili luokiteltiin alkuaineeksi tuolloin. Ranskalainen kemisti Antoine François De Fourcroy esitti vuonna 1787 muun muassa, että eläinalbumiini ainesosina on hiiltä. Näihin kuuluivat myös kananmunien valkuaisen sisältämä albumiini.
Alankomaalainen kemisti Gerardus Johannes Mulder selvitti vuonna 1838 useiden yleisten proteiinien alkuainekoostumuksen. Hän totesi, että melkein kaikilla oli sama empiirinen kaava, C400H620N100O120P1S1. Tieteellinen käsite proteiini syntyi tämän tutkimuksen perusteella. Tällöin viimeistään oli selvää, että munanvalkuainen sisältää hiiltä.
Lähteet:
https://fi.wikipedia.org/wiki/... |
| Olen vailla tietokirjoja klassisesta pianomusiikista. Haluaisin tietää yleisemmin koko läntisen taidemusiikin pianosävellysten perinteestä, sekä myös tarkemmin… |
131 |
|
|
|
Hei,
Helmet-kirjastojen kokoelmissa aiheeseen liittyviä kirjoja oli hieman rajallisesti. Löysin muutaman teoksen, joista voisi olla apua:
-Howat, Roy: The art of French piano music : Debussy, Ravel, Fauré, Chabrier
(teoksen aihesanoina mm. piano, taidemusiikki, impressionismi, musiikkianalyysi, Ranska, 1800-luku, 1900-luku)
-Isacoff, Stuart: A natural history of the piano : the instrument, the music, the musicians - from Mozart to modern jazz and everything in between
(piano, muusikot, säveltäjät, historia, musiikinhistoria)
-The New Grove Twentieth-century French masters : Faure, Debussy, Satie, Ravel, Poulenc, Messiaen, Boulez / Jean-Michael Nextoux [et al.]
-Cooper, Martin: French music : from the death of Berlioz, to the... |
| Missä kaunokirjoissa tapahtumapaikkana on Kumpula? |
75 |
|
|
|
Kokeile Helmet-hakua. Jos valitset hakusanoiksi Kumpula ja romaanit (kohdista haku , saat hakutulokseksi ainakin seuraavat kirjat:
Airaksinen, Heidi : Vierge moderne (jännitysromaani, jonka tapahtumapaikkana on Kumpula sukupuolitautisairaala)
Häkkinen, Perttu : Hukkuminen : kertomus Kumpulan surmayöstä (dokumenttiromaani, joka perustuu todelliseen rikokseen)
Joensuu, Matti Yrjänä : Harjunpää ja pyromaani - jännitysromaani
Katajavuori, Riina : Wenla Männistö - Seitsemän veljestä - kirjan vahvimman naishahmon tarina on siirretty nykypäivään ja Kumpulaan.
Vuorio, Hannu : Nyman - jännitysromaani |
| Millaisia lajityypillisiä piirteitä on sotakirjallisuudessa? |
134 |
|
|
|
Sotakirjallisuudesta löytyy kuvaus ja eri kirjahyllyjä Kirjasammosta, osasta Sotakirjallisuus. Voit tutkia esimerkiksi hyllyistä löytyivä kirjoja ja niiden kuvauksia sekä asiasanoituksia. Niiden avulla voit löytää yhteneväisiä piirteitä.
Jos olet tekemässä koulutehtävää, vastaus siihen on helpointa löytää koulukirjasta tai muusta kurssilla käytetystä materiaalista.
Syvällisempää tutkimusta löytyy kirjallisuustieteen alalta, Finnasta voi selailla hakutuloksia haulla sotakirjallisuus ja kirjallisuustiede. |
| Etsin yhtä kirjaa jonka luin aikoinaan ylä-asteella. Muistan että kirjan nimessä saattoi olla sana "tuuli/tuuleen". Kirja kertoi kiusatusta tytöstä, ja käy… |
140 |
|
|
|
Voisikohan kyseessä olla Terhi Rannelan nuortenkirja Taivaan tuuliin (2007).
Voit lukea kuvauksen kirjasta esimerkiksi hakupalvelu Finna.fi:stä tai kirjallisuusverkkopalvelu Kirjasammosta.
Teoksen saatavuuden pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa voit tarkistaa Helmet-haulla.
https://finna.fi/Record/anders.632341?sid=3143198355
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_48974
https://www.helmet.fi/fi-FI |
| Mikä tämä halkaisijaltaan noin kahden senttimetrin mittainen metallinen esine on? Esine löytyi viitisen vuotta sitten Helsingin Töölönlahden rantavedestä… |
274 |
|
|
|
Asiassa kannattaa olla yhteydessä Museovirastoon. Myös Suomen kansallismuseossa voisi olla asiantuntemusta tunnistaa esine. |
| Mikä on pienen kadunpätkän nimi Helsingissä Meiran kahvipaahtimon vieressä kun osa karttapalveluista sanoo että se on sturenkatu ja osa sanoo että… |
299 |
|
|
|
Sturenkadun suuntainen osoitenumero 19 Helsingin karttapalvelussa viittaa siihen, että kadunpätkä on Sturenkatua. Osoitetta Satamaradankatu 19 ei karttapalvelusta löydy. Satamaradankadun numerointi päättyy kahdeksaan.
https://kartta.hel.fi/
|
| Jos menisin uimaan Gangesjokeen, kuinka todennäköistä on, että sairastuisin tai että sen lisäksi vielä kuolisin? |
3284 |
|
|
|
Gangesjoki on hyvin saastunut. Joka päivä satoja miljoonia litroja jätevettä valuu jokeen. Teollisuudesta (esimerkiksi nahkateollisuuden kemikaalit) aiheutuvat päästöt ovat myös huomattavat.
Hindulaisuudessa Ganges on pyhä joki, Ganga-jumalattaren ruumiillistuma, jossa miljoonat pyhiinvaeltajat kylpevät vuosittain. Hindulaisuuden mukaan tämän pyhän joen vesi puhdistaa ihmisen synnit. Valtava määrä ihmisiä myös polttohaudataan Gangesin rannalla, mikä kuormittaa jokea.
Intian ympäristöministeriön alaisen Central Pollution Control Board -elimen mukaan suolistoperäisiä bakteereja saisi vedessä olla 500 yksikköä 100 millilitrassa (500/100). Tämä arvo ylittyy moninkertaisesti useimmilla Gangesin mittauspisteillä. Esimerkiksi vuonna 2016... |
| Etsin tv-sarjaa. Suomalainen, tuotettu luultavasti samoihin aikoihin kuin Kotikatua ja Salkkareita, ja vähän sen tapainen sarja muutenkin. Ensimmäisessä… |
148 |
|
|
|
Kollegat ehdottivat Käenpesä-nimistä sarjaa, https://www.imdb.com/title/tt0395061/. Juttu sarjasta Iltalehdessä, https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/c689f3cb-4fcf-4706-b229-9ac090c… |
| Mistä löytyvät korkeuskiintopisteiden tiedot? |
243 |
|
|
|
Palvelun tuottaa Maanmittauslaitos. Lisää tietoa sivulla https://www.maanmittauslaitos.fi/kartat-ja-paikkatieto/asiantuntevalle-… |
| Mitä murretta Niskavuori-elokuvissa oikein puhutaan? Tapahtumat sijoittuvat Hämeeseen, mutta toisinaan näyttelijöiden, esim. Loviisan puhe kuulostaa etelä… |
330 |
|
|
|
Kyllä se ymmärtääkseni on tarkoitettu hämäläismurteeksi. Hella Wuolijoen suhteesta hämäläisyyteen löytyy tietoa Jukka Ammondtin vätiöskirjassa Niskavuoren talosta Juurakon torppaan. Ainoa kielitieteellinen tutkimus, jonka Niskavuoresta löysin, kertoo lauserakenteesta, mutta luultavimmin siinä sivutaan myös muita kiellisiä asioita, kuten murretta Subjektittomat lauseet Hella Wuolijoen Niskavuori-sarjassa ja .... Toinen Ammondtin Hella Wuolijokea koskeva tutkimus löytyy myöskin verkosta luettavaksi Teatterista valkokankaalle. Hella Wuolijoen näytelmien ja elokuvasovitusten vertailua.
Kavin kirjaston aukiolo on tällä hetkellä rajoitettu, mutta hakutulos kirjaston kokoelmatietokannasta hakusanalla Niskavuori sisältää... |
| Hakusessa olisi tanskalainen(tai vähintään skandinaavinen) (lyhyt?)elokuva noin 1990-luvun vaihteessa, jonka perusjuoni oli sama kuin elokuvassa Les Visiteurs,… |
255 |
|
|
|
Kyseessä voisi olla ruotsalaisen Åke Sandgrenin ohjaama Ihmeitä Valbyssä (Miraklet i Valby). Vuonna 1989 valmistunut elokuva on kestoltaan 85 min. Ainakin juonikuvio vaikuttaisi melko lailla kuvailemasi kaltaiselta.
Ensi-ilta Suomessa oli 08.11.1991 elokuvateatteri Forumin viitossalissa.
https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_129240
https://www.imdb.com/title/tt0097890/?ref_=ttpl_ov |
| Pohjoisesplanadi on puiston pohjoispuolella ja Eteläesplanadi on puiston eteläpuolella. Pohjoisesplanadi on kuitenkin se lämpimämpi katu. Mutta miten on… |
160 |
|
|
|
Eteläranta on Kauppatorin eteläpuolella, Pohjoisranta taas sen pohjoispuolella. Alueet ovat saaneet nimensä sijaintinsa mukaan.
Pohjoisranta on tunnettu pohjoisena rantana koko historiansa ajan. Vuoden 1820 kartassa alueen nimenä on Norra Quain. Epävirallisesti siitä käytettiin jo 1800-luvulla nimeä Norra Kajen. Nimi virallistettiin vuonna 1909. Suomeksi aluetta kutsuttiin 1800-luvulla Pohjoiseksi Rantakaduksi. Nimi virallistettiin vuonna 1909. Nykyinen suomenkielinen nimi , Pohjoisranta, vahvistettiin 1928.
Etelärannan aluetta on aiemmin nimitetty itäiseksi ja läntiseksi laituriksi. Vuoden 1820 se kartassa se oli kirjoitetttu muotoon Östra Quain. Vuonna 1836 taas Wästra Quain. Vuodesta 1866 kadun epävirallinen nimi... |
| Miksi lainaushistoriaani ei näy helmet.fi, vaikka olen sen aktivoinut? |
71 |
|
|
|
Lainaushistoriasi näkyy vasta lainaushistorian aktivoimisestä lähtien. Vanhempaa lainaushistoriaa ei saa näkyville.
|
| Mikä tekee Icon of the Seas:ista maailman suurimman matkustajalaivan, ja mikä on sen korkeus? |
1215 |
|
|
|
Icon of the Seas lasketaan maailman suurimmaksi risteilyalukseksi bruttovetoisuutensa perusteella. Se on ilmoituksen mukaan 250 800. Lisäksi on ilmoitettu, että aluksen pituus on 365 metriä ja että se pystyy ottamaan enimmillään 7 600 matkustajaa. Tätä ennen suurimmaksi lasketun matkustaja-aluksen Wonder of the Seasin kohdalla samat luvut ovat 235 687, 362 ja 7 084.
Laivan korkeudesta ei löydy tarkkaa tietoa. Wonder of the Seasin korkeus vesirajan yläpuolella on 72 metriä. Sillä on 18 kantta, kun Icon of the Seasilla niitä on 20.
Lähteet:
https://en.wikipedia.org/wiki/Icon_of_the_Seas
https://en.wikipedia.org/wiki/Oasis-class_cruise_ship
https://www.royalcaribbeanpresscenter.com/fact-sheet/35/icon-of-the-... |
| Ovatko pekaanipähkinät kasvikunnan rasvaisinta ravintoa? |
191 |
|
|
|
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta löytyvässä Fineli-tietopankissa voi vertailla erilaisten elintarvikkeiden koostumuksia. Tietopankin mukaan pekaanipähkinää (sadassa grammassa 72.0 g rasvaa) rasvaisempi on macadamiapähkinä eli australianpähkinä (75.8 g). Jos otetaan huomioon kasvikunnasta saadut jalosteet, niin kasviöljythän ovat 100-prosenttista rasvaa.
Lähteet:
Fineli. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://fineli.fi/fineli/fi/index |
| Kuinka nopeasti kirjastokortin saa hakemuksen tehtyä? |
571 |
|
|
|
Kirjastokortin voit saada vain kirjastossa paikan päällä asiakaspalvelussa. Voit tehdä ennakkorekisteröitymisen Helmet.fi-sivulla, mutta kortin saat vasta, kun tulet kirjastoon henkilötodistuksen kanssa.
Jos olet jo tehnyt ennakkorekisteröinnin, sinun tulisi noutaa kirjastokortti kolmen kuukauden kuluessa tietojen tallentamisesta tai tiedot poistetaan. |
| Miten tulkitaan kirjan varauksen yhteydessä ”tila” kun jonossa on useita. Esim. Tila 5/185? Olenko järjestyksessä 185 henkilö? |
240 |
|
|
|
Ensimmäinen numero ilmaisee oman paikkasi jonossa, jälkimmäinen numero kertoo montako varaajaa jonossa on kaiken kaikkiaan. Esimerkiksi tila 5/185 tarkoittaa, että olet varausjonossa viidentenä ja koko jonossa on 185 varaajaa. |
| Löytyykö e-kirjoista tai myös perinteisistä printtikirjoista joku kirjoja, jossa on NLP-aiheista Suomen kielellä? Neuro Lingvistic Programming = NLP,… |
135 |
|
|
|
Perinteisiä printtikirjoja löytyy Helmet-hausta hakusanoilla NLP tai neurolingvistinen ohjelmointi. Suomenkielisiin voi rajata valitsemalla kieleksi suomi.
E-kirjapuolella valikoimat ovat valitettavasti heikot. Ekirjasto-palvelu antaa haulla NLP vain muutaman osuman.
|
| Onkohan teosta Slovo o polku Igoreve eli Laulu Igorin sotaretkestä suomennettu? Ja jos on, onko se lainattavissa? |
90 |
|
|
|
Kyllä on, Jaakko Rugojevin suomennos kuuluu Helmet-kirjavaraston kokoelmiin. Varauksen voi tehdä Helmetin kautta:
https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1057167__St%3A%28Laulu%20…;
Jos haluat kirjan mahdollisimman nopeasti, voit soittaa varastoon ja pyytää sen noudettavaksi Pasilan kirjastoon.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Jutt… |